Aren aukio

aukio Jyväskylässä

Aren aukio eli Kolmikulman aukio on Jyväskylän Puistolassa sijaitseva aukio. Se ilmentää sitteläistä kaupunkisuunnittelua. Vuoden 1899 kaavassa oli tarkoitus jatkaa kortteliruudukkoa pidentäen alkuperäisen ruutukaavan pitkittäiskatuja, mutta se ehti toteutua vain pieneltä osin. Sen korvasi vuonna 1910 sitteläisiinselvennä, ruutukaavoitusta karttaviin kaupunkisuunnitteluperiaatteisiin nojautuva kaava. Kauppakatua ei jatkettukaan suoraan useampaa korttelia kohti Tourujokea vaan päätettiin aukioon, joka tuli aivan lähelle kadun alkuperäistä Tourujoen puoleista päätä.lähde? Aukio on Jyväskylän ensimmäinen kaupunkiaukio ja tätä nykyä se hallitsee toista päätä Jyväskylän kävelykadusta.

Kolmikulma, entinen Aren myymälärakennus

Aukion nimi muotoutui kansan suussa Aren aukioksi, kun aukiolla sijaitsevan nykyisen Kolmikulman kauppakeskuksen paikalla olleen Keski-Suomen Sähköliikkeen liiketoimintaan otettiin mukaan autot. Perustaja Kalle Heinonen ilmoitti tuolloin uuden yrityksen nimeksi ARE, joka tulee sanoista auto, radio ja elektrisiteetti.

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa