Rantarock
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: listojen muotoilu, vuosittaisten ja muitten listojen päällekkäisyydet, viitteiden lisääminen, vanhojen viitteitten muotoilu, linkitykset, aiheesta muualla -osion siistiminen |
Rantarock oli vuodesta 1984[1] vuoteen 2001 järjestetty juhannusfestivaali. Festivaali pidettiin alun perin Virroilla, mutta siirtyi myöhemmin pidettäväksi Vaasaan. Festivaalin esiintyjät olivat tuona aikana pinnalla olleita suomalaisia sekä ulkomaalaisia artisteja ja yhtyeitä. Varsinkin vuosina 1990–2001 suurin osa esiintyjistä koostui pääasiassa taustanauhojen voimalla esiintyneistä eurodance-artisteista. Festivaali lopettiin ajan myötä taloudellisten epäselvyyksien ja vähentyneen suosion takia. Festivaaleissa esiintyneistä artisteista julkaistiin myös vuosittain CD-kokoelmia, joskin julkaisuilla oli mukana myös artisteja, jotka eivät esiintyneet Rantarockissa, mutta kuuluivat sopivasti genreen.
Historiaa
muokkaaNuorison juhannusfestivaalit Virtain Hiekkarannalla alkoivat vuonna 1984, kun pihtiputaalainen DEX-Viihde Oy ja Seppo Kahilainen vuokrasivat lavan vuosiksi 1984–1986. Yleisöä kaksipäiväisillä festareilla oli noin 2 000 ja 2 500 ja esiintyjinä muun muassa Popeda, Yö, Sleepy Sleepers ja Juice Leskinen. Alavuden Aulavalla järjestettiin samaan aikaan Lido Salosen johdolla Summerfestivalit ja siellä oli paikalla nimekkäämpiä kansainvälisiä esiintyjiä kuten Europe, Blackfoot, Lita Ford ja Girlschool. Aluksi Rantarockin pitopaikkana toimi Virtain Hiekkaranta, sitten Aulava, kunnes vuodesta 1987 Rantarockin kodiksi vakiintui Virrat ja Hiekkarannan Huvipuisto (myöhemmin nimi lyhennettiin Hiekkarannaksi), suosion kasvamisen myötä festivaalin oli muutettava Hiekkarannalta isompiin tiloihin "naapuriin" Kalliolinnan pelloille vuosiksi 1993–1994. Tapahtumalla oli erittäin suuri merkitys matkailun kehittymiselle Virroilla[2]. Kun Rantarock muutti Vaasaan 1995, suurimmat kärsijät Virroilla olivat kaupat ja muut yrittäjät, sekä järjestyksenvalvonnasta ja siivouksesta vastanneet yhdistykset[3].
Alkuun esiintymässä oli nimekkäitäkin suomalaisia rockyhtyeitä ja myyn muassa paikallisia kokoonpanoja. Vuoden 1985 festari paisui odotettua isommaksi, eivätkä järjestelyt ihan kaikin puolin toimineet. Kukaan ei ollut odottanut Virroille peräti 8 000–10 000 juhannuksen viettäjää. Järjestyshäiriöitäkin syntyi. Tapahtumassa esiintyi myös ulkomaisia yhtyeitä, kuten Uriah Heep[4], Venom[5] ja Blackfoot[6]. Vuoden 1986 Rantarock järjestettiin Aulavalla esiintyjänä muun muassa Twisted Sister, joka "lämmitteli" Tarotia. Rantarock keräsi tuolloin noin 15 000 hengen yleisön. Virtain Hiekkarannalla esiintyi samaan aikaan muun muassa Juice Leskinen Grand Slam, Bogart Co., Broadcast, Tanna, Topi Sorsakoski & Agents, Yö, Eve ja Dingo.
Vuodesta 1987 lähtien festivaalin järjestelyvastuu siirtyi Discoline Oy:lle taustavoiminaan Jari Ylinen ja Kari Ahonen. 1990-luvulle lähestyessä juhannusfestivaali profiloitui enemmän kaupallisen tanssimusiikin suuntaan, ja festivaaleille alettiin tuoda kotimaisten artistien lisäksi esiintyjiä, lähinnä eurodiscotähtiä ulkomailta, kuten Samantha Fox, Sabrina, Jason Donovan ja Boney M. Vuonna 1987 festareilla kävi noin 7 000 ihmistä ja tapahtuman suojelijana toimi Virtain silloinen kunnanjohtaja Eero Keski-Lusa. Myös alankomaalainen dancemusiikkiprojekti 2 Unlimited teki jo uransa alkuaikoina yhden ensimmäisistä ulkomaanesiintymisistään Virroilla vuonna 1992[7]. Lippuja myytiin tuona vuonna lähes 20 000.
Vuosina 1993–1994 Toisveden rannalla, Torppakyläntien varrella, Virtain pohjoispuolella olevan Kalliolinnan maatilan alueilla järjestetyn juhannusfestivaalin kävijämäärät kohosivat muutamaan kymmeneen tuhanteen. Maatilan alueet kävivät kuitenkin pieneksi tapahtumalle, eivätkä kaikki paikalle saapuneet päässeet leiriytymään edes festivaalialueen omille, peltoaukeille järjestetyille leiriytymisalueille. Viimeisimpinä paikalle saapuneet joutuivat pystyttämään leirinsä jopa muutaman kilometrin päähän festivaalin keskuspaikasta.
