Wikipedia

Djibouti

valtio Koillis-Afrikassa
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 26. heinäkuuta 2011 kello 18.52 käyttäjän Lakritsa (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.

Tämä artikkeli käsittelee tasavaltaa. Djibouti on myös kaupunki.

Djiboutin tasavalta eli Djibouti (arab. جمهورية جيبوتي‎, Jumhūriyyat Jībūtī, ransk. République de Djibouti, somaliksi Jamhuuriyadda Jabuuti) on pieni valtio Afrikan itäosassa, niin sanotussa Afrikan sarvessa, Punaisen meren ja Adeninlahden erottavan Bab el Mandebin salmen kohdalla. Djiboutin naapurimaat ovat pohjoisessa Eritrea, lännessä sekä etelässä Etiopia ja idässä Somalia. Maa oli Ranskan siirtomaana aina vuoteen 1977 saakka, jota ennen se Ranskan Somalimaana. Maan pääkaupunki on Djibouti ja maassa elää arvion mukaan vuonna 2011 noin 760 000 ihmistä, joista yli puolet elää pääkaupungissa. Djiboutilla on pinta-alaa 23 200 km², josta 20 km² on sisävesiä ja 10 km² on keinokasteltua aluetta. Djibouti on ilmastollisesti että maankin osalta hyvin kuivaa ja polttavan kuumaa aluetta, minkä vuoksi viljelyskelpoista maata ei ole kuin 0,4 prosenttia koko pinta-alasta ja Djibouti onkin erittäin riippuvainen tuontiruoasta.[1]

République de Djibouti
Jumhūrīyat Jībūtī
جيبوتي – جمهورية جيبوتي
Djiboutin tasavalta
lippu vaakuna

Valtiomuoto tasavalta
Presidentti Ismail Omar Guelleh
Pääkaupunki Djibouti (400 000 as.)
Muita kaupunkeja Tadjoura (25 000 as.)
Pinta-ala
– yhteensä 23 200 (sijalla 146)
– josta sisävesiä 20 km²
Väkiluku (2011) 757 074[1] (sijalla 162)
– väestötiheys 22
– väestönkasvu 2,237[1] (2011)
Viralliset kielet ranska, arabia
Valuutta frangi (DJF)
BKT (2010)
– yhteensä 2099 miljoonaa USD (PPP)[1]  (sijalla 183)
– per asukas 2800 USD
HDI (2019) 0,524[2] (sijalla 166)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 3,2[1]
– teollisuus 14,9[1]
– palvelut 81,9[1]
Aikavyöhyke +3
– kesäaika ei käytössä
Itsenäisyys
 – Ranskasta
27. kesäkuuta 1977
Lyhenne DJ
– ajoneuvot: DJI
– lentokoneet: J2
Kansainvälinen
suuntanumero		 +253
Tunnuslause ei mottoa
Kansallislaulu ”Djiboutin kansallislaulu”

Djibouti on vapaakauppa-aluetta ja sen talous perustuu pitkälti sen satamaan sekä ulkomaanapuun. Maalla oli vuonna 2000 työvoimaa 282 000 henkeä, joista vain 40 prosenttia on työllistynyt. Kaupunkialueilla työttömyysprosentti on 59, kun muualla se on arvioitu 83 prosenttiin (2007). Maassa käytetään valuuttana Yhdysvaltain dollariin sidottua Djiboutin frangia.[1] Djiboutin 973 miljoonan bruttokansantuotteesta (2008) yli 80 prosenttia koostuu palveluista, kun teollisuuden osuus on noin 15 prosenttia (vuoden 2006 arvio).

Historia

Esikolonialistinen aika

Varhaisimmat fossiilit nykyihmisestä ovat 195 000 vuoden takaa Etiopiasta (Omo I ja Omo II). Nykyihminen muutti Afrikan ulkopuolelle onnistuneesti ensimmäisen kerran noin 85 tuhatta vuotta sitten Djiboutin kautta, mille lähes kaikki Afrikan ulkopuolella eläneet ihmiset ovat sukua. Ihmiset saattoivat ylittää Punaisen meren ja Adeninlahden erottavan nykyään noin 30 kilometriä leveän ja 135 metriä syvän Bab el Mandebin salmen, joka oli tuolloin jääkauden aikana selvästi kapeampi kun Maan merenpinta oli kymmeniä metrejä alhaisempi.[3][huom 1] Ihminen jatkoi kulkua sittemmin Arabian nimimaan kautta Intiaan ja Kaakkois-Aasiaan, josta lopulta Australiaan. Eurooppaan ihminen saapui 50 000 vuotta sitten.

