Helsingin hautausmaat

Helsingissä on useita eri uskontokuntien hautausmaita.

Nykyiset hautausmaat

muokkaa

Luterilaiset

muokkaa

Hietaniemen hautausmaa

muokkaa
 
Hietaniemen hautausmaan aluetta; vasemmalla Albert Nybergin suunnittelema uusi siunauskappeli, oikealla sankarihaudat ja niiden päässä Sankariaukio.
Pääartikkeli: Hietaniemen hautausmaa

Helsingin luterilaisista hautausmaista vanhin edelleen käytössä oleva on Hietaniemen hautausmaa, jonka perustamisesta päätti kaupungin maistraatti vuonna 1828. Kaupunki luovutti seurakunnalle käyttöoikeuden alueeseen, mutta omistaa maan edelleen. Hautausmaa vihittiin käyttöön 22. lokakuuta 1829, ja yksi ensimmäisiä sinne haudattuja oli entisen Suomen kenraalikuvernöörin Fabian Steinheilin puoliso Natalia Steinheil, joka kuoli muutama viikko avajaisten jälkeen. Alun perin hautausmaa käsitti nykyisen ns. Vanhan alueen ja se todettiin jo 1850-luvun puolivälissä liian ahtaaksi. Seurakunnan anomuksesta maistraatti päätti 1858 luovuttaa hautausmaan laajentamista varten Sanduddin ja Sandnäsin huviloista suuremman alueen, josta tuli hautausmaan nykyinen Uusi alue. Se vihittiin käyttöön 4. syyskuuta 1864, ja hautaaminen sinne alkoi keväällä 1866. Vanhalle alueelle rakennettiin Theodor Höijerin suunnittelema siunauskappeli vuonna 1872 ja portinpieleen vahtimestarin asunto 1900. Hautausmaata laajennettiin kolmannen kerran 1930-luvulla, kun uuden alueen pohjoispuolelle rakennettiin Hietaniemen alue entisen Sanduddin tapettitehtaan (toiminnassa 1886–1911) paikalle. Päätökseen hautausmaan laajentamisesta vaikutti tuolloin se, että viereiselle rannalle päätettiinkin alun perin suunnitellun öljysataman sijaan perustaa Hietaniemen uimaranta. Laajennusosan perustaksi jouduttiin ensin tuomaan 200 000 kuutiometriä meren pohjasta tuotua hiekkaa. Hietaniemen alue vihittiin käyttöön 26. elokuuta 1931 ja Albert Nybergin suunnittelema uusi siunauskappeli kesäkuussa 1933. Suuren osan Hietaniemen alueesta käsittää nykyisin sankarihauta-alue, ja siellä sijaitsee myös valtiollisten seremonioiden kohteena oleva Hietaniemen sankariristi.[1]

Hietaniemenkadun toisella puolella on 1925 valmistunut ja seuraavana vuonna käyttöön otettu Bertel Liljequistin suunnittelema Hietaniemen krematorio, joka oli lajissaan Suomen ensimmäinen. Tontti 1889 perustetun ja 1907 rekisteröityneen Krematoriosäätiön ylläpitämälle krematoriolle oli luovutettu jo 1915. Krematorion viereen perustettiin kahden hehtaarin laajuinen Hietaniemen hautausmaan uurnalehto, joka vihittiin käyttöön 23. joulukuuta 1949.[2]

Suomen Kaartin hautausmaa perustettiin 1833 ortodoksisen hautausmaan viereen Suomen kaartin ja 1. suomalaisen meriekipaasin käyttöön. Sitä laajennettiin 1851. Suomen Kaartin seurakunnan lakkauttamisen jälkeen hautausmaa siirtyi senaatin päätöksellä 1914 kaupungin evankelis-luterilaisen seurakunnan haltuun. Alueelle ei tehdä enää muuten uusia hautauksia, mutta perhehautoihin voidaan yhä haudata Kaartin seurakunnan jäsenten jälkeläisiä sekä Suomen valkoiseen kaartiin kuuluneita ja heidän omaisiaan.[3]

Malmin hautausmaa

muokkaa
 
Selim A. Lindqvistin suunnittelema Malmin hautausmaan siunauskappeli.
Pääartikkeli: Malmin hautausmaa

1800-luvun lopulla Helsingin evankelis-luterilainen seurakunta osti 32 hehtaaria maata Helsingin pitäjän Malmin kylästä uutta suurta hautausmaata varten. Malmin hautausmaa vihittiin käyttöön 10. marraskuuta 1894 ja hautaaminen aloitettiin kolme kuukautta myöhemmin. Alueella sijaitsi jo valmiiksi vuonna 1892 perustettu yksityinen Åbergin hautausmaa, joka käsittää nykyisin hautausmaan korttelit 101–104. Se on edelleen yksityisessä omistuksessa, sen sijaan Malmin hautausmaan sisälle niin ikään jäänyt yksityinen Rundmanin hautausmaa on sittemmin siirtynyt seurakunnan omistukseen. Malmiin on liitetty myös entisen Oulunkylän kunnan hautausmaa sekä pieni venäläinen sotilashautausmaa, jonne haudattiin vuonna 1917 helmikuun vallankumouksen yhteydessä surmattuja upseereita. Malmin hautausmaa miellettiin aikoinaan vähävaraisten hautausmaaksi. Sinne kulki oma pistoraide ja vuodesta 1895 aina 1950-luvulle saakka vainajat tuotiin junalla Harjun ruumishuoneelta. Raiteet on myöhemmin purettu, mutta 1897 valmistunut hautausmaan asemarakennus on yhä jäljellä toimistokäytössä. Selim A. Lindqvistin suunnittelema siunauskappeli valmistui 1923 ja krematorio 1965. Hautausmaan aluetta on laajennettu useasti ja nykyisin se on 65 hehtaarin laajuinen. Toiminnallisesti se on Suomen suurin hautausmaa ja sinne on haudattu yli 200 000 helsinkiläistä.[4]

 
Suomenlahdella saksalaisten hävittäjien mukana hukkuneiden muistomerkki Saksalaisten sotilaiden hautausmaalla.

Kulosaaren hautausmaa Leposaaressa vihittiin käyttöön 8. marraskuuta 1925. Vaikka Kulosaaren kunta liitettiin Helsinkiin 1946 ja seurakunta Helsingin seurakuntayhtymään 1959, on hautausmaa edelleen vain kulosaarelaisten käytössä. Armas Lindgrenin suunnittelema siunauskappeli valmistui 1927.[5]

Honkanummen hautausmaa Vantaalla on myös Helsingin seurakuntien käytössä. Alue ostettiin jo 1935 Helsingin kolmanneksi luterilaiseksi hautausmaaksi ja vihittiin käyttöön 10. marraskuuta 1951. Ensimmäinen hautaus tapahtui kuitenkin vasta 1957. Kaikkiaan 76 hehtaarin alue ei ole vielä kokonaan otettu käyttöön. Erik Bryggmanin suunnittelema kappeli vihittiin itsenäisyyspäivänä 1956 ja siihen liitettiin 1991 krematorio. Hautausmaan yhteyteen perustettiin 2007 Helsingin ja Vantaan yhteinen tunnustukseton hauta-alue.[6][7] Lahdenväylän vastakkaisella puolella on Helsingin seurakuntayhtymän rakennuttama ja saksalaisen Volksbund Deutsche Kriegsgräberfürsorge -järjestön ylläpitämä[8] Saksalaisten sotilaiden hautausmaa, johon on haudattu toisen maailmansodan aikana Suomessa kuolleita saksalaisia sotilaita. Vainajat siirrettiin paikalle eri puolilta eteläistä Suomea vuonna 1959 ja alue vihittiin 1963.[9]

Maunulan uurnalehto Keskuspuistossa on vihitty käyttöön 29. tammikuuta 1966. Sinne on tehty jo noin 11 000 hautausta.[10] Se oli aikanaan Suomen ensimmäinen pelkästään uurnahautauksille tarkoitettu hautausmaa. Käytössä olevaa aluetta on laajennettu säännöllisesti uusilla hautakortteleilla 1990- ja 2000-lukujen aikana.[11] Kallion kirkkoon perustettiin 1991 uurnaholvi, jonne mahtuu noin 2 500 tuhkauurnaa. Uurnia säilytetään holvissa 25 vuoden ajan, minkä jälkeen tuhkat sirotellaan holvin alla olevaan kalliohautaan.[10]

