Hausmylly

suomalainen yhtye

Hausmylly on suomalainen vuonna 1989 perustettu dance- ja popmusiikkia esittävä yhtye.[1] Yhtye jäi tauolle 28. huhtikuuta 2018 alkaneen Kiitos kaikesta 2018 -kiertueen jälkeen, jonka viimeinen keikka oli 31. joulukuuta 2018 Viitasaaren viihdekeskuksessa Viitasaarella. Hausmyllyn 30-vuotisjuhlavuoden ”schysteemi-tour”-keikat aloitettiin 15. maaliskuuta 2019 Oulussa ja vuonna 2019 julkaistiin myös kappale ”Tai jotain”.[2]

Jäsenet muokkaa

Hausmyllyn perustivat keväällä 1989 Viitasaarella DJ:t Enzo (Hannu Pulkkinen), Micky (Mika Kauppinen) sekä Psycho (Pekka Mykkänen, joka jätti yhtyeen syksyllä 1990). Pian sen jälkeen yhtyeeseen tuli mukaan Drome (Jari Karjalainen, päälaulaja), Lowland (Petri Alanko, muusikko-tuottaja) ja Jakke (Jarmo Valkeinen, rummut). Tämä kokoonpano pysyi vuoteen 1997 saakka, jolloin yhtye lähti tauolle.[1] Yhtye teki paluun vuonna 2002 vanhalla kokoonpanolla. Drome lähti ulkojäseneksi Las Palmasiin vuonna 2004. Hänen tilalleen laulajaksi vaihdettiin Sami Asp, joka oli ollut yhtyeen keikkakitaristina vuodesta 2002 saakka. Muina yhtyeen jäseninä vaikuttivat Enzo (rap, laulu), Micky (laulu), Lowland (koskettimet) ja Jakke (rummut).

Tammikuussa 2007 Hausmylly ilmoitti jakautuneensa.[3] Jäsenet Enzo ja Micky jatkoivat musiikin tekemistä nimellä Hausmylly. Heidän lisäkseen yhtyeeseen kuuluivat yhtyeen vanhat jäsenet Lowland (Petri Alanko), Psycho, Drome ja Jakke (Jarmo Valkeinen), lisäksi yhtyeeseen liittyi uutena jäsenenä Mari, joka myöhemmin vaihdettiin Pasi ”Poju” Heinoseen.[4][5]

Bändin kokoonpano kesällä 2015 oli Tero (laulu, tuottaja), Enzo (riimittelyt) ja Jakke (rummut). Hausmylly Duo keikkaili Teron ja Enzon voimin.

Syyskuussa 2016 Hausmylly julkisti uuden kokoonpanonsa, johin kuuluivat Hannu ”Enzo” Pulkkinen, Jani Kupari, Jarmo Valkeinen ja kitarassa Kepu Karppanen. Keväällä 2017 Hausmyllyn kokoonpano oli Hannu ”Enzo” Pulkkinen, Jani ”Kesäpoika” Kupari, Juha Avoketo, Anniina Koivisto, Jarmo ”Jakke” Valkeinen ja Kepu Karppainen. ”Kiitos kaikesta” -niminen jäähyväiskiertueeksi tarkoitettu kiertue alkoi keväällä 2018. Hausmylly jatkoi ”Kiitos kaikesta 2018” -kiertuetta: Hannu ”Enzo” Pulkkisen johdolla vuoden 2018 loppuun saakka.

