Nilviäiset
Nilviäiset (Mollusca) on yksi eläinkunnan pääjaksoista, ja lajimäärältään toiseksi suurin niveljalkaisten jälkeen. Nilviäisiä tunnetaan noin 86 000 nykyisin elävää lajia ja 36 000 fossiilia.[2] Nilviäisten tieteellinen nimi Mollusca viittaa niiden ruumiinrakenteeseen: mollis on latinaa ja tarkoittaa pehmeää.[3]
| Nilviäiset | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: |
Nilviäiset Mollusca Linnaeus, 1758 |
| Luokat[1] | |
|
|
| Katso myös | |
Nykyiset nilviäiset jaetaan kahdeksaan luokkaan,[1] joita ovat muun muassa kotilot, simpukat ja pääjalkaiset. Suurin osa nilviäisistä on merten ja makeiden vesien eläimiä, pienempi osa elää maalla. Niitä esiintyy kaikkialla maailmassa hyvin erilaisissa ympäristöissä. Nilviäisten koko vaihtelee mikroskooppisen pienestä useiden metrien mittaisiin jättiläis- ja kolossikalmareihin. Nämä suurimmat lajit ovat pääjalkaisten luokkaan (Cephalopoda) kuuluvia mustekaloja, joita pidetään myös nilviäisistä älykkäimpinä. Niillä on selkärangattomista suurimmat aivot, ja niiden on todettu oppivan muun muassa yrityksen ja erehdyksen kautta.[4]
Nilviäisten rakenne
muokkaaNilviäiset ovat selkärangattomia. Niiden ruumis jakautuu tyypillisesti neljään osaan: päähän, jalkaan, sisälmyspussiin ja vaippaan.[5]
Jalka on lihaksikas rakenne, jonka avulla nilviäinen liikkuu.[6] Mustekaloilla jalka on muuttunut lonkeroiksi.[5] Jotkin akvaattiset nilviäislajit kuten esimerkiksi simpukat voivat kaivautua pohjaan sen avulla.[7] Vaippa on sisälmyspussia peittävä limainen ihopoimu, jonka eritteestä nilviäiselle usein muodostuu kuori. Seepioilla kuori vaipan alla kun taas esimerkiksi kotiloiden ja simpukoiden kuori on vaipan ulkopuolella.[5]
Monilla nilviäisillä on suussa raastinkieli eli radula. Radulan pinta on karkea, ja nilviäinen voi sen avulla raastaa ruokaa irti ja kuljettaa sitä suuhunsa. Radulan pintakerroksessa on kitiinisiä hampaita. Ne kuluvat käytössä ja vanhimmat kuluneimmat hampaat siirtyvät reunoille kun keskelle kasvaa uusia.[5]
Hengitys
muokkaaNilviäiset hengittävät kiduksilla. Vedessä elävät nilviäiset ottavat hapen vedestä mutta kyky ottaa happea suoraan ilmasta mahdollisti kotiloiden siirtymisen maan pinnalle. Nekin kuitenkin hengittävät pohjimmiltaan kiduksilla.[8] Joillakin kotiloilla kuten limakotiloilla (Lymnaeidae) on myös kyky hengittää ihonsa kautta vedessä.[9] Kidusten kautta ilmassa oleva happi diffundoituu vereen.[8]
Verenkierto
muokkaaNilviäisillä saattaa olla useampia sydämiä.[5] Niiden veressä ei ole hemoglobiinia, vaan sen sijaan on happea sitomassa kuparipitoista hemosyaniinia. Hemosyaniinin vuoksi nilviäisten veri on sinistä, kun siihen on sitoutunut happea. Veri, jossa ei ole happea, on väritöntä.[8] Pääjalkaisilla on valtimoiden lisäksi myös laskimoita, mitä muilla nilviäisillä ei ole.[5][8]
Aistit
muokkaaNilviäisillä saattaa olla erilaisia valoa aistivia rakenteita, kuten kuoppa-, neulanreikä- ja peilisilmiä.[10] Kehittyneet silmät löytyvät kuitenkin vain harvoilta nilviäisiltä, kuten mustekaloilta. Mustekalojen silmät ovat evolutiivisesti eri kehityslinjaa kuin esimerkiksi nisäkkäiden silmät, eli ne ovat kehittyneet toisistaan riippumatta.[4][11]
Hermosto
