Honkanummen hautausmaa

hautausmaa Vantaalla

Honkanummen hautausmaa (ruots. Furumo begravningsplats) on Helsingin seurakuntayhtymän hautausmaa. Se sijaitsee Vantaan Hakkilassa Vanhan Porvoontien molemmin puolin, ja sen etäisyys Helsingin keskustasta on noin 18 kilometriä. Hautausmaa vihittiin käyttöön vuonna 1951, ja ensimmäinen hautaus oli tammikuussa 1957.[1] Ensimmäinen vainaja oli joulukuussa 1956 kuollut valtion kirjastotoimiston johtaja Mauno Kanninen[2]. Hautausmaan pinta-ala on noin 76 hehtaaria, ja se on pinta-alassa mitattuna Suomen suurin hautausmaa.[3] Siunauskappeli vuodelta 1955 on arkkitehti Erik Bryggmanin suunnittelema. Kappelin yhteydessä on vuonna 1991 käyttöön otettu krematorio.

Honkanummen siunauskappeli
Honkanummen kappeli

Vuodesta 2007 hautausmaan luoteispuolella on ollut seurakunnan ylläpitämä tunnustukseton hauta-alue, jonka käyttö on kuitenkin jäänyt hyvin vähäiseksi.[1][4] Monet uskonnottomat toivovat tulevansa haudatuksi hautausmaalle, joka ei olisi minkään uskonnollisen yhteisön omistama tai ylläpitämä.[5]

Hautausmaan laajuus on noin 76 hehtaaria ja sen on suunnitellut arkkitehtipariskunta Aili ja Niilo Pulkka.[1]

Kuvia taideteoksista, yhteismuistomerkeistä ja muistelualueista muokkaa

Honkanummelle haudattuja tunnettuja henkilöitä muokkaa

Populaarikulttuurissa muokkaa

Häiriköt-yhtyeen Järkeäkonnitus-levyllä on kappale nimeltä ”Honkanummen hautausmaa”.

Arttu Wiskari mainitsee kappaleessa ”Mökkitie” Honkanummen hautausmaan.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b c [https://www.helsinginseurakunnat.fi/honkanummenhautausmaa/artikkelit/solgwlker Historiaa ja aluetietoa. Honkanummen hautausmaa] 19.5.2018. Helsingin seurakuntayhtymä, helsinginseurakunnat.fi. Viitattu päiv. 21.11.2018.
  2. YLE Radio Suomi 2.1.2007: Tänään 50 vuotta[vanhentunut linkki] (RealAudio)
  3. Hautausmaa honkanummenhautausmaa.fi. Viitattu 5.10.2023.
  4. Eira Serkkola, Vain harvoja haudattu tunnustuksettomille hautausmaille, Kirkko ja kaupunki 22.9.2008 (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Santtu Natri: Malmin lentokentän paikalle hautausmaa uskonnottomille? 8.9.2014. Yleisradio, yle.fi. Viitattu 6.11.2018.
  6. Kuva Ehrnroothin hautakivestä Silviisii.com] Viitattu 20.5.2012.

Aiheesta muualla muokkaa