Urheiluvuosi 1988

vuoden 1988 urheilutapahtumat

Urheiluvuosi 1988 käsittelee vuoden 1988 merkittäviä uutisia ja tapahtumia urheilussa.

Urheiluvuodet
1978197919801981198219831984 •   
198519861987 1988 198919901991
   1992199319941995199619971998
Vuodet
1985198619871988198919901991

YleiskilpailutMuokkaa

AlppihiihtoMuokkaa

Amerikkalainen jalkapalloMuokkaa

AmpumahiihtoMuokkaa

AutourheiluMuokkaa

GolfMuokkaa

JalkapalloMuokkaa

JudoMuokkaa

JääkiekkoMuokkaa

KoripalloMuokkaa

KäsipalloMuokkaa

LentopalloMuokkaa

NyrkkeilyMuokkaa

  • Yhdysvaltalainen Mike Tyson puolusti ammattinyrkkeilyn raskaan sarjan kiistatonta maailmanmestaruuttaan voittamalla 22.1. Tokiossa Larry Holmesin neljännessä erässä, 21.3. Tokiossa Tony Tubbsin toisessa erässä ja 27.6. Atlantic Cityssä Michael Spinksin ensimmäisessä erässä.[23]
  • Ammattinyrkkeilijät Thomas Hearns ja Sugar Ray Leonard voittivat maailmanmestaruuden jo viidennessä eri sarjassa, joskin ammattinyrkkeilyliitot olivat viime vuosina luoneet uusia sarjoja, kuten superkeskisarjan.[24]
  • Soulin olympialaisten nyrkkeilykilpailuissa miehet ottelivat 12 painoluokassa. Yhdysvallat voitti kolme kultamitalia sekä Etelä-Korea ja Itä-Saksa kaksi. Nyrkkeilyn mahtimaa Kuuba boikotoi olympialaisia. Raskaimman, yli 91-kiloisten sarjan voitti Kanadan Lennox Lewis. Tuomarityöskentely aiheutti konflikteja varsinkin loppuotteluissa, joissa toisena osapuolena oli eteläkorealainen nyrkkeilijä. Val Barker -palkinnon sai yhdysvaltalaisnyrkkeilijä Roy Jones, joka hävisi alle 71-kiloisten loppuottelun.[25]

PainiMuokkaa

PainonnostoMuokkaa

  • Soulin olympialaisten painonnostokilpailuissa miehet kilpailivat kymmenessä painoluokassa. Neuvostoliitto voitti kuusi kultamitalia, Bulgaria kaksi sekä Itä-Saksa ja Turkki yhden. Raskaimman sarjan (yli 110 kg) mestari oli Neuvostoliiton Aleksandr Kurlovitš. Yhteistuloksen maailmanennätystä paransivat alle 60-kiloisten sarjassa Turkin Naim Süleymanoğlu tuloksellaan 342,5 kg ja alle 110-kiloisten sarjassa Neuvostoliiton Juri Zaharevitš tuloksellaan 455,0 kg.[28]
  • Miesten Euroopan-mestaruuskilpailut 26.–30.4. Cardiffissa, Isossa-Britanniassa. Neuvostoliitto voitti viisi mestaruutta, Bulgaria neljä ja Turkki yhden.[29]
  • Naisten Euroopan-mestaruuskilpailut 16.–19.6. San Marinossa. Ohjelmassa oli yhdeksän painoluokkaa. Bulgaria voitti kolme mestaruutta ja Iso-Britannia kaksi.[30]

PikaluisteluMuokkaa

Pohjoismaiset hiihtolajitMuokkaa

PyöräilyMuokkaa

TaitoluisteluMuokkaa

TennisMuokkaa

UintiMuokkaa

  • Soulin olympialaisten uintikilpailuissa Itä-Saksa voitti 11 kultamitalia, joista kymmenen naisten ratauinnissa, ja Yhdysvallat kymmenen. Itäsaksalainen Kristin Otto voitti kultaa neljällä henkilökohtaisella matkalla ja molemmissa viesteissä, ja yhdysvaltalainen Janet Evans voitti kolme henkilökohtaista kultamitalia. Yhdysvaltalaisen Matt Biondin saalis oli viisi kultaa, joista kolme viesteistä, yksi hopea ja yksi pronssi. Yhdysvaltalainen Greg Louganis voitti molemmat miesten uimahyppykilpailut.[55]

