Wikipedia

Alkaios

antiikin kreikkalainen runoilija
Tämä artikkeli kertoo lyyrisestä runoilijasta. Muista merkityksistä, katso täsmennyssivu.

Alkaios (m.kreik. Ἀλκαῖος, lat. Alcaeus; n. 620–560 eaa.) oli antiikin kreikkalainen lyyrinen runoilija, joka oli kotoisin Mytilenestä Lesbokselta. Hän oli varhaisin aiolialaisista lyyrikoista. Hellenistisellä kaudella hänet luettiin yhdeksi yhdeksästä lyyrisestä runoilijasta.[1][2][3]

Alkaios
Ἀλκαῖος
Alkaios.
Alkaios.
Henkilötiedot
Syntynytn. 620 eaa.
Mytilene
Kuollutn. 560 eaa.
Ammatti kirjailija
Kirjailija
Tuotannon kielimuinaiskreikka
Aikakausi antiikki
Tyylilajit lyyrinen runous
Kirjallinen suuntausmonodinen lyriikka
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Elämä muokkaa

Alkaios oli kotoisin Lesboksen saaren tärkeimmästä kaupungista Mytilenestä. Hän kuului syntyjään kaupungin ylimystöön, ja ajoi usein näiden asiaa. Alkaioksen nuoruudessa kaupungissa oli paljon sisäisiä riitoja ylimystön ja kansan välillä. Hänen veljensä Kikis ja Antimenides (aiolialaisittain Antimenidas) taistelivat Pittakoksen puolella Melankhrosta vastaan. Melankhros kuvataan kaupungin tyranniksi, ja hän kaatui taistelussa.[3][4] Alkaios ei vaikuta olleen tässä veljiensä puolella, vaan päin vastoin puhuu ylistäen Melankhroksesta.[3][5]

Alkaios osallistui sotaan, jota mytileneläiset kävivät joskus ennen vuotta 600 eaa. Ateenaa vastaan Troaksessa koskien Sigeionin ja koko Hellespontoksen hallintaa.[3] Vaikka Mytilenen armeijaa johtanut Pittakos löi omin käsin ateenalaisten johtajan Frynonin, mytileneläiset kärsivät tappion, ja Alkaios sai häpeän siitä, että jätti aseensa paetessaan. Ateenalaiset asettivat kyseiset aseet voitonmerkkinä Sigeionin Athenen temppeliin.[3][6] Alkaios lähetti uutisen tästä onnettomuudesta kotiin runon muodossa, osoitettuna ystävälleen Melanippokselle.[3][7] Hän vaikuttaa kuitenkin olleen tunnettu taitavana ja urheana sotilaana, joten hän ei ilmeisesti menettänyt mainettaan lopullisesti.[3][8] Alkaios uskoi, että parasta käyttöä hänen lyyralleen oli ystävien innostaminen sotaisiin tekoihin. Hänen kotinsa kuvataan sisustetuksi aseilla ennemmin kuin soittimilla.[3][9]

 
Sapfo ja Alkaios. Lawrence Alma-Tadema, 1881.

Runoilijatar Sapfo vaikutti Mytilenessä samoihin aikoihin kuin Alkaios. Kumpaakin yhdisti se, että he kuuluivat ylimystöpiireihin. He vaikuttavat myös olleen tuttavia, ja runokatkelmiensa perusteella vaihtoivat runoja keskenään.[3][10]

Sodan jälkeen ylimystön ja kansan välinen puolueriita Mytilenessä paheni. Kansa, jota johtivat tyranneiksi kutsutut miehet, joiden joukkoon kuuluneiksi mainitaan Myrsilos ja Megalagyros sekä kleanaktidien suku, onnistuivat ajamaan ylimystön maanpakoon. Tämän sisällissodan aikana Alkaios ajoi edelleen ylimystön asiaa, pyrkien kohottamaan näiden mielialaa tyranneja vastaan suunnatuilla oodeillaan. Tappion jälkeen hän ja hänen veljensä Antimenides johtivat ylimystöä tavoitteena saada valta takaisin kaupungissa. Kansa valitsi Pittakoksen tyrannikseen vastustamaan tätä yritystä. Pittakos toimi virassa kymmenen vuotta eli 589–579 eaa., ja onnistui torjumaan karkotetun ylimystön kaikki yritykset. Muotoiltuaan kaupungille kansanvaltaisen valtiomuodon hän erosi.[3][11]

Alkaios joutui vangiksi, mutta Pittakos vapautti hänet Alkaioksen häntä vastaan kohdistamista herjauksista huolimatta, sanoen: ”On parempi antaa anteeksi kuin kostaa”.[12] Pittakoksen vastustamisessa Alkaioksen motiiviksi on usein epäilty henkilökohtaista kunnianhimoa.[3][13] Kun Alkaios ja Antimenides havaitsivat, ettei heillä ollut paluuta Mytileneen, he matkustelivat eri maissa.[3] Alkaios kävi ainakin Thessaliassa ja Egyptissä,[2][14] ja vaikuttaa kirjoittaneen runoja, jotka kuvaavat hänen merimatkojaan.[3][15] Antimenides meni Babylonin kuninkaan palvelukseen.[3][16] Alkaioksen myöhempiä vaiheita ei tunneta,[1] mutta Mytilenen poliittisen tilanteen vuoksi on todennäköistä, että hän kuoli maanpaossa.[3]

Runous muokkaa

Alkaioksen runot edustavat aiolialaisen lyriikan huippukautta. Hän kirjoitti monodista lyriikkaa: sota-, juoma- ja lemmenlauluja. Hänen runojaan kutsuttiin nimellä laulut, oodit tai hymnit (ᾁσματα, hasmata).[3] Runot liikkuvat pitkälti aristokratian elinpiirissä kytkeytyen ajan politiikkaan sekä pito- ja rakkauselämään.[1] Runot ovat voimakkaan tunteikkaita ja kuvaavat aiolialaiselle runoudelle tyypillisesti runoilijan sisimpiä tuntoja. Runoissaan Alkaios käytti aiolialaista murretta, jossa on vaikutteita eeppisestä runokielestä.[2][3] Hänen mukaansa on nimetty hänen kehittämänsä lyyrinen runosäkeistö Alkaioksen säkeistö sekä lyyrinen runosäe alcaicus.[3]

Alkaioksen runot oli hellenistisellä kaudella koottu kymmeneksi kirjaksi.[2][17] Hänen tuotantonsa on suurimmaksi osaksi kadonnut, ja siitä tunnetaan vain katkelmia. Yhtäkään runoa ei tunneta kokonaisena.[2] Vaikuttaa siltä, että Alkaiosta luettiin muualla Kreikassa vain vähän kenties hänen runojensa murteen outouden vuoksi, ja tämä saattaa olla syynä myös sille, etteivät ne ole säilyneet nykyaikaan. Grammaatikot Aristarkhos Samothrakelainen ja Aristofanes Byzantionlainen tekivät Alkaioksen runoista kaksi tekstilaitosta. Runoista saa jonkinlaisen käsityksen säilyneiden katkelmien sekä Horatiuksen tekemien jäljitelmien kautta.[3]

Sotaisat tai isänmaalliset oodit

Alkaioksen runoista on arvostettu erityisesti hänen sotaisia ja isänmaallisia oodejaan, jotka liittyvät hänen kotikaupunkinsa aiemmin mainittuihin poliittisiin tapahtumiin. Nämä runot tunnetaan nimillä Stasiotika (Στασιωτικά, Stasiōtika) ja Dikhostasiastika (Διχοστασιαστικά), mitkä nimet viittaavat puolueryhmiin ja -riitoihin.[3][18][19][20]

Näistä säilyneisiin katkelmiin kuuluvat muun muassa Myrsiloksen kuolemaan liittynyt laulu[21] sekä laulu, joka vertaa hänen tappion kärsinyttä puoluekuntaansa haaksirikkoiseen laivaan.[22] Horatius jäljitteli kumpaakin.[3][23]

Juomalaulut

Useissa katkelmissa, joita on säilynyt erityisesti Athenaioksen kautta, Alkaios ylistää viiniä.[3][24] Hän vaikuttaa yhdistäneen kehotukset viininjuontiin pohdintoihin, jotka liittyivät ajankohtaan tai esimerkiksi ihmisen kohtaloon yleensä.[3]

Seuraavassa esimerkkinä säilynyt katkelma eräästä Alkaioksen juomalaulusta Päivö ja Teivas Oksalan suomennoksena:[2][25]

»τέγγε πλεύμονας οἴνωι,
τὸ γὰρ ἄστρον περιτέλλεται,
ἀ δ' ὤρα χαλέπα,
πάντα δὲ δίψαις' ὐπὰ καύματος,
ἄχει δ' ἐκ πετάλων
ἄδεα τέττιξ ...
ἄνθει δὲ σκόλυμος,
νῦν δὲ γύναικες μιαρώταται
λέπτοι δ' ἄνδρες,
ἐπεὶ [ ] κεφάλαν καὶ γόνα Σείριος
ἄσδει[26]» »tenge pleumonas oinōi,
to gar astron peritelletai,
a d' ōra khalepa,
panta de dipsais' ypa kaumatos,
akhei d' ek petalōn
adea tettiks ...
anthei de skolymos,
nȳn de gynaikes miarōtatai
leptoi d' andres,
epei [ ] kefalan kai gona Seirios
asdei» »Kurkkuun viiniä vaan!
Sirius on kiertänyt ympyrän.
Hetket ankarat on,
kun janottaa kaikkia hellesää.
Sirkan soittelokin
vienona soi lehvistä puistikon.
Kukkii artisokat,
naiset ovat kuin sekapäisiä.
Miehet heikkoja on:
Sirius vie pään sekä polvien
voiman.[2]»

Rakkausrunous

Alkaioksen rakkausaiheisista runoista on säilynyt vain vähäisiä jäänteitä. Osa niistä oli osoitettu kauniille nuorukaisille.[3][27] Eräät oli puolestaan osoitettu Sapfolle. Aristoteles on säilyttänyt katkelman yhdestä tällaisesta (”Haluan sanoa jotakin, mutta minua pidättelee häpeä...”) sekä Sapfon kirjoittaman vastauksen.[3][28]

Muu runous

Suurin osa muista runoista on uskonnollisia hymnejä tai epigrammeja. Monet runoista on osoitettu Alkaioksen ystäville.[3]

Editiot

Alkaioksen katkelmat kokosi ensimmäisenä Michael Neander teokseen Aristologia Pindarica (Basel, 1556). Tämän jälkeen ne kokosi ensin Henry Stephens yhdeksän lyyrisen runoilijan katkelmien kokoelmaansa (1557) ja sitten Fulvius Ursinus (1568).[3]

Jälkimaine ja vaikutus muokkaa

Alkaiosta on pidetty antiikin ensimmäisenä suurena lyyrikkona.[2] Hellenistisellä kaudella aleksandrialaiset tekstikriitikot lukivat Alkaioksen yhdeksän tärkeimmän lyyrisen runoilijan kaanoniin. Jotkut sijoittivat hänet näistä yhdeksästä ensimmäiseksi ja jotkut toiseksi.[3]

Kreikkalaisessa runoudessa Alkaioksen vaikutusta periytyi muun muassa Anakreonille. Alkaioksella oli erityisen suuri vaikutus Horatiukseen roomalaisessa runoudessa. Hän oli Horatiuksen mielirunoilija Alkaios oli, ja tämä jäljitteli Alkaiosta paljon omassa tuotannossaan. Alkaios vaikutti myös muun muassa Catullukseen.[2]

Alkaioksen kuva esiintyy joissakin Mytilenen lyömissä rahoissa yhdessä Pittakoksen kanssa.[3]

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b c Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Alkaios”, Antiikin käsikirja, s. 28–29. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  2. ↑ a b c d e f g h i Oksala, Päivö & Oksala, Teivas: Kreikkalaisia kirjailijakuvia, s. 50–54. Runojen ja runokatkelmien suomennoksia. Helsinki: Otava, 1965.
  3. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac Smith, William: ”Alcaeus of Mytilene”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  4. ↑ Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit 1.74; Strabon: Geografika XIII s. 617; Suda, Κίκις ja Πίττακος; Etymologicum Magnum s. 513, Κίθαρος (po. Κίκις).
  5. ↑ Alkaios, fr. 7, s. 426, ed. Blomfield.
  6. ↑ Herodotos: Historiateos 5.95; Plutarkhos: Herodotoksen pahanilkisyydestä 15; Strabon: Geografika XIII s. 599–600; Eusebios Kesarealainen: Kronikka, olympiadi 43.3.
  7. ↑ Alkaios, fr. 56, s. 438, ed. Blomfield.
  8. ↑ Anthologia Palatina 9.184; Cicero: Keskusteluja Tusculumissa 4.33 ; Horatius: Oodit (Carmina) 1.32. 6; Athenaios: Deipnosofistai 15.687.
  9. ↑ Athenaios: Deipnosofistai 14.627; Alkaios, fr. 24, s. 430, ed. Blomfield.
  10. ↑ Smith, William: ”Sappho”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  11. ↑ Strabon: Geografika XIII s. 617; Alkaios, fr. 23, s. 230, ed. Blomfield; Aristoteles: Politiikka III.14, 1285a35–1285b1; Plutarkhos: Rakkaudesta 18, s. 763; Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit 1.79.
  12. ↑ Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit 1.76, suomennos Marke Ahonen; Valerius Maximus: Facta et dicta memorabilia 4.1.6.
  13. ↑ Strabon: Geografika XIII s. 617.
  14. ↑ Strabon: Geografika I s. 37.
  15. ↑ Horatius: Oodit (Carmina) 2.13. 28.
  16. ↑ Strabon: Geografika XIII s. 617; Alkaios, fr. 33, s. 433, ed. Blomfield.
  17. ↑ Athenaios: Deipnosofistai 11.481.
  18. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: στασιωτεία, ἡ A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  19. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: διχοστασία, ἡ A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  20. ↑ Horatius: Oodit 2.13. 27; Quintilianus: Puhujan kasvatus (Institutio oratoria) 10.1.63.
  21. ↑ Alkaios 39 = fr. 4, ed. Blomfield.
  22. ↑ Alkaios 46 A = fr. 2, ed. Blomfield.
  23. ↑ Horatius: Oodit 1.37, 1.14.
  24. ↑ Athenaios: Deipnosofistai 10.429–430; Alkaios, fr. 1, 3, 16, 18, 20, ed. Blomfield; vrt. Horatius: Oodit 1.9.18.
  25. ↑ Alkaios 94.
  26. ↑ Αλκαίος – Απόσπασμα 347 Lobel-Page Ανθολογία Αρχαίας Ελληνικής Γραμματείας. Viitattu 10.5.2021.
  27. ↑ Horatius: Oodit 1.32. 10; Cicero: Jumalten luonteesta 1.28, Keskusteluja Tusculumissa 4.33.
  28. ↑ Aristoteles: Retoriikka 1367a9–15 (I.9); Alkaios, fr. 38, ed. Blomfield; Sapfo, fr. 30.

Kirjallisuutta muokkaa

Suomennoksia muokkaa

  • Alkaios: Juomalaulut. Teoksessa Saarikoski, Pentti: Antiikin runoutta ja draamaa: Suomennoksia, s. 41–46. Toimittanut ja jälkisanan kirjoittanut H. K. Riikonen. Otava, 2002. ISBN 951-1-17918-7.
  • Alkaios. Teoksessa Oksala, Päivö & Oksala, Teivas: Kreikkalaisia kirjailijakuvia, s. 50–54. Runojen ja runokatkelmien suomennoksia. Helsinki: Otava, 1965.

Muita käännöksiä muokkaa

  • Sappho, Alcaeus: Greek Lyric. Volume I: Sappho and Alcaeus. Edited and translated by David A. Campbell. Loeb Classical Library 142. Cambridge, MA: Harvard University Press, 1982.

Muuta kirjallisuutta muokkaa

  • Gerber, Douglas E.: A Companion to the Greek Lyric Poets. Mnemosyne, Supplements. Brill, 1997. ISBN 9789004217614.
  • Hutchinson, G. O.: Greek Lyric Poetry. A Commentary on Selected Larger Pieces (Alcman, Stesichorus, Sappho, Alcaeus, Ibycus, Anacreon, Simonides, Bacchylides, Pindar, Sophocles, Euripides). Uusintapainos. Oxford: Oxford University Press, 2003. ISBN 9780199265824.

Aiheesta muualla muokkaa

  • Alkaios-fragmentteja Oxyrhynchus Online. The Imaging Papyri Project, University of Oxford. (englanniksi) (muinaiskreikaksi)
Antiikin Kreikan kirjallisuus: Yhdeksän lyyristä runoilijaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Alkaios&oldid=19808872”