Rita Levi-Montalcini

italialainen neurologi

Rita Levi-Montalcini (22. huhtikuuta 1909 Torino30. joulukuuta 2012 Rooma[1]) oli italialainen neurologi. Hänelle myönnettiin vuoden 1986 Nobelin lääketieteen palkinto yhdessä yhdysvaltalaisen Stanley Cohenin kanssa. Palkinto annettiin solujen kasvutekijöihin liittyvistä solubiologiaa mullistaneista tutkimuksista. Levi-Montalcini oli 103-vuotiaana pisimpään elänyt Nobel-palkinnon saaja. Hän oli Italian elinikäinen senaattori vuodesta 2001.

Rita Levi-Montalcini
Levi-Montalcini vuonna 2009
Levi-Montalcini vuonna 2009
Henkilötiedot
Syntynyt22. huhtikuuta 1909
Torino, Italia
Kuollut30. joulukuuta 2012 (103 vuotta)
Rooma, Italia
Koulutus ja ura
Tutkimusalue neurologia
Palkinnot Nobel-palkinto Nobelin lääketieteen palkinto (1986)
National Medal of Science (1987)

Nobel-palkinto

muokkaa

Nobel-palkinto annettiin solujen ja elinten kasvun ymmärtämisestä. Levi-Montalcini ja Stanley Cohen löysivät hermokasvutekijän (Nerve Growth Factor, NGF) ja epidermaalisen kasvutekijän (Epidermal Growth Factor, EGF). He osoittivat, miten solun kasvua ja erilaistumista säädetään. Löydöt olivat uraauurtavia perustutkimuksen kannalta. Ne auttoivat myös ymmärtämään monia tauteja kuten dementiaa ja kasvaimia sekä haavojen paranemista. Keksinnön uskottiin parantavan hoitomenetelmiä ja edistävän lääkkeiden kehitystä.[2]

NGF oli ensimmäinen tunnettu neurotrofinen tekijä. Neurotrofiset tekijät ovat valkuaisaineita, jotka säätelevät hermoston kehitystä ja toimintaa. Hermon kasvutekijän tuotanto lisääntyy tulehduksissa[3] ja niillä on yhteyksiä moniin sairauksiin, muun muassa Alzheimerin tautiin, masennukseen, kipuun ja astmaan.[4] EGF stimuloi ihon ja silmän sarveiskalvon kehitystä. Myöhemmin Cohen ja muut osoittivat, että EGF stimuloi useiden erilaisten solujen kehitystä. Myöhemmin on löydetty useita muitakin kasvutekijä, kuten DGF, interleukiini FGF ja ECGF.

Levi-Montalcini päätti opiskella lääketiedettä perhetuttavan kuoltua syöpään. Hän opiskeli Torinossa lääketiedettä 1930–1936 Giuseppe Levin ohjaamana. Valmistuttuaan hän työskenteli Levin assistenttina. Benito Mussolinin vuonna 1938 julistama Manifesto della Razza ja juutalaisvastaiset lait heikensivät hänen tieteellistä uraansa Italiassa. Syyskuussa 1946 hän sai professori Victor Hamburgerilta kutsun lukukaudeksi Washingtonin yliopistoon St. Louisissa (Missouri, Yhdysvallat). Lukukausi venyi 30 vuodeksi. Yhdysvalloissa hän eristi yhteistyössä Cohenin kanssa epidermaalisen kasvutekijän (Epidermal Growth Factor, EGF) syöpäkudoksesta, jossa hermot kasvoivat nopeasti. He loivat käsitteen neurotrofinen tekijä. Levi-Montalcini sai professorin arvon vuonna 1958. Vuodesta 1962 hän työskenteli sekä Roomassa että St. Louisissa. Hän ohjasi Roomassa neurobiologian tutkimuskeskusta 1961–1969 ja solubiologian laboratoriota 1969–1971.

Levi-Montalcinin perhe on sefardijuutalainen. Isä Adamo Levi oli sähköinsinööri ja lahjakas matemaatikko. Äiti Adele Montalcini oli lahjakas maalari. Vanhin veli Gino Levi-Montalcini (k. 1974) oli kuuluisa italialainen arkkitehti ja professori Torinossa. Viisi vuotta vanhempi sisko Anna elää Torinossa. Kaksossisko Paola Levi-Montalcini (k. 2000) oli tunnettu maalari.[5][6][7] Levi-Montalcini on kirjoittanut omaelämäkerran vuonna 1988: In Praise of Imperfection: My Life and Work. Basic Books, New York.[8]

Palkinnot ja kunnianosoitukset

muokkaa

Vuonna 1968 Levi-Montalcini valittiin kymmenentenä naisena Yhdysvaltain kansallisen tiedeakatemian jäseneksi. Hän sai Nobel-palkinnon vuonna 1986. Samana vuonna hänelle myönnettiin myös Albert Lasker -palkinto lääketieteellisestä perustutkimustyöstä.[9]

Vuonna 1987 hän sai National Medal of Sciencen. Palkinnon myöntää Yhdysvaltain presidentti merkittävästä tieteellisestä saavutuksesta.[10]

Vuonna 2001 Italian presidentti Carlo Azeglio Ciampi nimitti Levi-Montalcinin Italian elinikäiseksi senaattoriksi.[11]

Lähteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa