Horatius

antiikin roomalainen runoilija
Tämä artikkeli kertoo runoilijasta. Horatius Cocles oli roomalainen sotasankari.

Quintus Horatius Flaccus (8. joulukuuta 65 eaa.27. marraskuuta 8 eaa.) oli roomalainen runoilija. Häntä pidetään yhtenä merkittävimmistä latinaksi kirjoittaneista runoilijoista. Horatius oli vapautetun orjan poika. Hän kuului Vergiliuksen tavoin Maecenaksen ylläpitämään kirjailijapiiriin. Parhaiten Horatiukselta tunnetaan nykypäivän yleinen lausahdus carpe diem eli tartu hetkeen tai kirjaimellisesti poimi päivä.[1]

Quintus Horatius Flaccus
Horatius Anton von Wernerin maalauksen mukaan tehdyssä kivipiirroksessa.
Horatius Anton von Wernerin maalauksen mukaan tehdyssä kivipiirroksessa.
Henkilötiedot
Syntynyt8. joulukuuta 65 eaa.
Venusia, Rooman valtakunta
Kuollut27. marraskuuta 8 eaa.
Rooma, Rooman valtakunta
Kansalaisuus Rooman valtakunta
Ammatti runoilija
Aiheesta muualla
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

ElämäMuokkaa

Horatius syntyi vapautetun orjan perheeseen Etelä-Italiassa Venusiassa. Perheellä oli varallisuutta hankkia pieni maatila, ja pojalle haluttiin antaa parhaat mahdollisuudet elämänsä varalle. Vanhemmat lähettivät pojan opiskelemaan Roomaan mutta eivät halunneet antaa tätä kouluvuosien ajaksi vieraiden kasvatettavaksi, joten he antoivat maatilansa vuokralle voidakseen asua poikansa luona. Horatius muisteli myöhemmin nuoruuttaan ja vanhempiaan suurella lämmöllä.[2]

Opetusta Horatius sai aikansa kuuluisimmalta opettajalta Orbiliukselta, ja hän teki myös opintomatkan Ateenaan.[3]

Horatiuksen nuoruudessa Rooman valtakuntaa piinasivat poliitikkojen valtakamppailut, salamurhat ja sisällissodat. Horatiuskin osallistui sisällissotaan, mutta häviäjän eli Brutuksen puolella. Hänen oli onnistunut nousta päällikön asemaan, ja hänen oli tarkoitus osallistua Filippoin taisteluun. Taistelun alkaessa hän kuitenkin heitti kilpensä ja aseensa maahan ja juoksi pakoon.[4][5]

 
Horatius lukee runojaan Maecenaalle. Fjodor Bronnikovin historiamaalaus vuodelta 1863.

Sisällissodan voittaja, keisari Augustus armahti Horatiuksen ja tarjosi hänelle yksityissihteerin hyväpalkkaista virkaa. Runoilija kuitenkin kieltäytyi ottamasta työtä vastaan, sillä hän halusi elää vapaana runoilijana. Augustus piti runoilijaa ystävänään, sillä hän arvosti Horatiuksen hyväntahtoisuutta ja nopeaa älyä.[6]

Taiteiden suosija ja Augustuksen ystävä Maecenas lahjoitti Horatiukselle maatilan läheltä Tivolia. Horatius oli tyytyväinen, sillä nyt hän saattoi elää tuntemattomuudessa maaseudulla tavallisten ihmisten parissa ilman toimeentulohuolia. Maecenaan kautta hän ystävystyi Vergiliuksen ja Variuksen kanssa. Heidän kanssaan Roomasta Brundisiumiin tehtyä matkaa hän myöhemmin kuvaili purevan satiirisesti kirjeissään.[7]

Kun elämä oli rauhoittunut, Horatiuksesta kehittyi onnellinen ja tyytyväinen. Ruumiinrakenteeltaan hän oli lyhyt ja pyöreä ja kuvaili itseään "hyvinruokituksi porsaaksi Epikuroksen laumassa". Runoissaan hän käsitteli elämän pieniä iloja, kuten viiniä, ystävyyttä ja rakkautta. Ihmisten heikkouksista hän teki satiireissaan raakaakin pilaa. Osassa runoistaan hän ylistää Augustusta. Monien mielestä Augustus vei roomalaisilta vapauden, mutta Horatiuksen mielestä hän on suuri hyväntekijä lopettaessaan maata repineet sisällissodat.[8][9]

Testamentissaan Maecenas pyysi, että Augustus pitäisi huolta Horatiuksen asioista. Kovinkaan kauan ei keisarin tarvinnut sitä tehdä, sillä runoilija kuoli vain muutaman viikon mesenaattinsa jälkeen. Horatius haudattiin Roomaan Esquilinus kukkulalle.[10]

