Avaa päävalikko

Fontainebleaun metsä (ransk. Forêt de Fontainebleau, aikaisemmin nimeltään Forêt de Bière[1] on 25 000 hehtaarin laajuinen metsäalue Fontainebleaun kaupungin ympärillä Seine-et-Marnen departementissa Ranskassa, vajaat 60 kilometriä[2] Pariisista kaakkoon. Siitä suurin osa, 21 600 hehtaaria on Ranskan valtion omistuksessa. Alueen korkeus merenpinnasta vaihtelee 42 metristä Bois-Le-Roissa Seinen varrella 144 metriin arrefour du Banc du Roissa, Fontainebleaun pohjoispuolella.

Fontainebleaun metsä
Forêt de Fontainebleau
Metsä Franchardin rotkosta nähtynä
Metsä Franchardin rotkosta nähtynä
Sijainti Seine-et-Marne, Ranska
Lähin kaupunki Fontainebleau
Koordinaatit 48°23′49″N, 2°41′23″E
Korkeus 42–144 m
Kotisivut

Fontainebleaun metsää halkovat vuonna 1964 valmistunut moottoritie A6 sekä Ranskan valtatiet 6 ja 7 sekä Pariisin ja Lyonin välinen rautatie. Metsässä käy joka vuosi useita miljoonia ulkoilijoita.

Fontainebleaun metsän ovat tehneet maailmankuuluksi 1800-luvulla sieltä innoituksensa saaneet taiteilijat, varsinkin impressionistit ja Barbizonin koulukunta, sekä valokuvaajat, kirjailijat ja runoilijat. Metsästä 2 350 hehtaaria on luonnonsuojelualueita,[3] joista vanhimmat rauhoitettiin jo vuonna 1853. Osassa niistä ei sitä ennenkään ollut suoritettu hakkuita ainakaan vuoden 1372 jälkeen.

Sisällysluettelo

HistoriaMuokkaa

Kalliomaalaukset ja kaiverruksetMuokkaa

 
Maalari Jules Le Le Cœur Fontaineblaun metsässä (Le Peintre Jules Le Cœur dans la forêt de Fontainebleau), Auguste Renoirin maalaus vuodelta 1886

Fontainebleaun metsän hiekkakivikalliohin ja luolien seiniin on myöhemmältä paleoliittiselta kivikaudelta lähtien tehty joukko kaiverruksia. Ne ovat olleet asiantuntijoiden tiedossa 1800-luvun lopulta lähtien, mutta jääneet suurelta yleisöltä lähes tuntemattomiksi. Suurin osa niistä on peräisin mesoliittiselta kaudelta, Madeleinen kulttuurin ajoilta, minkä muutamissa tapauksissa ovat vahvistaneet myös arkeologiset löydöt. Pienempi osa kaiverruksista on tehty myöhemmin, pääasiassa neoliittisella kaudella, pronssikaudella tai vasta keskiajalla. Jonkin verran piirustuksia ja kirjoituksia alueelle on kaiverrettu vielä 1800- ja 1900-luvuillakin, varsinkin vuoden 1870 sodan sekä molempien maailmansotien aikana.[4].

Ensimmäiset ihmiset saapuivat nykyisen Fontainebleaun metsän paikkeille noin 40 000 vuotta sitten. Siitä todistavat monet löydöt: hiotusta kivestä tehdyt työkalut sekä eläinten kuten karhujen, norsujen, rhinosedosten ja jättiläishirvien luurangot. Niihin aikoihin metsä oli ihmiselle vaarallinen paikka. Ihmisiä siellä kävikin vain harvoin. Sieltä on löydetty yli 200 kalliopiirrosta. Niitä on kaikilta aikakausilta myöhemmästä paleoliittiselta kivikaudelta nykyaikaan saakka, mutta suurin osa niistä on mesoliittiselta kaudelta noin 9000–5500 ennen ajanlaskun alkua.[5]. Neoliittisella kaudella ihmisen kulttuuri kehittyi. Metsän ympärille muodostui kyliä, mutta itse niukkavetinen metsä pysyi asumattomana.

Gallialaisena aikana liguurit ja keltit perustivat asutuksia metsän ympärille Avoniin ja Larchantiin.

Kuninkaallinen metsäMuokkaa

Varhaiskeskiajalla metsä kuului paikallisille ylimyksille ja rikkaille omistajille. Vuonna 998 Ranskan Kapetingi-sukuinen kuningas Robert II rakennutti Fontainebleauhun metsästyslinnan, jonka Ludvig VII uudisti vuonna 1169.[6] Ranskan kuninkaat käyttivät aluetta metsästysmaanaan, mutta sillä oli myös sotilaallista merkitystä. Sieltä saatiin puuta rakennus- ja polttopuuksi. Fontainebleau oli myös strateginen paikka Sensiin ja Burgundiin johtavan tien varrella.

Vuonna 1400 Kaarle VI antoi ensimmäisen kerran määräyksen, jonka mukaan metsäalue oli kokonaan suljettava muutamaksi kuukaudeksi, jotta voitiin tarkistaa kunkin oikeudet riistaan ja puutavaraan. Tämä poikkeuksellinen toimenpide uusittiin Ancien régimen aikana useita kertoja. Vuonna 1527 aloitettiin Frans I:n määräyksestä Fontainebleaun linnan uudelleenrakentaminen.[6] Hän aikoi metsästää alueella "kellanruskeita ja mustia eläimiä", joita metsässä oli paljon. Metsä oli tuolloin vain 13 365 hehtaarin laajuinen, mutta myöhemmin kuninkaat laajensivat sitä ostamalla ja myös pakkolunastamalla maata. Jo Frans I:n aikana perustettiin ylimetsänvartijan (ransk. Grand Forestier) virka, jonka haltija oli vastuussa upseereista ja ratsuväen osastoista, joista kukin valvoi jotakin osaa metsästä. Samoihin aikoihin, 1500-luvulla, metsän hallinto sai muodot, jotka säilyivät Ranskan vallankumoukseen saakka.

 
Fontainebleau ja Avon 1700-luvulla Trudainen kartastossa (Ranskan kansallisarkisto)

Ludvig XIV:n aikana alle 20 prosenttia alueesta oli metsän peitossa. Jean-Baptiste Colbert sulki alueen kesäkuun ja syyskuun 1664 väliseksi ajaksi ja aloitti laajat istutustyöt.[7] Kuningas kävi alueella joka vuosi syksyisin metsästämässä. Vuoden 1709 ankaran talven jälkeen vuonna 1716 ryhdyttiin uudistustöihin: 6 000 hehtaarin laajuiselle alueelle istutettiin lehtipuita, mutta toimenpide epäonnistui lähes täydellisesti. Vuonna 1750 asiaan palattiin, ja metsän rajoille, jotka yhteensä olivat 90 kilometriä pitkät, pystytettiin 1 050 rajapyykkiä, jotka ovat näkyvissä vielä nykyään. Vuonna 1786 alueelle istutettiin pieni määrä mäntyjä. Vallankumouksen jälkeen, kun alueella oli suoritettu useita laittomia hakkuita ja riista oli metsästyksen vuoksi vähissä, Napoleon I uudisti vuonna 1807 metsän ja linnan hallinnon. Kun mäntyjä vuonna 1830 istutettiin vielä 6 000 hehtaarin alueelle, metsästä innoitusta etsineet taiteilijat raivostuivat. Muun muassa Mare aux Evées-niminen suo kuivatettiin ja uudistettiin vuonna 1837.

TaiteilijasiirtolaMuokkaa

 
Topografinen kartta Fontainebleaun metsästä vuodelta 1895

Vuonna 1839 Claude-François Denecourt julkaisi ensimmäisen metsää käsitelleen opaskirjansa, ja hän järjesti ensimmäiset polut vuonna 1842. Jo vuonna 1894 Fontainebleau sai rautatieyhteyden, joka avasi pariisilaisille mahdollisuuden päiväretkiin alueella.

Barbizonin koulukunnan taidemaalarien pyynnöstä metsän hakkuut joillakin taiteilijoiden suosimilla alueilla päätettiin siirtää tuonnemmaksi. Vuonna 1853 "luonnon pyhäköt", jotka käsittivät 624 hehtaaria vanhaa metsää, sekä kallioiset alueet (Bas Bréau, Cuvier Châtillon, Franchard, Apremont, la Solle, Mont Chauvet) rajattiin poikkeuksellisen taiteellisen luonteensa vuoksi erityismääräyksillä metsätaloudellisen käytön ulkopuolelle.[7]. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun mikään metsäalue rauhoitettiin esteettisistä ja maisemallisista syistä. Keisarillisella asetuksella 13. huhtikuuta 1861 "taiteilijoille varattu alue" laajennettiin 1 094 hehtaarin laajuiseksi, ja vuosina 1892-1904 se oli 1693 hehtaarin laajuinen.[8] Fontainebleaun metsän rauhoitetut osat olivat maailman ensimmäinen luonnonsuojelualue[2], sillä Yellowstonen kansallispuistokin perustettiin Yhdysvaltoihin vasta vuonna 1880.

Vuonna 1872 asetettiin ensimmäinen Fontainebleaun metsän taiteellisen suojelun komitea, jonka jäseniin kuului muun muassa Victor Hugo. Vuonna 1907 perustettiin Fontainebleaun metsän ystävien yhdistys (Association des amis de la forêt de Fontainebleau). Myöhemmin 23. heinäkuuta 1945 annetulla asetuksella perustettiin taiteellisten ja biologisten suojelualueiden neuvotteleva komissio.

GeologiaMuokkaa

 
Alueelle tyypillisiä kivenlohkareita Apremontin laaksoissa
 
Yksi tunnetuimmista kivenlohkareista. Bilboquet Sables du Cul de Chien’in alueella lähellä Noisy-sur-Écolea
 
Eroosion jälkiä
 
Eroosion jälkiä hiekkakivilohkareissa Apremontin alueella

Eoseenikaudella 35 miljoonaa vuotta sitten nykyisen Fontainebleaun metsän paikalla lainehti meri. Mereen kerrostui sedimentteja noin 50 metrin paksuudella. Tämä valkoinen hiekka on yksi maailman puhtaimmista, ja sitä on käytetty lasiteollisuuden raaka-aineena muun muassa Venetsian Muranossa sekä optisiin kuituihin. Paikoitellen hiekka on kovettunut kivenlohkareiksi, jotka ovat metsän maisemille tyypillisiä.

Fontainebleaun kivenlohkareet ovat siis syntyneet kovettuneesta hiekasta, kvartsin murusista, yhteen liimautuneista kvartsihiukkasista. Hiekka on kerrostunut pääosin oligoseenikaudella. Kiinteitä kivenlohkareita on runsaasti hiekan seassa, ja ne ovat usein yllättävän muotoisia, niin että kaukaa katsottuna niitä voisi helposti luulla eläimiksi tai ihmisen tekemiksi esineiksi. Alueen jyrkät kalliorinteet ovat myös kiipeilijöiden suosiossa.

Kallioisten alueiden yhteenlaskettu pinta-ala on noin 4 000 hehtaaria, ja ne muodostavat pitkiä ketjuja, jotka ovat lähes yhdensuuntaisia itäkaakko-länsiluode-suunnassa. Niitä erottavat toistaan molemmista päistään avoimet laaksot.

Metsän maaperä on lähes 98-prosenttisesti hiekkaa. Niinpä se läpäisee vettä hyvin. Siksi alueella ei ole lainkaan lähteitä, paitsi sen itäisellä reunalla Veneux-Nadonin ja Samois-sur-Seinen välisellä alueella. Sadevedestä muodostuneita pieniä lampiakin on vain kallioperän syvänteistä sekä Mare aux Evéesin alueella, jossa maaperä on savea.

KasvillisuusMuokkaa

 
La Lande.
 
Allée de châtaigniers à La Celle-Saint-Cloud ("”Celle Saint-Cloud’n kastanjapuukujanne”), Alfred Sisleyn maalaus vuodelta 1876, Petit Palais’n museossa

Metsän yleisimpiä puita ovat tammet 45, mänty 40 ja pyökki kymmenen prosenttia. Metsälle tyypilliset "kuninkaan kimput" ovat tammia, joiden oksat haarautuvat jo tyvestä. Mänty oli alueella alun perin harvinainen, mutta on yleistynyt vuoden 1830 jälkeen. Vuonna 1786 Ludvig XVI:n ja Marie Antoinetten lääkäri Le Monnier istutti ensimmäiset männyt Fontainebleaun metsään.[9]

Ensimmäinen rannikkomänty istutettiin vuonna 1517 Jardin Anglais’n alueelle, jonka nimenä tuolloin oli jardin des Pins. Vuodesta 1690 lähtien sitä on istutettu muuallekin metsään.

Läheisten luostareiden munkit istuttivat alueelle keskiajalla kastanjapuita[10], joita siellä kasvaa edelleen.[11].

Kaikkiaan 20 272 hehtaarin laajuisen alueen eri osissa valtapuina ovat:[2]

  • varsinainen Fontainebleau (forêt de Fontainebleau): tammet 42, mänty 29, pyökki 17, muut lehtipuut 8, muut havupuut kolme ja puuttomat alueet yksi prosentti
  • forêt des Trois Pignons : tammet 26, muut lehtipuut 20, mänty 33, rannikkomänty 15, muut havupuut yksi ja puuttomat alueet viisi prosenttia.

Lähes 800 huomattavaa puuyksilöä on merkitty erityiseen luetteloon. Yksi niistä on jyrkällä kalliolla kasvava Rocher Canonin tammi, joka nimitettiin Ranskan merkittäviin puihin kuuluvaksi maaliskuussa 2006.[12]

Kasvillisuus käsittää:

Alueen maaperä vaihtelee happamasta kalkkipitoiseen sekä kuivasta kosteaan, ja eroavaisuudet maaperän laadussa kuvastuvat myös kasvillusuudessa. Siellä on myös nykyisin harvinaiseksi käyneitä vanhoja metsiä järeine puineen, ja niissä esiintyy joukko vain sellaisissa metsissä menestyviä kasvi- ja eläinlajeja, erityisesti hyönteisiä, sieniä ja jäkäliä.

Fontainebleaun metsälle tyypillisiä kasveja ovat esimerkiksi:

Näistä leveälehtipihlaja on koko Ranskassa rauhoitettu. Paikallisesti rauhoitettuja ovat myös euroopantuomipihlaja, edellä mainitut kämmekkäksasvilajit, pikkuängelmä ja Trifolium rubens.

EläimistöMuokkaa

NisäkkäätMuokkaa

Fontainebleaun metsässä esiintyy 54 nisäkäslajia.[14] Suuria nisäkkäitä edustavat metsässä villisiat ja saksanhirvet. Alueen saksanhirvikanta on hyvin harva, vain 0,76 yksilöä sataa hehtaaria kohti. Tähän ovat vaikuttaneet monet syyt kuten metsästys sekä valokuvaajien häiritsevä vaikutus niiden kiima-aikana.

Ennen siellä on ollut myös ilveksiä ja susia, jotka hävisivät sieltä 1800-luvulla. Mäyriä ja kettuja siellä on edelleen, samoin kuin myös metsäkauriita. Viimeinen saukko hävisi vuonna 1970.

Metsässä esiintyviä jyrsijöitä ja jäniseläimiä ovat nutria, piisami, isorotta, hiiret, kaniini ja jänis. Pikkupedoista siellä esiintyvät kivinäätä ja näätä. Metsäkissoja siellä tavataan vain satunnaisesti eikä vakinaista kantaa ole, sillä valtatien A6 varressa Bourron Marlotten kohdalla oleva melumuuri on sulkenut niiltä pääsyn Yonnelta metsään.

LinnutMuokkaa

Metsästä on tavattu yli 200 lintulajia, josta 102 pesii siellä.[14]. Niistä mielenkiintoisimpia ovat:

MatelijatMuokkaa

Fontainebleaun metsässä esiintyy 11 lajia matelijoita:[14]

Vaikka metsässä liikkuvat ulkoilijat tuskin arvostavatkenen mukaan? käärmeitä, niilläkin on oleellinen osuutensa alueen ekosysteemissä.

SammakkoeläimetMuokkaa

Metsässä on tavattu seuraavat 12 lajia sammakkoeläimiä[14], joista monet niistä esiintyvät vain niillä harvoissa lammissa, joita alueella on.

HyönteisetMuokkaa

Metsässä elää yli 370 lajia luteita, noin 3 500 lajia kovakuoriaisia, 1 640 lajia perhosia, ja 57 lajia sudenkorentoja. Kaksisiipisiä siellä arvoidaan elävän noin 10 000 lajia.

NilviäisetMuokkaa

Vietten ja Parisot’n vuonna 2001 tekemien tutkimusten mukaan Fontainebleaun metsässä elää 98 lajia nilviäisiä.

SuojelutoimetMuokkaa

 
Fontainebleaun ja Gâtinais’n biosfäärialue
 
Forêt de Fontainebleau. Karl Bodmer 1850.

Fontainebleaun metsää ei kokonaisuudessaan ole määrätty luonnonsuojelualueet, mutta siellä monille alueille säädetty erilaisia suojelumääräyksiä. Metsän eri osia on julistettu muun muassa suojelumetsiksi ja Natura 2000 -alueiksi.[3] Lisäksi Fontainebleaun seudulle on vuonna 1998 perustettu 150 544 hehtaarin laajuinen UNESCO:n ohjelman mukainen biosfäärialue.[15]

Biologiset suojelualueetMuokkaa

Vuonna 1953 alueelle perustettiin ensimmäiset biologiset suojelualueet. Ne käsittivät 552 hehtaarin laajuisen alueen, joka ennestään oli rauhoitettu taiteilijoiden tarpeisiin säännöksillä, jotka jäivät vielä voimaan 1070 hehtaarin alueella. Viimeksi mainitut lakkautettiin 7. elokuuta 1967 ja 11. tammikuuta annetuilla asetuksilla, joilla biologiset suojelualueetkin supistuivat 417 hehtaarin laajuisiksi.[16]

Alueella sijaitsevassa 34,37 hehtaarin laajuisessa Tillaien metsässä ei ole suoritettu avohakkuuta kertaakaan vuoden 1372 jälkeen.[17] Muita lähes luonnontilassa säilyneitä aluita ovat Chêne Brûlé ja Gorge aux Loups sekä pienemmistä alueista Haute Borne, Cuvier Chatillon, Petit Mont Chauvet, Mont Merle, Boissière, Bellecroix, Gorge aux Merisiers, Mare aux Pigeons, Mare aux Fées, Plaine de Chanfroy, Coquibus ja Laris qui parle[18]

