Latvian vapaussota
Latvian vapaussota oli sarja sotia, jotka johtivat Latvian itsenäistymiseen. Vapaussota käytiin 5. joulukuuta 1918 – 11. elokuuta 1920. Sitä voidaan pitää myös sisällissotana, sillä sodan aikana latvialaiset taistelivat myös toisiaan vastaan[1].
| Latvian vapaussota | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
 | |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
|
| |||||||
| Komentajat | |||||||
|
|
Jukums Vācietis | ||||||
Tausta muokkaa
Latvia siirtyi Ruotsin vallan alta Venäjän keisarikunnan alaisuuteen suuren Pohjan sodan päättäneen Uudenkaupungin rauhan jälkeen 1721. Tämän jälkeen Latvian alueelle jäi saksalainen hallinto. 1800-luvun lopussa oikeus ja koulu pyrittiin venäläistämään, mikä aiheutti kansallisen heräämisen. 1905 Baltian maissa oli vallalla vallankumousliike, joka vastusti muun muassa saksalaisen yläluokan etuuksia vastaan. Ensimmäisen maailmansodan aikana vuonna 1915 Saksa miehitti Latvian Väinäjoelle saakka. Helmikuun vallankumouksen aikana latvialaiset rupesivat esittämään poliittisia vaatimuksia, joiden tarkoituksena oli aluksi saada Latvialle autonomia. Joulukuussa 1917 neuvostojen kongressi Fricis Roziņšin johdolla julisti Latvian alueelle neuvostovallan. Saksa valloitti koko Latvian 1918. Saksa joutui kuitenkin vetäytymään Latviasta marraskuussa 1918. Jānis Čaksten johtama Kansanneuvosto julisti 18. marraskuuta Latvian itsenäiseksi tasavallaksi.[2]
Sota muokkaa
Marraskuussa 1918 alettiin muodostaa Latvian armeijaa. Yhteensä Latvian sotavoimat koostuivat 26 komppaniasta ja viidestä tykistöpatterista. Samaan aikaan Latvian neuvostotasavallan joukot valloittivat ensin Pihkovan, Valkan ja Võrun. Riika vallattiin 3. tammikuuta 1919.[3] Helmikuuhun 1919 mennessä puna-armeija oli vallannut Latvian Venta-joelle saakka. Riiassa olleet saksalainen ja latvialainen hallinto pakenivat Liepājaan. Loppuvuonna 1918 virolais-suomalaiset joukot vapauttivat Viron lopullisesti bolsevikeista, jonka jälkeen latvialaiset saivat koottua oman kansallisen armeijansa.
Huhtikuussa 1919 saksalaiset tekivät kuitenkin Latviassa vallankaappauksen, jossa Latvian kansallinen johtaja Kārlis Ulmanis syrjäytettiin ja korvattiin saksalaisten Andrievs Niedran nukkehallituksella. Toukokuussa 1919 puna-armeija vetäytyi Riiasta, jolloin sen valloittivat saksalaiset vapaaehtoisjoukot, jotka muodostuivat ns. Baltian Landeswehrista ja saksalaisista vapaaehtoisista eli ns. Rautaisesta divisioonasta, joita johti kenraalimajuri Rüdiger von der Goltz.
Kesällä 1919 Latviassa puhkesi Landeswehrin sota, joka johti Saksan perääntymiseen Pohjois-Latviasta Riikaan. Virolaiset tukivat tällöin Kārlis Ulmanisin joukkoja saksalaisia vastaan. Virolaiset joukot komentajanaan kenraalimajuri Ernst Põdder löivät saksalaisjoukot Cēsisissä 23. kesäkuuta 1919. Virolaiset seurasivat perääntyviä saksalaisia kohti Riikaa, mutta länsivaltojen puuttuminen sotaan pysäytti sotatoimet ja aselepo solmittiin 3. heinäkuuta 1919.
Heinäkuussa 1919 Kārlis Ulmanisin johtama hallitus palasi aselevon jälkeen takaisin valtaan. Saksalaiset vapaaehtoisjoukot hajotettiin heinäkuun aselevon jälkeen, mutta osa heistä siirtyi tukemaan valkoisten venäläisten länsiarmeijaa, jota johti kenraali Pavel Bermondt-Avalov. Valkoisten venäläisten länsiarmeija hyökkäsi lokakuun alussa Etelä-Latviassa Latvian armeijaa vastaan. Lokakuun puolessavälissä latvialaiset joukot ryhtyivät vastahyökkäykseen Ranskan, Englannin ja Viron tukemana ja marraskuuhun 1919 mennessä Bermondt-Avalovin joukot olivat perääntyneet Liettuaan saakka. Tammikuussa 1920 Puolan ja Latvian armeijat hyökkäsivät Venäjän miehittämälle Latgallian alueelle, joka vallattiin muutamassa päivässä. Latvia solmi 1. helmikuuta 1920 välirauhan Neuvosto-Venäjän kanssa. 11. elokuuta 1920 Latvia ja Neuvosto-Venäjä solmivat lopullisen rauhan, jolloin Latvia sai historiallisten alueidensa lisäksi Latgallian. Saksan kanssa Latvia oli sopinut rauhan heinäkuussa 1920.[4][1]
Lähteet muokkaa
- Mela, Marjo: Latvian historia. Helsinki: Yliopistopaino, 1997. ISBN 951-570-340-9.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b Latvian War for Independence 1918-1920 latvianhistory.com. Viitattu 2.12.2015. (englanniksi)
- ↑ Mela s. 36-49
- ↑ Roselius, Aapo & Silvennoinen, Oula: Villi itä. Suomen heimosodat ja Itä-Euroopan murros 1918-1921, s. 120. Tammi, 2019. ISBN 978-951-31-7549-8.
- ↑ Mela s. 51-56