Säkylänharju ja Virttaankangas

Säkylänharju ja Virttaankangas ovat Satakunnassa sijaitseva harjujen kokonaisuus, joka kuuluu osana noin 150 kilometriä pitkään harjujaksoon. Verrattuna muihin suomalaisiin harjuihin, ja jopa maailman suurimpiin harjuihin, Säkylänharju-Virttaankangas on poikkeuksellisen suuri ja näyttävä harjukompleksi.

Kuva Säkylänharjun päältä, Huovinrinteen alueelta.

Maantiede

Asema osana harjujaksoa

Harjuketjun muodostava Säkylän–Mellilän harjujakso alkaa Salpausselkä III:sta ja jatkuu pohjoisluoteeseen Someron, Koski Tl:n, Loimaan, Oripään, Säkylän, Kokemäen, Harjavallan, Nakkilan, Ulvilan ja Porin kautta Selkämereen. Merenpohjalla sen jatke mutkittelee Ruotsin itärannikolle ja nousee esiin Härnösandissa.

Sijainti ja topografia

Kankaanjärvi

Säkylänharju nousee Köyliönjärvestä 1–2 km leveänä hiekkamuodostumana ja kohoaa 50–150 metriä leveäksi hiekkaharjanteeksi, jota kutsutaan pohjoisosaltaan Säkylänharjuksi tai Kiviharjuksi ja korkeimmalta kohdaltaan Porsaanharjuksi. Sen korkein huippu on eroosion tasapäiseksi kuluttama ja se kohoaa 140–148 metriä merenpinnan yläpuolelle ja noin 60–70 metriä lähiympäristöään korkeammalle. Porsaanharjun jälkeen harjanne laskeutuu ja levenee viuhkamaisesti 100–115 metrin korkeudella Virttaankankaalla ja muodostaa 5 km pitkän ja 2–4 km leveän hiekkatasangon. Se leviää kaakkoon päin noin 20–35 metriä ympäristöään korkeammalla.

Säkylänharjun huipulla on säilynyt useita 40–50 metriä leveitä suppia, jotka ovat harjun muodostumisaikana hiekkaan hautautuneiden jäävuorien aiheuttamia. Samanlaisia suppia näkee myös muualla harjualueella, joista tunnetuin on Virttaankankaan Kankaanjärvi.

Harjukokonaisuuden pienempiä piirteitä edustavat pari harjuhaaraumaa. Löytänen kylän sivuitse kulkee pienempi Löytänen harju, joka on väliaikaisen ja pienemmän jäätikköjoen jäänne. Löytänen harju yhtyy kompleksiin lännestä päin Porsaanharjun kohdalla. Toinen jäätikköjoki muodosti kapean ja maastosta selvästi erottuvan Kuivalahti-Säkylän harjun, joka jatkuu yhtenäisenä luoteeseen ja seuraa Pyhäjärven itärantaa Euraan, missä laajentuu laajemmalle alueelle.

Vaikka hiekkapatja ulottuu ympäröivän savitasangon allekin, harjualue rajataan käytännössä maastosta erottuviin piirteisiin. Harjualueen pohjoisraja seuraa muinaista rantatörmää, jota meren aallot ovat huuhtoneet jyrkemmäksi. Tällaisen reunan kohdalla pohjavesi suotuu esiin, kosteuttaa maaperää ja aiheuttaa soistumista. Harjualuetta ovatkin reunustaneet eri suunnilta suot, jotka on raivattu viljelyskäyttöön. Peltoalueiden väliin on jäänyt jäljelle suuriakin suoalueita, joista kannattaa mainita ainakin läntinen Latvasuo, Aronkulman suoalue, Porsaanharjun läheltä Isosuo sekä itäiset Kotasuo, Metsänrahka ja Larminsuo, Harjunkylän läheltä Lohensuo, Riittiöstä Kiviniitynsuo sekä Kankaanpään kylän läheltä Konsilosuo.