Vuonna 2011 alueesta 1 050 hehtaaria oli täysin rauhoitettua (RBDI) ja 1 300 hehtaaria eriasteisilla määräyksillä suojeltua (RBDD).[3] Täysin rauhoitettuja alueita olivat Tillaie, Gros Fouteau - Hauteurs de la Solle, Chêne brulé, Gorge aux Loups, Vallée Jauberton, Béorlots, Rocher de la Combe, eriasteisilla määräyksillä suojeltuja taas Belle Croix, la Boissière, Camp de Chailly - Cuvier Châtillon, Champ Minette, Gorge aux Merisiers, Haute Borne, Mare aux Fées, Mont Merle, Petit Mont Chauvet ja Plaine de Macherin sekä Trois Pignons’in alueella Baudelut, Chanfroy, Coquibus ja Mare aux Joncs.[19]

KansallispuistohankeMuokkaa

Alueen suojelumääräysten yhtenäistämiseksi on jo pitkään ollut vireillä alueen muodostaminen kansallispuistoksi. Ensimmäisen aloitteen asiasta tekivät jo vuonna 1914 Seine-et-Marnen departementin viranomaiset sekä useat oppineiden ja taitelijoiden seurat, vain vuosi sen jälkeen kun Écrins Alpeilla oli julistettu Ranskan ensimmäiseksi kansallispuistoksi. Samana vuonna alkanut ensimmäinen maailmansota kuitenkin keskeytti asian käsittelyn.[20] Kun Fontainebleaussa vuonna 1948 pidettiin kansainvälinen konferenssi, jossa perustettiin Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUCN), kansallispuiston muodostamisesta tehtiin uusi aloite, joka ei kuitenkaan tuottanut tulosta.

Fontainebleaun metsää pidetään yhtenä Ranskan kauneimmista vuoristojen ulkopuolella sijaitsevista, ja kysymys kansallispuiston perustamisesta on ollut vireillä kauan. Vuonna 1999 Dorstin raportissa sekä myöhemmin vuosina 2007–2009 siihen perustuneessa Grenelle de 'environnement -raportissa todettiin kuitenkin, että tiet ja polut halkoivat metsää enemmän kuin mitään muuta metsää Ranskassa, jota paitsi siellä kävi vuosittain yli 15 miljoonaa vierailijaa. Näistä syistä alueen ei katsottu täyttävän kansallispuistolle asetettavia vaatimuksia.[21] Ranskassa vuonna 2006 säädetty laki kansallispuistoista panee kuitenkin enemmän painoa paikallisten asukkaiden ja kävijöiden mielipiteille. Niinpä Fontainebleaun määri Frédéric Valletoux asettui vuonna 2010 pitämässään puheessa tukemaan kansallispuistohanketta.[22] Osa lähiseudun asukkaista pelkää kuitenkin, että suojelumääräykset rajoittaisivat monia toimintoja liikaakin ja eristäisivät Fontainebleaun kaupungin ympäristöstään.Myöskään Fontainebleaun metsän ystävien yhdistys (Amis de la forêt de Fontainebleau) ei kannata alueen luokittelemista kansallispuistoksi.[23] Kun asia oli ollut vireillä vuoden, tammikuun lopulla 2010 Ranskan ympäristöministeriö julkaisi asiasta 200-sivuisen raportin.

Taloudellinen käyttöMuokkaa

Alueen hiekkakiveä on käytetty hyväksi vuodesta 1330 saakka. 1500-luvulla sitä alettiin käyttää Pariisin katujen kiveämiseen. Vuonna 1831 sieltä kuljetettiin vielä Pariisiin kolme miljoonaa katukiveä. Taiteilijoiden painostuksesta 1800-luvun lopulla kuitenkin hiekkakiven louhintaa, joka tuolloin työllisti 2000 miestä. Viimeinenkin hiekkakivilouhos varsinaisen metsän alueella suljettiin vuonna 1907, jolloin louhinta alueella kiellettiin. Metsän välittömässä läheisyydessä sen ulkopuolella louhintaa kuitenkin jatkettiin, kunnes viimeinenkin louhos Trois-Pignonissa suljettiin vuonna 1983. Louhinnasta on edelleen näkyvissä monia jälkiä. Niihin voi tutustua seuraamalla alueelle vuonna 2012 merkittyä viitoitettua polkua.

Alueen hyvin hienoa ja puhdasta hiekkaa on käytetty lasi- ja posliiniteollisuuden raaka-aineena vuodesta 1640 saakka. Sitä ovat käyttäneet Vieux Sèvresin posliinitehdas, Vincennesin tehtaat sekä muun muassa Pariisin, Montereaun, Neversin ja Giensin lasi- ja fajanssitehtaat.

Entisaikaan louhoksen tai hiekkakuopan perustaminen edellytti erityisen viranomaisen lupaa, ja siitä oli maksettava. Luvan saajan oli myös kunnostettava tiet, joita tarvittiin materiaalin kuljettamiseen. Työntekijät altistuivat helposti tuberkuloosille, ja monet heistä kuolivat nuorina.

Metsän liepeiltä, muun muassa Bourron-Marlottesta, hiekkaa otetaan edelleenkin.[24]).

VirkistyskäyttöMuokkaa

KävelytietMuokkaa

 
Fontainebleaun metsä syksyllä
 
Lammikko Denecourt-Colinet'n opastetun reitin varrella

Metsässä kulkee joukko kävelyteitä, joista vanhimmat ovat todennäköisesti peräisin 1500-luvulta. Niitä käytettiin silloin ennen kaikkea ajometsästyksessä. Esimerkiksi nykyinen rengastie raivattiin Henrik IV:n aikana. Vuonna 1725 Ludvig XV määräsi metsään raivattavaksi 60 tietä, joita pitkin hän pääsisi metsästäessään helposti paikasta toiseen.

Metsää halkoo myös joukko ajokelpoisia teitä. Niillä on nimet, jotka on merkitty puihin noin kolmen metrin korkeuteen kiinnitettyihin kilpiin. Niiden ja IGN:n alueesta laatimien karttojen avulla metsässä voi helposti kulkea eksymättä.

Alueella on lisäksi merkitty joukko opastettuja vaellusreittejä (ransk. Grande randonnée). Ne on merkitty punaisin ja sinisin opastauluin. Reitit GR 1 ja GR 11 kiertävät koko Pariisin metropolialueen ympäri ja kulkevat Fontainebleaun metsän kautta, kun taas reitt GR 13 alkaa Fontainebleausta.

Lisäksi metsässä on joukko sinisillä opastauluilla merkittyjä kävelyreittejä. Niistä vanhimmat ovat 1800-luvulta. Alueen ensimmäinen opaskirja, Quatre promenades en forêt de Fontainebleau, ilmestyi vuonna 1837. Vuonna 1839 Grande Arméen upseeri Claude François Denecourt laati oman opaskirjansa, josta Claude Charles Colinet (1839-1905) myöhemmin laati täydennetyn version. Vuosien 1842 ja 1905 välillä alueelle merkittiin 11 uutta reittiä. Nykyisin opastauluilla merkittyjä kävelyreittejä on kaikkiaan 365 kilometriä.

Denecourtin–Colinet’n reititMuokkaa

Denecourtin-Colinet'n reiteistä käytetään järjestysnumeroita 1–16:

  1. Denecourtin–Colinet'n reitti n° 1 (7 km) kulkee Mont Ussyn kautta.
  2. Denecourtin–Colinet'n reitti n° 2 (8 km) kulkee Denecourtin tornin ja useiden lähteiden ohi
  3. Denecourtin–Colinet'n reitti n° 3 kulkee läheltä Esplanade Cassepot'n ohi.
  4. Denecourtin–Colinet'n reitti n° 4 (7 km) kulkee Saint Germainin kallion yli.
  5. Denecourtin–Colinet'n reitti n° 5 (8 km) on lähellä Rocher du Cuvier'tä.
  6. Denecourtin–Colinet'n reitti n° 6 (7 km)
  7. Denecourtin–Colinet'n reitti n° 7 (8 km) kulkee Franchardin alueella
  8. Denecourtin–Colinet'n reitti n° 8 (6 km) kulkee Mont Aigun kautta.
  9. Denecourtin–Colinet'n reitti n° 9 (6 km) on äskettäin jaettu länsi- ja itäosaan, jotta ei tarvitsisi ylittää valtatietä N7.
  10. Denecourtin–Colinet'n reitti n° 10 (6 km) Avonin kalliolla.
  11. Denecourtin–Colinet'n reitti n° 11 (13 km) pitkällä kalliolla.
  12. Denecourtin–Colinet'n reitti n° 12 (13 km)
  13. Denecourtin–Colinet'n reitti n° 16 (13 km) sijaitsee Trois Pignonsin massivilla ja tunnetaan myös nimellä Circuit des Belvédères.
  14. Denecourtin–Colinet'n reitti n° 17 (9 km), Rocher des Princesin alueella.

Reitti n° 7Muokkaa

Tämä reitti alkaa Carrefour de la Croix de Franchardin pysäköintialueelta. Reitt kulkee läheltä niin sanottua "druidien luolaa", jonne mahtuu useita henkilöitä samaan aikaan. Reitti on 8 kilometrin pituinen, ja sen kulkeminen kestää yleensä noin kaksi tuntia.

Reitti n° 11Muokkaa

Tämä reitti alkaa pysäköintipaikalta, joka on lähellä Grande Valléen metsätaloa. Sen lähettyvillä on myös leirintäalue. Vesipiste on käytettävissä keväällä ja kesällä, ja reitin alkupäässä on yleinen käymälä.

Reitti kulkee "haltijattarien lammeksi" kutsutun paikan sekä "Beatrixin luolan" ohi. Sen varrella on useita näkötorneja, joista avautuu laaja näköala. Reitti on 13 kilometrin pituinen, ja sen kulkeminen kestää yleensä noin kolme ja puoli tuntia.

Reitti n° 16Muokkaa

Tämän reitin molemmissa päissä on pysäköintialue, toinen niistä lähellä La Croix St. Jérômea reitin lounaispäässä, ja toinen La canche aux Merciers’ssä sen itäpäässä. Se on 13 kilometrin pituinen, ja sen kulkeminen kestää yleensä noin kolme ja puoli tuntia.

Pohjoisessa reitti kulkee Charmen tasangon kautta, missä maisemalle leimansa antavat lukuisat kanervikot. Koska reitti on melko tasainen ja kulkee melko leveitä teitä pitkin, sen voi helposti kulkea myös maastopolkupyörällä. Se muodostaa soikean länsi-itä-suuntaisen silmukan, ja kahdessa kohdassa on käytettävissä myös lyhempi oikotie.

Reitin varrella on useita merkittäviä kohteita kuten Lothringenin risti, jonka ohi myös Trois Pignonsin reitti kulkee, sekä Télégraphe de Noisyn jäännökset, entisten kivenlouhimoiden jäänteet ja esihistoriallinen rakennelma, dolmen.

Trois Pignonsin 25 kukkulan reittiMuokkaa

 
Lothringenin risti 25 kukkulan reitin varrella

Tämä reitti kulkee Trois Pignonsin massiivin korkeimpien kohtien kautta. Alue on asumaton eikä sinne johda tietä, ja sitä on käytetty piilopaikkana toisen maailmansodan aikana, mistä muistuttaa alueen eräälle huipulle pystytetty Lothringenin risti. Maisemat ovat hyvin vaihtelevia: on hiekkamaita, jotka muistuttavat eräitä merenranta-alueita, hyvin jyrkkiä polkuja, maailmankuuluja kiipeilykallioita ja avaria näköaloja. Paikoitellen alueen kasvillisuus pinjoineen ja kanervikkoineen muistuttaa Välimeren alueen kasvillisuutta. Tämä massiivi on Bassin parisienin parhaiten luonnontilassa säilynyt alue.

Reitti on yksi Fontainebleaun opaskilvillä varustetuista vaellusreiteistä. Sen on tarkoitus kulkea 25 kukkulan yli, joskin asiasta voidaan olla eri mieltä. Se on merkitty punaisin kilvin, joita on noin 15 metrin välein, niin että reitin seuraaminen on jokseenkin helppoa.

Historiallisesti vuorikiipeilijät ovat käyttäneet reittiä harjoitteluun. Jos Kaikkien reitin varrella olevien ylämäkien korkeuserot lasketaan yhteen, tulokseksi saadaan lähes 800 metriä. Lisäksi reitti myötäilee mutkikkaimpia teitä. Nousujen ja laskujen vuorottelu vaikeuttaa varsinkin aloittelijoiden kulkua reitillä.

Reitti on kokonaisuudessaan 15 kilometrin pituinen. Sen kiertäminen aloitetaan tavallisesti Roche aux Sabots’n pysäköintipaikalta. Kokonaismatkaa ja sen vaikeustasoa on mahdollista vähentää käyttämällä oikopolkuja.