Rantarockin kasvaessa järjestäjät joutuivat etsimään tapahtumalleen uuden paikan, joka löytyi Vaasan Vaskiluodosta.[8] Festivaali järjestettiin siellä ensimmäisen kerran juhannuksena 1995. Esiintymislistalla oli edelleen joukko eturivin koneellisen tanssimusiikin esittäjiä ja artisteja, suurimmaksi osaksi Ruotsista. Muun muassa ruotsalainen Pandora oli useana juhannuksena peräkkäin festivaalin kestoesiintyjiä artistiuransa alusta alkaen. Rantarock-juhannustapahtuman maine oli levinnyt naapurimaahan saakka, josta myös tuli kävijöitä. Jopa televisiokanava Music Television teki ohjelmaa Vaasassa pidetystä Rantarock-tapahtumasta.[9]
Kävijämäärät alkoivat nousta edelleen, kun vuonna 1997 tapahtumassa kävi arviolta 45 000 ihmistä ja kokeilumielessä Rantarock järjestettiin juhannuksena 1998 samanaikaisesti kahdella eri paikkakunnalla. Vaasan Vaskiluodossa pidetyn tapahtumapaikan lisäksi festivaali pidettiin myös Hyvinkäällä vanhalla lentokentällä kiitoratamaisemissa.[10] Lähes kaikki esiintymislistalla olleet artistit esiintyivät molemmilla paikkakunnilla, mutta eri päivinä. Poikkeuksena olivat Eppu Normaali, joka esiintyi ainoastaan Hyvinkäällä, ja ruotsalainen Drömhus, joka esiintyi vain Vaasassa. Hyvinkään Rantarock kuitenkin kärsi pienoisesta yleisöpulasta ja tapahtumaa ei järjestetty siellä uudestaan. Vaasassa yleisöä oli vuonna 1998 noin 40 000 ja seuraavana vuonna päästiin samaan yleisömäärään.
Rantarock järjestettiin Vaasassa viimeisen kerran juhannuksena 2001, joka jäi myös koko tapahtuman viimeiseksi kerraksi. Yleisöä oli kolmen päivän aikana noin 45 000. Vaasan käräjäoikeus asetti Rantarock-festivaalin järjestämisoikeudet omistavan yhtiön Euroecho-Internationalin konkurssiin. Euroecho-Internationalia haki konkurssiin Länsi-Suomen 210 000 markan veroveloista. Hakemus jätettiin käräjäoikeudelle viikkoa ennen vuoden 2001 juhannusta, jolloin viimeiseksi jäänyt ja seitsemäs Vaasassa järjestetty Rantarock pidettiin. Teosto arveli myös, että sillä olisi Rantarockin järjestäjiltä saatavia noin 100 000 markan verran maksamattomina tekijänoikeusmaksuina.[11]. Vuoden 2002 juhannuksena festivaali aiottiin ennakkomainonnan ja tapahtuman omien internetsivujen mukaan järjestää uudella paikkakunnalla Espoon Serenassa, mutta suunnitelmat peruuntuivat, ja tapahtuma jäi järjestämättä.[12]
Esiintyjiä Rantarockissa
muokkaaLähteinä on käytetty internetistä löytyvien artikkeleiden, valokuvien ja videoiden lisäksi mm. listan luoneiden omia muistiinpanoja ja arkistoja, sekä musiikkilehtiä, kuten Suosikki, Soundi ja Rumba.
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
1984 Hiekkarannan Huvipuisto, Virrat
muokkaaesiintyjinä mm.
yleisöä kaksipäiväisillä festareilla 2000 ja 2500
1985 Hiekkarannan Huvipuisto, Virrat
muokkaa20.6.-22.6. esiintyjinä mm.
- Venom [14]
- Uriah Heep [4]
- Blackfoot [14]
- Nick Lowe
- Dingo
- Eppu Normaali [15]
- Juice Leskinen Grand Slam
- Mamba
- Popeda [13]
- Siberia
- Sleepy Sleepers
- Yö
- Tanna
- Juliet Jonesin Sydän
- Terveet Kädet
- Raggars
- Panic
- Smack
- Jason And The Scorchers
- Helen West eli Heli Nevakare
- Rolls
- Silky Siskins
- Peer Günt
yleisöä noin 8000-10 000
1986 Aulava, Alavus
muokkaaesiintyjinä mm. [16]
- Twisted Sister
- Eppu Normaali
- Garbo
- Juliet Jonesin Sydän
- Melrose
- Nicepappi
- Nuket
- Peer Günt
- Peyton Place
- Popeda [13]
- Sielun Veljet
- Smack
- Tarot
- The Nights of Iguana
- Zero Nine
yleisöä noin 15 000
1987 Hiekkarannan Huvipuisto, Virrat
muokkaaesiintyjinä mm.
- Samantha Fox
- Steve Gibbons Band
- Wilmer X
- J. Karjalainen ja Mustat Lasit
- Mamba
- Peer Günt [17]
- Popeda [13]
- S.E.X.
- Sielun Veljet
- Yö
- Zero Nine
- Rosanna
yleisöä noin 7000, tapahtuman suojelija Virtain kunnanjohtaja Eero Keski-Lusa
1988 Hiekkarannan Huvipuisto, Virrat
muokkaaesiintyjinä mm.
- Sabrina
- Eppu Normaali [18]
- Hurriganes (Yhtyeen viimeinen julkinen esiintyminen) [19]
- Popeda [13]
1989 Hiekkaranta, Virrat
muokkaaesiintyjinä mm. [20]
1990 Hiekkaranta, Virrat
muokkaa21.-23.6 esiintyjinä mm. [22]
- 49ers
- Bad Boys Blue
- Barbarella
- Big Fun
- Black Kiss
- Eric And The Good Good Feeling
- Jive Bunny & Mastermixers
- Lena Philipsson
- Snap!
- Clifters
- Cyrie
- Down Town
- Hausmylly
- Juliet Jonesin Sydän
- Kolmas Nainen
- Lapinlahden linnut
- Popeda [13]
- Pääkköset
- Raptori
- Turo's Hevi Gee
muuta:
- tapahtuman juontajana Jyrki "Jyräys" Hämäläinen, SM-dj:t ja Jive Bunny
- Suosikin Mr & Ms Young Finland-kilpailu
- Laskuvarjohyppynäytös
- Jet Ski Show
- Taffel Disco
- Safesex Disco
- Discoline
- Jalkaset Show
1991 Hiekkaranta, Virrat
muokkaa20.-22.6 esiintyjinä mm.
- Bad Boys Blue
- Bill Lovelady
- Black Box
- Dr. Alban
- Eddie Edwards (esiintyi yhdessä suomalaisen Raggars-yhtyeen kanssa)
- London Boys
- Papa Dee
- Snap!
- Tara
- Wet Paint
- Dreadline
- DJ Konnat
- Hausmylly
- Honey B & T-Bones
- J. Karjalainen yhtyeineen
- Kikka
- Kolmas Nainen
- Lapinlahden linnut
- Murkulat
- Neljä Ruusua
- Raggars (esiintyivät yhdessä brittiläisen mäkihyppääjän Eddie Edwardsin kanssa)
- Raptori
1992 Hiekkaranta, Virrat
muokkaaesiintyjinä mm.
- 2 Unlimited
- Bad Boys Blue
- Benny B
- Dr. Alban
- Dr. Baker
- Eddie Edwards (esiintyi yhdessä suomalaisen Raggars-yhtyeen kanssa)
- Holy Noise
- London Boys
- Opus III
- Rozalla
- DJ Konnat
- Funkykarkurit
- Hausmylly
- Lapinlahden linnut
- Let's Eppelin
- Moogetmoogs
- Murkulat
- Neljä Ruusua
- Raggars (esiintyivät yhdessä brittiläisen mäkihyppääjän Eddie Edwardsin kanssa)
- Ressu Redford
- Samuli Edelmann & HSM
- Sepi Kumpulainen
muuta:
- Napa & Sata Show
- Suosikki Super Show
- Frank Pappa Special Show
- Tuborg Pub
Tapahtuman suojelija kansanedustaja Sulo Aittoniemi. Yleisöä noin 20 000.
1993 Kalliolinna, Virrat
muokkaaesiintyjinä mm.
- Alphaville
- East 17
- Felix
- Dingo
- Eppu Normaali [23]
- Hausmylly
- Ismo Alanko ja Tuonelan lukio
- J. Karjalainen yhtyeineen
- Janita
- Kolmas Nainen
- Neon 2
- Ace of base
1994 Kalliolinna, Virrat
muokkaa23.-25.6 esiintyjinä mm.[24]
- Angel Eyes
- Cappella
- Culture Beat
- DJ Bobo
- Dr. Alban
- Haddaway
- Leila K
- Magic Affair
- Pandora
- Plavka (esiintyi sooloartistina ilman Jam & Spoon -tuottajakaksikkoa)
- Rob'n'Raz
- Tatjana
- Dance Nation
- Hausmylly
- Hector yhtyeineen
- Ismo Alanko ja Tuonelan lukio
- J. Karjalainen yhtyeineen
- Kolmas Nainen
- Kummeli-Show
- Neljä Ruusua
- Ressu Redford
- Samuli Edelmann
- Taikapeili
muuta:
- Suosikki Superkisa
- Renny Harlin ja Geena Davis (Geena lauloi duettona suomenkielellä Ressu Redfordin kanssa kappaleen "Taas aurinko nousee")
- juontajina Jyrki "Jyräys" Hämäläinen, Pertti Salovaara, Sami Aaltonen
1995 Vaskiluoto, Vaasa
muokkaaesiintyjinä mm.
- 2 Unlimited
- Alex Christensen
- Basic Element
- Captain Hollywood Project
- DJ Bobo
- Dr. Alban
- Heath Hunter
- Ice MC
- Leila K
- Melodie MC
- Pandora
- Pharao
- Rednex
- Whigfield
- 22 Pistepirkko
- 3rd Nation
- Hausmylly
- Kaija Koo
- Miisa
- Mira
- Movetron
- Samuli Edelmann
- Sikaduo
- Sound of R.E.L.S.
- Taikapeili
- Tommi Läntinen
- Veeti & Elastic Family
- Yksnollaykkönen
muuta:
- juontajana Maria Guzenina-Richardson
1996 Vaskiluoto, Vaasa
muokkaaesiintyjinä mm.
- Leila K
- Pandora
- Rob'n'Raz
- Apulanta
- Juustopäät
- Let's Eppelin
- Miisa
- Mira
- Nylon Beat
- Waldo’s People
- XL5 (Mica & Pete)
- Scooter
muuta:
- juontajana Maria Guzenina-Richardson
1997 Vaskiluoto, Vaasa
muokkaaesiintyjinä mm.
- Alexia
- Amen UK
- Captain Jack
- Daze
- Heath Hunter
- Juustopäät
- Mr. President
- N Sync
- Pandora
- Paradisio
- Princessa
- Solid Base
- X-Perience
- 7.taivas
- Apulanta
- Eppu Normaali
- Linda Lampenius
- Sound of R.E.L.S.
- The Rasmus
muuta:
- juontajina Jyrki "Jyräys" Hämäläinen, Pertti Salovaara, Jusu Lounela, Jani Juntunen, Maria Guzenina-Richardson
- yleisöä noin 45 000
1998 Vaskiluoto, Vaasa ja Vanha lentokenttä, Hyvinkää
muokkaaesiintyjinä mm.
- Alexia
- Daze
- DJ Bobo
- Drömhus (esiintyi vain Vaasassa)
- Mobile Homes
- NYCC
- Pandora
- Sash!
- Scooter
- Solid Harmonie
- 7.taivas
- Apulanta
- BuBuMan
- Don Huonot
- Eppu Normaali (esiintyi vain Hyvinkäällä)
- Ferdy's Skerdys
- Ismo Alanko Säätiö
- Nylon Beat
- Waldo’s People
muuta:
- Yleisöä Vaasassa noin 40 000
1999 Vaskiluoto, Vaasa
muokkaaesiintyjinä mm. [25]
- 21st Century Girls
- 2-4 Family
- 666
- Blue Beat
- Bosson
- Brooklyn Bounce
- Cartoons
- David Lee Roth
- Dogstar
- D.O.N.S.
- Eagle-Eye Cherry
- E-Rotic
- E-Type
- Graaf
- Infernal
- Infinity
- La Cream
- Mousse T.
- New London Beat
- Princessa
- Sash!
- Scooter
- SM-Trax
- Tina Cousins
- Tonique
- Vengaboys
- Apulanta
- A-Tyyppi
- BlueBeat
- Bomfunk MC’s
- Coconut Girl
- Don Huonot
- Henry & The Greatest
- Inka
- Kidi
- Markoolio
- Nylon Beat
- Pets
- Tehosekoitin
- Waldo’s People
muuta:
- juontajana Heta Hyttinen
2000 Vaskiluoto, Vaasa
muokkaaesiintyjinä mm.
- 666
- Alcazar
- Alice DeeJay
- Antiloop
- ATB
- Cargo
- DJ Mendez
- Scooter
- Superfunk
- William Tracy
- Apulanta
- Bomfunk MC’s
- Darude
- Dingo
- Fintelligens
- Jonna Tervomaa
- JS 16
- Kapasiteettiyksikkö
- Mad Jay (Dj:n keikka peruuntui esiintymisteltan romahdettua)
- Moovon
- Neljä Ruusua
- NonStop
- Sash
- Tehosekoitin
- Tiktak
- The Trip
- Unit
- Waldo’s People
muuta:
2001 Vaskiluoto, Vaasa
muokkaa- 2XL
- Addis Black Widow
- Alice DeeJay
- Antiloop
- Artful Dodger
- Caater
- Dee
- DJ Alligator Project
- Excellence
- Fragma
- Kinnda
- Safri Duo
- Scooter
- Tess
- Titiyo
- Vengaboys
- Apulanta
- Campaus
- Candyman
- Charlott
- DeCall
- DJ Coma
- DJ Jokke
- DJ Kalle Miettinen
- DJ Maniac
- DJ Orkidea
- Don Huonot
- Emmi
- Eppu Normaali
- Fintelligens
- Flegmaatikot
- I'Dees
- Kapasiteettiyksikkö
- Kemopetrol
- Klamydia
- KMA
- Kometa
- K-System
- Kwan
- Maija Vilkkumaa
- Marky
- Neljä Ruusua
- Nightwish
- Paleface
- Perwert
- Ritarikunta
- Seremoniamestari
- Shimmer
- Tidal Wave
- Tiktak
- The Rasmus
- Tulenkantajat
- Tyrävyö
muuta: Juontajina Jaana Pelkonen, Jasper Pääkkönen sekä Energyn ja Moon TV:n jengiä. Paikalla kuvaamassa myös MTV Nordic. Yleisöä noin 45 000
Ulkomaalaisia artisteja
muokkaa- 21st Century Girls 1999 Vaasa
- 2-4 Family 1999 Vaasa
- 2 Unlimited 1992 Virrat, 1995 Vaasa
- 2XL 2001[26] Vaasa
- 49ers 1990 Virrat
- 666 1999, 2000 Vaasa
- Addis Black Widow 2001[26] Vaasa
- Alcazar 2000, Vaasa
- Alex Christensen 1995 Vaasa
- Alexia 1997[28] Vaasa, 1998[29] Hyvinkää/Vaasa
- Alice DeeJay 2000 ja 2001[26] Vaasa
- Alphaville 1993 Virrat
- Amen UK 1997[30] Vaasa
- Angel Eyes 1994 Virrat
- Antiloop 2000 ja 2001[26] Vaasa
- Aqua
- Artful Dodger 2001[26] Vaasa
- ATB 2000 Vaasa
- Bad Boys Blue 1990, 1991 ja 1992 Virrat
- Barbarella 1990 Virrat
- Basic Element 1995 Vaasa
- Benny B 1992 Virrat
- Big Fun 1990 Virrat
- Bill Lovelady 1991 Virrat
- Black Box 1991 Virrat
- Black Kiss 1990 Virrat
- Blackfoot 1985[14] Virrat
- Blue Beat 1999 Vaasa
- Boney M. 1989[20] Virrat
- Bosson 1999 Vaasa
- Brooklyn Bounce 1999 Vaasa
- Caater 2001[26] Vaasa
- Cappella 1994 Virrat
- Captain Hollywood Project 1995 Vaasa
- Captain Jack 1997[31] Vaasa
- Cargo 2000 Vaasa
- Cartoons 1999 Vaasa
- Culture Beat 1994 Virrat
- David Lee Roth 1999[32] Vaasa
- Daze 1997 Vaasa, 1998[33] Hyvinkää/Vaasa
- Dee 2001[26] Vaasa
- DJ Alligator Project 2001[26] Vaasa
- DJ Bobo 1994 Virrat, 1995 Vaasa, 1998[34] Hyvinkää/Vaasa
- DJ Mendez 2000 Vaasa
- Dogstar 1999 Vaasa
- D.O.N.S. 1999 Vaasa
- Dr. Alban 1991, 1992, 1994 Virrat, 1995 Vaasa
- Dr. Baker 1992 Virrat
- Drömhus 1998 Vaasa
- Eagle-Eye Cherry 1999[25] Vaasa
- East 17 1993 Virrat
- Eddie Edwards 1991 Virrat (brittiläinen mäkihyppääjä, esiintyi suomalaisen Raggars-yhtyeen kanssa)
- Eric & Good Good Feeling 1990 Virrat
- E-Rotic 1999 Vaasa
- E-Type 1999[35] Vaasa
- Excellence 2001[26] Vaasa
- Felix 1993 Virrat
- Fragma 2001[26] Vaasa
- Graaf 1999 Vaasa
- Gypsy Queen 1989 Virrat
- Haddaway 1994 Virrat
- Heath Hunter 1995, 1997[36] Vaasa
- Holy Noise 1992 Virrat
- Ice MC 1995 Vaasa
- Infernal 1999[25] Vaasa
- Infinity 1999 Vaasa
- Jason Donovan 1989[20] Virrat
- Jive Bunny & Mastermixers 1990 Virrat
- Kinnda 2001[26] Vaasa
- La Cream 1999[25] Vaasa
- Leila K 1994 Virrat, 1995 ja 1996 Vaasa
- Lena Philipsson 1990 Virrat
- London Boys 1989[20], 1991 ja 1992 Virrat
- Magic Affair 1994 Virrat
- Melodie MC 1995 Vaasa
- Mobile Homes 1998[37] Vaasa
- Mousse T. 1999 Vaasa
- Mr. President 1997 Vaasa
- New London Beat 1999[25] Vaasa
- Nick Lowe 1985 Virrat
- N Sync 1997 Vaasa
- NYCC 1998[38] Hyvinkää/Vaasa
- Opus III 1992 Virrat
- Pandora 1994 Virrat, 1995, 1996, 1997[39] Vaasa, 1998 Hyvinkää/Vaasa
- Papa Dee 1991 Virrat
- Paradisio 1997[40] Vaasa
- Pharao 1995 Vaasa
- Plavka 1994 Virrat (esiintyi sooloartistina ilman Jam & Spoon -tuottajakaksikkoa)
- Princessa 1997[41] ja 1999 Vaasa
- Rage (esiintynyt levynkansissa myös toisella nimellään En-Rage)
- Rednex 1995 Vaasa
- Rob'n'Raz 1994? Virrat, 1996 Vaasa
- Rozalla 1992 Virrat
- Sabrina 1988[20] Virrat
- Safri Duo 2001[26] Vaasa
- Samantha Fox 1987 Virrat
- Sash! 1998 Hyvinkää/Vaasa, 1999[25] Vaasa
- Scooter 1998 Hyvinkää/Vaasa, 1999[42], 2000 ja 2001[26] Vaasa
- Sinitta 1989 ja 1990? Virrat
- SM-Trax 1999 Vaasa
- Snap! 1990 ja 1991 Virrat
- Solid Harmonie 1998 Hyvinkää/Vaasa
- Solid Base 1997[43] Vaasa
- Steve Gibbons Band 1987 Virrat
- Superfunk 2000 Vaasa
- Tatjana 1994 Virrat
- Tess 2001[26] Vaasa
- The Mobile Homes
- Titiyo 2001[26] Vaasa
- Tina Cousins 1999 Vaasa
- Tonique 1999 Vaasa
- Twisted Sister 1986[16] Alavus
- Uriah Heep 1985[4] Virrat
- Vengaboys 1999 ja 2001[26] Vaasa
- Venom 1985[14] Virrat
- Whigfield 1995 Vaasa
- Wilmer X 1987 Virrat
- X-Perience 1997 Vaasa
Suomalaisia artisteja
muokkaa- 22 Pistepirkko 1995 Vaasa
- 3rd Nation 1995 Vaasa
- 7.taivas 1997[31] Vaasa, 1998[44] Hyvinkää/Vaasa
- Apulanta 1996 ja 1997[45] Vaasa, 1998[46] Hyvinkää/Vaasa, 1999, 2000 ja 2001[26] Vaasa
- A-Tyyppi 1999[25] Vaasa
- BlueBeat 1999 Vaasa
- Bomfunk MC’s 1999[25] ja 2000 Vaasa
- BuBuMan 1998 Hyvinkää/Vaasa
- Campaus 2001[26] Vaasa
- Candyman 2001[26] Vaasa
- Charlott 2001[26] Vaasa
- Clifters 1990 Virrat
- Coconut Girl 1999[25] Vaasa
- Cyrie 1990 Virrat
- Dance Nation 1994 Virrat
- Darude 2000 Vaasa
- DeCall 2001[26] Vaasa
- Dreadline 1991 Virrat
- Dingo 1985, 1993 Virrat, 2000 Vaasa
- DJ Coma 2001[26] Vaasa
- DJ Jokke 2001[26] Vaasa
- DJ Kalle Miettinen 2001[26] Vaasa
- DJ Konnat 1991 ja 1992 Virrat
- DJ Maniac 2001[26] Vaasa
- DJ Orkidea 2001[26] Vaasa
- Don Huonot 1998[47] Hyvinkää/Vaasa, 1999[25] ja 2001[26] Vaasa
- Downtown 1990 Virrat
- Emmi 2001[26] Vaasa
- Eppu Normaali 1985[15] Virrat, 1986[16] Alavus, 1988[18], 1993[23] Virrat, 1997[48] Vaasa, 1998[48] Hyvinkää, 2001[26] Vaasa
- Ferdy's Skerdys 1998 Hyvinkää/Vaasa
- Fintelligens 2000, 2001[26] Vaasa
- Flegmaatikot 2001[26] Vaasa
- Frank Pappa Show 1992 Virrat
- Funkykarkurit 1992 Virrat
- Garbo 1986 Alavus
- Hausmylly 1990, 1991, 1992, 1993, 1994 Virrat, 1995 Vaasa
- Hector 1994 Virrat
- Henry & The Greatest 1999 Vaasa
- Honey B & T-Bones 1991 Virrat
- Hurriganes 1988[19] Virrat
- I'Dees 2001[26] Vaasa
- Inka 1999[25] Vaasa
- Ismo Alanko ja Tuonelan lukio 1993 ja 1994 Virrat
- Ismo Alanko Säätiö 1998 Hyvinkää/Vaasa
- J. Karjalainen 1987, 1991, 1993 ja 1994 Virrat
- Janita 1993 Virrat
- Jonna Tervomaa 2000 Vaasa
- JS 16 2000 Vaasa
- Juice Leskinen 1984,1985 Virrat
- Juliet Jonesin Sydän 1986 Alavus, 1985, 1990 Virrat
- Juustopäät 1996 ja 1997 Vaasa
- Kaija Koo 1995 Vaasa
- Kalle Miettinen 2001[26] Vaasa
- Kapasiteettiyksikkö 2000, 2001[26] Vaasa
- Kemopetrol 2001[26] Vaasa
- Kidi 1999 Vaasa
- Kikka 1991 Virrat
- Klamydia 2001[26] Vaasa
- KMA 2001[26] Vaasa
- Kolmas nainen 1990, 1991, 1993 ja 1994 Virrat
- Kometa 2001[26] Vaasa
- K-System 2001[26] Vaasa
- Kummeli-ryhmä 1994 Virrat
- Kwan 2001[26] Vaasa
- Lapinlahden linnut 1990, 1991 ja 1992 Virrat
- Let's Eppelin 1992[49] Virrat, 1995[49] ja 1996[49] Vaasa
- Linda Lampenius 1997[50] Vaasa
- Mad Jay 2000 Vaasa (Dj:n keikka peruuntui esiintymisteltan romahdettua)
- Maija Vilkkumaa 2001[26] Vaasa
- Mamba 1985 ja 1987 Virrat
- Markoolio 1999 Vaasa
- Marky 2001[26] Vaasa
- MC Nikke T
- Melrose 1986 Alavus
- Miisa 1995 ja 1996 Vaasa
- Mikko Kuustonen
- Mira 1995 ja 1996 Vaasa
- Moogetmoogs 1992 Virrat
- Moovon 2000 Vaasa
- Movetron 1995 Vaasa
- Murkulat 1991 ja 1992 Virrat
- Neljä Ruusua 1991, 1992 ja 1994 Virrat, 2000 ja 2001[26] Vaasa
- Neon 2 1993 Virrat
- Nicepappi 1986 Alavus
- Nightwish 2001[26] Vaasa
- NonStop 2000 Vaasa
- Nuket 1986 Alavus
- Nylon Beat 1996 Vaasa, 1998 Hyvinkää/Vaasa, 1999 Vaasa
- Paleface 2001[26] Vaasa
- Peer Günt 1986[16] Alavus, 1985, 1987[17], 1989 Virrat (yhtyeen logo-lakana syttyi palamaan kesken keikan v. 1989)
- Perwert 2001[26] Vaasa
- Pets 1999 Vaasa
- Peyton Place 1986 Alavus