Djiboutilaiset aloittivat karjankasvatuksen jääkauden loputtua noin 10 000 vuotta sitten. Maantieteellisen paikkansa ja kokonsa vuoksi Djibouti jakaa historiansa monilta osin Etiopian, Somalian ja Eritrean sekä Jemenin kanssa. Alueella asuneet afareiden edeltäjät olivat yhteyksissä Persiaan, Välimerelle, Arabiaan ja Etiopiaan kaupan kautta. Djibouti oli osa ensimmäisellä vuosisadalla perustettua Aksumin kuningaskuntaa. Seuraavina vuosisatoina alueelle levisi ensin kristinusko (300-luvulla) ja sitten kuningaskunnan luhistuttua arabialaisten kanssa tehdyn kauppayhteyksien kautta islam (n. 825), joka syrjäytti kristinuskon Djiboutissa.[4]

Somalian alueelle perustettiin voimakas islamilainen Adalin sulttaanikunta, jonka afarilaishallitsija Ahmed al-Ghazi aloitti vuonna 1527 hyökkäyssodan Etiopian kristittyjä vastaan ja kahdessa vuodessa he tuhosivat Etiopian armeijan. Etiopialaiset kuitenkin kostivat portugalilaisten tukemana surmaamalla al-Ghazin vuonna 1543, joka suisti sulttaanikunna tuhoon. Samalla se kuitenkin mahdollisti pienempien afarilaissulttaanikuntien synnyn. Näihin kuuluvat Djiboutin nykyisen alueelle syntyneet Obockin ja Tadjouran sulttaanikunnat, joiden kanssa eurooppalaiset alkoivat käydä kauppaa.[5]

Ranskan Somalimaa

Teollisen vallankumouksen myötä eurooppalaiset hakivat raaka-aineita ulkomailta, minkä vuoksi he muun muassa alkoivat haalia siirtomaita Aasiasta ja Afrikasta. Britit olivat onnistuneet Kairo–Kapkaupunki-suunnitelman mukaisesti valtaamaan Egyptin, Sudanin ja osia Tansaniasta sekä Somaliasta. Italia taas hallitsi suurta osaa Somaliaa sekä Eritreaa. Ranska mielenkiinto asemaansa vankistamisee Punaisella merellä, jonka tärkeyden kauppareittinä Intiaan, Mauritiukselle ja Madagaskarille se tiesi, heräsi Rochet d'Hericourtin tutkimusmatkojen myötä. Mielenkiintoa lisäsi, kun ranskalainen yritys oli alkanut vuonna 1859 rakentaa Suezin kanavaa. Djibouti osoittautui sopivaksi vaihtoehdoksi, kun briteillä oli jo osittainen herruus salmen toisella puolella Jemenissä. Ranska laati Henri Lambertin ja kapteeni Fleuriot de Langlen johdolla vuonna 1862 ystävyyssopimuksen Raheitan, Tadjouran ja Gobaadin sulttaanikuntien kanssa, joista tuli Ranskan protektoraatteja. Ranskalaiset ostivat myös satamapaikan Obockista. Vuosina 1884–85 protektoraatit yhdistettiin Ranskan Somalimaaksi ja pääkaupunki siirrettiin Obockista Djiboutiin vielä ennen vuosisadan vaihtumista vuonna 1892. Neljä vuotta pääkaupungin muuttamisen jälkeen Ranska ja Etiopian hallitsija Menelik II sopivat keskenään Djiboutin uusista rajoista. Ranska oli valinnut siirtomaansa hyvin, sillä Djiboutilla on hyvä luonnonsatama ja yhteydet Etiopiaan erinomaiset, mitkä vetivät kauppakaravaanien ja somalikauppioiden huomiot puoleensa. Yhteydet paranivat entisestään, kun vuonna 1897 aloitettu Djiboutista Etiopian Addis Abebaan ulottunut rautatie saatiin valmiiksi vuonna 1917.[4]

Toisen maailmansodan kynnyksellä italialaiset miehittivät Etiopian (Abessinia). Sodan alettua lisääntyi myös Etiopian ja Ranskan Somalimaan välisellä rajalla ranskalaisjoukkojen ja italialaisten väliset yhteenotot. Akselivaltojen vallattua Ranskan, myös Ranskan Somalimaa siirtyi Vichyn nukkehallituksen hallintaan kesäkuussa 1940. Liittoutuneiden päästessä vallalle Euroopassa, britit hyökkäsivät myös Vichyn hallitsemaan Ranskan Somalimaahan, ja akselivalloille myönteinen hallitus kukistettiin lopullisesti joulukuussa 1942.[6] Ranskan Somalimaasta lähti pataljoona vapauttamaan emämaataan vuonna 1944.[7]

Itsenäisyys ja sisällissota

Heinäkuussa 1957 Ranska aloitti maan uudistamisen osana laajempaa merentakaisten alueiden uudistamisohjelmaa (Loi Cadre). Djibouti sai osittaisen autonomian ja oman paikalliskokouksen, joka valitsi kahdeksan toimeenpanovaltaista ministeriä. Vuotta myöhemmin kansanäänestyksen tuloksen ansiosta Ranskan Somalimaan vaikutusvalta parani hieman, kun se sai yhden edustajan Ranskan parlamenttiin. Vuonna 1967 maassa järjestettiin kansanäänestys, jossa kysyttiin maan haluista itsenäistyä tai pysyä osana Ranskaa. Tulos oli, että 60 prosenttia äänestäneistä halusi jatkaa osana Ranskaa. Samana vuonna maan nimeä muutettiin tasapuolisemmaksi, Afarien ja Issojen Ranskan alueeksi, joka huomioi paremmin maan vähemmistöryhmää afareja, jotka eivät ole taustaltaan somaleita.[4]

Ranskan hallituksen vaatimukset alueen itsenäisyyteen kasvoivat vuosi vuodelta. Osana siirtymää itsenäisyyteen entistä ranskalaismielisiä afareja suosinut kansalaisuuslaki uudistettiin issoja suosivammaksi vuonna 1975. Lopulta toukokuussa vuonna 1977 järjestetyn kansanäänestyksen perusteella uusi Djiboutin tasavalta perustettiin 27. kesäkuuta 1997. Valtion ensimmäiseksi presidentiksi nousi Hassan Gouled Aptidon, joka nousi presidentiksi kolmesti peräkkäin (1977–1999). Ensimmäinen poliittinen puolue, Rassemblement Populaire pour le Progrès (RPP, ’Edistyksen kansanpuolue’) perustettiin vuonna 1979 ja maasta tuli yksipuoluetasavalta vuonna 1981.[4] 1980-luvun loppua kohden afarit alkoivat tuntea yhä enemmän tyytymättömyyttä issapresidentti Aptidonin tapaan hoitaa maan asioita ja joukko afarisissejä muodosti noin 3 000 taistelijan kokoisen FRUD:n (Front pour la Restoration de l'Unité et de la Démocratie, ’Yhtenäisyyden ja demokratian palautusrintama’) vuoden 1991 lopulla. FRUD sai ison osan maan alueista hallintaansa, etupäässä pohjoiset ja läntiset alueet. Sotatila laukesi huhtikuussa vuonna 1992, kun Ranska toi maahan sotilaitaan. FRUD onnistui saamaan aluksi voittoja, mutta joutui lopulta alakynteen hallituksen joukoille. Monia oppositiojohtajia vangittiin sotilasvallankaappauksen suunnittelemisesta, muun muassa Ali Aref Bourhan. Hallitus joutui käyttämään kapinallisten taltuttamiseen vuoden 1993 budjetista lähes 35 prosenttia. Vuonna 1994 kapinallisjoukkojen rivit alkoivat hajaantua ja vuoden loppupuolella osapuolet onnistuivat solmimaan rauhan, jonka perusteella FRUD:n joukot riisuttiin aseista seuraavana vuonna.[8]

Sisällissodan jälkeinen aika

Sisällissodan jälkeen kaksi FRUD:n johtajaa pääsivät maan ministereiksi, ja FRUD sai laillisen poliittisen puolueen aseman vuonna 1996, mikä merkitsi Djiboutin yksipuoluehallinnon loppua. FRUD:n radikaalisiipi vastasi vuosien 1997–1998 levottomuuksien aiheuttamisesta, mutta se ja hallitus sopivat erimielisyydet vuonna 2000. Presidentti Aptidonin hallintokausi on saanut osakseen runsaasti negatiivista huomiota ihmisoikeuksien osalta. Hänen hallintoa on syytetty muun muasta raiskauksista, pahoinpitelyistä, mielivaltaisista ja pitkittyneistä vankeustuomioista sekä poliittisten vastustajien murhaamisesta tai kadottamisesta. Esimerkiksi ranskalainen Djiboutin hallinnon pahoinpitelytapauksia tutkinut tuomari Bernard Borrel kuoli vuonna 1995 epämääräisissä olosuhteissa. Tapaus vietiin Haagin kansainväliseen tuomioistuimeen vuonna 2008, jonka päätöksen mukaan Ranskalla ei ole oikeutta vaatia tietoja Borrelin kuolintutkimuksista. Maan mediaan on myös kohdistunut uhkailua ja vainoamista. Aptidonin aikana vaalien äänestysprosentti on jäänyt useasti alle viidenkymmenen.[9]

Maa sai uuden presidentin vuonna 1999 järjestetyissä vaaleissa, kun sairastellut Aptidon ilmoitti jäävänsä eläkkeelle. Presidenttiydestä kilpailivat FRUD:n ja RPP:n tukema Ismael Omar Guelleh, joka oli jo voittanut ehdokaskisan Ismael Godi Haredia vastaan, ja PRD:n (Demokraattinen uudistuspuolue), PND:n (Kansandemokraattinen puolue) ja FRUD:n radikaalisiiven tukema ehdokas Moussa Ahmed Idriss. Guelleh voitti vaalit 74 prosentin kannatuksella, kun kokonaisäänestysprosentti jäi 60 prosenttiin. Vuoden 2003 parlamenttivaalit olivat lähellä muuttua historiallisiksi, kun oppositiokoalitio jäi vain 4 939 äänen päähän vaalivoitosta. Historiaan vaalit jäivät tästäkin huolimatta, sillä Djibouti sai ensimmäiset seitsemän naista parlamenttiin.[9] Vuoden 2003 jälkeen oppositio on boikotoinut näyttävästi järjestettyjä vaaleja, mikä on mahdollistanut valtaapitävän puolueen ja presidentti Guellehin vallan jatkumisen keskeytyksittä.[4]

YK syytti vuonna 2006 julkaistussa raportissa Djiboutia ja kuuta muuta maata vuonna 1992 solmitun Somalian asekauppasaarron rikkomisesta ja asemyynnistä hallituksen vastaisille islamistitaisteilijoille Mogadishussa. Djibouti kiisti syytökset jyrkästi. Djiboutin sisämaa kärsi maalis-huhtikussa vuonna 2007 kuivuuden aiheuttamasta nälänhädästä. YK:n ruokohjelman (WFP) mukaan 53 000 ihmistä kärsi nälkää. Kesäkuussa vuonna 2008 Djiboutin ja Eritrean välillä syntyy taisteluvälikohtaus Ras Doumeiran raja-alueesta aivan Punaisen meren tuntumassa, missä ainakin yhdeksän djiboutilaista saa surmansa. Kiista jatkui vielä huhtikuussa 2009, kun YK käski Eritreaa vetämään joukkonsa Djiboutista. Eritrea vastasi, ettei sillä ole Djiboutissa joukkoja.[4]

Politiikka

Sisäpolitiikka

Djibouti on presidenttijohtoinen tasavalta, pääministerillä on vain vähän poliittista valtaa. Presidentti valitaan vaaleilla kuusivuotiskaudelle ja hän on issa. Tällä hetkellä istuva presidentti Ismail Omar Guelleh (ja maan toinen) oli vuoden 2005 vaalien ainoa ehdokas, kun Ahmed Dini kuoli ennen vaaleja jättäen opposition vaille kunnollista vastaehdokasta, minkä takia oppositiopuolueet boikotoivat vaaleja. Presidentin valtaoikeuksiin kuuluu muun muassa pääministerin ja ministerineuvoston ministereiden nimittäminen.[9][10] Presidentti Guelleh valittiin uudelleen vuonna 2011, hän sai yli 80 % äänistä.[1] Pääministeri on aina afari.[huom 2] Vastaavanlainen vallanjako koskee muitakin ministereitä, joista arabeille, isaakeille ja gadaburseille on varattu vähintäänkin yksi salkku. Afareilla pitää olla kuinkin yksi ministeri enemmän kuin issoilla. Korkeimman oikeuden tuomari on issa.[11]

Djiboutin parlamentti koostuu 65 jäsenestä, jotka valitaan viiden vuoden sykleissä järjestettävissä parlamenttivaaleissa. Djiboutin vaalimenettely on luonteeltaan poikkeuksellinen, sillä vain vaalien suurien puolue saa kaikki paikat itselleensä, mikä estää oppositiota vaikuttamasta maan asioihin. Djiboutin sisällissodan jälkeen aiempaa yksipuoluejärjestelmää muutettiin niin, että laki salli kolme puoluetta. Vuonna 2002 kolmen puolueen rajoitus lopetettiin ja Djiboutista tuli lainsäädännöllisestikin aito monipuoluetasavalta.[4]

Djiboutilla on omat puolustusvoimat, joiden kokoa on 1990-luvun alun sisällissodan jälkeen jatkuvasti pienennetty. Puolustusvoimien ylikomentaja on maan presidentti. Djiboutin maavoimien vahvuus on 8 000 sotilasta ja ilma- sekä merivoimissa on molemmissa 200 sotilasta. Lisäksi maassa on puolisotilaallisissa ryhmittymissä 1 200 taistelijaa ja Ranskalla on maassa 2 600 sotilasta. Ranska on käyttänyt Djiboutin sotilastukikohtaansa muun muassa taisteluissa Adeninlahden merirosvoja vastaan. Djibouti käytti vuoden 2005 budjetista 28,5 miljoonaa puolutusvoimiin.[12][7]

 
Djiboutin aluejaon kartta.

Djibouti jakautuu kuuteen hallintoalueeseen (cercle). Alueet ovat Ali Sabieh, Arta, Dikhil, Obock, Djibouti ja Tadjoura.[13]

Ulkopolitiikka

Djibouti on luonut toimivat suhteet niin ulko- kuin naapurimaihinkin, ainoastaan Eritrean kanssa Djiboutilla on kireät välit muun muassa rajakiistan takia. Djibouti kuuluu YK:hon ja sen useisiin alaorganisaatioihin paitsi IAEA:han. Lisäksi maalla on jäsenyys Afrikan unioniin, WTO:hon, Arabiliittoon, kauppaliitto Comesaan ja Afrikan sarven maiden yhteistyöjärjestö IGADiin, Islamilainen konferenssiin.[7][huom 3]

Djibouti on pysytellyt puolueettomana Etiopian ja Eritrean välisissa konflikteissa (muun muassa vuosien 1998–2000 sodassa). Eritrea ehti katkaista diplomaattiset suhteensa Djiboutiin vuonna 1998 sodan alettua, mutta loi ne uudelleen sodan päätyttyä ja suhteet ovat paranemasssa. Djiboutille on ollut kuitenkin Etiopian ja Eritrean kiistoista taloudellista hyötyä, sillä Etiopia on joutunut siirtämään aiemmin Eritrean kautta saapuneen tuontinsa Djiboutin kautta, kun sillä itsellä ei ole pääsyä merelle. Djibouti myös puoltaa yhtenäisen Somalian puolesta, eikä se ole tunnustanut Somalimaata.[14]