Lisäksi vuoden 2009 Sipoon alueliitoksen yhteydessä Helsingin alueelle siirtyi myös vanha Östersundomin kappelin hautausmaa. Sen perustamisajankohtaa ei tunneta, mutta se on ollut käytössä ainakin 1700-luvulta alkaen.[12] Kappelista on kuitenkin mainintoja jo 1690-luvulta ja perimätiedon mukaan paikalle olisi haudattu läheisen saariston ja rannikon asukkaita ”ikimuistoisista ajoista saakka”. Alkuaan hyvin pientä hautausmaata laajennettiin vuonna 1855.[13] Sitä uudistettiin vuonna 1933 ja laajennettiin uudelleen 1974.[12]

Vuosaareen ollaan suunnittelemassa uutta luterilaista ja ortodoksista hautausmaata Nordsjön kartanonpuiston pohjois- ja eteläpuoliselle alueelle.[14]

Muiden kirkko- ja uskontokuntien hautausmaat

muokkaa
 
Hautakiviä Helsingin islamilaisella hautausmaalla.

Helsingin vanhin yhtäjaksoisesti käytössä ollut hautausmaa on Lapinniemellä Hietaniemen hautausmaan vieressä sijaitseva Helsingin ortodoksinen hautausmaa, joka otettiin käyttöön vuonna 1815. Vainajat tuotiin sinne alun perin vesitse ja hautausmaan nykyinen keskikäytävä oli alkujaan kappelilta Ruoholahden rantaan johtanut kulkureitti. Hautausmaalla sijaitsee vuonna 1852 valmistunut Profeetta Pyhän Eliaan kappeli ja vuonna 1958 valmistunut Ivan Kudrjavzevin suunnittelema Profeetta Eliaan kirkko.[15]

Ortodoksisen hautausmaan viereen perustettiin vuonna 1830 pieni hauta-alue Venäjän armeijan muslimisotilaita varten. Tämän lyhytikäiseksi jääneen hautausmaan alue luovutettiin vuonna 1870 kaupungin muslimiväestön käyttöön, ja sen kohdalla sijaitsee nykyisin Helsingin Islam-seurakunnan hallussa oleva Helsingin islamilainen hautausmaa, jota on myöhemmin laajennettu.[16]

Vastaavasti oma hautausmaa oli perustettava myös Venäjän armeijan juutalaisille Helsingissä. Islamilaisen hautausmaan ja Suomen kaartin hautausmaan välissä sijaitseva pienikokoinen niin sanottu Vanha juutalainen hautausmaa perustettiin 1840-luvulla, nykyinen Helsingin juutalainen hautausmaa Hietaniemen hautausmaan pohjoispuolella vuonna 1895. Jälkimmäisellä sijaitsee 1940-luvulla rakennettu K. R. Lindgrenin suunnittelema kappeli.[16]

Juutalaisen hautausmaan vieressä on vuonna 1938 perustettu pienikokoinen ortodoksisen Pyhän Nikolauksen seurakunnan hautausmaa, jonka alueella sijaitsee samana vuonna valmistunut Pyhän Nikolauksen kirkko.[17]

Koska Helsinki oli pitkään ilman katolilaista hautausmaata, katolilaisen hiippakunnan jäseniä on haudattu sekä luterilaiselle että ortodoksiselle hautausmaalle.[18] Vuonna 2018 Malmin hautausmaan kaakkoiskulmaan perustettiin katolinen hautakortteli (57K), joka on tarkoitettu Uudenmaan alueella toimivien Pyhän Henrikin katolisen katedraaliseurakunnan ja Pyhän Marian katolisen seurakunnan jäsenille. Piispa Teemu Sippo siunasi hautausmaan käyttöön 8. joulukuuta 2018.[19][20].