- Popeda [13] 1984, 1985, 1987, 1988, 1989, 1990 Virrat, 1986 Alavus
- Pääkköset 1990 Virrat
- Raggars 1985, 1991 Virrat(1991 esiintyivät yhdessä brittiläisen mäkihyppääjän Eddie Edwardsin kanssa)
- Raptori 1990 ja 1991 Virrat
- Ressu Redford 1992, 1994 Virrat
- Ritarikunta 2001[26] Vaasa
- Samuli Edelmann 1992 ja 1994 Virrat, 1995 Vaasa
- Sepi Kumpulainen 1992 Virrat
- Seremoniamestari 2001[26] Vaasa
- S.E.X. (Dingon Neumannin bändi) 1987 Virrat
- Shimmer 2001[26] Vaasa
- Siberia 1985 Virrat
- Sielun Veljet 1986 Alavus, 1987 Virrat
- Sikaduo 1995 Vaasa
- Sleepy Sleepers 1984, 1985 Virrat
- Smack 1985 Virrat, 1986 Alavus
- Sound of R.E.L.S. 1995, 1997[51] Vaasa
- Taikapeili 1994 Virrat, 1995 Vaasa
- Tanna 1985 Virrat
- Tarot 1986[16] Alavus
- Tehosekoitin 1999 ja 2000 Vaasa
- Terapia
- Terveet Kädet 1985 Virrat
- Tidal Wave 2001[26] Vaasa
- Tiktak 2000 ja 2001[26] Vaasa
- The Nights of Iguana 1986 Alavus
- The Rasmus 1997[52] ja 2001[26] Vaasa
- The Trip 2000 Vaasa
- Tommi Läntinen 1995 Vaasa
- Tulenkantajat 2001[26] Vaasa
- Turo's Hevi Gee 1990 Virrat
- Tyrävyö 2001[26] Vaasa
- Unit 2000 Vaasa
- Waldo’s People 1996 Vaasa, 1998[53] Hyvinkää/Vaasa, 1999 ja 2000 Vaasa
- Veeti & Elastic Family 1995 Vaasa
- XL5 1996 Vaasa (Mica & Pete)
- Yksnollaykkönen 1995 Vaasa
- Yö 1984, 1985 ja 1987 Virrat
- Zero Nine 1986 Alavus, 1987 Virrat
Muita kuuluisuuksia ja mainittavia esiintymisiä
muokkaa- Laskuvarjohyppynäytös 1990 Virrat
- Jet Ski Show 1990 Virrat
- Suosikin Mr & Ms Young Finland-kilpailu 1990 Virrat
- Napa & Sata Show 1992 Virrat
- Sulo Aittoniemi 1992 Virrat (tapahtuman suojelijana)
- Frank Pappa Special Show 1992 Virrat
- Suosikki Super Show 1992 Virrat
- Renny Harlin 1994 Virrat
- Geena Davis 1994 Virrat (lauloi duettona suomenkielellä Ressu Redfordin kanssa kappaleen "Taas aurinko nousee")
- Jenni Ahola 2000 Vaasa
- Juha Kurvinen Vaasa
- Jonna Kauppila
Tapahtuman lavajuontajia
muokkaa- Lasse Norres Virrat
- Jive Bunny 1990 Virrat
- SM-dj:t 1990 Virrat
- Jyrki "Jyräys" Hämäläinen 1990 ja 1994 Virrat, 1997[54] Vaasa
- Sami Aaltonen 1994 Virrat
- Anssi Salovaara 1994 Virrat
- Pertti Salovaara 1997 Vaasa
- Jusu Lounela 1997[31] Vaasa
- Jani Juntunen 1997[55] Vaasa
- Heta Hyttinen 1999 Vaasa
- Timpe Salonen
- Jaana Pelkonen
- Jasper Pääkkönen
- Jocka Träskbäck
- Maria Guzenina-Richardson 1995, 1996, 1997[55] Vaasa
Lähteet
muokkaa- ↑ Yrityspankki - Dex Viihde Oy (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://luovatalousvirrat.blogspot.fi/2010/01/muistio-1212010.html
- ↑ http://www.virtainkiekkokarhut.fi/seura/94_95.htm[vanhentunut linkki]
- ↑ a b c http://heepfiles.info/fin/gigs.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://www.venomcollector.com/info2.cfm?info_id=68841
- ↑ http://www.venomcollector.com/info2.cfm?info_id=41387
- ↑ http://eurokdj.free.fr/search/eurodb.php?name=2%20Unlimited
- ↑ http://www.hs.fi/arkisto/haku?pageNumber=17&order=FIFO&advancedSearch=&free=rantarock&date=1990&depa=Kaikki+osastot&fromDay=0&fromMonth=0&fromYear=0&toDay=0&toMonth=0&toYear=0
- ↑ http://www.hs.fi/arkisto/haku?pageNumber=5&order=FIFO&advancedSearch=&free=rantarock&date=1990&depa=Kaikki+osastot&fromDay=0&fromMonth=0&fromYear=0&toDay=0&toMonth=0&toYear=0
- ↑ http://www.hs.fi/arkisto/haku?pageNumber=13&order=FIFO&advancedSearch=&free=rantarock&date=1990&depa=Kaikki+osastot&fromDay=0&fromMonth=0&fromYear=0&toDay=0&toMonth=0&toYear=0
- ↑ http://www.taloussanomat.fi/arkisto/2001/08/22/rantarock-festivaalinjarjestaja-konkurssiin/200130619/12
- ↑ http://www.hs.fi/arkisto/haku?pageNumber=1&order=FIFO&advancedSearch=&free=rantarock&date=1990&depa=Kaikki+osastot&fromDay=0&fromMonth=0&fromYear=0&toDay=0&toMonth=0&toYear=0
- ↑ a b c d e f g h Kirja: Popeda Ilikeesti Kiitää
- ↑ a b c d http://www.venomcollector.com/info2.cfm?info_id=107372
- ↑ a b http://www.eppunormaali.net/keikat/browse.php?city=-Kaikki-&period=-Kaikki-&avail=all&page=19#start
- ↑ a b c d e http://www.last.fm/festival/45129+Rantarock
- ↑ a b http://www.songkick.com/venues/379366-rantarock
- ↑ a b http://www.eppunormaali.net/keikat/browse.php?city=-Kaikki-&period=-Kaikki-&avail=all&page=31#start
- ↑ a b http://www.hurriganes.se/turneguiden/index.html (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c d e http://www.virtainfoorumi.com/viewtopic.php?f=17&t=96 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://www.myspace.com/gypsyqueentheband
- ↑ https://www.facebook.com/photo.php?fbid=4135576906297&set=o.47097202711&type=3&permPage=1
- ↑ a b http://www.eppunormaali.net/keikat/browse.php?city=-Kaikki-&period=-Kaikki-&avail=all&page=40#start
- ↑ https://www.facebook.com/photo.php?fbid=4397157776409&set=o.47097202711&type=3
- ↑ a b c d e f g h i j k http://nuoruusdisko.blogspot.fi/2012/06/juhannushuumaa-vaasan-rantarockissa.html
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq ar as at au av aw ax ay az ba bb bc http://www.mikseri.net/clubs/newsview.php?id=1090
- ↑ http://meteli.net/uutiset/186
- ↑ http://www.youtube.com/watch?v=-OuXfQL1kDY
- ↑ http://www.youtube.com/watch?v=cs8pfMIIQ6c
- ↑ http://www.youtube.com/watch?v=3gOGzzp25Bk
- ↑ a b c http://www.youtube.com/watch?v=6TZPhHHtu1Y
- ↑ http://www.youtube.com/watch?v=lC3GzaV3zAY
- ↑ http://www.youtube.com/watch?v=i2flgXzGyEI
- ↑ http://www.youtube.com/watch?v=5Llf94D9edg
- ↑ http://www.youtube.com/watch?v=UmEbf8sgZ5I
- ↑ http://www.youtube.com/watch?v=kg_CmgIrzMI
- ↑ http://www.youtube.com/watch?v=GoXBuP3G3hc
- ↑ http://www.youtube.com/watch?v=xhv4oBa1hxU
- ↑ http://www.youtube.com/watch?v=VUqkUwb55hU
- ↑ http://www.youtube.com/watch?v=KN2ajIQdANU
- ↑ http://www.youtube.com/watch?v=JJxL-F6uVL4
- ↑ http://www.youtube.com/watch?v=r-w6rGDLJRs
- ↑ http://www.youtube.com/watch?v=WrqWpqoX64k
- ↑ http://w3.nic.fi/~7taivas/keikat.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://www.youtube.com/watch?v=968iRdiSSEs&feature=relmfu
- ↑ http://www.youtube.com/watch?v=9RAfMatgSRw
- ↑ http://www.youtube.com/watch?v=7LQwlvwx-oA
- ↑ a b http://www.eppunormaali.net/keikat/browse.php?city=-Kaikki-&period=-Kaikki-&avail=all&page=42#start
- ↑ a b c http://www.viihdeverkko.net/lets_eppelin.html[vanhentunut linkki]
- ↑ http://www.youtube.com/watch?v=Itj9Ab-ZfNM
- ↑ http://www.youtube.com/watch?v=lh1ila6IyHY
- ↑ http://www.youtube.com/watch?v=asur4J3RJso
- ↑ http://www.youtube.com/watch?v=BHrwJ4DkVck
- ↑ http://www.youtube.com/watch?v=-mAP8z9koHw
- ↑ a b http://www.youtube.com/watch?v=XRWy-y4zMJM