Muodostuminen

Säkylänharju-Virttaankankaaseen muodostui saumaharjuna kahden eri tavalla virtaavan jäätikkökielekkeen väliin. Koillisessa virtasi niin sanottu Loimaan jääkieleke, jonka pohjoisreunaan muodostui Pyynikki-Kangasalan harjumuodostumat ja etelään Mellilä-Porin harjuketju. Lounaassa virtasi Itämeren jääkielekkeen pohjoinen haara, joka rajoittui Mellilä-Porin harjuketjuun. Ilmeisesti jääkauden jälkeisen mannerjäätikön reunakielekkeet virtasivat hieman toisiaan päin ja jättivät irrottamaansa hiekkaa ja kiveä yhtymäkohtaan.

Kun Säkylänharju ja Virttaankangas syntyivät noin 11 150 vuotta sitten, mannerjäätikön reuna sijaitsi Säkylän kohdalla. Sen mereen päättyvä reuna, joka oli verraten korkea ja jyrkkäseinäinen, seurasi tuolloin Turku-Tampere-suuntaista linjaa. Marttilan ja Humppilan välillä aukesi kuitenkin suuri levenevä lahti, jonka sisään jäisivät Loimaa, Oripää ja Mellilä, ja jonka pohjukkaan purkautui vedenalainen jäätikköjoki.

Tuohon aikaan mannerjäätikön reuna suli kesäisin nopeasti ilmaston lämpenemisen takia. Jääkentän pinta vietti reunoille, jonne sulamisvedet valuivat, kunnes ne syöksyivät jäätikön halkeamien kautta jääkentän pohjalle kauan ennen reunalle saapumistaan. Pohjavesitutkimuksissa on kalliopohjassa, aivan hiekkaharjun huipun alla, havaittu syvä kalliohalkeama. Se on Virttaankankaan kohdalla 200–300 metriä leveä ja noin 50 metriä syvä. Halkeama ohjasi alas syöksyneet vedet etelään päin kohti silloista mannerjään reunaa. Jään alla kalliopintaa vasten virranneen veden paine kohosi suureksi ja aiheutti siellä kiivaita virtauksia. Vedenvirtauksen sulattamat tunnelit luikertelivat kallionpohjassa ja railojen mutkissa ja ohjautuivat näin jäätikön reunalla merenpohjaan, jonne jäätikköjoen tunnelin suu avautui noin 60–100 metrin syvyyteen.

Hiekkaharjujen hiekan väri on punaista. Koska harjun sisältä löytyy runsaasti hiekkakiveä, aineksen lähde voidaan määrittää tarkasti. Satakunnan hiekkakivilaakio, joka on syntynyt noin 1,3 miljardia vuotta sitten, muodostaa noin 10–20 km leveän alueen, joka alkaa etelässä Pyhäjärven pohjasta ja jatkuu Poriin päin levittäytyen vielä Selkämeren pohjassa Ruotsiin päin. Hiekkakivi on helposti kuluvaa ja selittää osaltaan harjukompleksin suuren koon. Hiekka-ainesta purkautui niin runsaasti jäätikköjoen suun eteen, että suuaukko jäi sen eteen kasvavan vedenalaisen hiekkaharjanteen taakse piiloon. Veden virtauksen hidastuttua meressä, hiekka levisi eri suuntiin ja muodosti leveän laakion. Aivan suuaukon edessä vedenvirtaus oli kiivasta ja sinne kasaantuivat vain suuret kivet. Ne jauhautuivat pyöreiksi ja muodostivat tunnelin sisään keskelle harjanteen, jonka vuoksi vesi painautui jääseinämiä vasten ja sulatti itselleen lisää tilaa. Lopulta tämäkin tila täyttyi hiekalla ja muodosti korkean ja leveän hiekkaharjanteen tunnelin eteen. Kun tunnelin suu vetäytyi mannerjäätikön sulamisen johdosta riittävän kauaksi taaksepäin, veden alla tunnelin eteen jäi yhä pitenevä harju. Säkylänharjun korkeimmat kohdat voidaan selittää sekä ahtaan tunnelin aiheuttamaksi että suuren vuosittaisen hiekkamäärän syyksi.

