Al-Ra’d
Al-Ra’d (arab. سورة الرعد, Sūra ar-Ra‘d) eli Jyrinän suura on Koraanin 13. suura ja sisältää 43 jaetta. Suuran katsotaan olevan mekkalainen paria jaetta lukuun ottamatta.[1] Suura on saanut nimensä jakeen 13 sanoista "Ukkonen julistaa Hänen ylistystänsä" [2]

Sisältö
muokkaaSuura kertoo Jumalan suuruudesta, hänen tunnusmerkeistään, väittelee uskottomia vastaan ja puhuu profeetoista, jotka on vuorollaan lähetetty kirjoineen.
Kuvauksia luonnosta
muokkaaSuura kertoo Jumalan tunnusmerkeistä luonnossa. Suura antaa kuvan maasta levitettynä pintana, jota voi reunoilta kaventaa. Maan yläpuolella on näkymättömin pylväin tuettu taivas kattona. Hedelmillä on kaksi sukupuolta:
Jumala on taivaat korkealle rakentanut ilman näkyviä pylväitä - - Ja juuri Hän on levittänyt maan avaraksi ja sijoittanut siihen vuoria ja jokia. Ja kaikkia hedelmiä Hän on maan päälle luonut, parittain kumpaakin sukupuolta.[2] - - Eivätkö he tiedä, että me tulemme kaventamaan maata sen reunoilta?[3]
Suura kuvailee maata paikkana, jossa on viinitarhoja, viljapeltoja, palmupuita ja vettä:
Ja maan päällä on laajoja alueita, jotka liittyvät toinen toiseensa, viinitarhoja, viljapeltoja ja palmupuita sekä yhteen että erilleen kasvanein juurin, ja kaikkia niitä kastelee sama vesi. Ja me erotamme niistä toisia hyvän makunsa vuoksi syötäviksi. Totisesti, nämä ovat merkkejä niille, joilla on ymmärrystä.[4]
Kirja
muokkaaJakeissa 37 ja 39 kerrotaan, että jokaisella ajalla on kirjansa, mutta alkuperäinen Kirja on Jumalan luona. Tästä kehittyi 800-luvulla dogmi, jonka mukaan arabiankielinen Koraani on luomaton ja ollut ikuisesti olemassa. Sanat kuuluvat Hämeen-Anttilan suomentamina seuraavasti:
Olemme lähettäneet tämän sinulle arabiankielisenä ohjeena. - - Jokaisella ajalla on Kirjansa. Jumala pyyhkii pois mitä tahtoo ja säilyttää mitä tahtoo. Hänen luonaan on alkuperäinen kirja.[5]
Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan suura kertoo Muhammedista.[1] Muhammedin nimeä ei tekstissä esiinny.
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- Hämeen-Anttila, Jaakko: Koraanin selitysteos. Helsinki: Basam Books, 2008. ISBN 952-9842-15-5
- Koraani - opastus ja johdatus pahan hylkäämiseen ja hyvän valitsemiseen. Z.I. Ahsen Böre, 1942. Teoksen verkkoversio.
- Koraani (suom. Jaakko Hämeen-Anttila). Basam Books, 1995.
Viitteet
muokkaaEdeltävä suura: Yusuf |
Koraanin suurat | Seuraava suura: Ibrahim (suura) |
Ar-Ra'd | ||
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 |