Keskuspuistossa lähellä Metsäläntietä on vuodesta 1947 sijainnut Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen ylläpitämä eläinten hautausmaa, jossa on noin 3 000 hautapaikkaa.[21]

Käytöstä poistuneet hautausmaat

muokkaa

Hietaniemen hautausmaata edeltäneet luterilaiset hautausmaat

muokkaa

Vanhat kirkkomaat

muokkaa

Helsingin kaupungin ensimmäinen hautausmaa sijaitsi kaupungin ensimmäisen, 1550-luvulla rakennetun kirkon ympärillä nykyisessä Vanhassakaupungissa. Arvokkaimmat vainajat haudattiin ajan tavan mukaisesti kirkon lattian alle. Kirkko ja hautausmaa jäivät pois käytöstä, kun Helsinki siirrettiin 1640-luvulla Vantaanjoen suulta Vironniemelle. Kirkon perustukset ja kirkkotarhan muuri ovat säilyneet nykypäivään saakka. Lisäksi paikalla on nykyään Robert Stigellin vuonna 1890 veistämä kopio kauppias Hans van Sandenin (k. 1590) hautakivestä, joka löydettiin 1800-luvulla.[22] Kaupungin toinen hautausmaa sijaitsi 1640-luvulta alkaen uuden kirkon ympärillä, nykyisen Senaatintorin läntisessä päässä. Ahdas kirkkomaa alkoi tulla täyteen jo 1780-luvulla, ja sitä korotettiin useaan kertaan hiekalla, jotta vainajia voitiin haudata päällekkäin kolmeen kerrokseen. Vuonna 1789 kirkkoherra Fredrik Collin kieltäytyi hautaamasta enää sinne, mutta vanhoihin perhehautoihin haudattiin vielä tämän jälkeenkin. Vuonna 1827 Ulrika Eleonoran kirkko purettiin ja hautausmaa tasattiin uuden torin tieltä. Haudat ovat edelleen olemassa torin alla ja toria kaivettaessa tulee usein vastaan luita.[23] Ainoastaan vuonna 1805 kuolleen kauppaneuvos Johan Sederholmin hauta siirrettiin uudelle Kampin hautausmaalle.[24]

Kampin hautausmaa

muokkaa

Helsingin kolmas hautausmaa sijaitsi Kampissa nykyisen Vanhan kirkkopuiston alueella, alun perin kaupungin ulkopuolella. Jo suurten kuolonvuosien aikana 1695–1697 haudattiin vainajia tilapäiseen hautausmaahan Kamppiin, tosin eri paikkaan, nykyisen Bulevardin ja Fredrikinkadun risteyksen tienoille. Vuoden 1710 ruttoepidemian aikana kuolleita haudattiin edellä mainitun paikan viereen, nykyisen Annankadun tienoille. Samalle alueelle haudattiin myös Hattujen sodan aikana 1741 kuolleita Helsinkiin sijoitetun ruotsalaisen tykistörykmentin sotilaita. Lopulta paikalle perustettiin 1790 Kampin hautausmaa, mihin kirkolliskokous oli myöntänyt luvan neljä vuotta aikaisemmin. Nelisenkymmentä vuotta toiminut hautausmaa oli nykyistä kirkkopuistoa laajempi ja puistokorttelia ympäröivät kadut kulkevat osittain entisen hautausmaa-alueen päällä. Kaupungin kasvettua hautausmaan ympärille se poistettiin käytöstä 1829 Hietaniemen hautausmaan tultua käyttöön, joskin sinne haudattiin vielä 1918–1919 Suomen sisällissodassa kaatuneita valkoisia ja saksalaisia sekä Viron vapaussodassa kuolleita suomalaisia vapaaehtoisia.[25] Carl Ludvig Engelin suunnittelema Helsingin Vanha kirkko valmistui kortteliin vuonna 1826, kolme vuotta ennen hautausmaan poistamista käytöstä. Alue on nykyään puistona, mutta 48 vanhaa hautakiveä vuosilta 1790–1829 sekä Engelin suunnittelema hautausmaan komea portti ovat säilyneet.[26]