Jyrkimmät huiput ovat Mont Pivot ja Roche de Jean de Vignes reitin läntisellä osuudella. Tavallisimmin reitti kierretään myötäpäivään, jotta sen loppuosalle sattuisivat vähemmän jyrkät rinteet. Juoksijat voivat kiertää reitin vajaassa kahdessa tunnissa, mutta useimmilta muilta sen kiertämiseen menee koko päivä.

Urheilullisen merkityksensä lisäksi reitti tarjoaa myös mahdollisuuden katsoa erilaisia maisemia. Sen eri osuuksille tyypillistä kasvillisuutta ovat saniaiset, kanervikot ja pinjametsät.

KiipeilyMuokkaa

 
Kiipeilijöitä oranssilla reitillä 91.1.

Fontainebleaun metsä on kansainvälisesti tunnettu alueena, jossa harrastetaan bulderointia. Sitä harjoitetaan jyrkillä mutta matalilla kallionseinämillä, joissa turvallisuus ei välttämättä edellytä köysien käyttöä. Sen sijaan käytetään putoamistapausten varalta jyrkänteen alle asetettuja pehmustettuja patjoja sekä viuluhartsia käsiotteiden lujittamiseksi. Lajia harrastetaan metsälle tyypillisillä kalkkikivilohkareilla.

 
Keltaisen reitin lähtöpaikka

Kiipeilijöiden keskuudessa Fontainebleaun metsästä käytetään lyhempää nimeä Bleau. Sen erikoisuutena on sinne merkityt kiipeilyreitit. Eritasoiset reitit on merkitty erivärisin nuolin. Täyden reitin oli alun perin tarkoitus vastata vaikeustasoltaan alppikiipeilyretkeä vuoristossa. Ensimmäiset reitit merkitsi Fred Bernick vuonna 1947. Jokainen väri vastaa tiettyä vaikeustasoa: tummansininen hyvin helppoa, keltainen jokseenkin helppia, oranssi melko vaikeaa, sininen aikeaa, punainen hyvin vaikeaa, musta tai valkoinen äärimmäisen vaikeaa.

Kiipeilypaikkoja on suuri joukko eri puolilla metsää. Tunnetuimpia niistä ovat le Bas-Cuvier, Les Gorges d'Apremont (Barbizonissa), Franchard Isatis (Franchardin rotkossa Fontainebleaun ja Milly-la-Forêt’n välissä, Milly-la-Forêt (numero 95.2), Le Cul de Chien (Noisy-sur-Écolessa) ja Diplodocus (Le Vaudouéssa). Jotkut kiipeilypaikat ovat varsinaisen metsän ulkopuolella kuten Dame Jouanne Larchantissa, Massif Canard ja Massif de l’I (Buthiersissa).

SuunnistusMuokkaa

Fontainebleaun metsässä on järjestetty useita suunnistuskilpailuja, erityisesti Ranskan mestaruuskilpailut vuonna 2012.

Rakennuksia ja huomattavia paikkojaMuokkaa

 
Denecourtin torni
 
Franchardin luostarin rauniot
  • Denecourtin torni, jonka Claude François Denecourt rakennutti vuonna 1851 Cassepotin ketjun itäiselle huipulle. Sen vihkivät käyttöön 23. marraskuuta 1853 Napoleon III ja keisarinna Eugénie, mutta se tuhoutui maanjäristyksessä vuonna 1878. Colinet'n jälleenrakentamasta ja useita kertoja kunnostetusta tornista avautuvat laajat näkymät seudulle. Torni on 136 metriä korkea. Sen nimenä oli alun perin Fort Empereur ("Keisarin linnoitus"), mutta nykyisen nimensä se sai vuonna 1882 Fontainebleaun kaupunginvaltuuston aloitteesta.
  • Mare aux Evées on suuri ryhmä lampia, jotka saivat nykyisen muotonsa Ludvig Filipin vuosien 1833 ja 1842 välillä teettämien töiden tuloksena. Sinne kaivettiin 29 kilometriä ojia ja kanavia 15 hehtaarin laajuisen suon kuivattamiseksi. Nykyisin se on kaunis paikka, jossa kasvaa sypressejä. Nimi "Evées johtuu muinaisranskan sanasta, joka tarkoittaa soista aluetta.
  • Vannen ja Loingin akveduktit (1874 et 1900), jotka johtavat vettä Montsouris’n vesisäiliöön Pariisiin.
  • Millet'n ja Rousseaun muistomerkki. Nämä kaksi maalaria kuuluivat Barbizonin kouluun. Muistomerkki pystytetiin 21. huhtikuuta 1884 metsän laidalle lähelle Barbizonin kylää.
  • Prieuré Notre-Dame de Franchard, 1100-luvulla perustettu luostari, joka on metsäalueen vahin uskonnollinen rakennus. Filip August nimitti sinne vuonna 1197 kaksi senobiittia, joiden oli rukoiltava kuninkaan ja hänen perheensä puolesta. Orléansin Saint-Euverten kaniikki Guillaume asettui sinne pian sen jälkeen kun sieltä löydettiin kaksi erakkoa surmattuina. Silloin luostari alkoi vaurastua, ja se muutettiin augustinolaiseksi. Vielä 1600-luvulla paikalla oli suuri kappeli, useita erilaisia rakennuksia ja muureja, vaikka kokonaisuus oli jo raunioina. Vaikka luostari oli lakannut, sen tilalle perustettiin kuninkaan määräyksestä priiorin johtama luostari, mutta sekin jäi tyhjilleen jo ennen Ranskan vallankumousta. Nykyisin luostarista on jälkellä vain osa seinää, jota vasten on pystytetty metsänvartijoiden talo.
  • Georges Mandelin muistomerkki valtatien 7 varrella Fontainebleaun eteläpuolella. Se pystytettiin miliisien 7. heinäkuuta 1944 surmaaman ministerin muistoksi.
  • Mont Aiveun sektorilla, metsän kaakkoisosassa, tavallisiin mäntyihin (Pinus sylvestris) on ympätty euroopanmustanmännyn (Pinus nigra) oksia. Puiden halkaisija on eri suuri liitoskohdan eri puolilla.
  • Metsän laidalla entisen Byn kunnan alueella, joka nyttemmin on liitetty Thomeryyn, on viinitarhoja, jotka vuodesta 1730 lähtien tuottavat Chasselas de Thomery -rypäleitä. Viinitarhat on vuonna 1993 merkitty Ranskan historiallisten muistomerkkien luetteloon.
  • Drudien näkötorni (ransk. Belvédère des druides), josta avautuu näköala Franchardin rotkoihin.
  • Maria Theresan näkötorni (Le belvédère de Marie-Thérèse), josta avautuu näkymä Franchardin rotkoon. Ludvig XIV rakennutti paikalle neliskulmaisen paviljongin, jonka perustukset ovat osittain yhä näkyvissä. Se purettiin samoihin aikoihin kuin Franchardin lustari. Alfred de Musset ja George Sand vierailivat paikalla syyskuussa 1833.
  • Monts Saint-Germainin tippukiviluola. Tippukivet muodostuivat alun perin kalsiitista, joka kiteytyi vedestä, mutta kalsiitti on vähitellen osittain korvautunut kvartsikiteillä. Luola löydettiin vuonna 1771, mutta unohdettiin pian. Kun se vuonna 1850 löydettiin uudelleen, se joutui pian ilkivallan kohteeksi. Sen suojelemiseksi sen suuaukko tukittiin. Vuonna 1891 Collinet avasi sen jälleen. Jottei se enää uudestaan joutuisi hävityksen kohteeksi, hän ympäröi sen kiinteällä aitauksella.