VoimisteluMuokkaa

YleisurheiluMuokkaa

  • Soulin olympialaisten yleisurheilukilpailuissa Yhdysvallat voitti 13 kultamitalia ja Neuvostoliitto kymmenen. Huomiota herättivät varsinkin pikajuoksut. Kanadalainen Ben Johnson juoksi 100 metrillä maailmanennätyksen 9,79 mutta jäi kiinni dopingin käytöstä ja tuli hylätyksi. Yhdysvaltalainen Florence Griffith-Joyner voitti kultaa sekä 100:n että 200 metrin juoksussa ja teki jälkimmäisellä matkalla maailmanennätyksen ensin välierissä ajallaan 21,56 ja paransi sitä loppukilpailussa aikaan 21,34. Yhdysvaltalainen Jackie Joyner-Kersee voitti kultaa pituushypyssä ja seitsenottelussa ja teki jälkimmäisessä maailmanennätyspisteet 7 291. Yhdysvaltalainen Carl Lewis voitti kultaa pituushypyssä ja nousi Johnsonin hylkäämisen jälkeen myös 100 metrin juoksun voittajaksi. Neuvostoliiton naiset juoksivat 4 × 400 metrillä maailmanennätyksen 3.15,8 ja Yhdysvaltain vastaavan matkan miesjoukkue sivusi maailmanennätystä 2.56,16.[57][58]
  • Naisten maantiejuoksun maailmanmestaruuskilpailu 20.3. Adelaidessa, Australiassa. Mestaruuden voitti toisen peräkkäisen kerran norjalainen Ingrid Kristiansen, ja joukkuekilpailun voitti Neuvostoliitto.[59][60]
  • Maastojuoksun maailmanmestaruuskilpailut 26.3. Aucklandissa, Uudessa-Seelannissa. Miesten mestaruuden voitti kolmannen peräkkäisen kerran kenialainen John Ngugi ja naisten nopein oli Norjan Ingrid Kristiansen. Miesten joukkuemestaruuden voitti Kenia ja naisten Neuvostoliitto.[59][61]
  • Sisäratojen Euroopan-mestaruuskilpailut 5.–6.3. Budapestissa, Unkarissa. Mitalitilaston ykkönen oli neljä kultaa voittanut Itä-Saksa.[62]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan. WSOY, 1996. ISBN 951-0-21072-2.
  • Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5.
  • Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 9. Sporttikustannus Oy, 1988. ISBN 951-8920-00-1.
  • Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 10. Sporttikustannus Oy, 1989. ISBN 951-8920-07-9.

ViitteetMuokkaa

  1. Arponen, s. 475, 478
  2. Arponen, s. 309, 311
  3. Siukonen & Ahola 1988, s. 185–186
  4. Siukonen & Ahola 1989, s. 215–216
  5. Siukonen & Ahola 1989, s. 312
  6. Siukonen & Ahola 1988, s. 186
  7. Siukonen & Ahola 1989, s. 218
  8. Siukonen & Ahola 1989, s. 176, 217
  9. Siukonen & Ahola 1989, s. 167, 209, 254–255
  10. Siukonen & Ahola 1989, s. 207, 209, 254
  11. a b Pihlaja, s. 152
  12. a b Pihlaja, s. 151
  13. Zea, Anthony & Haisma, Marcel: European Champions' Cup 1987-88 - Details 17.1.2008. RSSSF. Viitattu 26.5.2020. (englanniksi)
  14. Siukonen & Ahola 1989, s. 67, 87–88, 104
  15. Siukonen & Ahola 1989, s. 233
  16. Siukonen & Ahola 1988, s. 188
  17. Siukonen & Ahola 1989, s. 183–184, 236
  18. Pihlaja, s. 262–263
  19. Siukonen & Ahola 1989, s. 99
  20. Pihlaja, s. 322
  21. Siukonen & Ahola 1989, s. 99–100
  22. Siukonen & Ahola 1989, s. 100–101
  23. Siukonen & Ahola 1989, s. 168, 177, 189
  24. Siukonen & Ahola 1989, s. 26
  25. Siukonen & Ahola 1989, s. 67, 86–87
  26. Siukonen & Ahola 1989, s. 85–86
  27. a b Siukonen & Ahola 1989, s. 262
  28. Siukonen & Ahola 1989, s. 88–89
  29. Siukonen & Ahola 1989, s. 181, 263–264
  30. Siukonen & Ahola 1989, s. 264
  31. Siukonen & Ahola 1988, s. 186–187
  32. Siukonen & Ahola 1989, s. 169, 269
  33. Siukonen & Ahola 1989, s. 174, 269
  34. Siukonen & Ahola 1989, s. 175, 270
  35. Siukonen & Ahola 1989, s. 270
  36. Siukonen & Ahola 1989, s. 168, 270
  37. Siukonen & Ahola 1988, s. 182–185
  38. Siukonen & Ahola 1989, s. 259
  39. Siukonen & Ahola 1988, s. 164, 236
  40. Siukonen & Ahola 1989, s. 165–166
  41. Siukonen & Ahola 1989, s. 90–91
  42. a b Pihlaja, s. 605
  43. Siukonen & Ahola 1988, s. 180, 187
  44. Pihlaja, s. 704–705
  45. Siukonen & Ahola 1989, s. 177, 285–286
  46. Pihlaja, s. 706–709
  47. Siukonen & Ahola 1989, s. 166–167, 286
  48. Pihlaja, s. 710–712
  49. Pihlaja, s. 723, 726–727
  50. Pihlaja, s. 739–740
  51. Pihlaja, s. 739
  52. Pihlaja, s. 736–737
  53. Pihlaja, s. 738
  54. Pihlaja, s. 740
  55. Siukonen & Ahola 1989, s. 61–64, 82–84
  56. Siukonen & Ahola 1989, s. 89–90
  57. Arponen, s. 311–314
  58. Siukonen & Ahola 1989, s. 48, 57, 79–82
  59. a b Siukonen & Ahola 1989, s. 177, 302
  60. Pihlaja, s. 905
  61. Pihlaja, s. 902
  62. Siukonen & Ahola 1989, s. 300–301

Aiheesta muuallaMuokkaa