Muut käytöstä poistuneet hautausmaa-alueet

muokkaa

Ennen ortodoksisen hautausmaan käyttöön ottoa haudattiin Helsingin ja Viaporin venäläisen sotaväen sotilaita tilapäiseen hautausmaahan nykyisen Bulevardin ja Kampin korttelin nro 71 tienoille.[27] Taivallahden rannalla puolestaan sijaitsi 1826–1918 venäläinen sotilashautausmaa. Aikanaan vakiintui tavaksi haudata venäläisen sotaväen upseerit ortodoksiselle hautausmaalle ja sotilaat ja matruusit Taivallahden sotilashautausmaalle. Venäläinen sotaväki poistui Helsingistä Suomen itsenäistymisen jälkeen ja Taivallahden hautausmaa-alueen hallinta palautui kaupungille 1927. Hautaaminen sinne kiellettiin 1930 ja alue kaavoitettiin puistoksi, josta osa on jäänyt myöhemmin tenniskenttien alle. 28 säilynyttä hautakiveä kunnostettiin 1990-luvulla.[28]

Vuoden 1831 koleraepidemian aikana perustettiin Hietaniemen hautausmaan ulkopuolelle useita tilapäisiä hautausmaita epidemian uhreja varten. Ensimmäiset, elokuussa kuolleet noin 70 vainajaa haudattiin nykyisen Lapinlahden sairaalan puiston alueelle, jonne oli aiemmin haudattu vankeja ja itsemurhan tehneitä. Syyskuusta alkaen oli käytössä isompi kolerahautausmaa Hietaniemessä myöhemmän Sanduddin tapettitehtaan pohjoispuolella, nykyisen Hietaniemen hautausmaan Hietaniemen alueen keskellä. Lisäksi kolmas koleran uhrien hauta-alue sijaitsi Töölössä nykyisen Talvipuutarhan paikalla.[29] Vuonna 1931 kolerahautausmaasta oli jäljellä enää 44-vuotiaana 9. syyskuuta 1831 kuolleen Helena Andstenin, o.s. Wahlberg hautakivi.[30]

 
Ehrensvärdin hauta Suomenlinnassa.

Santahaminassa on tiettävästi ollut 1600-luvulla kylä, jolla oli oma hautausmaa lähellä Hevossalmen rantaa. Saaren alueelle haudattiin myös 1800-luvun alkupuolella venäläisen varuskunnan sotilaita useampaan paikkaan sekä vuonna 1906 surmattuja Viaporin kapinan osanottajia ja 1918 Helsingin vankileireillä (Santahaminassa, Suomenlinnassa, Isosaaressa ja Katajanokalla) kuolleet ja teloitetut noin 1500 punavankia.[31]

Erillisiä vuosien 1939–1944 sankarihauta-alueita löytyy Haagasta (Haagan sankarihautausmaa) sekä entisen Huopalahden kunnan alueelta Munkkiniemestä (Munkkiniemen sankarihautausmaa), Pitäjänmäestä ja Lauttasaaresta.[32] Pitäjänmäen sankarihautausmaa sijaitsee Mäkkylässä 50 metriä Espoon puolella.[33]

 
Pohjois-Haagan veljeshauta.

Metsässä lähellä Pohjois-Haagan asemaa on aidattu yhteishauta, johon on haudattu 28 sisällissodan aikana surmattua punaista.[32] Kyseiseen yhteishautaan on väitetty haudatun myös saksalaisten Töölön sokeritehtaan pihalla Helsingin valtauksen yhteydessä teloittama Viron varapääministeri ja oikeusministeri Jüri Vilms, jonka oletettu ruumis siirrettiin kotimaahan vuonna 1920. Seppo Zetterbergin tutkimusten mukaan ministerin teloitus ja hautaus olivat ilmeisesti sepitettä.[34] Vuonna 1918 taisteluissa kaatuneita punaisia haudattiin myös sankarihautaan Mäntymäelle, mutta sodan jälkeen valkoiset määräsivät haudat siirrettäviksi Malmin hautausmaalle. Vuonna 1971 Malmille siirrettiin myös seitsemän Suutarilan Puustellinmetsän joukkohaudasta löydettyä teloitettua punaista.[35]

Lisäksi Helsingissä on joitakin julkisilla paikoilla hautausmaiden ulkopuolella sijaitsevia yksittäisiä hautoja, kuten Ehrensvärdin hauta Suomenlinnan linnanpihalla, niin sanottu Vapaamuurarin hauta Kaisaniemen puistossa, runoilija Katri Valan hauta hänen mukaansa nimetyssä puistossa Vilhonvuorella Sörnäisissä,[36] Axel Olai Heikelin hauta Karunan kirkon pihalla Seura­saaressa ja Sigurd Steniuksen perhehauta hänen mukaansa nimetyssä puistossa Munkkiniemessä.