1980- ja 1990-luvut muokkaa

Alkuvaiheessa Hausmyllyn musiikki oli osin huumorisävytteistä dancemusiikkia ja yhtyeen tämän aikakauden musiikkia on verrattu muun muassa Raptoriin. Tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa ”Se mustamies”, ”Mua haluttaa” ja ”Gigolo” sekä balladi ”Et jättää saa”. Hausmylly siirtyi myöhemmin poikabändien pop-musiikkilinjalle, ja albumilta Tahdonvoimaa julkaistusta singlestä ”Ikävä lokakuu” tuli menestys. ”Se mustamies” oli vuoden 1991 myydyin single ja pysyi singlelistan ykkössijalla kymmenen viikkoa. Hausmyllyn albumeja myytiin vuoteen 2013 mennessä lähes 200 000 kappaletta.[1]

Hausmylly osallistui Syksyn sävel -kilpailuun vuonna 1992 kappaleella ”Mennyttä aikaa”, ja sijoittui kolmanneksi sekä edelleen vuonna 1997 kappaleella ”Odotan”, sijoittuen tuolloin toiseksi.[1]

2000-luku muokkaa

Hausmylly teki paluun vuonna 2002, ja seuraavana vuonna ilmestyi studioalbumi Scumback. Vuonna 2005 julkaistiin studioalbumi Sateesta aurinkoon. Niin ikään vuonna 2005 ilmestyi albumi Sateesta aurinkoon. Lokakuussa 2006 ilmestyi radiosingle ”Suruntuoja”. Vuonna 2007 Sam Asp siirtyi omiin musiikkiprojekteihinsa. Alppu (Alpertti Rieskjärvi) toimi kitaristina vuoteen 2010 saakka. Laulaja Mari liittyi yhtyeeseen ensimmäisenä naisjäsenenä ja kiersi yhtyeen mukana Ysäri-kiertueella keväällä. Perustajajäsen Psycho palasi tekemään sanoituksia Hausmyllylle ja lauloi syyskuussa julkaistun ”Lännen lokari” -uudelleenlämmityksen.

Perustajajäsenet Micky ja Enzo jatkoivat Hausmyllyn selkärankana, samoin Jakke ja Lowland. Toukokuussa julkaistiin single ”Kaikkien aikojen rantalomareggae”. Kesäkuussa Mari jättäytyi pois, koska Hausmyllyn tuotanto sopi vaikeasti naisäänelle. Uudeksi päälaulajaksi tuli Pasi ”Poju” Heinonen. Studiomuusikko-sanoittaja-laulaja-kansantaiteilija Jyrki Kemppainen ahkeroi uuden Hausmylly-tuotannon parissa.

Lokakuussa 2007 ilmestyi albumi Kaverinkaverinkaveri. Yhtyeen kolmastoista albumi In sonus veritas julkaistiin syyskuussa 2008. Kyseistä albumia myytiin vain Seiska-lehden nettisivuilta digitaalisesti.

2010-luku muokkaa

 
Hausmylly esiintymässä Lappajärvellä syyskuussa 2019.

Vuonna 2011 osa yhtyeen jäsenistä suuntasi omiin projekteihinsa ja koottiin uusi yhtye, joka alkoi työstää uusia sävellyksiä. Micky (laulu) ja Jakke (rummut) kokosivat uuteen bändiin Konstan (päälaulaja), Teron (koskettimet, tuottaja) sekä Kaitsun (kitara). Heinäkuussa uuden kokoonpanon tekemä sävellys ”Mairepistehvi” julkaistiin yhtyeen kotisivuilla. Keikkoja kierrettiin alkuvuosi 2010 ja seuraava kesä kului festareiden merkeissä.

Bändin lisäksi Hausmylly keikkaili myös duona vuodesta 2002 lähtien, kokoonpanossa Mika ja Tero.

Toukokuussa 2013 Micky eli Mika Kauppinen kuoli 44-vuotiaana.[6]

Bändi jatkoi keikkailua Enzon liittyessä siihen takaisin, duona Enzo keikkaili Teron kanssa.

Syyskuussa 2014 bändi julkaisi uusintaversion Juha Avokedon ja Enzo Pulkkisen sävellyksestä ”Aurinko”. Tässä versiossa mukana oli myös Janne Hurme. Kappale ja musiikkivideo on julkaistu YouTubessa nimellä ”Hausmylly feat Janne Hurme: Aurinko”.