Djiboutissa elää noin 27 000 pakolaista. Lisäksi maahan on saapunut arviolta noin 100 000 laitonta maahanmuuttajaa työpaikanhaussa. Laiton maahanmuutto kävi Djiboutin muutoinkin pienelle kansantaloudelle niin raskaaksi taakaksi, että vuoden 2003 heinäkuussa heidät määrättiin karkotettavaksi maasta.[14]

Djibouti ja sen satamat ovat olleet tärkeässä roolissa Yhdysvalloille 1990-luvun ja 2000-luvun sodissa Irakin alueella.[7]

Oikeusjärjestelmä

Djibouti on omaksunut ranskalaisen oikeusjärjestelmän, johon on sekoittunut islamilainen šaria ja paimentolaisheimojen lakiperiaatteita. Maan vuonna 1992 perustuslakiuudistus perustuu voimakkaasti Ranskan vuonna 1958 säädettyyn perustuslakiin. Tuomioikeutta käyttävät hovioikeus (engl. High Court of Appeal) ja korkein oikeus, joiden lisäksi jokaisella hallintoalueella omat alemmat tuomioistuimet. Perustuslakineuvoston tehtäviin kuuluu tarkkailla lakiehdotusten perustuslaillista pätevyyttä.[15]

Vuonna 2002 maassa äänestettiin uusi perhelaki, joka takaa aiempaa šaria-lain mukaista lainsäädäntöä paremman aseman naisille ja lapsille. Maassa on tästä lähin pyritty parantamaan naisten asemaa muun muassa perustamalla naisten asioista vastaavan ministerin asema. Ministerin myötä perustettiin uusi järjestöverkosto, joka auttaa naisia pitämään huolta heidän oikeuksista. Hallinto on myös lisännyt panostuksiaan estää laitonta naisten sukupuolielinten silpomista. Kolmessa vuodessa Djibouti on onnistunut saamaan noin puolet maan tytöistä käymään peruskoulua. Djiboutissa naisten asema on selvästi parempi kuin muissa islaminuskoisissa maissa, vaikka naisen asema esimerkiksi työmarkkinoilla on miestä heikompi.[7]

Maantiede

 
Kameleita Djiboutin savannilla

Pinnanmuodot

Djibouti sijaitsee itäisessä Afrikassa Adeninlahden ja Punaisenmeren rannikolla. Geologisesti Djiboutin sijainti osuu Afrikan, Somalian ja Arabian laattojen kohtaamispisteeseen, jota kutsutaan Afarin syvängöksi. Djiboutin maasta suurin osa on kenotsoottisen maailmankauden tulivuoritoiminnasta syntynyttä basalttia, vain kaakkoisosassa on pieni alue mesotsoottisen maailmankauden kerrostumia. Lohkoliikuntojen vuoksi Djibouti on pinnanmuodollisesti hyvin vaihtelevaa aluetta. Korkein kohta on maan pohjoisosassa sijaitseva Moussa Alin tulivuori (2 028 m). Matalin kohta vastaavasti on 155 metriä merenpinnan alapuolella sijaitseva Assaljärvi, joka on samalla koko Afrikan matalin kohta.[1][16]

Maata ympäröi lännessä Etiopian ylänkö ja idässä Danakilin horsti. Pohjoisessa sijaitsee Danakilin alanko, jonka keskellä sijaitsee yksi maailman kuummista paikoista, Danakilin aavikko. Alangolla on runsaasti vulkaanista ja seismistä toimintaa. Pienikokoiset maanjäristykset ovat koko maassa yleisiä. Maassa ei ole merkittäviä jokia ja Assaljärven lisäksi maahan ulottuu osa Abhejärven itäosasta.[17][18] Muodoltaan valtio muistuttaa hieman c-kirjainta, jonka sisäosiin tunkeutuu Adeninlahden jatkeena Tadjouranlahti, jonka pohjoispuolella sijaitsee Mablan vuoristo, ja jossa sijaitsee muutamat Djiboutille kuuluvat saaret. Pieni salmi erottaa Tadjouraninlahdesta Ghoubet Kharab -nimisen vesialueen, jonka lounaispuolelle avautuu laaja Gaggaden tasanko. Pohjavettä käytetään kasteluun, mutta siinä on suolaantumisen uhka.[19]

Kasvillisuus ja eläimet

Djibouti on yleisilmeeltään paljasta aavikkoa, jossa kasvaa pääosin puskamaista aavikko- tai puoliaavikkokasveja. Noin 90 prosenttia pinta-alasta on aavikkoa. Tadjouraninlahden pohjoispuolella kasvillisuus on monipuolisempaa. Siellä kasvaa katajia, akasiapuuta ja villioliivia. Maailman eläinlajien uhanalaisuutta tarkkailevan IUCN:n mukaan Djiboutissa elää yhteensä 86 nisäkäslajia, 281 lintulajia, kuusi sammakkolajia ja 85 matelijalajia.[20][21] Tyypillisimpiä eläimiä ovat antiloopit, gasellit, hyeenat ja sakaalit. Djiboutin rantaviivan tuntumassa sijaitsevat koralliriutat ovat hyvin lajirikkaita, minkä takia Djiboutista on muodostunut suosittu sukelluspaikka.[22]

