Avaa päävalikko

Töölön sokeritehdas

Helsingin Töölössä, nykyisen ooppera­talon paikkeilla vuosina 1822–1965 toiminut sokeritehdas.
Suomen Sokerin entinen pääkonttori Mannerheimin­tien varrella.
Töölönlahti ja sen takana Töölön sokeritehdas vuonna 1912 nykyisen Linnanmäen kallioilta katsottuina.

Töölön sokeritehdas oli Helsingin Töölössä, nykyisen ooppera­talon paikkeilla vuosina 1822–1965 toiminut sokeritehdas.

Sisällysluettelo

Tehtaan vaiheet ja omistajatMuokkaa

Sokerin valmistuksen Helsingissä aloitti Bernhard Manecke vuonna 1806 myöhemmin Kiseleffin talona tunnetussa rakennuksessa nykyisten Aleksanterin- ja Unionin­katujen kulmassa.[1] Vuonna 1812 tehtaan osti venäläis­syntyinen Feodor Kiseleff.[2]

Keskellä kaupunkia, aivan Senaatintorin kulmalla sijainnut teollisuus­rakennus kävi ajan mittaan ahtaaksi ja alettiin pelätä palovaaraa.[1] Kun lisäksi tehtaan valitettiin levittävän ikäviä hajuja,[3] se siirrettiin vuonna 1823 Töölöön Turkuun johtaneen maan­tien ja Töölön­lahden väliselle alueelle, joka silloin oli vielä selvästi kaupungin ulko­puolella.[4][2]

Feodor Kiseleffin kuoltua tehdasta ylläpitivät hänen perillisensä, kunnes he vuonna 1860 myivät sen varta vasten perustetulle osakeyhtiölle.[5] Vuonna 1918 tehdas yhdistettiin silloin perustettuun Suomen Sokeri Osakeyhtiöön.[5][4]

Vuosina 1839–1859 Töölön sokeri­tehdas oli ainoa Suomessa toiminut sokeri­tehdas.[2]

TuotteetMuokkaa

Töölön sokeri­tehtaalla puhdistettiin muun muassa Kuubasta, Brasiliasta ja Jaavalta tuotua raakasokeria.[3] Alun perin siitä valmistettiin toppasokeria, 1800-luvun lopulta lähtien myös palasokeria.[4]

Sokeritehtaan tontti ja rakennuksetMuokkaa

Sokeri­tehtaan tontti rajoittui etelässä Hesperian puistoon, lännessä Mannerheimin­tiehen ja pohjoisessa nykyiseen Helsinginkatuun. Idässä tontti ulottui alun perin Töölön­lahden rantaan saakka,[6] mutta vuonna 1938 sen rannan puoleisesta reunasta lohkaistiin maa­kaistale rantaa pitkin kulkevaa, Hakasalmen huvilan tienoilta lahden pohjois­rannalle saakka ulottuvaa jalan­kulku- ja pyörä­tietä varten.[7]

Ennen sokeri­tehdasta paikalla oli ollut Kiseleffin huvila ja tiiliruukki. Tienoolla oli ollut teollisuutta jo 1600-luvulta saakka, ja tiilten ohella siellä oli tuotettu puutavaraa.[4]

Sokeritehtaan ensimmäisen, vuonna 1823 valmistuneen rakennuksen suunnitteli Carl Ludvig Engel.[2][8] Myöhemmin alueelle rakennettiin toista­kymmentä muutakin rakennusta, joiden suunnittelijoina toimivat eri aikoina Theodor Höijer, Waldemar Aspelin, Runar Finnilä, Hugo Harmia ja Woldemar Baeckman.[8] Varsinaisten teollisuus­rakennusten lisäksi sinne rakennettiin varasto­rakennuksia sekä myös asuin­taloja, joissa oli työsuhdeasuntoja sekä johtajille että työläisille.[8] Asuin­rakennuksista huomattavin oli Waldemar Aspelinin suunnittelema jugendtyylinen työläisten asuin­rakennus kulma­torneineen.[8] Lähes kaikki tehtaan työn­tekijät asuivat alueella.[5]

Vuonna 1952 alueen reunaan, Mannerheimin­tien varteen valmistui Hugo Harmian ja Woldemar Baeckmanin suunnittelema Suomen Sokerin puna­tiilinen pää­konttori­rakennus, joka ainoana sokeri­tehtaan aikaisista rakennuksista on alueella vielä jäljellä.[8][4]. Sen edustalle pystytettiin vuonna 1956 Viljo Savi­kurjen veistos Sokerityttö.[4][9] Nykyisin siinä toimii Soprano Oyj:n pääkonttori ja Töölönlahden koulutuskampus.lähde? Rakennuksen ulkoseinässä on vuonna 1997 paljastettu reliefillä varustettu muistolaatta, jossa kerrotaan suomeksi ja viroksi Viron varapääministerin Jüri Vilmsin kuolleen sokeritehtaan alueella 13. huhtikuuta 1918.[10] Perinteisen käsityksen mukaan saksalaiset olisivat teloittaneet Vilmsin sokeritehtaalla Helsingin valtauksen yhteydessä. Historiantutkija Seppo Zetterberg on myöhemmin kyseenalaistanut tämän käsityksen.[11]

Vuodesta 1901 lähtien alueelle johti pisto­raide Töölön­lahden etelä­puolella sijainneelta rata­pihalta. Tämä Töölön sokeritehtaan rautatie oli alun perin kapea­raiteinen, mutta muutettiin vuonna 1955 leveä­raiteiseksi.