TuotannostaMuokkaa

Useat Horatiuksen käyttämät runomitat ovat kreikkalaisten kehittämiä, ja niiden täydellinen ymmärtäminen vaatii antiikin Kreikan kirjallisuuden tuntemusta. Horatiuksen oodit taas olivat ainutlaatuisia ja ilmestyessään uusi muoto Rooman kirjallisuudessa. Ne poikkesivat suuresti esimerkiksi Catulluksen lyyrisestä tuotannosta. Lähimpinä esikuvina Horatiukselle olivat kreikkalaiset runoilijat Alkaios[11] ja Arkhilokhos. Oodeissa Horatius käsitteli sekä henkilökohtaisia kokemuksiaan että esikuvilta lainattuja aiheita, esimerkiksi maalaiselämän ylistystä. Monet hänen oodeistaan ovat hyökkäyksiä aikalaisia vastaan tai pilkkarunoja heistä.[1] Oodeissa tulevat esille liiallisuuksien välttäminen eli kultainen keskitie, ajan nopea kuluminen, oikeaan hetkeen tarttuminen, rakkaus, viini, isänmaallisuus ja terve itsetietoisuus.[11]

Horatiuksen jambimittaisista oodeista kootulle teokselle on myöhemmin annettu nimi Epodes. Epodeissaan Horatius kehitteli oodien runomittaa Arkhilokhoksen mallin mukaisiksi säepareiksi. Hän ilmaisi niissä oman aikansa roomalaisten huolia ja toiveita, poliittisia aiheita sekä rakkauden tunteita.[11]

Kahdeksassatoista satiirissaan (Sermones, 'Pakinoita') Horatius nojautui Luciliuksen kehittelemään tyyliin. Myös Pindaros on niiden innoittaja, ja toisin päin ajateltuna Horatius on ehkä huomattavin Pindaroksen runouden ymmärtäjä.[1]

Myös Horatiuksen kirjeenvaihtoa on julkaistu. Epistulat on tavallisesti lähetetty hänen huomattaville tuttavilleen, kuten Maecenaalle. Ne eivät kuitenkaan ole arkisia kirjeitä vaan runomuotoisia esseitä, joiden aiheina ovat elämänfilosofia ja kirjallisuuskritiikki. Epistulat ovat tyyliltään viehättäviä, sillä niissä on yllättäviä kielikuvia ja rinnastuksia, joita on maustettu anekdooteilla ja tarinoilla.[1]

 
Horatiuksen Satiirien vuoden 1577 painoksen nimiösivu.

Teosten kirjoitusvuodet ovat arvioita.

Suomennetut teoksetMuokkaa

  • Kvintus Horatius Flakkuksen teokset 1: Oodit, karmenseekulaare ja epoodit. (Carminum liber, 23 eaa.; Carmen saeculare, 17 eaa.; Epodes, 30 eaa.). Suomentanut ja selityksillä varustanut A. Leino. Helsinki: Holm, 1891.
  • Horatius: Runoudesta. Roomalaisten ja kreikkalaisten kirjailijain teoksia 3. Näköispainos. (1. p. Helsinki: Yrjö Weilin, 1904). Suomentanut suorasanaisesti K. J. Hidén. Helsinki: Kirja kerrallaan, 2004. ISBN 952-5439-63-1.
  • Horatius: Ars poetica. Runotaide. (Ars poetica, noin 18 eaa.) Alkuteksti ja proosasuomennos, johdanto ja selityksiä. Toimittaneet Teivas Oksala ja Erkki Palmén. 2., tarkistettu p. (1. painos: Gaudeamus, 1978). Helsinki: Finn Lectura, 1992. ISBN 951-8905-62-2. 4
  • Horatius: Oodeja ja epoodeja. Suomentanut Eero Kivikari. Hämeenlinna: Karisto, 1930.
  • Horatius: Horatiuksen oodeja. Suomentanut Teivas Oksala, Erkki Palmén. Helsinki: Finn Lectura, 1989. ISBN 951-8905-08-8.
  • Horatius, Quintus Flaccius: Horatiuksen avoimet runot. Eripainos: Kirjallisuudentutkijain Seuran vuosikirja 20. Suomentanut Teivas Oksala. Kirjallisuudentutkijain Seura, 1963.
  • Paavo CastrénPakinoita antiikin Roomasta. Horatiuksen satiirit. Sisältää tekijän suomennoksen Horatiuksen satiireista. Helsingissä: Otava, 2013. ISBN 978-951-1-26658-7.

LähteetMuokkaa

  • Grimberg, Carl: Kansojen historia, osa 6, Rooma. Suomentaneet Weikko Pakarinen, Jussi Teljo ja Aaro Lassi. Helsinki: WSOY 1980. ISBN 951-0-09734-9
  • Kamm, Anthony: The Romans. An Introduction. Routledge 1995. ISBN 0-415-12039-X

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d Otavan Suuri ensyklopedia, 3. osa, palstat 1852–1853, art. Horatius. Otava, 1978. ISBN 951-1-02232-6.
  2. Grimberg: Kansojen historia, osa 6, s. 75.
  3. Kamm, A.: The Romans. An Introduction, s. 154
  4. Grimberg: Kansojen historia, osa 6, s. 76.
  5. Kamm, A.: The Romans. An Introduction, s. 154
  6. Grimberg: Kansojen historia, osa 6, s. 79.
  7. Grimberg: Kansojen historia, osa 6, s. 77, 82.
  8. Grimberg: Kansojen historia, osa 6, s. 77, 79.
  9. Kamm, A.: The Romans. An Introduction, s. 154
  10. Grimberg: Kansojen historia, osa 6, s. 84.
  11. a b c Castrén, Paavo: Uusi antiikin historia, s. 386–387. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-21594-3.

Aiheesta muuallaMuokkaa