Avaa päävalikko

Aittorinne

asuinalue Halssilan kaupunginosassa Jyväskylässä
Aittorinteen ostoskeskus. Taustalla 1970-luvulla rakennettu kerrostalo.

Aittorinne on rinnemaastoon rakennettu asuinalue Halssilan kaupunginosassa Jyväskylässä.[1][2][3] Alueen rakennuskanta koostuu 1960- ja 1970-luvun vaihteessa rakennetuista elementtikerrostaloista[1][4] ja alueella on myös rivitaloja. Lähiörakentamisen tieltä purettiin suurin osa paikan vanhemmista taloista.[4] Aittorinteellä sijaitsee päiväkoti ja Halssilan kirkko, ja alueella on myös vuonna 1968 valmistunut ostoskeskus, jonka palveluita ovat K-Market, pizzeria ja pub.[5][6][7][8]

KivilouhimoMuokkaa

Aittorinteellä, Ala-aitankadun ja Yläaitankadun välisellä alueella, sijaitsi kivenottopaikka, jonka arvioidaan olleen käytössä jo 1700-luvulla. Aittovuoren kivilouhimo toimi aktiivisesti kaupungin kivenottopaikkana 1900-luvun alun vuosikymmenet. Sieltä louhittiin kiveä mm. Taulumäen uuden kirkon kivijalkaan. Kivilouhimon toiminta kuitenkin kärsi New Yorkin pörssin romahduksesta, ja louhimo siirtyi vuonna 1938 Nakertajantielle. Yläaitankadulla on yhä nähtävissä louhimistoiminnan jälkiä.[9]

KuviaMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b Aittorinne | Puutarhatarinoita www.puutarhatarinoita.fi. Viitattu 18.8.2017. (englanniksi)
  2. Jyväskylä: Asuinalueet: Halssila www.jyvaskyla.fi. Viitattu 13.8.2017.
  3. Jyväskylän karttapalvelu kartta.jkl.fi. Viitattu 13.8.2017.
  4. a b Aittorinne | Suurhalssila, Halssilan Asukasyhdistys ry www.suurhalssila.fi. Viitattu 13.8.2017.
  5. Aittorinteen päiväkoti www.jyvaskyla.fi. Viitattu 13.8.2017.
  6. Aittorinne - K-Market K-Market. Viitattu 13.8.2017.
  7. Etusivu Pizzeria Eeden. Viitattu 13.8.2017.
  8. Ravintola Ihana - Yhteystiedot www.ravintolaihana.fi. Viitattu 13.8.2017.
  9. Janne Haikari: Nakertaen XVI kaupunginosa: Tuohimutkan – Kivistön – Halssilan paikallishistoria, s. 121. Halssilan asukasyhdistys, 2001.
Tämä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.