Sapfo

antiikin kreikkalainen runoilija
Tämä artikkeli käsittelee runoilijaa. Asteroidista kertoo artikkeli 80 Sappho.

Sapfo (m.kreik. Σαπφώ, Sapfō, aiol.kreik. Ψαπφώ, Psapfō tai Ψάπφα, Psapfa, lat. Sappho; n. 630/612570 eaa.) oli antiikin kreikkalainen lyyrinen runoilija, joka oli kotoisin Lesboksen saarelta. Hän on antiikin tunnetuin naisrunoilija, ja hellenistisenä aikana hänet luettiin yhdeksi yhdeksästä lyyrisestä runoilijasta.[1][2][3][4]

Sapfo
Σαπφώ
Sapfoksi kutsuttu fresko Pompejissa.
Sapfoksi kutsuttu fresko Pompejissa.
Henkilötiedot
Syntynyt noin 630612 eaa.
Eresos, Lesbos, Kreikka
Kuollut noin 570 eaa.
Ammatti runoilija
Kirjailija
Tuotannon kieli muinaiskreikka (aiolainen)
Aikakausi arkaainen kausi
Tyylilajit lyyrinen runous, rakkausrunous
Aiheesta muualla
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Sapfo kirjoitti monodista lyriikkaa ja kehitteli oman runomittansa, joka tunnetaan nimellä sapfinen mitta. Häntä pidetään esteettisenä vaikuttajana, joka sai runouden muuttamaan suuntaa aikaisemmista jumalteemoista kohti yksityisen ihmisen kokemuksia. Sapfo kirjoitti pääasiassa rakkausrunoja. Runoista vain yksi, Hymni Afroditelle, on säilynyt kokonaisena. Muutoin runoista on säilynyt vain katkelmia. Osa hänen rakkausrunoistaan oli omistettu naisille.[5]

ElämäMuokkaa

Sapfo oli kotoisin Lesboksen Eresoksesta. Saari oli hänen aikanaan kulttuurinen keskus. Sapfo kuului Alkaioksen tavoin saaren aatelistoon. Hänen isäkseen mainitaan Skamandronymos[6] tai Skamandros,[7] mutta myös sellaiset nimet kuin Simon, Eunomios, Erigyios, Ekrytos, Semos, Skamon ja Etarkhos esiintyvät. Myöhäisten lähteiden mukaan hänen äitinsä nimi olisi ollut Kleis.[4] Sapfolla oli kolme veljeä, Kharaksos, Eurygios (tai Erigyios) ja Larikhos. Veljistä vanhin, Kharaksos, hoiti liiketoimia Egyptin Naukratiissa. Siellä hän rakastui Rhodopis-nimiseen hetairaan ja osti tämän vapaaksi suurella summalla, minkä vuoksi Sapfo hyökkäsi häntä vastaan erässä runossaan.[4][6]

Muutoin tiedot Sapfon elämästä ovat vähäisiä ja epävarmoja. Ovidiuksen mukaan Sapfo olisi jäänyt orvoksi vain kuusivuotiaana.[4][8] Tämän jälkeen hän oletettavasti siirtyi Mytileneen. Joidenkin antiikin tekstien ja niiden tulkintojen mukaan hän olisi ollut naimisissa ja hänellä olisi ollut tytär nimeltä Kleis, mutta tiedot eivät ole varmoja. Noin vuonna 604 eaa. Sapfo joutui ilmeisesti Lesboksen poliittisten olojen vuoksi maanpakoon Sisiliaan. Hän pääsi palamaan kotisaarelleen noin vuonna 592 eaa. Tämän jälkeen hän pysyi Mytilenessä ilmeisesti kuolemaansa saakka.[1][4][9] Kharaksokseen liittyvän kertomuksen perusteella Sapfo vaikuttaisi olleen elossa vielä noin vuonna 572 eaa., vaikkakin tapahtuman ajoitus on epävarma. Joka tapauksessa on selvää, ettei Sapfo kuollut nuorena.[4]

 
Sapfo ja Alkaios. Lawrence Alma-Tadema, 1881.