Läheisiä viheralueitaMuokkaa

Muita laajoja viheralueita Fontainebleaun metsän läheisyydessä ovat:

Fontainebleaun metsä taiteessa ja kirjallisuudessaMuokkaa

Pariisin läheisyyden ja vaihtelevien maisemien vuoksi Fontainebleaun metsä on innoittanut monia taiteilijoita ja uudistanut maiseman käsitteen maalaustaiteesta. Erityisesti alue tunnetaan Barbizonin koulukunnasta.

MaalaritMuokkaa

Ensimmäiset taiteilijat[25] •[26] joiden tiedetään maalanneen Fontainebleaun metsässä, ovat Adam François van der Meulen ja ennen kaikkea Jean-Baptiste Oudry. He kuvasivat teoksissaan ennen kaikkea kuninkaalisisia metsästysretkiä. Camille Corot oli yksi ensimmäisistä, joka otti pääaiheekseen itse metsän.

1800-luvun puolivälistä lähtien monet taiteilijat saapuivat alueelle tekemään metsää esittäviä maalauksia käyttäen hyväksi Gannen majatalon tarjoamia palveluksia. Tunnetuimpia heistä olivat Théodore Rousseau ja Jean-François Millet, jotka panivat alulle Barbizonin koulun.[27] Tämä nimitys tuli kuitenkin käyttöön vasta vuonna 1880 ensin Englannissa ja vasta vuonna 1905 Ranskassa.

Alueesta kiinnostuivat myös impressionistit kuten Claude Monet, Auguste Renoir ja Alfred Sisley. Myös Félix Ziem, Paul Cézanne, Adrien Rousseau ja Georges Seurat maalasivat siellä useita tauluja.

Muutamat kohdat kuten Chaillyn kiveys (Le Pavé de Chailly) esiintyvät erityisen monissa maalauksissa.

ValokuvaajatMuokkaa

 
Fontainebleaun metsässä, Charles Faminin valokuva vuodelta 1874
 
Jules le Cœur koirineen Fontainebleaun metsässä, Pierre Auguste Renoirin valokuva vuodelta 1886 (São Paolon taidemuseossa Brasiliassa)

Charles Marville (1816-1879) oli ensimmäinen valokuvaaja, joka retkeili metsässä 28. elokuuta 1848. Hänen jälkeensä alueelle saapui seuraavana vuonna aikakauden kuuluisin valokuvaaja Gustave Le Gray, joka pakeni Pariisissa puhjennutta koleraepidemiaa. Fontainebleaun metsä on näin ollen yksi ensimmäisistä luonnontilaisista alueista maailmassa, josta otettiin valokuvia. Le Grayn jälkeen sinne saapuivat Georges Balagny, Charles Famin, William Harrison ja lopulta Eugène Cuvelier[28]. Valokuvaajat eivät kuitenkaan koskaan tulleet yhtä kuuluisiksi kuin saman aikakauden taidemaalarit.

Kirjailijat ja runoilijatMuokkaa

Étienne Pivert de Senancourt mainitaan usein ensimmäisenä kirjailijana, joka vuonna 1804 sijoitti romaaninsa Obermann tapahtumat metsään. Romantikot olivat kuitenkin ensimmäiset, jotka löysivät metsästä innoituksen lähteen.[29]

  • Alfred de Musset ja George Sand tekivät ensimmäisen matkansa metsään jo vuonna 1833. He saapuivat sinne myöhemmin useita kertoja. George Sand kuvasi kaksin tekemiään matkojaan romaanissa Elle et lui (1859) ja julkaisi Revue des deux Mondes -lehdessä kuvauksen metsästä. Musset kuvasi sitä teoksessaan Confession d'un enfant du siècle vuodelta 1836.
  • Chateaubriand vieraili metsässä lyhyesti vuonna 1834.
  • Victor Hugo kävi paikalla useita kertoja noin vuosien 1836 ja 1839 välisenä aikana.
  • Stendhal kuvasi käyntiään FOntainebleaussa ja sitä ympäröivässä metsässä vuonna 1837 teoksessaan Mémoires d'un touriste.
  • Honoré de Balzac sijoitti Fontainebleaun metsään osan romaaneistaan Keski-ikäinen nainen (ransk. La Femme de trente ans), Kurtisaanien loisto ja kurjuus (plendeurs et misères des courtisanes) ja Ursule Mirouët.
  • Jules Michelet kävi alueella säännöllisesti vuosien 1833 ja 1859 välisenä aikana.
  • Veljekset Edmond ja Jules de Goncourt kävivät vuosina 1850–1865 useita kertoja Barbizonissa, Bourron-Marlottessa ja Grez-sur-Loingissa. He kuvasivat metsää Päiväkirjassaan sekä myös romaanissaan Manette Salomon.
  • Hippolyte Taine kuvaa käyntejään Chailly-en-Bièresä ja Barbizonissa romaanissaan Vie et opinions de Thomas Graindorge ("Thomas Graindorgen elämä ja mielipiteet") vuodelta 1863.
  • Vuonna 1868 Gustave Flaubert tutustui metsään romaaniaan L'Éducation sentimentale varten, joka ilmestyi seuraavana vuonna.
  • Robert Louis Stevenson vieraili Barbizonissa vuonna 1875 ja tapasi seuraavana vuonna Grezissä Fanny Osbournen. Hän kuvasi metsää varsinkin teoksessaan Forest notes[30]
  • Vuonna 1876 Ernest Renan vietti kuusi viikkoa Fontainebleaussa ja kirjoitti siellä teoksensa La Prière sur l'Acropole.
  • Anatole France asui 1880-luvulla Brollessa, Bois-le-Roin kunnassa.
  • Belgialainen runoilija Émile Verhaeren vieraili alueella ja omisti sille osan teoksestaan Sensation, joka ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1889.
  • Guy de Maupassant sijoitti metsään ja Montigny-sur-Loingiin osan vuonna 1890 ilmestyneestä romaanistaan Ihmissydän (Notre cœur).
  • Stéphane Mallarmé, joka asui Vulaines-sur-Seinessä, teki useita kävelyretkiä metsässä.
  • Marcel Proust vietti vuonna 1896 kymmenkunta päivää Fontainebleaun hotellissa ja kirjoitti siellä osan ensimmäisestä romaanistaan Jean Santeuil, jonka eräät kohtaukset kuvaavat metsää.
  • Bernard Werber teki Fontainebleaun metsästä Muurahaiset-trilogiansa (Fourmis)tapahtumapaikan.

