Santiago Ramón y Cajal

espanjalainen neurologi

Santiago Ramón y Cajal (1. toukokuuta 1852 Petilla de Aragón, Espanja17. lokakuuta 1934 Madrid, Espanja[1]) oli espanjalainen patologi, histologi ja neurotieteilijä, joka sai 1906 Nobelin fysiologian tai lääketieteen palkinnon hermoston rakenteen tutkimisesta. Häntä pidetään ”nykyaikaisen neuroanatomian isänä”, sillä hän löysi neuronin hermoston perusyksikkönä. Ramón y Cajal toimi urallaan professorina Espanjan yliopistoissa ja julkaisi useita kirjoja. Taiteesta kiinnostuneena hän kuvitti teoksensa, joiden kuvia on käytetty hyväksi useita vuosikymmeniä.

Santiago Ramón y Cajal
Henkilötiedot
Syntynyt1. toukokuuta 1852
Petilla de Aragón, Espanja
Kuollut17. lokakuuta 1934 (82 vuotta)
Madrid, Espanja
Koulutus ja ura
Tutkinnot Zaragozan yliopisto
Väitöstyön ohjaaja Aureliano Maestre de San Juan
Instituutti Valencian yliopisto
Barcelonan yliopisto
Madridin yliopisto
Oppilaat Josep Pujol i Capsada, Fernando de Castro Rodríguez, Nicolás Achúcarro, Luis Sagaz Zubelzu ja Jorge Francisco Tello
Tutkimusalue neurotiede
Tunnetut työt hermoston tutkiminen
Palkinnot Nobel-palkinto Nobelin fysiologian tai lääketieteen palkinto (1906)
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Nuoruus ja opiskelu muokkaa

Santiago Ramón y Cajal syntyi 1852 Petilla de Aragónin kylässä Pyreneiden vuoristossa. Hänen vanhempansa olivat Justo Ramón y Casasús ja Antonia Cajal. Justo-isä oli parturi-kirurgi, josta tuli myöhemmin lääkäri ja anatomian professori.[2]

Santiago lähetettiin 10-vuotiaana katoliseen kouluun, jota hän vihasi. Hän pärjäsi hieman paremmin huescalaisessa koulussa, mutta hänen isänsä ei luottanut poikansa taitoihin ja lähetti hänet suutarin oppipojaksi. Santiagon annettiin palata kouluun 16-vuotiaana. Hän kehittyi nopeasti ja pääsi pian opiskelemaan Zaragozan yliopistoon, missä hänen isänsä oli professorina.[2]

Ramón y Cajal olisi halunnut tulla taiteilijaksi, mutta hänen isänsä suostutteli hänet opiskelemaan lääketiedettä. Ramón y Cajalin kiinnostus taiteeseen näkyy hänen monissa myöhemmissä lääketieteen piirustuksissaan.[3]

Ramón y Cajal valmistui 1873 ja palveli sen jälkeen armeijassa.[2] Hänet lähetettiin lääkintäupseerina Espanjaan kuuluneeseen Kuubaan.[4] Hän sairastui armeija-aikanaan vakavasti malariaan ja punatautiin. Ramón y Cajal palasi kuitenkin Espanjaan jatkamaan opintojaan ja valmistui lääketieteen tohtoriksi 1879.[2]

Ura muokkaa

Ramón y Cajalin taidot tunnustettiin heti uran alussa, ja hän sai paikan Zaragozan yliopiston anatomian museon johtajana. Ramón y Cajalin opinnot olivat kuitenkin olleet vajavaiset, eikä hän ollut tutustunut edes mikroskooppiin. Hän alkoikin opiskella itsenäisesti mikroskooppista tutkimusta.[2] Hän oli hankkinut vanhanaikaisen mikroskoopin omilla rahoillaan.[4]

 
Ramón y Cajal kuvattuna Carl Zeissin mikroskooppinsa kanssa.

Ramón y Cajal valittiin 1884 Valencian yliopiston kuvailevan anatomian professoriksi. Hänen maineensa tutkijana kasvoi nopeasti, ja hän alkoi julkaista anatomisia tutkimuksia hyönteisten lihassoluista mykiöön. Usean vuoden aikana julkaistu Manual de histología normal y técnica micrográfica oli peräti 700-sivuinen oppikirja histologian ja mikroskopian tekniikoista.[2] Zaragozan aluehallinto myönsi hänelle 1885 uudenaikaisen Carl Zeissin mikroskoopin työstään koleraepidemian aikana.[4]

