Taisto Ahlgren

suomalainen tangolaulaja

Taisto Olavi Ahlgren (15. helmikuuta 1943 Iitti[1]7. kesäkuuta 2008 Helsinki) oli suomalainen tangolaulaja, joka nousi suosioon vuoden 1970 tangollaan "Pettäjän tie". Ahlgrenin samanniminen esikoisalbumi oli hänen uransa myydyin. Hän levytti kaikkiaan neljä albumia, lisäksi hänen kappaleistaan on ilmestynyt kokoelma. Ahlgren oli asianajaja Heikki Lampelan isäpuoli ja laulaja Taisto Tammen serkku.

Elämä muokkaa

Ahlgren aloitti työuransa automaalarioppilaana Kausalan Kiitokori Oy:ssa, josta siirtyi töihin Sirkus Sariolaan. Sirkuksessa hän esiintyi ensi kerran julkisesti. 1960-luvun alussa Ahlgrenista tuli Matti Lavin orkesterin solisti (yhtyeen hanuristi oli Heikki "Pedro" Hietanen). Ahlgren toimi solistina kaksi vuotta, ja hänet korvasi Tapani Kansa. Ahlgren sai levytyssopimuksen Finntone-yhtiöltä, mutta kokemattoman laulajan äänitykset epäonnistuivat. Hän alkoi opiskella laulua Ture Aran johdolla. Ahlgren esiintyi Kalle Palosen yhtyeessä ja samalla elätti itseään erikoisautomaalarina Oy Konela Ab:ssä. Loppuvuodesta 1967 hän voitti valtakunnallisen iskelmälaulukilpailun. Samoihin aikoihin hän sai pääosan Kuopion yhteisteatterin Mustalaisoperetissa. Joulukuussa 1969 Ahlgren levytti Scandian studiossa valssit "Pettäjän tie" ja "Elon polkuja". Näistä "Pettäjän tie" nousi listoille, ja vuonna 1971 Ahlgren alkoi keikkailla ammattimaisesti Aaro Söderbergin yhtyeen solistina.[1]

Vuonna 1973 ilmestyi Ahlgrenin ensialbumi Pettäjän tie. Sitä on myyty yli 60 000 kappaletta, vaikkakaan kultalevyä sille ei koskaan ole myönnetty. Seuraavana vuonna Ahlgrenilta ilmestyi kaksikin albumia. Hänen viimeinen oma orkesterinsa Eero Kurjen orkesteri lopetti vuonna 1979, jonka jälkeen hän esiintyi eri yhtyeiden vierailijana. Surun kahleet vuonna 1980 oli Ahlgrenin uran viimeinen studioalbumi. Hän jatkoi laulamista vuoteen 1985, jolloin sydäninfarkti ja sitä seurannut ohitusleikkaus veivät Ahlgrenin sairauseläkkeelle. Hän kuitenkin jatkoi esiintymisiä satunnaisesti Lasse Hoikan ja Souvareiden keikoilla.[1] Hyväntekeväisyystilaisuuksissa hän esiintyi elämänsä loppuun asti. Hänen tarkoituksenaan oli vielä levyttää hyvin treenaamansa "Nature Boy".

Ahlgren kompastui irtokiveen Helsingin Kalliossa kotinsa lähellä Kolmannen linjan katutyömaalla ja löi takaraivonsa kadunreunukseen. Ahlgren kuoli saamiinsa vammoihin myöhemmin sairaalassa. Kuollessaan hän oli 65-vuotias.[2]

Albumit muokkaa

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. a b c Tony Latva, Petri Tuunainen: Iskelmän tähtitaivas, s. 18-19. WSOY, 2004. ISBN 951-0-27817-3.
  2. Taisto Ahlgren kuoli tapaturmaisesti 9.6.2008. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 10.6.2008. Viitattu 10.6.2008.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.