Syitä suureen hiekkamäärään voidaan hakea myös ilmastosta, jossa jääkauden jälkeinen lämpökausi kääntyi epävakaaksi kylmäksi kaudeksi. Mannerjäätikön perääntyminen saattoi hidastua tai pysähtyä noin 50–100 vuodeksi, jolloin hiekkaa kasaantui samalle paikalle kauemmin. Ilmaston tätä kohtaa kutsutaan preboreaalisen ilmastonvaihtelun (PBO) ajanjaksoksi. Vielä voidaan mainita jäätikköjokien sivuhaarat, jotka ovat muodostaneet Löytäneenharjun ja Kuivalahden harjun. Kun vettä saatiin laajemmalta alueelta, kasaantui lahteen myös enemmän hiekkaa.^lähde?

Harjualueen supat ovat osoitus mannerjäätikön reunan lohkeamisesta. Korkea ja jyrkkä mannerjäätikön reuna altistui suurien jäävuorien lohkeamiseen. Niitä putosi mereen ja ajelehtivat ulos lahdesta. Näitä lienee syntynyt lahden alueella runsaasti, mutta selviä merkkejä niistä havaitaan vain harjualueen supissa. Suppa syntyy, kun merenpohjan hiekkaan putoaa jäävuori, joka ei mahdu kellumaan pois. Jäävuoren ympärille kasaantuu jokivirtauksessa lisää kiveä ja hiekkaa, ja kun jäävuori joskus sulaa supan sisältä pois, jää siihen syvä kuoppa. Suppia esiintyy erityisesti harjualueen huipulla, jonne niitä synnyttivät pienet jäävuoret. Ne putosivat harjun päälle ahtaassa jäätikköjoen suun lähellä olevassa halkeamassa. Myös matalammilla alueilla on suppia ja niitä ovat synnyttäneet varsin suuret jäävuoret. Osa supista on kuitenkin tasoittunut näkymättömiin myöhemmän eroosion vaikutuksesta. Niitä havaittiin kuitenkin pohjavesitutkimuksissa, joissa maatutkan heijasteet paljastivat kuoppamaisia rakenteita hiekkapatjan sisältä.^lähde?

Eroosion vaikutus

Merenpinnan alle syntyneen harjukompleksin koko ja muoto poikkesivat jääkaudella nykyisestä suuresti. Sekä aallokko ja muut rantavoimat että tuuli eli eoliset prosessit ovat muokanneet harjun pintaa kuluttamalla (eroosio) ja kasaamalla ainesta uudelleen. Lisäksi ihmiset ovat vaikuttaneet alueeseen ja muokanneet pintaa soran- ja hiekanotolla ja harjudeltaa lentokenttiä, teitä, golfkenttiä ja moottoriratoja tehtäessä.

Itämeri oli niin sanotun Yoldiameren viimeisessä vaiheessa, kun harjun korkein kohta nousi maankohoamisen vaikutuksesta merenpinnan ylle. Meren pinta oli tuolloin 120–180 metriä nykymerenpinnan yläpuolella ja lähiympäristön kalliopohja 60–100 metriä veden alla. Harjun laen muodostama yksinäinen hiekkasaari oli seudun ainoa, kun lähimmät saaret ja manner sijaitsivat Tampereen pohjoispuolella ja Hämeenlinnan suunnalla. Ulapan aallokko kulutti nopeasti merestä nousevan hiekkasaaren huippua ja muodosti matalaan rantaan kivikon, jota talvi- ja kevätjäät höyläsivät meren syvyyksiin. Huipun kapean muodon takia eroosio kulutti sitä varsin kauan, ennen kuin saaren leveys esti aaltojen ja jään vaikutukset saaren keskiosiin. Tällöin syntyi pysyvä saari, jonne kasvillisuuskin saattoi tarttua, mutta arktisuuden takia lajisto oli varmasti vähäinen. Saaren muoto oli leveä ja matala, mikä näkyy nykyäänkin Säkylänharjun muodossa. Huipulla sijaitsevat supat säästyivät täyttymiseltä ilmeisesti siksi, että ne olivat lähellä huipun keskikohtaa.

Yoldiavaiheen eroosiota näkyy myös harjun rinteillä, kun aallokko merenpinnan aletessa kulutti niitä. Myrskyt huuhtoivat ulapan puoleista lounaisseinämää rajusti ja kuljetti pois hiekkaa harjun rinteiltä 122,5–140 metrin korkeudelta. Hiekka kerrostui syvemmälle mereen harjun alarinteille ja paljastui myöhemmin uudelleen meren huuhdottavaksi. Aallokon suuresta vaikutuksesta kertoo paljon se, että harjun ytimessä oleva karkeampi kiviaines on paljastunut juuri lounaisrinteillä. Koillisrinteet olivat suojemmassa, koska luoteessa sijaitsi kohoavan maan kaukainen rantaviiva.

Kun Itämeri kävi läpi niin sanottua Ancylus-vaihettaan 10 800–9 000 vuotta sitten, meren pinta oli alentunut 116 metriin asti. Meren aaltojen voima huuhtoi harjua voimakkaasti vielä tuolloin, koska samanlaisia eroosion jälkiä havaitaan 105 metrin korkeudella. Litorina-vaihe alkoi silloin, kun merenpinta sijaitsi 60 metrin korkeudella. Silloin rantaviiva kulki Säkylänharjulla Köyliön puolella ja Virttaankankaalla Alastaron puolella.

Jos merenpinta huuhtoo rantaa kyllin kauan, muodostuu törmän ylle rantavalli. Niiden korkeus on yleensä alle 3 metriä ja ne erottuvat maastosta selvästi nykyäänkin. Säkylänharjun ja Virttaankankaan rantavalleja on kartoitettu varhain ja ne tunnetaan hyvin. Korkeimmat rantavallit tavataan Säkylänharjun molemmilta rinteiltä yli 100 metrin korkeudessa sekä laakean Virttaankankaan tasangon eteläpäässä. Suurimmat vallit saavuttavat yli 5 metrin korkeuden.^lähde?

Eniten rantavalleja on kuitenkin alle 100 metrin korkeudella. Löytäneenharjun ja Säkylänharjun välisestä kainalosta tavataan 4 km leveä ja yli 2 km pitkä rantavallien alue. Myös Huovinrinteen kasarmialueen pohjoispuolella leviää pääharjun ja Kuivalahden harjun välissä 1,5 km leveä ja 3,5 km pitkä vallialue. Harjukompleksin pohjoispuolella on 20 kilometrin matkalla yli 1 kilometrin pituisia vallisarjoja, mutta pisin sarja löytyy Köyliöjärven ja Huovinrinteen varuskunnan väliltä harjualueen pohjoispuolelta. Sen noin 6 km pitkä sarja merkinnee merenpinnan alenemista lähes Köyliönjärven nykypinnan tasalle, kun suuri muinainen Pyhäjärvi-Köyliönjärvi huuhtoi syvänä merenlahtena Säkylänharjun pohjoisrantoja.

Hiekkarantojen aallonkulutus aiheutti myös hiekan kulkeutumista rannan suuntaisesti. Kulkeutuvan hiekan osuessa viereisen saaren väliseen kapeikkoon, syntyi kannas tai hiekkakannas. Tällaisia on havaittu varuskunnan pohjoispuolella, Virttaankankaan itäkärjessä ja Löytäneenharjua vasten Porsaanharjun kohdalla.

Hiekkarantojen avoimet hietikot olivat tuulen eroosiolle otollista seutua. Säkylänharjun molempia rinteitä peittävät lentohiekasta muodostuneet dyynit. Myös Virttaankankaalla on laajoja dyynikomplekseja.

Luonto

Kasvillisuus on kanerva- ja jäkälätyypin kangasta sekä paikoin puolukkatyypin kangasta. Mänty on alueen valtapuu lukuun ottamatta harjualuetta reunustavia soita, joilla kasvaa myös kuusta. Rinteillä lähteiden luona kasvaa pienialaisia lehtopuumetsiköitä. Tällaisia on esimerkiksi Alastarolla Myllylähteen luona, missä on tavattu myös liito-oravia. Lähde muodostaa padottuna suuren lammen, jota hyödynnettiin aiemmin myllyn pyörittämiseen. Lähdettä ympäröivässä lehtometsässä pesii tai asustaa muun muassa pikkutikka, telkkä, vesisiippa, metsäviklo, rantasipi ja lähteellä vierailee talvella myös saukko sekä koskikara.