Ramón y Cajal siirtyi 1887 Barcelonan yliopiston histologian professoriksi.[2] Hänen uransa käännekohta tapahtui 1887, kun Luis Simarro esitteli hänelle italialaisen Camillo Golgin kehittämän värjäysmenetelmän. Ramón y Cajal oli tutkinut hermostoa vasta vuoden ajan ja lähinnä kerännyt sopivia kuvituksia kirjaansa varten. Värjäysmenetelmä toi hänen eteensä aivan uusia mahdollisuuksia.[4] Ramón y Cajal hyödynsi menetelmää pienten nisäkkäiden ja lintujen hermosolujen tutkimiseen.[2]

Ramón y Cajal havaitsi, että hermosto koostui erimuotoisusta soluista. Golgi ja monet muut olivat aiemmin uskoneet, että hermosto oli laaja säieverkosto. Ramón y Cajalin havainnot herättivät keskustelua, ja monet merkittävät tutkijat olivat epäluuloisia niitä kohtaan. Vuonna 1889 Ramón y Cajal esitteli löydöksensä 1889 Saksan anatomiselle seuralle, jossa hän sai huomiota taidokkaasti valmistamallaan esityksellä.[2]

Ramón y Cajal jätti Barcelonan 1892, jolloin hän siirtyi Madridin yliopistoon histologian ja patologian professoriksi. Hän jatkoi Madridissa aina kuolemaansa asti.[4] Vuosien 1894–1904 aikana Ramón y Cajal julkaisi kolmiosaisen teoksensa ihmisen ja selkärankaisten hermostosta.[5] Teos on käytänössä modernin neuroanatomian perustana, ja Ramón y Cajalin siihen itse tekemiään piirustuksia on käytetty useita vuosikymmeniä neurotieteen oppikirjoissa.[4]

Madridissa Ramón y Cajal muun muassa paransi 1902 Golgin hopeanitraatti käyttävää värjäystekiikkaa ja kehitti 1913 oman kultavärjäystekniikkansa. Kuningas Alfonso XIII perusti 1920 Madridin yliopistoon Cajal-instituutin.[1] Ramón y Cajal valittiin neurobiologiaan keskittyvän instituutin ensimmäiseksi johtajaksi.[6]

Vaikka Ramón y Cajal tunnetaankin tutkimuksistaan, hän kirjoitti myös muita teoksia. Hänen kirjoihinsa kuuluvat muun muassa omaelämäkerta Recuerdos de mi vida ja aforistinen Charles de café.[5]

Merkitys ja tunnustukset muokkaa

 
Ramón y Cajalin tekemä piirros hermosolusta.

Ramón y Cajalin merkitys koko neurotieteen kehittymiselle on huomattava. Häntä pidetäänkin ”nykyaikaisen neuroanatomian isänä”.[2] Hän löysi hermosolun hermoston perusrakenteena, minkä ansiosta ymmärrettiin neuronin asema hermoston toiminnassa ja kehitettiin moderni käsitys hermoimpulssista.[1] Ramón y Cajal sai 1906 tunnustuksena työstään hermoston rakenteen tutkimisessa Nobelin fysiologian tai lääketieteen palkinnon. Hän jakoi sen Camillo Golgin kanssa.[7]

Ramón y Cajalin tutkimuksiin kuuluu lisäksi niin sanottu ”neurotrooppinen hypoteesi”. Hän esitti 1892, että hermosolut löytävät kemiallisesti sikiön kasvuaikana oikeisiin paikkoihinsa. Olettomus osui oikeaan ja teoria oli pohjana monille neurotieteen kehitysaskeleille.[5]

Nobelin palkinto ei ollut Ramón y Cajalin uran ainoa tunnustus, sillä hän oli useiden espanjalaisten ja myös ulkomaalaisten tiedeseurojen ja -akatemioiden jäsen. Lisäksi hän oli Cambridgen, Würzburgin ja Clarkin yliopiston kunniatohtori.[3]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. a b c Santiago Ramón y Cajal Encyclopædia Britannica. 2015. Encyclopædia Britannica, Inc. Viitattu 28.12.2015. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i j Simmons, s. 109–110.
  3. a b Santiago Ramón y Cajal - Biographical Nobelprize.org. 2014. Nobel Media AB. Viitattu 28.12.2015. (englanniksi)
  4. a b c d e f Bentivoglio.
  5. a b c Simmons, s. 112.
  6. Institute History Instituto Cajal. Arkistoitu 20.7.2017. Viitattu 1.3.2016. (englanniksi)
  7. The Nobel Prize in Physiology or Medicine 1906 Nobelprize.org. 2014. Nobel Media AB. Viitattu 28.12.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa