Okkultismi

Okkultismi eli salaoppi tai salatiede tarkoittaa taikuuden tai salaisten oppien avulla tavoiteltavaa tietoa tai tähän tietoon perustuvaa uskonnollista tai mystistä oppisuuntaa.

Evelyn de Morgan, The Love Potion, 1903.

Okkultismin määritelmä

Okkultismina voidaan pitää sellaista henkistä oppia ja toimintaa, jonka sisältöä tai menetelmiä ei ole päästetty yleiseen tietoon. Sanalla esoteerisuus on samankaltainen merkitys, ja usein niitä käytetään synonyymeina. Okkultismilla voidaan viitata mihin tahansa salassa harjoitettuun maagiseen tai yliluonnolliseen taitoon, kun taas esoteerinen sisältää ajatuksen erityisestä pelastavasta tiedosta (gnosis) tai yksilön sisäisestä muutoksesta (valaistuminen).

Yleensä okkultismilla ymmärretään melko laveaa joukkoa oppeja ja menetelmiä, joiden avulla niiden harjoittajat yrittävät salatun tiedon ja taidon, esimerkiksi magian, avulla käyttää hyväkseen yliluonnollisia voimia tai päästä yhteyteen tuonpuoleisen kanssa. Perinteisesti okkulttista tietoa on voinut saada salaseuroissa tai jonkin mestarin oppilaana (eli adeptina), mutta nykyään aiheeseen on mahdollista tutustua myös okkulttisen kirjallisuuden avulla.

Eräs teosofinen määritelmä okkultismista on, että se on ”erilaisista lähteistä koostuva maailmankuva, jonka jokainen sen harjoittaja itse kokoaa itselleen. Okkultisti pyrkii tutkimaan maailmaa yliaistillisin keinoin, sitten kun on kehittynyt luomansa maailmankuvan tavoitteiden mukaiseksi”.

Historia

Alkemistisia hahmoja, jotka Nicholas Flamel määräsi kaivertamaan hautaholviinsa. Vanhan kaiverruksen mukaan Grillot de Givryn teoksessa Le Musee des sorciers, mages et alchemists.

Okkultismin alku voidaan tieteen kannalta nähdä varhaisten metsästäjä-keräilijäkulttuurien šamanismissa, jossa šamaanin tiedot ja taidot siirtyivät suullisesti hänen oppilaalleen. Muinoin muun muassa egyptiläisiä pappeja ja kaldealaisia maageja on pidetty salaisen tiedon haltijoina. Antiikin aikana etenkin ennustaminen oli yleistä. Kirjoitetut tiedot periytyivät renessanssin ajan Eurooppaan pääosin arabialaisten tekstien kautta. Näistä etenkin vuonna 1471 latinaksi käännetty Corpus Hermeticum vaikutti käsitykseen magian jumalallisuudesta, erotuksena keskiajan mustaan magiaan. Vuonna 1492 Espanja ja Portugali karkottivat juutalaiset maasta, minkä seurauksena myös monet esoteeriset aatteet levisivät muualle Eurooppaan.

Kirkko suhtautui okkultismiin, etenkin noituuteen välillä hyvinkin ankarasti, ja tämä ilmeni etenkin keskiajan jälkeen noitavainoina. Sen sijaan astrologisia symboleja on sisällytetty myös osaksi varhaisia kirkkorakennuksia, ja muun muassa alkemia säilyi pitkään hallitsijoiden suojeluksessa. Tieteen ja alkemian tiet erosivat lopullisesti vasta 1700-luvun loppupuolella.

1700-luvulla okkultismi teki Euroopassa uutta tuloaan muun muassa ruusuristiläisyyden muodossa, ja 1800-luvulla se tuli suuren yleisön ulottuville etenkin Eliphas Lévin ja H. P. Blavatskyn teosten myötä. Tieteen kehittymisen myötä syntyi myös lukuisia okkulttiseen perinteeseen pohjautuvia käsityksiä, joista suuri osa on myöhemmin luokiteltu näennäistieteiksi.

Okkultismi nykyään

Okkultismin perinne eli pitkään suppeissa alakulttuureissa, kuten spiritualismissa, antroposofiassa, teosofiassa ja parapsykologiassa, mutta viime vuosikymmeninä kiinnostus sitä kohtaan on kasvanut.

1900-luvulla syntyneistä okkulttisista liikkeistä tunnetuimpia ovat wicca-uskonto ja satanismi, ja nykyään myös monet vanhemmat salatieteet, kuten astrologia, ovat suosittuja. Nykyinen okkultismi sisältää oppeja melko laajalta alueelta, mutta suuri osa okkultismin käsitteistä on kaikille okkulttisille suuntauksille yhteisiä. New Age -liikkeen esoteeris-okkultistinen perinne on saanut vaikutteita muun muassa uusgnostilaisuudesta. Länsimaiseen okkultismiin vaikuttaneita tunnettuja teoksia ovat esimerkiksi Corpus Hermeticum, Kuningas Salomon avain, Mutus liber, De occulta philosophia, Atalanta fugiens ja kabbalistien Zohar.

Salaisten oppien ja menetelmien katsotaan usein okkultistien piirissä, esimerkiksi teosofiassa, olevan jumalallista alkuperää ja paljon ihmiskunnan historiaa vanhempaa tietoa. Etenkin useissa okkulttisissa salaseuroissa painotetaan okkulttisen tiedon tärkeyttä ja totuusarvoa sillä, että se on säilynyt pienessä piirissä muuttumattomana ja muilta varjeltuna sukupolvelta toiselle.

Okkulttisia oppeja

Okkulttisia oppeja niiden harjoittajat nimittävät usein myös hermeettisiksi tai esoteerisiksi tieteiksi. Okkultismiin liittyviä käsityksiä ja oppeja ovat muun muassa spiritualismi, okkulttinen symboliikka ja kabbala. Länsimainen okkultismi on saanut paljon vaikutteita teosofisesta liikkeestä, jonka vaikutuksesta siihen ovat vakiintuneet käsitykset ihmisen sisäisen olemuksen monikerroksisuudesta, karmasta, jälleensyntymisestä ja henkisestä kehityksestä. Okkultismissa käytetään hyväksi myös matematiikkaa ja geometriaa. Muun muassa alkuluvut, pii ja ympyrän neliöiminen ovat olleet okkultistien mielenkiinnon kohteina yhtä lailla kuin tieteenkin. Esoteerisuus korostaa pääsyä salaiseen pelastavaan tietoon eli gnosikseen. Se voi koostua yleisesti tunnetuista symbolisista järjestelmistä kuten astrologia, kabbala tai tarot. Niiden lisäksi on olemassa salaisia tai vihkiytymättömiltä varjeltuja tekniikoita, kuten sisäinen alkemia tai teurgia.

Perinteisesti länsimaiseen okkultismiin on luettu kuuluvaksi neljä okkulttista tiedettä: astrologia, numerologia, alkemia ja magia. Itämaiseen okkultismiin kuuluvat muun muassa mystiikka, joogafilosofia, Yijing (Wade-Giles: I ching) ja fengshui. Heprealainen numerologia eli gematria sekä tarot kuuluvat myös okkulttisiin menetelmiin.

Okkulttiset periaatteet

Okkultisti pyrkii tutkimaan todellisuutta tai vaikuttamaan siihen okkulttisten periaatteiden kautta, joita okkulttisissa tieteissä ovat esimerkiksi ”samanlainen parantaa samanlaista” (homeopatia), ”niin ylhäällä kuin alhaalla” (magia) tai ajatus kaikkeuden perusvoimista eli prinsiipeistä, joiden fyysisiä vastaavuuksia voidaan etsiä ja käyttää hyväksi halutun vaikutuksen aikaansaamiseksi ilmiömaailmassa.

Okkulttiset symbolit

Okkultismissa yleisesti käytettyjä tunnuksia ovat kolmio, neliö ja ympyrä sekä näiden erilaiset muunnelmat ja niitä vastaavat luvut. Numero 7 on okkultismissa kuten monissa uskonnoissakin pyhä luku. Sen katsotaan muodostuvan kahdesta osasta, 4 + 3 = 7, jolloin luku neljä edustaa fyysisyyttä, maata ja elementtejä, ja kolme henkisyyttä ja jumalallisuutta. Myös pentagrammia, Daavidin tähteä, silmää ja swastikaa käytetään paljon.