Ilmasto

Maa on pääasiassa ilmastoltaan kuumaa ja kuivaa aavikkoa. Ilmankosteus on erittäin korkea (vaihtelee yleensä välillä 60–80 %), vaikka maassa sataakin alle 20 senttimetriä vettä vuoden aikana.[23] Rannikkoseuduilla sataa alle 13 senttimetriä, kun vuoristoalueet saavat lähes kolme kertaa suuremman sademäärän. Eniten sadepäiviä on joulukuussa, keskimäärin kolme, mutta niinä kertyvä sademäärä jää kuitnekn pienemmäksi kuin loka- tai marraskuussa. Huhtikuussa sademäärä on suurin, vajaa kolme senttimetriä. Korkein koskaan mitattu lämpötila Djiboutin pääkaupungissa on 46 celsius-astetta. Lämpötilaltaan 35 °C ylittäviä päiviä vuoden aikana on noin 96 ja vastaavasti 29 °C:n lämpötilan ylittäviä päiviä noin 239 kappaletta. Esimerkiksi heinä-elokuussa ei ole keskimäärin ainuttakaan 29-celsiusasteen alittavaa päivää. Maan korkeimmimmilla alueilla lämpötila laskee selvästi, esimerkiksi Day Forestin kansallispuiston seutuvilla noin kymmenen celsiusasteeseen.[22]

Djiboutin (Djibouti) ilmastotilastoa
tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu
Vrk:n ka. ylin lämpötila (°C) 29 29 30 32 35 39 42 41 37 31 30 34 ka. 34,1
Vrk:n ka. alin lämpötila (°C) 23 24 25 27 29 31 32 32 31 27 25 23 ka. 27,4
Vrk:n keskilämpötila (°C) 27 27 28 30 33 36 38 38 35 31 29 27 ka. 31,6
Sademäärä (mm) 10 19 20 29 17 0 6 6 3 20 22 14 Σ 166
Sadepäivät (d) 2 2 2 2 1 0 0 1 1 1 2 3 Σ 17
L
ä
m
p
ö
t
i
l
a
29
23
29
24
30
25
32
27
35
29
39
31
42
32
41
32
37
31
31
27
30
25
34
23
S
a
d
a
n
t
a 		10
19
20
29
17
0
6
6
3
20
22
14


Lähde: Djibouti, Djibouti Climate-chart.com. Viitattu 13.5.2009. (englanniksi)
 
Djiboutin kartta

Talous

Djiboutin talous perustuu sen vapaakauppa-alueeseen kuuluvaan satamaan ja satamaan liitetyihin palveluihin. Djibouti tarjoaa palveluja läpikulku-, uudelleenlastaus-, ja polttoaineen lisäyssatamana. Lähes 80 prosenttia bruttokansantuotteesta tulee palveluista. Teollisuutta maassa on Djiboutin taloutta on vapautettu yksityissektorille, mutta valtio pitää edelleen kontrollissaan tiettyjen hyödykkeiden hintoja (mm. jauho, sokeri, polttoaine, leipä).[24][25] Kuivuus rajoittaa maanviljelyn hedelmiin ja vihanneksiin. Maanviljely on yleensä paimentolaisten omavaraistaloutta, joten ruoka joudutaan tuomaan ulkomailta. Maanviljely tuottaa viisi prosenttia maan ruokatarpeesta.[26] Maassa tuotettiin lihaa vuonna 2004 noin 11 200 tonnia ja maitoa vajaa 14 000 tonnia. Vuonna 2005 YK:n ruokaohjelma varoitti, että 30 000 ihmistä Djiboutissa kärsi vakavasta nälänhädästä kolme vuotta kestäneen niukkasateisuuden takia. Maan teollisuus on pieni ja keskittyy laivan- ja kaupunkirakentamiseen sekä mineraalieveden pullotukseen maitotuotannon ohella. Maan rahayksikkö on Djiboutin frangi, joka on sidottu Yhdysvaltojen dollariin.[1]

Djibouti tuottaa sähköä polttamalla ulkomailta tuotua öljyä. Sillä ei ole omia maakaasu-, öljy- tai hiilivaroja. Djiboutin sataman tärkeyden öljynvientiin on huomannut Arabiemiirikunnissa toimiva Dubai Ports Authority, joka on investoinut Djiboutin sataman öljyterminaalin parannus- ja laajennustöihin osana Doraleh-hanketta. Ranskan, Italian ja YK:n kehitysohjelman avustuksilla Djibouti on kartoittanut maan geotermisen energian varantoja, joiden se toivoo riittävän katkaisemaan energiantuotannon riippuvuuden öljystä ja tekemään Djiboutista energian suhteen omavaraisen.[24]

Djiboutin merkittävimmät luonnonvarat ovat suola, kipsi ja muut mineraalit sekä geoterminen energia. Merkittävimmät vientituotteet on karjataloustuotteet.[1]

Väestö

Väestön kaksi suurinta ryhmittymää ovat issojen somaliheimo (60 %) ja Etiopian danakilien kanssa samantaustaiset afarit (35 %). Loput viisi prosenttia on ranskalaisia, italialaisia, (Jemenin) arabeja ja etiopialaisia. Lähes koko väestö on muslimeja (94–99 %), mutta maassa elää pieni kristityjen vähemmistö. Djiboutin viralliset kielet ovat ranska ja tai’zziadenin arabia,[1] joita väestöstä kuitenkin puhuu äidinkielenään alle kymmenen prosenttia. Suurin osa puhuu afaria ja somaliaa.[27] Lukutaitoisuus vuonna 2003 oli 67,9 prosenttia.[1] Maassa vallitsee laaja uskonvapaus, eikä käännytykseen suhtauduta myönteisesti. Maan ainoa kristillinen juhlapyhä on joulu.[28]