Harjualueen Natura-alue käsittää Säkylänharjun korkeimmat osat sekä kapeita osia Virttaankangasta. Joitakin Virttaankankaan lähteitä kuuluu myös Naturaan, jonka kokonaispinta-alaksi kaavaillaan 1 311 hehtaaria. Se sisältää harjujensuojelualueen sekä lähiympäristöstä merkittäviä kohteita. Alueen kasvistoon ja eläimistöön sisältyy myös erityisiä- tai harvinaisia lajeja. Kasvilajeista tavataan muun muassa harjukeltalieko, harjumasmalo, kangasraunikki, vuorimunkki ja kangasajuruoho, jota on runsaasti. Hyönteisistä voidaan mainita palosirkka ja ruususiipisirkka. Harjun linnustoon kuuluvat muun muassa kangaskiuru, kehrääjä, isokäpylintu ja metsäkirvinen sekä huuhkaja, metso, pikkulepinkäinen ja pyy. Virttaankankaan dyyni- ja kangasalueilla kasvaa poronjäkälää, tinajäkälää ja hirvenjäkälää sekä kangasajuruohoa. Harvinaisen harjusinisiiven Pohjoismaiden ainoa esiintymisalue on Säkylänharjulla Porin prikaatin ampuma-alueella, ja se elää harjurinteiden paahdealueilla. Laji on viime aikoina runsastunut.

Luontainen pohjavesi ja lähteet

Kuninkaanlähde Köyliön Kankaanpäässä.

Hiekkaharjujen tärkein luonnonvara lienee pohjavesi, jota mahtuu suuriin harjuihin suunnattomat määrät. Myös Säkylänharju-Virttaankangas sisältää runsaasti pohjavettä, joka syntyy, kun sateet imeytyvät maahan. Riippuen harjun rakenteesta, pohjavesi virtaa rinteiden suuntaisesti alaville maille ja täydentää ympäröivien savikoiden alaista pohjavesivarantoa.^lähde?

Pohjavesi purkautuu pinnalle, paitsi suoraan hiekkamaan läpi, niin myös monien lähteiden kautta. Harjun läheiset ojat keräävät suodattuvan pohjaveden ja kuljettavat sen ympäröiviin vesistöihin. Harjun lähteistä saavat vettä ainakin Loimijokeen laskevat Hanhijoki ja Matkusjoki sekä Eurajoen vesistöön kuuluvat Köyliönjärvi ja Pyhäjärvi ja tähän laskevat Pyhäjoki ja Yläneenjoki. Tunnetuimmat lähteet ovat Virttaankankaan eteläpuolella Alastarolla oleva Myllylähde Pyhäjoen latvoilla ja Köyliössä Kankaanpään kylässä oleva Kuninkaanlähde. Paljon nimettömiä lähteitä ja kaivantoja tavataan harjualueen koillisreunalla Kärväselän ja Järvensuon välissä sekä etelässä Hanhijoen suunnalla, jossa on esimerkiksi Hosihaudanlähde.

Koska harjun alinta pohjavettä peittää savikerros, joka ei läpäise vettä ollenkaan, syntyy sen alle painetta. Kun savipatja puhkaistaan poraamalla, nousee vesi reikää pitkin pintaan ja suihkuaa paineen vaikutuksesta ilmaan (arteesinen kaivo). Monissa paikoissa talot ovat hankkineet käyttövetensä työntämällä savipatjan läpi putken, jota pitkin vesi nousee pinnalle. Näitä lirikaivoiksi kutsuttuja vesilähteitä käytetään seudulla edelleen.

Harjualueen korkeusvaihtelut ovat muodostaneet suotuisia kohtia orsiveden muodostumiselle. Orsiveden synty vaatii pohjavettä sisältävän hiekkakerroksen päälle vesitiiviin savikerroksen, jonka päällä on myös hiekkaa. Tähän ylimpään hiekkakerrokseen imeytyy myös sadevettä muodostaen toisen pohjavesikerrostuman, jota kutsutaan orsivedeksi. Suurin orsiveden muodostuma löytyy Porsaanharjun ja moottoriurheiluratojen välistä. Kankaanjärvi saa tästä orsivedestä vetensä.

