Baltiansaksalaiset (saks. Deutsch-Balten tai Baltendeutsche) olivat etenkin nykyisessä Virossa ja Latviassa asunut etninen saksalaisvähemmistö. Saksalaisia asettui asumaan Baltiaan 1100-luvulta alkaen. Baltiaa hallinnut aristokratia koostui muinaisten ritarien jälkeläisten ja alueelle myöhemmin Saksasta muuttaneiden lisäksi myös muualta Euroopasta kotoisin olleista aatelisista (esimerkiksi Venäjän palkkaamista sotilaista), jotka olivat Baltiaan asetuttuaan omaksuneet saksan kielen. Saksalaisväestöön kuuluivat lisäksi kaupunkeihin asettuneet saksalaiset kauppiaat ja käsityöläiset, jotka kiltoihin järjestäyneinä vastasivat kaupunkien hallinnosta.

Baltiansaksalaiset
Baltiansaksalaisten lippu
Baltiansaksalaisten lippu
Merkittävät asuinalueet
 Saksa40 000[1]
 Latvia4 539[2]
 Viro1 870[3]
Kielet saksa
Uskonnot luterilaisuus

HistoriaMuokkaa

 
Baltia vuonna 1882.

Saksalaisten liikehdintä Baltiassa alkoi 1100-luvulla. Ensimmäiset tulijat olivat kauppiaita, ja he liikkuivat Väinäjoen varsilla. Heitä seurasivat lähetyssaarnaajat. Ensimmäisten joukossa oli augustinolainen Meinhard.[4] Lähetystyö oli aluksi rauhanomaista, mutta muuttui sittemmin väkivaltaiseksi. Meinhardia seuranneen Bertholdin surmasivat pakanalliset liiviläiset ja hänen seuraajansa Albert von Buxhövden, jonka mukana oli paavi Innocentius III:n bullallaan mukaan kutsumia saksalaisia joukkoja.[5] Saksalaiset alistivatkin ensin liiviläiset ja sitten latvialaiset varsin helposti[6]. Virolaiset alistettiin 1200-luvun ensimmäisten vuosikymmenien aikana. Viimeinen vapaa virolainen alue Muhu vallattiin vuonna 1227.[7] Valloitetut alueet jaettiin Kalparitaristolle ja piispanistuimille.[8]. Kalparitaristo liittyi myöhemmin Saksalaiseen ritarikuntaan joka hallitsi aluetta 200 vuotta 1600-luvulle saakka, jolloin se hajosi heikennyttyään sodissa Puola-Liettuaa vastaan. Tämän jälkeen alueelle muodostui Baltian valtatyhjiö, jonka täyttivät Puola-Liettua etelässä ja Ruotsi pohjoisessa. Ruotsin vallan aikana baltiansaksalaisten asema heikkeni talonpoikiin nähden. Baltiassa talonpoikaisella valtaväestöllä oli vähemmän oikeuksia kuin esimerkiksi Pohjoismaissa.

Venäjän vallan aika BaltiassaMuokkaa

Kartanotalouden ansiosta baltiansaksalainen aateli muodosti 1900-luvun alkuun saakka hallitsevan maanomistajaluokan Virossa ja Latviassa. Vuoden 1856 maanhankintalakien myötä alkoi syntyä myös muuta itsenäistä talonpoikaistoa, mutta vielä 1910-luvulla kartanot omistivat kaikkialla vähintään puolet viljelyskelpoisesta maasta ja lähes kaikki metsät. Baltian paikallishallinnon muodostivat vuoden 1866 lakikodifikaatioon saakka hallitsijoiden turvaamat aateliston feodaaliprivilegiot ja porvarien kiltalaitos, jotka kaikki takasivat saksalaisen väestön johtoaseman. Saksalaisväestö vastustikin laillisuusperiaatteen vastaisina Venäjän 1860-luvulla ylhäältäpäin toteuttamaa uudistusta, joka mahdollisti poliittiseen elämään osallistumisen ainakin varakkaimmalle osalle viron- ja latviankielisestä väestöstä. Kansallisuusliikkeen nousu vuosisadan lopulla merkitsi pääväestön kääntymistä saksalaista eliittiä vastaan, varsinkin Latviassa. Venäläistämistoimenpiteiden nähtiin pitkään kohdistuvan lähinnä saksalaisten etuoikeuksiin.[9] Saksalaisviha oli keskeistä myös virolaisten identiteetissä[10].