Djiboutin ilmoitettu asukasluku vaihtelee runsaasti riippuen lähteestä. Djiboutin valtiovarainministeriön mukaan maassa eli vuonna 2004 arviolta 632 000 asukasta.[29] YK:n arviot liikkuvat 833 tuhannessa ja CIA World Factbookin mukaan arvio heinäkuun 2009 asukasluvuksi on 516 000.[1][30] Yli puolet elää pääkaupungissa. Maan väestön kasvunopeus on noin 1,7–1,9 prosenttia. Kaupungistumisaste vuonna 2010 on 76 % ja kasvaa 1,8 % vuodessa.[1]

Miehiä on maassa noin 86 % naisten lukumäärästä. Naisten odotettu elinikä vuonna 2011 on 64 ja miesten 59 vuotta. Naisten hedelmällisyysluku eli yhden naisen synnyttämien lasten lukumäärä on korkea, noin 2,7. Vastasyntyneistä 55 tuhannesta kuolee ennen yksivuotissyntymäpäiväänsä. Imeväisyyskuolleisuuden korkeuteen ja eliniänodotteen lyhyyteen vaikuttaa erityisesti AIDS, jota sairastaa aikuisista 2,5 prosenttia, kuivuuden ja ruokakriisien ohella.[1]

Kulttuuri ja koulutus

Djiboutin lähes koko väestö on muslimeja, joten islamilla on voimakas vaikutus maan kulttuuriin. Maassa on yksi yliopisto, Djiboutin yliopisto, joka perustettiin 2006.[31] Monet korkeakoulututkintoa havitelleet ovat suorittaneet opintonsa ulkomailla, yleensä Ranskassa.[28]

Etenkin maaseudulla paikallinen yhteisö ja perhe vastaavat nuorten kasvattamisesta sekä tiedollisten ja moraalisten oppien opettamisesta. Vain harvat maaseudulla asuvat käyvät koulua, jotka yleensä ovat koraanikouluja.[32] Aiemmin ikäluokasta noin 32 prosenttia ilmoittautui opiskelemaan alakoulussa, mutta koulunkäynnin tultua pakolliseksi osuus kasvoi 54 prosenttiin.[33] Tyttöjen kouluun pääsyä on lakien avulla yritetty helpottaa.[34]

Djiboutilaisia kirjallisia teoksia on vähän ja nekin ranskankielisiä. Kulttuuri välittyy sukupolvelta toiselle suullisen perinteen kautta. Afarit ovat kehittäneet rikkaan kansantaruston ja ginnili-sotarunoutta.[28]

Vuonna 2006 tehdyn tutkimuksen mukaan 46 % djiboutilaisista miehistä ja 7 % naisista käyttävät mietona huumausaineena tunnettua khatia. Lukuja on pidetty aliarvioina.[35] Sitä käytetään uskonnollisissa tilaisuuksissa sekä vapaa-ajalla lounaan jälkeen kun työt seisahtuvat keskipäivän kuumuuden vuoksi.[36]

Urheilu

Djibouti on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1984 alkaen. Maan ainoan mitalin on saanut Ahmed Salah Souluin miesten maratonilla vuonna 1988.[37]

Djiboutin jalkapallomaajoukkue oli huhtikuussa 2010 FIFAn rankingissa sijalla 192.[38]

Liikenne ja viestintä

Maan tiedotusvälineet ovat kaikki valtion omistamia, mutta perustuslain suomaa lehdistönvapautta on kerrottu noudatettavan. Viikoittain ilmestyvän La Nation de Djibouti levikki on vain noin 4 300 taloutta (2000). Maan oppositio julkaisee myös muutamia viikoittain tai kuukausittain ilmestyviä lehtiään. Vuonna 2001 maassa oli lisäksi yksi TV-kanava ja kolme radiokanavaa. Internet-yhteys löytyi 6 500 tilaajalta vuonna 2003. Matkapuhelimia oli samana vuonna 23 000 kappaletta ja lankapuhelimia 9 500 kappaletta.[39]

Maasta löytyy 2 890 kilometrin pituinen tieverkko, josta 365 kilometriä oli asfalttipäällysteistä. Maassa on myös 13 lentokenttää, joista vain kolmella on päällystetty kiitotie.[40]

Lähteet

  • Timothy L. Gall & Jeneen M. Hobby: Worldmark Encyclopedia of the Nations: Africa (12. painos). Thomson-Gale, 2007. ISBN 1-4144-1091-3.
  • Melvin Ember & Carol R. Ember: Countries and Their Cultures (v. 2). Macmillan Reference – Gale, 2001. ISBN 0-02-864948-6.
  • John Middleton: New Encyclopedia of Africa (v. 2). Thomson-Gale, 2007. ISBN 978-068-431-557-7.

