Suomen Adventtikirkko
Suomen adventtikirkko on Suomessa vuonna 1892 toimintansa aloittanut protestanttinen kristillinen uskonnollinen yhdyskunta[2], joka on osa maailmanlaajuista seitsemännen päivän adventistien kirkkokuntaa.
Suomen adventtikirkko | |
---|---|
![]() Adventtikirkon logo |
|
Suuntautuminen | protestantismi |
Teologia | seitsemännen päivän adventismi |
Hallinto | Trans-Euroopan osasto |
Johtaja | Aimo Helminen |
Toiminta-alue | Suomi |
Perustettu | 1892 |
Seurakuntia | 59 |
Jäseniä | 4 486 (31.12.2020)[1] |
Kotisivu | adventist.fi |
Historia muokkaa
Adventismi saapui Yhdysvalloista Ruotsin kautta Suomeen 1890-luvun alussa. Adventismi sai aluksi jalansijaa ruotsinkielisen väestön keskuudessa. Liike järjestäytyi yhdistykseksi vuonna 1920, jolloin rekisteröitiin Suomen Seitsemännen Päivän Adventistien Filantrooppinen yhdistys. Liikkeen vahvinta aluetta oli 1920-luvulla Turku ja Pori ympäristöineen.
Ruotsinkieliset adventistit muodostivat 1920-luvun lopulla oman organisaationsa.[3]
Talous muokkaa
Suomen Adventtikirkko on saanut vuosina 2018–2023 Opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustusta rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien toimintaan yhteensä noin 155 000 euroa. Keskimääräinen vuosittainen tuki on ollut laskeva ja oli vuonna 2023 noin 23 000 euroa.[4]
Seurakunnat muokkaa
- Ahvenanmaa
- Maarianhamina: Mariehamns adventist församling
- Etelä-Karjala
- Imatra: Imatran adventtiseurakunta
- Lappeenranta: Lappeenrannan adventtiseurakunta
- Etelä-Pohjanmaa
- Evijärvi: Evijärven adventtiseurakunta
- Isokyrö: Tervajoen adventtiseurakunta
- Kauhajoki: Kauhajoen adventtiseurakunta
- Seinäjoki: Seinäjoen adventtiseurakunta
- Etelä-Savo
- Mikkeli: Mikkelin adventtiseurakunta
- Pieksämäki: Pieksämäen adventtiseurakunta
- Savonlinna: Savonlinnan adventtiseurakunta
- Kainuu
- Kajaani: Kajaanin adventtiseurakunta
- Kanta-Häme
- Forssa: Forssan ryhmä
- Hämeenlinna: Hämeenlinnan adventtiseurakunta
- Riihimäki: Riihimäen adventtiseurakunta
- Keski-Suomi
- Jyväskylä: Jyväskylän adventtiseurakunta
- Laukaa: Lievestuoreen adventtiseurakunta
- Viitasaari: Viitasaaren adventtiseurakunta
- Äänekoski: Suolahden adventtiseurakunta
- Kymenlaakso
- Lappi
- Kemi: Kemin adventtiseurakunta
- Rovaniemi: Rovaniemen adventtiseurakunta
- Sodankylä: Sodankylän adventtiseurakunta
- Pirkanmaa
- Akaa: Toijalan adventtiseurakunta
- Orivesi: Oriveden adventtiseurakunta
- Tampere: Tampereen adventtiseurakunta
- Pohjanmaa
- Pietarsaari: Pietarsaaren adventtiseurakunta
- Vaasa: Vaasan adventtiseurakunta
- Pohjois-Karjala
- Joensuu: Joensuun adventtiseurakunta
- Lieksa: Lieksan adventtiseurakunta
- Liperi: Liperin adventtiseurakunta
- Pohjois-Pohjanmaa
- Pohjois-Savo
- Iisalmi: Iisalmen adventtiseurakunta
- Kaavi: Kaavin adventtiseurakunta
- Kuopio: Kuopion adventtiseurakunta
- Suonenjoki: Suonenjoen adventtiseurakunta
- Varkaus: Varkauden adventtiseurakunta
- Päijät-Häme
- Satakunta
- Uusimaa
- Espoo: Espoon ryhmä
- Helsinki: Helsingfors adventist församling
- Helsinki: Annankadun adventtiseurakunta
- Helsinki: Kallion adventtiseurakunta
- Helsinki: Seed International Church
- Helsinki: Venäjänkielinen seurakunta
- Hyvinkää: Hyvinkään adventtiseurakunta
- Järvenpää: Kerava-Järvenpään adventtiseurakunta
- Lohja: Lohjan adventtiseurakunta
- Porvoo: Porvoon adventtiseurakunta
- Vantaa: Vantaan adventtiseurakunta
- Vihti: Hopeaniemen seurakunta
- Vihti: Nummelan adventtiseurakunta Sykkivä sydän
- Varsinais-Suomi
- Kaarina: Piikkiön adventtiseurakunta
- Kaarina: Toivonlinnan adventtiseurakunta
- Kemiönsaari: Kimitoöns adventist församling
- Salo: Salon adventtiseurakunta
- Turku: Turun Adventtiseurakunta
Musiikki muokkaa
Suomen Adventtikirkon käyttöön on julkaistu kokoelma Adventtisointuja 1–3. Vuonna 1959 adventtikirkko sai oman laulukirjan vuonna 1959, jolloin ilmestyi 663 laulua käsittävä kokoelma Adventtilauluja. Kokoelma sisälsi amerikkalaista ja anglosaksista alkuperää olevia hengellisiä lauluja ja protestanttisia virsiä sekä pohjoismaisia ja suomalaisia sävelmiä. Säestykset oli laadittu myös sekakuoroille soveltuviksi.[6]
Vuonna 2001 kirja korvattiin kokoelmalla Seurakunta laulaa, joka sisältää 531 laulua. Monet laulut sisältävät kertosäkeen. Lauluja on otettu entisen kokoelman lisäksi uusimmista ulko- ja kotimaisista hengellisistä laulukokoelmista.[6]
Lähteet muokkaa
- Pajamo, Reijo: Kirkkomusiikki. Suomen musiikin historia. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27707-X.
Viitteet muokkaa
- ↑ SUOMEN ADVENTTIKIRKON TILASTOTIETOJA 31.12.2020
- ↑ ”Adventistit”, Tietojätti 2000, s. 13. Gummerus, 1999. ISBN 951-20-5809-x.
- ↑ Murtorinne, Eino (päätoim.): ”1923”, Kristinuskon historia 2000, s. 181. 3. osa. Porvoo: Weilin+Göös, 2000. ISBN 951-35-6516-5.
- ↑ Yleisavustus rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien toimintaan Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 26.11.2023.
- ↑ Seurakunnat Suomen Adventtikirkko. Viitattu 7.9.2021.
- ↑ a b Pajamo 2004, s. 596