Hyötykäyttö

Liikenne

Huovintie on yhteinen nimitys Pohjanmaata, Satakuntaa ja Varsinais-Suomea yhdistävälle ikiaikaiselle kauppa- ja yhteystie. Perinnetiedon mukaan se on vähintään keskiaikainen, mutta todennäköisesti vähintään rautakautinen. Köyliönjärven jälkeen se nousee Kankaanpään kylästä Säkylänharjun etelärinteelle ja seuraa sitä Virttaankankaalle, jossa se kulkee sen lounaisreunaa pitkin ja kääntyy lopulta Oripäänharjua pitkin etelään. Tämä historiallinen tie on yksi Museoviraston määrittelemistä Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä. Monet vanhat kulkureitit Suomessa hyödyntävät hiekkakankaiden tasaisuutta, kasvillisuuden avoimuutta ja tiepinnan kuivuutta.^lähde?

Virttaan varalaskupaikka kantatie 41:n varrella, kuvattu pohjoispään levähdysalueelta etelään.

Virttaankangasta pitkin kulkivat jo satoja vuosia sitten paljon käytetyt tiet Turusta Poriin ja Tampereelle. Kangas oli aikanaan usein pelätty paikka pitkän asumattoman taipaleen ja maantierosvojen vuoksi. Kangasta pitkin kulkenut Turun ja Tampereen välinen tie numeroitiin 1930-luvulla valtatieksi 9, myöhemmin uuden tieyhteyden valmistuttua kantatieksi 41.

Virttaankankaan luonnollinen tasaisuus on mahdollistanut huokean lentokoneiden varalaskupaikan rakentamisen. Virttaan varalaskupaikan sotilaallinen merkitys on suuri, sillä mahdollista lentotoimintaa olisi vartioinut läheinen varuskunta.^lähde?

Porin prikaati ja Huovinrinne

Huovinrinteen varuskunta rakennettiin 1960-luvulla Säkylänharjun luoteispäähän ja sinne siirrettiin Turusta Porin prikaati. Siirtoa puolsi varuskunnan kasvanut tilantarve ja harjoitusmaastojen puute. Varuskunnan kaakkoispuolella Säkylänharjun rinteille perustettiin Säkylän ampuma-alue, jota on täydennetty ampumaradoilla ja uusilla harjoittelupaikoilla. Varuskunnan vaikutuksesta alueen hiekanotto on ollut vähäistä ja hiekkakuoppia on vain harjualueen reunoilla.

Hiekan- ja vedenotto

Imeytyskuoppa Virttaankankaalla.

Vaikka Huovinrinteen ampuma-alueet ovat rajoittaneet hiekkavarantojen hyödyntämistä, Köyliöjärven eteläpäässä Kankaanpään kylän kaakkoispuolelta on otettu hiekkaa, samoin Kiviharjun kohdalta varuskunta-alueen laidalta, Vuorenmaan puoleiselta rinteeltä, Virttaankankaalta Kalevanhaudan läheltä sekä Kankaanrannan ja Porsaanharjun välistä Virttaankankaalta kuudestakin kohtaa. Kaksi ampumarataa on rakennettu hiekkakuoppiin harjoittelualueen keskellä. Pohjaveden laatuun ja määrään vaikuttavat hiekanotto ja käytöstä poistetut hiekkakuopat. Säkylänharjun-Virttaankankaan alueella kunnostusta odottavia hiekkakuoppia on 26 kappaletta. Osassa näistä on haudattuna romua ja roskaa, ja niissä saattaa sijaita öljysäiliöitä.

Säkylänharju-Virttaankankaan alue on yhteinen Köyliön, Säkylän, Loimaan ja Huittisten kunnille, jotka hyödyntävät alueen pohjavesivarantoa vesihuollossaan. Vedenottamoita on Köyliön Yttilänotassa (Köyliö), Porsaanharjulla ja Klopinmontussa (Säkylä), Nuijamaassa, Lohensuolla, Kuukinmaan- ja Riitaniitunojan vedenottamoilla (Huittinen), Hosihaudassa, Kotasuolla, Virttaankankaalla, Taimitarhalla(?) ja Vihervakassa(?) (Oripää, Loimaa).

Vesijohtoverkoston ulkopuolella olevat taloudet käyttävät omia kaivoja. Erikoisuutena ovat lirikaivot, joissa savikerroksen läpi on työnnetty putki, jota pitkin paineinen pohjavesi purkautuu maan pinnalle.

Turun Seudun Vesi on osakeyhtiö, jonka tehtävänä on toimittaa Turun seudun asukkaille puhdasta käyttövettä. Yhtiö on saanut luvan muodostaa Huittisista pumppaamastaan Kokemäenjoen raakavedestä Virttaankankaalle tekopohjavettä, jota sitten pumpataan putkea pitkin Turun seudulle.

Virkistyskäyttö

Huovinretken laturetken maisemia: näkymä Säkylänharjulta alas lounaaseen.

Säkylänharju ja Virttaankangas on laajassa virkistyskäytössä. Varuskunta-alueella on ampumahiihtokeskus, ulkoilureittejä sekä prikaatin koulutus- ja taisteluampumaradat. Ulkoilureiteillä, joita hoitavat varuskunnan väki ja Säkylän Urheilijat, järjestetään mm. vuotuiset Huovinretken latu- ja polkuretket. Ampumaradalla on suojarakennuksena paviljonki. Hiihtostadionilla on järjestetty lukuisia piirin- ja mestaruustason kilpailuja. Käynti hiihtokeskukseen on varuskunta-alueen läpi. Ympäröivien kuntien yhteishankkeena syntynyt Harjureitti on patikointiin ja hiihtämiseen rakennettu reittiverkosto, jonka yhteispituus on 28 km ja josta 14 km on valaistu. Talvisin reittejä kiertää kaksoisladut ja hiihtoluisteluun soveltuvat urat.

Alastarolla Loimaan kaupungissa on Virttaankankaalla Alastaron moottorirata. Sen noin 3 kilometriä pitkää rataa käytetään autokilpailuissa ja sen suoraa kiihdytysajoissa. Sen yhteydessä toimii myös ravintola. Vuonna 2006 perustettu golfkerho Alastaro golf on 78 hehtaarin laajuinen, ja siellä on noin 6 700 metriä pitkä golfkenttä. Kentän yhteydessä on myös ravintola.

Vampulan lentokenttä on yksityinen, vuonna 2001 valmistunut ja vuonna 2006 laajennettu, harrastelijakäyttöön rakennettu 1 016 metrin kiitotie. Kiitotien numero on 28. Kentän käyttäjille on tarjolla konehalli, tupa, sauna ja tekolampi.

Lähteet

• Mäkinen, Joni: The sedimentology and depositional history of the Säkylänharju-Virttaankangas interlobate glasiofluvial complex in SW Finland. (Turun yliopiston julkaisuja: Biologica-geographica-geologica 173 (väitöskirja)) Turku: Turun yliopisto, 2004. ISBN 951-29-2629-6 (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Blogi: Retkipaikka: Säkylänharjun Kankaanjärvi on orsiveden täyttämä suppa, 2013
• Virttaankangas Virttaan seudun kyläyhdistys ry. Arkistoitu 16.8.2009. Viitattu 1.1.2009.
• Blogi: Esoteerinen maantiede ja periferia: Säkylänharju - villi vitaali tuhokamara, 2009
• Turun Seudun Vesi: Virttaankankaan geologia ja muutama muu alilinkki
• Loimaan kunta: Kartta vesihuollosta^{[vanhentunut linkki]}
• Toimintaloma: Verkkosivut (Arkistoitu – Internet Archive)
• Korkein hallinto-oikeus: KHO:2010:48 (Arkistoitu – Internet Archive)
• Puolustusvoimat: Säkylänharjun ampuma- ja harjoitusalueen pohjavesinäytteistä on löydetty pieniä määriä räjähdysainejäämiä - vesijohtovesi turvallista^{[vanhentunut linkki]}