Eläinradan merkkien lisäksi käytetään myös muita eläinsymboleita, kuten kotka, lohikäärme sekä käärme, joka yleensä on viisauden vertauskuva. Muinaisilta egyptiläisiltä nykyiseen okkultismiin on lainautunut ankh eli silmukkaristi ja kabbalisteilta tetragrammaton eli jumalan nelikirjaiminen nimi. Kaikilla symboleilla voi kuitenkin olla useita eri merkityksiä, jotka eivät helposti avaudu asiaan perehtymättömälle. Länsimaisten okkultistien mukaan symboleja voidaan tulkita seitsemän eri ”avaimen” avulla.

1900-luvun tunnettuja okkultisteja

• Aleister Crowley, mystikko
• Rudolf Steiner, antroposofian luoja
• Heinrich Himmler, poliitikko
• Anton LaVey, satanisti

Suomessa

• Sigurd Wettenhovi-Aspa, taiteilija, harrastajaegyptologi ja -historioitsija
• Pekka Ervast, mystikko
• Aino Kassinen, ennustaja, selvänäkijä
• Pekka Siitoin, valtakunnanjohtaja, kaukoparantaja
• Ior Bock, matkaopas, eksentrikko
• Tamara Maunonen, unientulkitsija, selvänäkijä, kaukoparantaja

Katso myös

• Paranormaali ilmiö
• Uusplatonismi
• Pythagoralaisuus
• Essealaisuus
• Emanaatio
• Hermes Trismegistos
• Luettelo okkultismia käsittelevistä kirjoista
• Luettelo okkultistisista symboleista

Lähteet

• Walker, Charles: The Encyclopedia of Secret Knowledge. Limited Editions, 1995. ISBN 0-09-181113-9. (englanniksi)

Kirjallisuutta

• Blavatsky, Helena Petrovna: Käytännöllinen okkultismi. Suomentanut Timo Nurminen. Korjattu painos Blavatsky-looshi ry:n vuonna 1973 julkaisemasta painoksesta. Helsinki: Biokustannus: Blavatsky-looshi, 2001. ISBN 952-5132-32-3.
• Brander, Boris & Bäckström, Janne & Huhtala, Atte (toim.): Salatieteiden Suomi. Esoteerinen ja okkultti Turku. Helsinki: Like, 2024. ISBN 978-951-147-780-8.
• Ervast, Pekka: Nostradamus ja Cagliostro. Ranskalaista okkultismia. Pohjautuu Helsingissä 1924 ja 1927 pidettyihin esitelmäsarjoihin. Toimittanut Uuno Pore. 2. painos (1. painos 1961). Helsinki: Ruusu-Ristin kirjallisuusseura, 2003. ISBN 952-9603-36-3.
• Häkkinen, Perttu & Iitti, Vesa: Valonkantajat. Välähdyksiä suomalaisesta salatieteestä. Helsinki: Like, 2015. ISBN 978-952-01-1158-8.
• Kontou, Tatiana & Willburn, Sarah (toim.): The Ashgate Research Companion to Nineteenth-Century Spiritualism and the Occult. Farnham: Ashgate, 2012. ISBN 978-0-7456-6912-8. (englanniksi)
• Leskelä-Kärki, Maarit & Harmainen, Antti (toim.): Uuden etsijät. Salatieteiden ja okkultismin suomalainen kulttuurihistoria 1880–1930. Helsinki: Teos, 2021. ISBN 978-952-363-186-1.
• Mahlamäki, Tiina & Kokkinen, Nina (toim.): Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa. Tampere: Vastapaino, 2020. ISBN 978-951-768-782-9.

Aiheesta muualla

• Lisää luettavaa aiheesta Rajatiedollinen kirjallisuus on Wikiaineistossa
• University of Amsterdam Center for Study of Western Esotericism. (englanniksi)
• University of Exeter Centre for the Study of Esotericism (EXESESO). (englanniksi)
• European Society for the Study of Western Esotericism (ESSWE). (englanniksi)
• Twilit Grotto: Archives of Western Esoterica. (englanniksi)
• Occultopedia. (englanniksi)
• Okkultismi ei ole kuollut, vaan kukoistaa elinvoimaisemmin kuin koskaan. Kuva 15.12.1937, nro 6, s. 26, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot.