Länsi-Venäjän vapaaehtoinen armeija
Länsi-Venäjän vapaaehtoinen armeija (ven. За́падная доброво́льческая а́рмия, Zapadnaja dobrovoltšeskaja armija, lyhenne ЗДА (ZDA), saks. Westrussische Befreiungsarmee) oli puolisotilaallinen sotajoukko, joka toimi Baltian alueella Venäjän sisällissodan aikana vuosina 1918–1920. Armeijaa johti Pavel Bermondt-Avalov, jonka mukaan armeijan sotilaita kutsuttiin bermondtilaisiksi.[1]
| Länsi-Venäjän vapaaehtoinen armeija | |
|---|---|
 Länsi-Venäjän vapaaehtoinen armeija lippu |
|
| Toiminnassa | 1918–1920 |
| Valtio | Väliaikainen yleisvenäläinen hallitus |
| Koko | 4 divisioonaa, 50 000 sotilasta |
| Komentajat | |
| Tunnettuja komentajia |
kenraalimajuri Pavel Bermondt-Avalov kenraaliluutnantti Walter von Eberhardt |
Länsi-Venäjän vapaaehtoisen armeijan sotilaat koostuivat saksalaisista ja venäläisistä sotilaista. Armeijan venäläiset sotilaat olivat entisiä sotavankeja, jotka Saksan keisarikunta oli vapauttanut sillä ehdolla, että nämä taistelisivat bolševikeja vastaan sisällissodassa. Armeijan saksalaiset sotilaat koostuivat Freikorpsin sotilaista, jotka olivat jääneet Liettuaan ja Latviaan Saksan hävittyä sodan. Suurimpia saksalaisia vapaaehtoisryhmiä olivat Rautainen divisioona ja Saksalainen Legioona. Länsi-Venäjän vapaaehtoisen armeijan päällimmäinen päämäärä oli taistella bolševikjoukkoja vastaan Aleksandr Koltšakin joukkojen tuella, mutta sen todellinen tarkoitus oli Saksan vaikutusvallan säilyttäminen Saksan ensimmäisessä maailmansodassa valtaamilla alueilla. Aluksi bermondtilaiset toimivat enimmäkseen Latviassa, mutta kesäkuussa 1919 he ylittivät Liettuan rajan joutuen taisteluihin Liettuan armeijan kanssa.
Saksalaiset joukot kärsivät kesäkuussa 1919 tappion Landeswehrin sodassa, jonka seurauksena Baltian Landeswehr alistettiin osaksi Latvian armeijaa. Vapaaehtoiset saksalaiset eli Rautainen divisioona ja osa valtakunnan saksalaisista joukoista perääntyi Väinäjoen eteläpuolelle eteläiseen Latviaan Kuurinmaan alueelle halukkaana jatkamaan edelleen sotatoimia Baltiassa.
Kesäkuun lopulla 1919 solmitun Versailles’n rauhansopimuksen mukaan saksalaisten joukkojen oli poistuttava Baltiasta Saksaan. Tämän vuoksi Saksan Baltian joukkojen komentaja kenraali, kreivi Rüdiger von der Goltz teki 21. syyskuuta 1919 sopimuksen ruhtinas Bermondt-Avalovin kanssa, jonka mukaan saksalaiset joukot alistettiin hänen alaisuutensa osaksi Länsi-Venäjän vapaaehtoista armeijaa. Itse kenraali von der Goltz joutui poistumaan ententen painostuksesta Baltiasta. Hänen seuraajakseen tuli kenraaliluutnantti Walter von Eberhardt. Bermondt-Avalovin poliittisiksi neuvonantajiksi tämän jälkeen tulivat entinen keisarillisen Venäjän senaattori Konstantin Konstantinovitš von der Pahlen ja baltiansaksalainen Rudolf von Engelhardt. Syyskuun lopulla Bermondtin joukkojen päämaja oli Mitaussa (latv. Jelgava). Saksan valtio rahoitti ja aseisti Bermondt-Avalovin joukkoja aina syyskuun lopulle, jonka jälkeen sen oli suunniteltava oma rahoitus. Tätä varten Mitaussa painettiin omaa setelistöä, jota käytettiin joukkojen valtaamalla alueella maksuvälineenä.
Tilanne kärjistyi lokakuussa Latvian kansallisen armeijan sekä sitä tukeneiden entente-joukkojen ja virolaisten kanssa. Latvian ja Viron juuri itsenäistyneet kansallisvaltiot kokivat asemansa uhatuksi, jonka vuoksi uhan torjuminen nähtiin yhteisenä. Bermondt-Avalovin joukot hyökkäsivät pohjoiseen ja valtasivat Väinäjoen etelärannan 12. lokakuuta mennessä. Samaan aikaan valkoiset venäläiset olivat hyökkääviä useilla rintamilla, mm. Luoteis-Venäjän armeija kenraali Nikolai Judenitšin johdolla oli juuri etenemässä kohti Petrogradia, vaikka kokikin Petrogradin porteilla tappion. Bermondtilaisten hyökkäyksen jälkeen Latvian armeijan yksiköt tukijoineen aloitti 3. marraskuuta vastahyökkäyksen. Bermondtilaiset eli Länsi-Venäjän vapaaehtoisarmeija joutui vetäytymään Latviasta Liettuaan ja joutuivat taisteluihin Liettuan armeijan kanssa. Bermondt-Avalov luopui armeijansa johtajuudesta 14. marraskuuta alistaen joukkonsa Walter von Eberhardtin alaisuuteen. Mitaun kaupunki tyhjennettiin 22. marraskuuta. Tappioita kärsittyään bermondtilaiset saksalaisine tukijoineen vetäytyivät joulukuussa 1919 Saksan Itä-Preussiin, jossa joukot hajotettiin.[1]
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ a b Sužiedėlis, Simas: "Encyclopedia Lituanica", sivut 335-336. Boston, Massachusetts: Juozas Kapočius, 1970-1978. LCC 74-114275.(englanniksi)