Vuoden 1905 vallankumouksen aikana Baltiassa syntyi mellakoita, joiden aikana kartanoita ryöstettiin ja aatelisia tapettiin. Eniten tätä tapahtui Liivinmaalla, missä myös saksalaisia oli eniten. Venäläisten ja baltiansaksalaisten rankaisuretkikunnat palauttivat järjestyksen ankarin keinoin.[11]

Venäjän vallan päättyminen ja saksalaisen sotilasvallan aika BaltiassaMuokkaa

 
Ensimmäisen maailmansodan itärintama Baltian alueella vuosina 1914-1917.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Itärintama siirtyi kohti Baltiaa syksyllä 1915 vuoden sodankäynnin jälkeen. Tällöin Saksa miehitti Puolan, Liettuan, Kuurinmaan ja eteläisen osan Liivinmaata. Alueesta muodostettin Saksan armeijan hallitsema Ober Ost, ja sotilaina alueilla toimi Saksan keisarikunnan 8. armeija. Lopullinen muutos tapahtui syyskuussa 1917, jolloin keisarillisen Saksan joukot ylittivät Väinäjoen valloittivat syyskuun alussa 1917 Riikan ja saman kuun lopulla Viron suuret saaret eli Saarenmaan, Hiidenmaan ja Muhun. Itse Viron mannermaan miehitys tapahtui helmikuussa 1918 niin, että Narva oli saksalaisten vallassa 4. maaliskuuta 1918. Samaan aikaan Saksan ja Venäjän välillä solmittu Brest-Litovskin rauha vahvisti Baltian kuulumisen Saksan valtapiiriin.[12]

Miehityksen myötä jälleen hallitsevaan asemaan päässeet baltiansaksalaiset pyrkivät saamaan Baltian eli Vironmaan, Liivinmaan ja Kuurinmaan osaksi Saksan keisarikuntaa. Tarton yliopisto Virossa muutettiin Landesuniveritätiksi, ja sen opettajat tuotiin Saksasta.[13]Baltiansaksalaisten muodostama maaneuvosto eli Landesrat teki ehdotuksen ja hyväksyi Baltian herttuakunnan muodostamisen. Tarkoituksena oli liittää herttuakunta Preussin kuninkaaseen eli Saksan keisariin ja sitä kautta Saksan keisarikuntaan. Hanke ei kuitenkaan toteutunut ennen Saksan romahdusta, joka tapahtui marraskuussa 1918.[14]

Baltiansaksalaiset sotien kautta syntyneissä Viron ja Latvian kansallisvaltioissaMuokkaa

Saksan sotilaallinen tappio ja marraskuun 1918 vallankumous johtivat Saksan armeijan romahtamiseen, kommunististen neuvostojen muodostumiseen monissa paikoissa ja saksalaisten yksiköiden kaoottiseen vetäytymiseen.[15] Maailmansodan aselevon jälkeen Saksan hallitus nimitti sosiaalidemokraatti August Winnigin Baltian maiden kenraalikäskynhaltijaksi tehtävänään neuvotella vallansiirto kansallisille hallituksille, Latviassa Kārlis Ulmanisin ja Virossa Konstantin Pätsin hallitukselle. Neuvosto-Venäjä ei noudattanut tällöin enää Brest-Litovskin rauhansopimusta, vaan aloitti marraskuun lopulla 1918 hyökkäyksen Baltiaan niin Viron, Latvian kuin Liettuan alueille, joissa kansalliset hallitukset olivat julistaneet maansa itsenäisiksi.

Saksan 8. armeijan johto määräsi 30. marraskuuta luotettavista valtakunnansaksalaisista sotilaista muodostettavaksi oman vapaaehtoisyksikön ns. Rautaisen prikaatin myöh. divisioona perustamisen sotamateriaalin vetäytymisen ja hallinnan varmistamiseksi.[16] Samanaikaisesti valtakunnansaksalaisten vapaaehtoisyksikön kanssa Liivinmaan ja Kuurinmaan baltiansaksalaiset perustivat oman yksikkönsä Baltian Landeswehrin. Siitä tuli käynnissä olevan sodan osapuoli Latvian vapaussotaaan Puna-armeijan ja latvialaisten kiväärimiesten miehitettyä tammikuun loppuun 1919 mennessä pääosan Latviaa aina Ventajoelle asti Liepajan (saks. Libau) jäädessä Latvian väliaikaisen kansallisen hallituksen ja saksalaisten haltuun.[17], [18] Tilanne Liepajassa oli erikoinen, sillä baltiansaksalaisten Landeswehr oli toisaalta osa juuri itsenäistyneen Latvian tasavallan armeijaa ja toisaalta saksalaiset näkivät, että Landeswehr on osa 1. helmikuuta 1919 lähtien paikalle tulleen valtakunnansaksalaisen kenraali, kreivi von der Goltzin komentamaa valtakunnansaksalaista VI reserviarmeijakuntaa, johon kuuluivat lisäksi saksalaisvapaaehtoisten muodostama Rautainen divisioona ja valtakunnansaksalainen 1. Kaartin reservidisioona.[19] Päätehtäväksi oli kenraali von der Goltzille asetettu virallisesti Itä-Preussin suojelu.[20]

Marraskuussa 1918 Viron johto neuvotteli Vironmaan balttiansaksalaisten edustajien kanssa saadakseen heidät mukaan Viron tasavallan puolustamiseen bolševikejä vastaan. Tältä pohjalta Virossa asuneet baltiansaksalaiset alkoivat muodostaa omaa sotilasyksikköään. He tulivat merkittäviltä osin Tarton ja Latvian yliopiston baltiansaksalaisista opiskelijoista. Viron baltiansaksalaiset alkoivat perustaa Rakveressä omaa sotilasyksikköään, balttipataljoonaa, josta tuli osa Viron tasavallan armeijaa. Näin Viron baltiansaksalaiset taistelivat Viron vapaussodassa Viron kansallisen hallituksen joukkojen rinnalla puna-armeijaa vastaan

Latvian alue eli Kuurinmaa ja Liivinmaa siirtyi Neuvosto-Venäjän puna-armeijan tuella Latvian bolševikien eli Neuvosto-Latvian käsiin. Baltiansaksalaiset kokivat kovan kohtalon, koska vallassa olleet bolševikit pitivät heitä päävihollisinaan. Tuhannet baltiansaksalaiset joutuivat vankileireille, ja osa heistä surmattiin. Tämä lisäsi koston halua, kun saksalais- ja balttiansaksalaisjoukot hyökkäsivät maaliskuusta 1919 lähtien Libausta kohti Riikaa, jonka he valtasivat toukokuussa 1919. Sitä ennen saksalaiset olivat syrjäyttäneet kansallisen johtajan Kārlis Ulmanisin hallituksen vallasta ja olivat nostaneet tilalle saksalaismielisen pastori Andrievs Niedran hallituksen pääministeriksi.