Enzo sairastui heinäkuussa 2015 eturauhas- ja keuhkosyöpään, joka uusiutui helmikuussa 2016.[7] Hän sairastui vuoden 2020 keväällä jälleen, nyt keuhkosyöpään.[8]

Hausmylly julkaisi 15. kesäkuuta 2017 YouTubessa kappaleen ”Nostalgiaa” (säv. Avoketo, san. Koivisto/Enzo). Kappale on omistettu Hausmyllyn pitkälle historialle ja vuonna 2013 menehtyneen Mika ”Micky” Kauppisen muistolle.

Vuoden 2018 alussa Hausmyllylle kasattiin keikkakokoonpano Enzon ympärille ja aloitettiin yhtyeen viimeinen ”Kiitos kaikesta 2018” -jäähyväiskiertue. Vuoden 2018 syyskuussa julkaistiin myös ”Hausmylly feat. Tauski” -nimen alla Tauskin sanoittama sekä sovittama uusi kappale ”Kiitos kaikesta”.

2020-luku muokkaa

 
Hausmylly keikalla Rukalla vuonna 2023.

Hausmylly aloitti jälleen uuden kiertueen nimeltään ”Maailman reunalla”, jota varten on kasattu uusi kokoonpano. Kokoonpanoon kuuluu Enzo Pulkkinen, Tuomas ”Gary” Keskinen, Melli Arnberg ja Miska Timonen.[9] Vuonna 2020 julkaistiin myös uutta musiikkia. ”Yksin sateeseen” -kappaleesta tuli uusi versio. Vuonna 2021 julkaistiin kappale ”Älä unta nää”. Samana vuonna julkaistiin myös ”Silja”. ”Ikävä”-kappale julkaistiin vuonna 2022, ja siihen on myös tehty musiikkivideo. Vuonna 2023 Hausmylly jatkaa keikkailua uuden kiertueen myötä. Kiertue kantaa nimeä ”Tahdonvoimaa 2023”.

Plagiaattiepäily muokkaa

Vuonna 1995 Hausmylly julkaisi kappaleen ”Älä sano huomisesta” ja vuonna 2001 Backstreet Boys kappaleen ”Drowning”, jossa on epäilty olevan yhtäläisyyksiä Hausmyllyn kappaleeseen.[10]

Diskografia muokkaa

Studioalbumit muokkaa

Kokoelma-albumit muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Historiikki Hausmyllyn kotisivut. Arkistoitu 7.11.2014. Viitattu 13.4.2011.
  2. Yllätyspaluu! Hausmylly palaa lavoille 30-vuotisjuhlakiertueelle - bändiin liittyy mukaan alkuvuosien jäseniä Iltalehti.fi. 2.2.2019. Viitattu 8.2.2020.
  3. Hausmylly jatkaa sittenkin, kokoonpano muuttuu Findance.com. 16.1.2007. Viitattu 13.4.2011.
  4. Myllerrys Hausmyllyssä jatkuu – uusi laulaja Findance.com. 8.8.2007. Viitattu 13.4.2011.
  5. Poju: Poika (saunoo) (AXR Music) Findance.com. 13.5.2011. Viitattu 16.5.2011.
  6. Hausmylly-yhtyeen laulaja kuoli yllättäen Iltalehti. 19.5.2013. Viitattu 19.5.2013.
  7. Hausmyllyn Enzon syöpä uusiutui – kirjoitti viestin faneilleen: ”Mä kuolen tähän syöpään” Iltalehti. 3.5.2016. Viitattu 4.5.2016.
  8. Enzo Pulkkinen meni naimisiin – vain kuukausi keuhkosyöpädiagnoosista Iltalehti. 14.5.2020. Viitattu 15.5.2020.
  9. Hausmyllyn jäsenet seiska.fi.
  10. Plagioiko Backstreet Boys Hausmyllyä? Findance.com. 28.9.2007. Viitattu 4.9.2008.

Aiheesta muualla muokkaa