Kartanotalous

keskiaikainen maatalouden tuotantomuoto

Kartanotalous oli keskiajan Euroopassa esiintynyt maatalouden tuotantomuoto, johon kuuluivat maaorja- tai vuokratyövoimalla viljellyt aateliskartanot. Joskus feodalismi-sanalla viitataan kartanotaloudessa eläneisiin yhteiskuntiin, mutta kyseistä sanaa käytetään myös muissa merkityksissä.

Sydänkeskiajalla Saksassa oli eräänlaista linnafeodalismia. Myöhäiskeskiajalla suurin osa väestöstä oli talonpoikia. Vain pieni osa maatiloista oli aateliston asuttamia kartanoita tai rälssitiloja.[1]

Kruununtiloja lisättiin 1500-luvulla. Näin valtio sai lisää otetta hallintoonsa ja taloudellisten varojen käyttäminen valtion hyväksi helpottui. Valtio verotti talonpoikia siten, että se määräsi talonpojat antamaan käyttöoikeuden aatelisille joillekin maillensa määräajaksi lahjoitusmaina. Kun aatelistolla oli oikeus käyttää näitä maita, heillä oli feodaalinen oikeus talonpoikien suhteen.[2]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Seppo Zetterberg: Suomen historian pikkujättiläinen, s. 90, 125. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27365-1.
  2. Suomen maatalouden historia, osa 1, s. 268-270. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-481-9.