Kansainvälisessä politiikassa kesäkuussa 1919 tapahtui merkittävä, myös Baltiaan, vaikuttanut tapahtuma. Maailmansodan hävinneet saksalaiset allekirjoittivat 28. kesäkuuta 1919 rauhansopimuksen Versaillesissa. Tämä sinetöi valtakunnansaksalaisten sotajoukkojen vetäytymisen Baltiasta, ennen kaikkea päätti kenraali von der Goltzin toiminnan silloisessa muodossa.[21] Landeswehrin sota käynnistyi kesäkuun alussa 1919 osapuolina Baltian Landeswehr yhdessä Rautaisen divisioonan kanssa ja toisella puolella latvialaiset yhdessä virolaisten kanssa. Baltian Landeswehr liittolaisineen vaati saksalaiselle vähemmistölle yhteiskunnallista vaikutusvaltaa Latviassa, jota latvialaiset virolaisten tukemana eivät hyväksyneet. Landeswehr hyökkäsi Pohjois-Latviassa Cēsisissä.[22] Ratkaisevat taistelut siellä käytiin 19.-23. kesäkuuta 1919. Ne päättyivät Baltian Landeswehrin ja sitä tukeneiden vapaaehtoisten eli Rautaisen divisioonan sotilaiden tappioon.[23] Sotatoimet päättyivät Strasenhofin aselepoon, joka solmittiin 3. heinäkuuta 1919.[24] Tämä oli baltiansaksalaisten vaikutusvallan loppu Baltiassa.

Baltiansaksalaiset ja kulttuuriautonomia sotien välisenä aikanaMuokkaa

Viron ja Latvian itsenäistyttyä 1918–1919 baltiansaksalaiset menettivät maareformeissa pääosan maaomaisuudestaan, mutta saivat huomattavan kulttuurisen autonomian. Sotien välillä baltiansaksalaisia alkoi muuttaa merkittävissä määrin Saksaan, joskaan tarkkoja lukuja ei tiedetä.

Lähtö Baltiasta toisen maailmansodan allaMuokkaa

TaustaMuokkaa

Baltia oli annettu Neuvostoliiton etupiiriin Molotov–Ribbentrop-sopimuksessa vuonna 1939. Tästä syystä Saksan johto halusi paikalliset saksalaiset pois alueelta. Asiasta lähetettiin sähke Moskovassa olleelle Saksan ulkoministeri Joachim von Ribbentropille jo syyskuussa 1939 ja hänet määrättiin sopimaan asiasta Neuvostoliiton kanssa. Neuvotteluja käytiin Vjatšeslav Molotovin kanssa ja asiasta päästiinkin nopeasti yhteisymmärrykseen. Saksalaiset lähettivät kuljetuslaivoja Latvian ja Viron satamiin lokakuun alussa ja kertoivat vasta sen jälkeen aikomuksestaan siirtää baltiansaksalainen väestönosa Saksaan.

UmsiedlungMuokkaa

 
Suunnitelma baltiansaksalaisten muutosta ja uudelleensijoittamisesta Saksaan vuodelta 1939.

Saksalaiset solmivat baltiansaksalaisten siirtoa koskevan sopimuksen Latvian ja Viron kanssa samassa kuussa. Niin sanottu Umsiedlung käynnistyi sekin jo samassa kuussa. Virallisissa julistuksissa ei puhuttu Neuvostoliiton muodostamasta uhasta, vaan uusista tehtävistä Suur-Saksassa. Ensimmäisten kuljetuslaivojen mukana lähti Virosta 12 000 baltiansaksalaista ja Latviasta noin 47 000. Baltiansaksalaiset sijoitettiin Puolalta vallatuille alueille.[25] Vielä kuljetuslaivojen lähdön jälkeen muutamia lähti muilla laivoilla tai rautateitse. Vain pieni osa saksalaisista jäi vielä Baltian maihin. Saksalaiset lehdet, yhdistykset ja seurat lopettivat toimintansa. Mukaan lähtevät baltiansaksalaiset saivat ottaa vain henkilökohtaista omaisuutta, kuten vaatteet, korut ja taloustavarat. Yhdistysten, kirkkojen ja koulujen omaisuus oli jätettävä taakse.[26]

Baltiansaksalaisten taakseen jättämän omaisuuden selvittely jatkui vielä pitkään saksalaisten lähdettyä, eikä siihen saatu selvyyttä ennen kuin Neuvostoliitto miehitti Baltian maat. Saksa ja Neuvostoliitto sopivat asiasta tammikuussa 1941. Sopimuksen mukaan Neuvostoliitto maksoi Saksalle sen Latviassa, Virossa ja Liettuassa olleesta saksalaisesta omaisuudesta 200 miljoonaa markkaa. Tästä summasta kuitenkin vähennettiin Baltian maiden Saksassa olleen omaisuuden arvo eli 50 miljoonaa markkaa.[26]

NachumsiedlungMuokkaa

Samaten tammikuussa 1941 sovittiin myös Baltian maihin vielä jääneiden saksalaisten kuljettamisesta Saksaan. Tällöin muutolla oli jo paon sävy. Virosta lähti noin 7 500 henkilöä, joiden mukana oli noin tuhat virolaista.[26] Latviasta lähti noin 10 000 saksalaista.