Tehtaan purkaminen ja alueen myöhemmät vaiheetMuokkaa

 
Kevyen liikenteen väylä Töölön­lahden rannalla. Vasemmalla Sokeri­tehtaan tonttia ympäröineen muurin jäljellä oleva osa.

Töölön sokeri­tehdas lopetti toimintansa vuonna 1965, jolloin Suomen Sokerin uusi Kantvikin sokeritehdas aloitti toimintansa Kirkko­nummella.[4][8] Alue siirtyi kaupungin haltuun, ja jo samana vuonna sieltä purettiin kaikki muut rakennukset paitsi vuonna 1952 valmistunut pää­konttori.

Alvar Aallon laatiman Helsingin keskusta­suunnitelman mukaan aivan Töölön­lahden rantaan, myös entiselle sokeri­tehtaan alueelle, olisi rakennettu rivi kulttuuri­rakennuksia. Suunnitelmaa ei koskaan sellaisenaan toteutettu, mutta Suomen kansallisoopperan uusi rakennus päätettiin sijoittaa alueelle, ei kuitenkaan kiinni rantaan. Pitkähkön kiistelyn jälkeen uutta ooppera­taloa alettiin rakentaa vasta vuonna 1986, ja se valmistui 1993.[4] Sitä ennen, jo vuonna 1972, oopperan ja Suomen Sokerin pää­konttorin väliin oli rakennettu Sakkaroosi-niminen, alkujaan vakuutus­yhtiö Pohjalle kuulunut toimis­totalo.[4] Oopperatalon valmistuessa sen eteläpuolelle jäänyt, pitkään tyhjillään ollut tontin osa taas liitettiin osaksi Hesperian puistoa. Vuonna 1952 valmistuneen Suomen Sokerin entisen pää­konttorin lisäksi sokeri­tehtaasta on jäljellä vain osa ranta­tien puoleista tiili­muuria.

LähteetMuokkaa

  1. a b Kaija Ollila, Kirsti Toppari: Puhvelista Punatulkkuun, Helsingin vanhoja kortteleita, s. 52. Helsingin sanomat, 1998. ISBN 951-9134-69-7.
  2. a b c d Jouni Yrjänä: Kiseleff, Feodor (1772–1847) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 13.10.2004 (päivitetty 30.9.2008). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  3. a b Helsinki kehyksissä: Töölö, sokeritehdas Helsingin kaupunginmuseo. Viitattu 27.8.2013.
  4. a b c d e f g h i Kaija Hakzell, Kirsti Toppari: Töölöntullin molemmin puolin, Helsingin vanhoja kortteleita 5, s. 80–82. Helsingin sanomat, 1997. 951-97555-1-9.
  5. a b c Asmo Alho: Helsinki ennen meitä, vanhojen kuvien kertomaa, s. 222–223. Otava, 1962.
  6. Pieni tietosanakirja, 1. osa, s. 1167–1170, Helsingin kartta. Otava, 1925. Teoksen verkkoversio. (tässä kartassa tontti ulottuu vielä rantaan saakka)
  7. Helsingin kunnalliskertomukset 1938, osa 1, s. 68. Helsingin kaupungin tilastotoimisto, 1940. Teoksen verkkoversio.
    Stenius, Olof: Helsingin asemakaavahistoriallinen kartasto, s. 63 (Helsingin matkailukartta 1940; tässä kartassa rantaa pitkin kulkeva kevyen liikenteen väylä on jo nykyisellä paikallaan). Pro Helsingfors -säätiö, 1969.
  8. a b c d e f Manninen, Antti: Puretut talot: 100 tarinaa Helsingistä, s. 146–147. Helsingin sanomat, Karisto, 2004. ISBN 952-5557-00-6.
  9. Julkiset veistokset, Sokerityttö Helsingin kaupungin taidemuseo. Viitattu 27.8.2013.
  10. Rautio, Antero: Pääkaupunkiseudun julkiset muistomerkit ja taideteokset: Patsasbongarin opas, s. 270. Karisto, Hämeenlinna 1998.
  11. Haataja, Lauri: Seppo Zetterbergin salapoliisityö Suomen sillalla huimaa Ministeri Vilmsin kuolema ilman ruumista.[vanhentunut linkki] Helsingin Sanomat 21.5.1997. Viitattu 30.9.2013.