Viitteet

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q Djibouti The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi)
  2. ↑ Human Development Report 2020. UNDP.org (englanniksi)
  3. ↑ Stephen Oppenheimer: Gates of Grief Brandshaw Foundation. Viitattu 14.5.2009. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d e f g Timeline: Djibouti BBC. Viitattu 17.5.2009. (englanniksi)
  5. ↑ Djibouti MSN Encarta. Viitattu 14.5.2009. (englanniksi)
  6. ↑ Time Magazinen: Story of a Siegen time.com. Viitattu 16. heinäkuuta 2008. (englanniksi)
  7. ↑ a b c d e Background Note: Djibouti US Department of State. Viitattu 16.5.2009. (englanniksi)
  8. ↑ Djibouti: Information on the 26 December 1994 agreement between the government and the Front for the Restoration of Unity and Democracy (FRUD) UNHCR
  9. ↑ a b c Worldmark Encyclopedia of the Nations, s. 208
  10. ↑ New Encyclopedia of Africa, s. 135
  11. ↑ Countries and Their Cultures, s. 632
  12. ↑ New Encyclopedia of Africa, s. 136
  13. ↑ Djibouti Regions Citypopulation
  14. ↑ a b New Encyclopedia of Africa, s. 137
  15. ↑ Djibouti Constitution Approved on 4 September 1992 (Article 35 & 40)
  16. ↑ Lake Assal - Djibouti BBC Nature 2008
  17. ↑ Thomas Schlüter: Geological Atlas of Africa Springer. Viitattu 11.5.2009. (englanniksi)
  18. ↑ Danakil Desert MSN Encarta. Viitattu 11.5.2009. (englanniksi)
  19. ↑ Djibouti Irrigation in the near east region in figures... FAO
  20. ↑ IUCN Red List 2008. Hakuehdoilla "Djibouti", "Mammals/Aves/Amphibia", "Native"
  21. ↑ Biodiversity and Protected Areas-- Djibouti EarthTrends (IUCN). Viitattu 11.5.2009. (englanniksi)
  22. ↑ a b Djibouti Encyclopedia Britannica. Viitattu 13.5.2009. (englanniksi)
  23. ↑ Djibouti, Djibouti Climate-chart.com. Viitattu 13.5.2009. (englanniksi)
  24. ↑ a b Worldmark Encyclopedia of the Nations, s. 211
  25. ↑ Djibouti 2009 Index of Economic Freedom (Heritage). Viitattu 21.5.2009. (englanniksi)
  26. ↑ Countries and Their Cultures, s. 631
  27. ↑ Languages of Djibouti Ethnologue: Languages of the World SIL International.
  28. ↑ a b c Djibouti Countries and their cultures
  29. ↑ Caractéristiques générales de la population Ministere des Finances. Viitattu 20.5.2009. (ranskaksi)
  30. ↑ Djibouti UNData. Viitattu 20.5.2009. (englanniksi)
  31. ↑ Université de Djibouti (ranskaksi)
  32. ↑ Djibouti Education Encyclopedia - StateUniversity.
  33. ↑ AGSP Djibouti US Aid
  34. ↑ Ministry for the Promotion of Women Djibouti
  35. ↑ Tackling khat consumption in Djibouti: a strong new political commitment Unicef Press Centre 2008
  36. ↑ Narcotic khat dominates Djibouti life Reuters 2007
  37. ↑ Djibouti In Olympics Sport Reference
  38. ↑ Associations:Djibouti FIFA
  39. ↑ Worldmark Encyclopedia of the Nations, s. 213
  40. ↑ Worldmark Encyclopedia of the Nations, s. 206

Huomautukset

  1. ↑ Ihmisten matkasta ja Maan asuttamisesta kertovia sivustoja ovat muun muassa National Geographic: The Genographic Project ja Bradshaw Foundation: Journey of Mankind. Ihminen oli jo noin 135 000 vuotta sitten muuttanut Pohjois-Afrikan kautta Israelin alueelle, mutta ilmaston kylmeneminen tuhosi tappoi nämä ihmiset noin 115 000 vuotta sitten.
  2. ↑ Djiboutin itsenäistyttyä vuonna 1977 pääministerin ja presidentin virkaa toimitti Hassan Gouled Aptidon. Hän oli issa ja oli pääministerinä 27. kesäkuun ja 12. heinäkuun 1977 välisen ajan. Hänet korvasi Ahmed Dini Ahmed
  3. ↑ Lisäksi maa kuuluu Afrikan kehityspankkiin, G-77-maihin, CENSADiin, Kanvainväliseen valuuttarahasto IMF:ään, AKT-maihin, Arabian kehitysrahastoon (AMF), Sitoutumattomien maiden liikkeeseen. Ympäristön suojelukseen keskittyneiden järjestöjen osalta Djibouti kuuluu CITESiin, Kioton ja Montrealin sopimukset allekirjoittaneisiin maihin, MARPOLiin, UNCLOSiin, UNFCCCiin ja UNCCDiin.

Aiheesta muualla

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Djibouti.
  •   Matkaopas aiheesta Djibouti Wikivoyagessa (englanniksi)
  • Djibouti. World Conflicts Today.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Djibouti&oldid=10474553”