Kuurit
Kuurit (liett. kuršiai, kuršininkai, saks. Kuren, latv. kurši, kursenieki) on nimi, jota käytetään Kuurinmaan historiallisista asukkaista. Termi oli yhteinen nimitys kahdelle kansalle Kuurinmaalla, sisämaassa asuneille kuurien balttilaiselle heimolle sekä liiviläisille jotka asuttivat alueen pohjois- ja koillisosia.[1] Balttilainen väestönosa puhui balttilaista kuurin kieltä, joka sulautui lopulta latviaan. Kuurinhaffilla asui toiseen maailmansotaan saakka asukkaita, jotka mielsivät itsensä kuureiksi. Heitä kutsuttiin nimellä kurseniekit.
Historia muokkaa
Viikinkiaikana Kuurinmaa oli alistettuna viikinkien veroherruuteen. Viikinkien lähdettyä alueen valloittivat liiviläiset, jotka muodostivat myöhemmin kuurien yläluokan. Varsinaisesti liiviläisiä asui Liivinrannalla ja baltteja sisämaassa ja länsirannikolla. Kuurit olivat läheisissä yhteyksissä Saarenmaan muinaismaakunnan kanssa, ja he harjoittivat näiden tapaan viikingeiltä opittua merirosvoilua. Snorre Sturlasonnin mukaan kuurit tekivät hävitysretkiä Tanskaan 1000-luvun puolivälissä. Lisäksi kuurilaisia oli muun muassa Sigtunan tuhonneiden joukkojen mukana.[1] Kuurit hyökkäsivät erityisesti kirkkoihin, joista ryöstettiin esimerkiksi kirkonkellot ja muuta esineistöä.[2]
Kuurit sotivat saksalaisia vastaan Baltian ristiretkien aikana. He hyökkäsivät Riian kaupunkiin vuonna 1210 ja tuhosivat Väinäjoen suulla sijainneen luostarin vuonna 1228. Saksalaisten vastahyökkäys nälkätalvena 1228-29 pakotti kuurit tekemään rauhan.[1]
Rauhanteossa saksalaiset pakottivat kuurilaiset antamaan lähetyssaarnaajille vapaan pääsyn heidän mailleen. Vuonna 1230 kuurien päällikkö Lamenkinus teki Balduin Alnalaisen kanssa sopimuksen katolisuuteen kääntymisestä. Balduin joutui kuitenkin pian pakenemaan Liivinmaalta jouduttuaan ristiriitoihin kalparitariston kanssa. Ritaristo hyökkäsi Kuurinmaalle vuonna 1231. Vuonna 1236 kalparitariston kärsimä tappio Saulessa rohkaisi kuurilaisia kapinaan ja he tappoivat paikallisen piispan. Tämän jälkeen Saksalaisen ritarikunnan suurmestari Dietrich kokosi sotajoukon ja hyökkäsi kuurien kimppuun vuonna 1242. Kuurit tekivät vastarintaa vuoteen 1252, jolloin he lopulta antautuivat. Kuurit nousivat vastarintaan vielä vuonna 1260 yhdessä semgallien kasnssa, mutta kärsivät taas tappion vuonna 1267. Tämän jälkeen he kääntyivät lopulta lopullisesti kristinuskoon ja sulautuivat ajan myötä latvialaisiin.[1]
Kuurien kuninkaat muokkaa
Kuurien kuninkaat (latv. kuršu ķoniņi) olivat historiallisesta kuurien yläluokasta polveutunut väestönosa, joita voitiin pitää jopa omana kansanaan. He erottuivat muista latvialaisista siten, etteivät he joutuneet heidän tapaansa maaorjiksi tai työvelvollisiksi moisioille. Kuurien kuninkaat asuttivat Ķoniņin, Pliķin, Kalējin, Ziemeļin, Viesalgin, Sausgaļin, ja Dragūin kyliä lähellä Aizputen ja Kuldīgan kaupunkeja.[3] Venäjän keisarikunnan vuoden 1863 väestönlaskennassa heitä oli 420[4], mutta myöhemmin he sulautuivat latvialaisiin.
Maakunnat muokkaa
Kuurinmaa oli jaettu Viron tapaan maakuntiin. Henrik Lättiläisen mukaan ne olivat:
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d Vilho Niitemaa ja Kalervo Hovi: Baltian historia. Helsinki: , 1991. ISBN 951-30-9112-0.
- ↑ Marija Gimbutas: The Balts before the Dawn of History The Balts. Viitattu 21.7.2010. (englanniksi)
- ↑ Roots-Saknes.lv - Free Latvians
- ↑ Алфавитный список народов, обитающих в Российской Империи