ElokuvatMuokkaa

Pariisin läheisyyden ja erikoisten maisemien vuoksi metsässä on kuvattu kohtauksia useisiin elokuviin:[31]

  • Pieni Punahilkka (ransk. Le Petit Chaperon rouge, 1929)
  • Kapteeni (Le Capitan, 1960)
  • Huvitukset (Les Distractions, 1960)
  • Fantomas uhkaa maailmaa (1967)
  • Käärme (Le Serpent, (1973)
  • Molière (1978)
  • Kytän nahan vuoksi (Pour la peau d’un flic, 1981)
  • Näkemiin lapset (1987)
  • Cyrano de Bergerac (1990)

LähteetMuokkaa

  1. Jean Loiseau: Le Massif de Fontainebleau, 1. osa, 4. painos, s. 26. , 1970.
  2. a b c En forêt de Fontainebleau: Une forêt royale de renommée internationale Office Nationale des Forêts. Viitattu 12.9.2018. (ranskaksi)
  3. a b c Actions particulières de protection de la forêt de Fontainebleau Office Nationale des Forêts. Viitattu 12.9.2018. (ranskaksi)
  4. Mémoire Rupestre : Les roches gravées du massif de ontainebleau. Édition Xavier Barral, 2016.
  5. La mémoire dans la pierre (video) Office Nationale des Forêts. Viitattu 12.9.2018. (ranskaksi)
  6. a b Marianne Mehling (toim.): ”Fontainebleaun linna”, Pariisi ympäristöineen: kulttuurimatkailijan opas, s. 158. Suomentanut Kaarina Turtia. Otava, 1990. ISBN 951-1-10833-6.
  7. a b Historie Les amis de la forêt de Fontainebleau. Viitattu 12.9.2018.
  8. Courte histoire de la gestion forestière à Fontainebleau Office Nationale des Forêts. Viitattu 12.9.2018. (ranskaksi)
  9. Georges Cuvier: Éloge historique de Lemmonier. .
  10. Catherine Bourgeois: Le châtaignier: un arbre, un bois, s. 16. Forêt privée française, 2004. Teoksen verkkoversio. (ranskaksi)
  11. Charles Baltet: Traité de la culture fruitière commerciale et bourgeoise, s. 67. BnF Collection ebooks, 2016. Teoksen verkkoversio.
  12. Les actions pour le patrimoine en forêt de Fontainebleau onf.fr. Viitattu 12.9.2018.
  13. R. Gaume: Notes bryologiques sur la forêt de Fontainebleau. Revue bryologique et lichénologique, 1936, IV. vsk, nro 9, s. 123–126.
  14. a b c d P. Lustrat: Les Animaux sauvages de la forêt de Fontainebleau. Les Éditions du Puits Fleuri., 1998.
  15. Fontainebleau et du Gâtinais UNESCO. Viitattu 12.9.2018.
  16. Évolution du paysage de la forêt de Fontainebleau, La Tribune Libre 2 Bleau et Cie tl2b.com. Viitattu 12.9.2018.
  17. Le vieux bois, élément essentiel de la biodiversité forestière Institut d'aménagement et d'urbanisme de la région Île-de-France.
  18. Fontainebleau Association des naturalistes de la vallée du Loing et du massif de Fontainebleau anvl.fr. Viitattu 12.9.2018.
  19. Faune, flore et biodiversité de la forêt de Fontainebleau onf.fr. Office Nationale des Forêts. Viitattu 12.9.2018.
  20. Henri Jaffeux: La longue et passionnante histoire des parcs nationaux français. Pour mémoire, 2010, nro 9. Comité d’histoire du ministère de l’Ecologie. Artikkelin verkkoversio.
  21. Promenade â pieds Office de tourisme du Pays de Fontainebleau. Viitattu 12.9.2018.
  22. Nature. Le projet du parc national de Fontainebleau entre les mains de NKM. Environnement magazine, 25.1.2011. Brève Artikkelin verkkoversio.
  23. Entretiens du parc national 23.1.2010. Amis de la forêt de Fontainebleau. [vanhentunut linkki]
  24. Carrière de Bourron-Marlotte Sibelco. .
  25. Musée d'Orsay : La forêt de Fontainebleau. Un atelier grandeur nature. De Corot à Picasso.
  26. Musée d'Orsay : La forêt de Fontainebleau. Un atelier grandeur nature.
  27. Marianne Mehling (toim.): ”Barbizon”, Pariisi ympäristöineen: kulttuurimatkailijan opas, s. 163–164. Suomentanut Kaarina Turtia. Otava, 1990. ISBN 951-1-10833-6.
  28. Daniel Challes, Bernard Marbot: Les Photographes de Barbizon, la forêt de Fontainebleau, s. 92. Hoëbeke / Bibliothèque Nationale, 1991.
  29. Patrick Daguenet: Fontainebleau et ses villages d'art (1850-1950) : le Tout-Paris dans la forêt, s. 493. Presses du village, 2002.
  30. Robert Louis Stevenson: La forêt au trésor : Fontainebleau. Éd Pôles d'images, 2003. ISBN 978-2951610057. Teoksen verkkoversio. (ranskaksi)
  31. Tournages à Fontainebleau L2TC.com. Viitattu 12.9.2018.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: fr:Forêt de Fontainebleau