Sapfo ja Alkaios, lesboslaisen lyyrisen runouden kaksi suurinta nimeä, olivat tuttavia, ja mainitsevat toisensa runoissaan.[4] Sapfo toimi Lesboksella jonkinlaisen aatelistyttöjen yhteisön ja koulun johtajana. Yhteisö oli mahdollisesti Afroditen, muusien ja sulotarten kulttiyhteisö (thiasos). Saaren ylhäisten perheiden tytöt ilmeisesti elivät tällaisessa yhteisössä lapsuuden ja avioliiton solmimisen välisen ajan. Johtajana toimivat vanhemmat naiset eräänlaisen papittaren roolissa. Yhteisö tarjosi uskonnollisen, sosiaalisen sekä muusisiin taitoihin (musiikki, runous, tanssi) liittyvän koulutuksen.[2]

Sapfon runouden hahmojen on tulkittu olleen hänen oppilaitaan, mutta Sapfon teksteistä ei löydy viittauksia naisten oppilaitokseen. Sapfon runot kuvaavat usein tilannetta, jossa joku Sapfon johtaman yhteisön tytöistä on astumassa avioon ja näin jättämässä yhteisön. Tytöille osoitetut runot kertovat Sapfon haikeudesta ja kaipuusta tällaisessa tilanteessa. Näin runot kuvaavat kahden samaa sukupuolta olevan välisiä tunteita.[2]

Myöhäisessä antiikissa ja keskiajalla Sapfo oli runouttaan kuuluisampi itsemurhasta, jonka hän legendan mukaan olisi tehnyt. Kerrotaan, että Sapfo olisi ollut rakastunut epätoivoisesti merimieheen nimeltä Faon, ja heittäytynyt tämän vuoksi mereen Lefkaksen saaren eteläkärjessä. Legendalla ei kuitenkaan ole pohjaa kreikkalaisessa historiassa. Epäuskottava on myös tieto Sapfon aviomiehen nimestä; tämän sanotaan olleen Kerkylas Androslainen,[4] kirjaimellisesti ”Penis Miehen kaupungista”, mikä vaikuttaa Sapfon huonoon jälkimaineeseen perustuvalta vitsiltä.[10][11]

RunousMuokkaa

 
Sapfo lukee naispuolisille seuralaisilleen. Kuvitusta attikalaisessa punakuviotekniikalla koristellussa hydriassa (tai kalpiksessa) noin vuodelta 440–430 eaa.

Sapfo kirjoitti monodista lyriikkaa. Yhteensä hänen arvellaan kirjoittaneen noin 500 runoa. Näistä on säilynyt nykyaikaan yhteensä vain noin 700 runosäettä.[12] Sapfo kehitteli oman erikoisen lyyrisen mittansa, Sapfon säkeistön eli sapfisen mitan. Se perustuu hänen mukaansa nimettyyn sapphicus-säkeeseen.[1][2]

Sapfo kirjoitti pääasiassa rakkausrunoja. Hänen runouttaan luonnehtii ennen kaikkea henkilökohtaisten tuntemusten ja ihmisten välisten suhteiden kuvaus. Tyylinsä ansiosta Sapfolla on ollut kestävä vaikutus runouteen ja hän on ollut inspiraation lähde myös nykyajan runoilijoille. Runoja luonnehtii ykinkertainen, suora ja elegantti kieli ja muoto. Runot käsittelevät usein ruumiillisia passioita esimerkiksi rakkauteen tai kuolemaan liittyen. Niissä on myös vahva uskonnollinen ulottuvuus erityisesti Afroditen kulttiin liittyen.[12]

Sapfon runoista osa vaikuttaa selvästi homoeroottisilta, naisten välistä rakkautta kuvaavilta. Toisaalta jotkut tutkijat ovat huomauttaneet, ettei mikään runo kuitenkaan välttämättä vaadi homoeroottista tulkintaa.[12]

Sapfo itse ei koonnut runojaan kirjoiksi, vaan hänen aikanaan runous oli vielä suullista ja perustui ulkomuistiin. Runot kirjoitettiin ylös myöhemmin. 200–100-luvuilla eaa. aleksandrialaiset tekstikriittikot kokosivat yhteen ne Sapfon runot, jotka olivat säilyneet hellenistiselle kaudelle saakka. Nykyaikaan säilyneet Sapfon katkelmat ovat säilyneet pääosin Aristofanes Byzantionlaisen ja Aristarkhos Samothrakelaisen työn ansiosta. Tekstikriitikot jakoivat tunnetut Sapfon runot runomitan perusteella yhdeksään kirjaan:[13]

 
Sapfon runo vanhasta iästä (rivit 9–20). 200-luvulta eaa. peräisin oleva papyrus, P.Köln XI 429.
  • Kirja I, runot, jotka on kirjoitettu sapfisessa mitassa, yhteensä 330 säkeistöä (fragmentit 1–42).
  • Kirja II, runot, jotka on kirjoitettu glykonisessa mitassa daktyylisillä lisäyksillä (fragmentit 43–52).
  • Kirja III, runot, jotka on kirjoitettu suurilla Asklepiadeen säkeillä (fragmentit 53–57).
  • Kirja IV, runot, jotka on kirjoitettu distikhoneina jotakuinkin edellisten kaltaisissa mitoissa (fragmentit 58–91).
  • Kirja V, todennäköisesti runoja, jotka koostuvat erilaisista kolmirivisistä säkeistöistä (fragmentit 92–101).
  • Kirja VI (sisältö tuntematon).
  • Kirja VII (vain kaksi säilynyttä riviä samassa mitassa, fragmentti 102).
  • Kirja VIII (fragmentti 103).
  • Kirja IX (Epithalamia), häärunot, jotka eivät mittansa puolesa sopineet muihin kirjoihin; mukaan lukien runot daktyylisessä heksametrissä (fragmentit 104–117).

Koko kokoelma on saattanut käsittää noin 9 000 runosäettä.[13] Kaikkia säilyneitä fragmentteja ei ole kyetty yhdistämään mihinkään näistä kirjoista; tällaisia ovat fragmentit 118–213.

Kokoelma on tunnettu ainakin vielä ensimmäisellä vuosisadalla eaa., jolloin Sapfon runous vaikutti suuresti roomalaisiin runoilijoihin, kuten Catullukseen ja Horatiukseen. Ajan kuluessa Sapfon runoista yhä suurempi määrä katosi toisaalta sattuman, toisaalta keskiajan puritaanisen maun seurauksena. Jossakin vaiheessa kirkko sekä idässä että lännessä suoranaisesti jopa tuhosi Sapfon kirjoituksia, koska hänen runoutensa nähtiin uhkana kristilliselle moraalille. Jo 1100-luvulla bysanttilainen Johannes Tzetzes valitti, että aika oli kadottanut Sapfon runouden; tästä huolimatta hänellä vaikuttaa vielä olleen käytössä enemmän Sapfon runoja kuin meillä. Bysanttilaisten tuntemat tekstit kuitenkin katosivat Konstantinopolin kukistuttua neljännen ristiretken seurauksena vuonna 1204.[12][13]

Seurauksena Sapfon runoista on säilynyt nykyaikaan lähinnä vain katkelmia. Suurin osa säilyneistä säkeistä on peräisin muiden kirjailijoiden, kuten kreikkalaisten grammaatikkojen, kautta säilyneistä katkelmista, kun nämä ovat esittäneet teoksissaan esimerkkejä Sapfon tyylistä tai kreikan kielen käytöstä. Ainoastaan yksi runo, Hymni Afroditelle, on säilynyt kokonaisena. Se säilyi osana Dionysios Halikarnassoslaisen kirjallista tyyliä käsittelevää teosta.[2][12]

Viime aikoina uusia Sapfon runokatkelmia on kuitenkin tunnistettu Egyptistä löydetyistä papyruksista. Tämä on lisännyt Sapfolta säilyneiden säkeiden määrää.[13] Tuoreisiin löytöihin kuuluu muun muassa Sapfon veljistä kertovan runon katkelma, joka käsittää peräti viisi säkeistöä.[14]

EsimerkkejäMuokkaa

Hymni AfroditelleMuokkaa

Hymni Afroditelle on Sapfon ainoa kokonaisena säilynyt runo. Seuraavassa esitetään siitä katkelma. Runosta on tehty useita suomennoksia. Tähän on valittu malliksi osa Päivö ja Teivas Oksalan suomennoksesta, koska se noudattaa alkuperäistä runomittaa ja rakennetta,[2] ja toimii näin samalla esimerkkinä sapfisesta mitasta.

Ποικιλόθρον᾽ ὰθάνατ᾽ ᾽Αφροδιτα,
παῖ Δίος, δολόπλοκε, λίσσομαί σε
μή μ᾽ ἄσαισι μήτ᾽ ὀνίαισι δάμνα,
πότνια, θῦμον.

ἀλλά τυίδ᾽ ἔλθ᾽, αἴποτα κἀτέρωτα
τᾶς ἔμας αύδως αἴοισα πήλγι
ἔκλυες πάτρος δὲ δόμον λίποισα
χρύσιον ἦλθες [...]

αῖψα δ᾽ ἐχίκοντο, σὺ δ᾽, ὦ μάσαιρα
μειδιάσαισ᾽ ἀθάνατῳ προσώπῳ,
ἤρἐ ὄττι δηὖτε πέπονθα κὤττι
δἦγτε κάλημι

κὤττι μοι μάλιστα θέλω γένεσθαι
μαινόλᾳ θύμῳ, τίνα δηὖτε πείθω
μαῖς ἄγην ἐς σὰν φιλότατα τίς τ, ὦ
Πσάπφ᾽, ἀδίκηει;

καὶ γάρ αἰ φεύγει, ταχέως διώξει,
αἰ δὲ δῶρα μὴ δέκετ ἀλλά δώσει,
αἰ δὲ μὴ φίλει ταχέως φιλήσει,
κωὐκ ἐθέλοισα [...]

Poikilothron' āthanat' Āfrodītā,
pai Dios, doloploke, lissomai se
mē m' asaisi mēt' oniaisi damnā,
potnia, thȳmon.

Alla tyid' elth', aipota kāterōta
tās emās audōs aioisa pēlgi
eklyes patros de domon lipoisa
khrȳsion ēlthes [...]

Aipsa d' ekhikonto, sy d', ō masaira
meidiasais' āthanatō prosōpō,
ēre otti dēyte pepontha kōtti
dēgte kalēmi

kōtti moi malista thelō genesthai
mainola thymō, tina dēyte peithō
mais agēn es san filotāta tis t', ō
Psapf', adikēei?

Kai gar ai feugei, takheōs diōksei,
ai de dōra mē deket alla dōsei,
ai de mē filei takheōs filēsei,
kōyk etheloisa. [...]

Afrodite, Zeun tytär, juonimieli
kirjohuntu, oi ikinuori, pyydän,
ettet ilkkuin mieltäni murra murhein,
valtias ylhä.

Tänne saavu, jos sinä hennon äänen
kuulit kaukaa, mieltäni aina noutain,
kultavaunuin matkasit maahan, jättäin
taattosi linnan. [...]

Tänne joutuin ennätit, valta taivaan.
Nuorin kasvoin, nauravin silmin tietää
vaadit, lemmen piinako mulla, miksi
taasen ma kutsun,

minne pyrkii myrskyten mielen kiihko.
Lausut: "Kenpä lie, kenet tahdot kiertää
lemmen verkkoon? Voi, kuka nurjin mielin
sulle on, Sapfo?

Nyt jos karttaakin, pian myötä rientää;
nyt jos torjuu lahjat, jo itse tarjoo;
nyt jos vieroo suukkoja, kohta kerjää
tahtoa vailla." [...][3]

Kuin jumala on tuo mies...Muokkaa

Sapfon kenties tunnetuin runo on runo, joka alkaa sanoilla ”Kuin jumala on tuo mies”.[3] Seuraavasssa esitetään siitä katkelma, joka kuvaa eloisasti rakastumisen aikaansaamia ruumiillisia vaikutuksia. Tässä Arto Kivimäen ja Sampo Vesterisen suomennoksessa käännös on melko sanatarkka, mutta sitä ei ole sidottu alkuperäiseen runomittaan.[2]

[...] καρδίαν ἐν στήθεσιν ἐπτόασεν,
ὠς γὰρ εὔιδον βροχέως σε, φώνας
οὐδὲν ἔτ᾽ ἔικει,

ἀλλὰ κάμ μὲν γλῳσσα ϝέαγε, λέπτον
δ᾽ αὔτικα χρῷ πῦρ ὐπαδεδρόμακεν,
ὀππάτεσσι δ᾽ οὐδὲν ορημ᾽,
ἐπιρρόμβεισι δ᾽ ἄκουαι.