Lähteet

muokkaa
  • Hockman, Tuula (toim.): Levähdyspaikka: Vantaan seurakuntien hautausmaat keskiajalta nykypäivään. Vantaan seurakuntayhtymä/Kirjapaja Oy, Helsinki 2004. ISBN 951-607-140-6
  • Pehkonen, Marja: Hauraita muistoja Helsingin hautausmailta. Helsingin kaupunginmuseo 2008 (Narinkka-sarja). ISBN 978-952-223-283-0

Viitteet

muokkaa
  1. Pehkonen 2008, s. 91, 94, 113, 119–120.
  2. Pehkonen 2008, s. 153–157.
  3. Pehkonen 2008, s. 87–88.
  4. Pehkonen 2008, s. 129–135.
  5. Pehkonen 2008, s. 147.
  6. Pehkonen 2008, s. 142.
  7. Honkanummen hautausmaa Helsingin seurakunnat. Viitattu 15.3.2012.
  8. Pehkonen 2009, s. 128.
  9. Ritva Markkula: Sankarihaudat ja muistomerkit kertovat (osio Saksalaisten sankarihaudat Suomessa), teoksessa Levähdyspaikka, s. 150.
  10. a b Pehkonen 2008, s. 157.
  11. Maunulan uurnalehdon historia Helsingin seurakuntayhtymä. Viitattu 20.9.2012.
  12. a b Östersundomin hautausmaa Helsingin seurakuntayhtymä. Viitattu 20.9.2012.
  13. Ilkka Turkka: Östersundomin kappelin hautausmaa, teoksessa Levähdyspaikka, s. 88, 94–95.
  14. Vuosaaressa runsaasti virkistysalueita (Arkistoitu – Internet Archive) Helsingin kaupunki. Viitattu 15.3.2012.
  15. Pehkonen 2008, s. 61, 66.
  16. a b Pehkonen 2008, s. 79–82.
  17. Pehkonen 2008, s. 151.
  18. Pehkonen 2008, s. 58.
  19. Malmin hautausmaan katolinen hautakortteli 57K 5.1.2023. Helsingin seurakuntayhtymä. Viitattu 30.8.2023.
  20. Nyt on Helsingissäkin katolinen hautausmaa 10.12.2018. katolinen kirkko Suomessa. Viitattu 30.8.2023.
  21. Hautausmaa (Arkistoitu – Internet Archive) Helsingin eläinsuojeluyhdistys. Viitattu 22.3.2012.
  22. Pehkonen 2008, s. 23–27.
  23. Pehkonen 2008, s. 28–29, 34, 36.
  24. Pehkonen 2008, s. 47.
  25. Pehkonen 2008, s. 39–45, 52–55.
  26. Vanha kirkko ja ympäröivä hautausmaa (Arkistoitu – Internet Archive) Historiakierros Helsingissä. Helsingin kaupunki. Viitattu 15.3.2012.
  27. Pehkonen 2008, s. 61.
  28. Pehkonen 2008, s. 73, 78.
  29. Pehkonen 2008, s. 85–86.
  30. Kolerahautausmaan viimeinen muistomerkki, Helsingin Sanomat, 17.10.1931, nro 281, s. 4, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  31. Pehkonen 2008, s. 143–146.
  32. a b Pehkonen 2008, s. 126–127.
  33. Veistoksia ja muistomerkkejä Espoossa Espoon perinneyhdistys Aurora. Viitattu 4.5.2013.
  34. Seppo Zetterberg: Jüri Vilmsin kuolema : Viron varapääministerin teloitus Helsingissä 13.4.1918. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-1-13338-1.
  35. Pehkonen 2008, s. 137–138.
  36. Pehkonen 2008, s. 35–36, 158.

Aiheesta muualla

muokkaa