Tunnettuja baltiansaksalaisiaMuokkaa

Latvian historia

Liiviläiset
Baltit

Viikinkiaika Latviassa
Baltiansaksalaiset
Ristiretket Baltiaan
Liivinmaan liitto

Vanha Liivinmaa
Baltian valtatyhjiö
Liivinmaan sota
Kuurinmaan ja Semigallian herttuakunta
Puolan sota
Pohjan sota
Suuri Pohjan sota
Itämerenmaakunnat

Ober Ost
Kuurinmaan ja Semigallian herttuakunta (1918)
Baltian yhdistynyt herttuakunta
Latvian tasavalta
Latvian sosialistinen neuvostotasavalta (1918–1919)
Molotov–Ribbentrop-sopimus
Latvian päähallintopiiri
Ostlandin valtakunnankomissariaatti
Latvian sosialistinen neuvostotasavalta
Baltian maiden itsenäistyminen 1986–1991
Latvian tasavalta

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Tapio Mäkeläinen: Viro - Kartanoiden, kirkkojen ja kukkaketojen maa. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-2936-5.
  2. Latvijas iedzīvotāju sadalījums pēc nacionālā sastāva un valstiskās piederības 2010. Pilsonības un migrācijas lietu pārvaldes. Viitattu 20.8.2010. (latviaksi)
  3. Viron väestönlaskenta 2001 Eesti Statistika. Viitattu 1.7.2010. (englanniksi)
  4. Niitemaa ja Hovi 1991,s. 58
  5. Niitemaa ja Hovi 1991,s. 59
  6. Zetterberg 2007, s. 62
  7. Zetterberg 2007, s. 71
  8. Niitemaa ja Hovi 1991,s. 75-76
  9. Kähönen 1998, s. 190–191, 193–194.
  10. Annina Wallius: Virolainen kirjallisuudentutkija: "Saksalaisviha oli keskeistä virolaisten identiteetissä" Yle.fi, uutiset. 23.2.2018. Viitattu 26.2.2018.
  11. Kähönen 1998, s. 195.
  12. Oleh S. Fedyshyn: Germany’s Drive to the East and the Ukrainian Revolution 1917–1918. New Brunswick/New Jersey 1971, ISBN 0-8135-0677-8, S. 257. Kieli=(englanniksi)
  13. Zetterberg 2007, s. 502.
  14. Zetterberg 2007, s. 503.
  15. Hoffrogge, Ralf: Working-Class Politics in the German Revolution. Brill Publications, 2014. 978-90-04-21921-2. (englanniksi)
  16. Claus Grimm: Vor den Toren Europas. Hamburg 1963, Seite 44, Kieli = (saksaksi)
  17. von der Goltz, Rüdiger: Toimintani Suomessa ja Baltian maissa, s. 182–188
  18. O'Connor, Kevin C.: The History of the Baltic States, s. 101.
  19. Generalkommando VI Reservekorps Axis History Viitattu 17.1.2020.
  20. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä maide ei löytynyt
  21. Kesselring, 6/2019, 87
  22. Kesselring, 6/2019, 87-88
  23. Kesselring, 6/2019, 88
  24. Bernhard Böttcher: Gefallen für Volk und Heimat, Böhlau Verlag, Köln/ Weimar, 2009, S. 37. Kieli = (saksaksi)
  25. Zetterberg 2007, s. 617
  26. a b c Zetterberg 2007, s. 618

Aiheesta muuallaMuokkaa