muokkaaNilviäisen hermosto koostuu kolmesta parista hermosolmukkeita eli ganglioista, jotka hallitsevat elintoimintoja sekä aisteja.[12] Lisäksi niillä on hermostossaan statokystia jotka toimivat tasapainoaistina.[13] Mustekaloilla on erityisen kehittynyt hermosto. Mustekaloilla vain kolmasosa hermojärjestelmästä on aivoissa. Loput on hajautettu hermoratoihin ja ganglioihin mikä antaa niille hyvän kontrollin niiden kehoon.[5] Niiden lonkerot pystyvät muun muassa tekemään itsenäisiä päätöksiä ja toimimaan toistensa kanssa yhteistyössä.[14]
Lisääntyminen
muokkaaNilviäiset lisääntyvät suvullisesti, mutta myös suvutonta lisääntymistä on joillakin lajeilla. Esimerkiksi vaeltajakotilot (Potamopyrgus antipodarum) jonka vuoksi kaikki Itämereltä tavatut yksilöt ovat naaraita.[15] Jotkut nilviäiset ovat hermafrodiitteja eli kaksineuvoisia jolloin ne voivat samaan aikaan toimia sekä naaraana että koiraana.[16]
Mustekalat ovat suvullisesti lisääntyviä. Niillä on yhdestä lonkerosta kehittynyt spermatofori eli siittiökotelo, jolla uros antaa siittiöt naaraalle, joka sitten hedelmöittää munat.[5] Mustekaloilla munista kuoriutuu suoraan pieniä mustekaloja ilman muille nilviäisille tyypillistä vedessä uivan toukan vaihetta.[4]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Mollusca WoRMS – World Register of Marine Species. Viitattu 1.12.2019. (englanniksi)
- ↑ Statistics MolluscaBase. Viitattu 9.10.2023. (englanniksi)
- ↑ Eläintiede:nilviäiset Tieteen termipankki. Viitattu 1.12.2019. (englanniksi)
- ↑ a b c The Cephalopoda ucmp.berkeley.edu. University of California Museum of Paleontology – UCMP. Viitattu 1.12.2019. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h Ahola, Aapo: Seepia on viisas. Seepia -lehti, 1999, nro 1, s. 3-7. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 1.12.2019. (englanniksi)
- ↑ Rahkonen, Juho: Kalkkikuoriset karavaanarit Apu -lehti. 26.6.2015. Viitattu 1.12.2019. (englanniksi)
- ↑ Timonen, Anne & Issakainen, Jouni: Itämeren simpukoiden sielunelämää – ja vähän muutakin. Pohjamuta, 2004, nro , s. 4–7. Saarístomeren sukeltajat ry. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 1.12.2019. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c d Nordsieck, Robert: Respiration and Circulation The Living World of Molluscs. Viitattu 1.12.2019. (englanniksi)
- ↑ Limakotilot, Lymnaeidae LuontoPortti. Viitattu 1.12.2019. (englanniksi)
- ↑ Heimonen, Kyösti: Johdatus biofysiikkaan 7. luento – Näköaistin biofysiikkaa, s. 17–18, 23. Oulu: Oulun yliopisto, 19.2.2013. Teoksen verkkoversio (viitattu 1.12.2019).
- ↑ Nordsieck, Robert: The Evolution of the Mollusc Eye The Living World of Molluscs. Viitattu 1.12.2019. (englanniksi)
- ↑ Jain, Khusboo: Nervous System of Phylum Mollusca Biology Discussion. Viitattu 1.12.2019. (englanniksi)
- ↑ Mollusca Nervous Systems. Viitattu 1.12.2019. (englanniksi)
- ↑ Pajunen, Ilpo: Mustekalan lonkerot pystyvät itsenäisiin päätöksiin – eläinten älykkyys voi auttaa meitä ymmärtämään maapallon ulkopuolisen älyn rakennetta Yle Uutiset. 27.6.2019. Viitattu 1.12.2019. (englanniksi)
- ↑ Vaeltajakotilo, Potamopyrgus antipodarum LuontoPortti. Viitattu 1.12.2019. (englanniksi)
- ↑ Kotiloiden parittelupuuhat Tieteen Kuvalehti. Viitattu 1.12.2019. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Laakkonen, Erja: Nilviäisten laaja joukko kotiloista kalmareihin. Animalia -lehti, 25.4.2019, nro 1. Animalia ry. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 1.12.2019.