ἀ δέ μ᾽ ί᾽δρως κακχέεται, τρόμος δὲ
παῖσαν ἄγρει χλωροτέρα δὲ ποίας
ἔμμι, τεθνάκην δ᾽ ὀλιγω ᾽πιδεύϝην
φαίνομαι [...]

[...] kardian en stēthesin eptoasen,
ōs gar euidon brokheōs se, fōnas
ūden et' eikei,

alla kam men glōssa eage, lepton
d' autika khrō pȳr ypadedromaken,
oppatessi d' ūden orēm',
epirrombeisi d' akūai.

a de m' i'drōs kakheetai, tromos de
paisan agrei khlōrotera de poias
emmi, tethnakēn d' oligō 'pideuēn
fainomai [...]

[...] sydän rinnassani säikähtää
kun katson nopeasti
en saa sanaa suustani

kieleni kangistuu
hento liekki kiitää ihoni alla
silmäni sumenevat
korvissani kohisee

kylmä hiki peittää minut
vapisen kauttaaltaan
olen kalpeampi kuin ruoho
luulen että kohta kuolen [...][15]

Yleisimmän tulkinnan mukaan runo on omistettu jollekin neidolle, joka on Sapfon entinen oppilas, ja viettää häitään sulhasensa kanssa. Sapfo on kuitenkin itse ihastunut neitoon ja kuvaa runossa tuntemuksiaan.[3] Tämä ei kuitenkaan ole ainoa mahdollinen tulkinta.

Jälkimaine ja vaikutusMuokkaa

 
Sapfon kuolema. Sapfon kuolemasta kertovaan legendaan perustuva maalaus, Miguel Carbonell Selva, 1881.

Koska monet Sapfon runoista on omistettu naisille, tämä on luonut hänelle jälkimaineen lesbona. Kantasana ”lesbolaisuus” periytyy Lesboksen saaresta, jossa hän asui.[16] Sapfon nimi on myös ”lesboa” paljon harvinaisemman mutta samaa merkitsevän sanan ”sapfinen” juuri.

Varsinkin Ateenassa, jossa naisten asema oli paljon Lesbosta rajoitetumpi, Sapfon kaltaista naisrunoilijaa ei aina ymmärretty. Tämä on osaltaan vaikuttanut hänen jälkimaineeseensa. Muun muassa Aristofanes pilkkasi Sapfoa komedioissaan.[12] Myös kreikkalaiset uuden komedian kirjailijat pitivät parodioissaan Sapfoa seksuaalisesti holtittomana, ja kuvasivat tämän lesboksi.[5]

Platon arvosti Sapfon runoutta siinä määrin, että kutsui häntä kymmenenneksi muusaksi. Hellenistisellä kaudella Sapfo luettiin yhdeksi yhdeksästä lyyrisestä runoilijasta. Roomalaisella kaudella Sapfolla oli suuri vaikutus roomalaisten Horatiuksen ja Catulluksen runouteen.[17] Catullus myös käänsi Sapfon runoja latinaksi.[3]

Mielikuvien vuoksi paavi Pyhä Gregorius VII poltatti Sapfon teoksia vuonna 1073.[5] Nykyaikana Sapfosta on muodostunut eräänlainen lesboikoni.[17] Tarina Sapfosta on innoittanut monia kirjailijoita vuosisatojen varrella, esimerkiksi Alfred Tennyson, Charles Baudelaire, Virginia Woolf, Marguerite Yourcenar, Ezra Pound ja Lawrence Durrell.[18]

SuomennoksetMuokkaa

Pentti Saarikoski julkaisi esikoisrunokokoelmassaan vuonna 1958 kahdeksantoista Sapfon runokatkelman suomennokset. Vuonna 1969 Saarikoski julkaisi Sapfon kaikki katkelmat kokoelmana Iltatähti, häälaulu. Hän ei noudattanut antiikin runomittojen säejakoa vaan asemoi tekstin nykyaikaisen runon tapaan. Teosta on sanottu antiikin kirjallisuuden ehkä kauneimmaksi suomennokseksi.[19]

Myös Aapo Junkola suomensi Sapfon runot vuonna 1966. Sari Kivistön ja H. K. Riikosen mukaan Junkola tavoitti Sapfon tyylin, mutta toisinaan suomennos jättää liiankin eleettömän vaikutelman.[19]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Sapfo”, Antiikin käsikirja, s. 503. Helsingissä: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  2. a b c d e f g Riikonen, H. K.: "Antiikin lyriikka". Teoksessa Kivistö, Sari et al.: Kirjallisuus antiikin maailmassa, s. 224, 231–233 Tunniste=ISBN 978-951-851-089-8. Helsinki: Teos, 2007.
  3. a b c d e Oksala, Päivö & Oksala, Teivas: Kreikkalaisia kirjailijakuvia, s. 55–62. Otava, 1965.
  4. a b c d e f g h Smith, William: ”Sappho”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio.
  5. a b c Sappho Poets.org. Viitattu 15.10.2018.
  6. a b Herodotos: Historiateos II.135.
  7. Barnstone, Willis: Ancient Greek Lyrics, s. 272. Indiana University Press, 2010. ISBN 9780253003898. Teoksen verkkoversio.
  8. Ovidius: Heroides 15.61.
  9. Paroslainen kronikka (Marm. Par) 36; Ovidius: Epistulae 15.51.
  10. Bloom, Harold: Human Sexuality, s. 67. Bloom's Literary Themes. Infobase Publishing, 2009. ISBN 9781438119175. Teoksen verkkoversio.
  11. Barr, Matthew & Cresswell, Lucy & Thorley, Alastair: OCR Classical Civilisation A Level Components 32 and 33: Love and Relationships and Politics of the Late Republic, s. 41. Bloomsbury Publishing, 2017. ISBN 9781350021044. Teoksen verkkoversio.
  12. a b c d e f Friedrich, Paul: The Meaning of Aphrodite Paperback, s. 104–128. University of Chicago Press, 1978. ISBN 0226264823.
  13. a b c d Sappho & Poochigian, Aaron & Duffy, Carol Ann: Stung with Love: Poems and Fragments of Sappho: Poems and Fragments of Sappho, s. 45. Penguin UK, 2009. ISBN 0141931256. Teoksen verkkoversio.
  14. Obbink, Dirk: The Times Literary Supplement, 5.2.1014.
  15. Kivimäki, Arto & Vesterinen, Sampo: Rakkaus ei koskaan lepää, s. 15. Tammi, 2001. ISBN 951-31-1884-3.
  16. Tuomaala, Salome: Naisten saari. Ylioppilaslehti, 2.11.2001. Artikkelin verkkoversio.
  17. a b Sappho: Love & Lifeon Lesbos with Margaret Mountford BBC Four. Viitattu 15.10.2018.
  18. Sappho Authorscalendar.info.
  19. a b Kivistö, Sari & Riikonen, H. K.: Antiikin kirjallisuus ja suomennokset uuslatinasta ja humanistikreikasta. Teoksessa Riikonen, H. K. (päätoim.): Suomennoskirjallisuuden historia 2, s. 43–44. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-889-3.

KirjallisuuttaMuokkaa

SuomennoksiaMuokkaa

  • Sapfo: Runoja. Teoksessa Saarikoski, Pentti: Runoja. Helsinki: Otava, 1958.
  • Sapfo. Teoksessa Oksala, Päivö & Oksala, Teivas: Kreikkalaisia kirjailijakuvia, s. 55–62. Runojen ja runokatkelmien suomennoksia. Helsinki: Otava, 1965.
  • Sapfo: Runoja. (Suomentanut Pentti Saarikoski. Sisältää osan suomentajan Runoja-teoksessa julkaistuista käännöksistä esipuheella varustettuna.) Aikalainen, 1966, nro 3, s. 22-26.
  • Sapfo: Iltatähti, häälaulu. Suomentanut Pentti Saarikoski. 3. painos (1. painos 1969). Helsingissä: Otava, 1994. ISBN 951-1-13210-5.
  • Sapfon runoja. Suomentanut Aapo Junkola. Johdannon kirjoittanut Heikki Solin. 2. painos (1. painos 1966). Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-25308-1.
  • Sapfo. Teoksessa Kivimäki, Arto & Vesterinen, Sampo: Rakkaus ei koskaan lepää, s. 13–15. Tammi, 2001. ISBN 951-31-1884-3.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Sapfon runouttaMuokkaa

MuutaMuokkaa