Lasse Norres

suomalainen musiikki- ja viihdealan vaikuttaja

Lars ”Lasse” Johan Christian Norres (s. 21. syyskuuta 1952 Helsinki) on suomalainen musiikki- ja viihdealan vaikuttaja. 1980-luvulla hän toimi suositun Dingo-yhtyeen managerina ja Finnlevyn tiedottajana. Nykyisin hän työskentelee omassa yrityksessään nimeltä Entertainment Capital Finland Oy (myös Riopop Oy Ltd. / ECF Oy).

Lasse Norres

Lasse Norres on ollut Lastenklinikoiden Kummit ry:n hallituksen jäsen vuosina 1999–2004. Hän sai vuonna 2006 FHRA (Finnish Hot Rod Association) ry:n kunniakirjan ”Vuoden journalisti”, joka myönnettiin arvokkaasta työstä lajin eteenpäin viemiseksi. Vuonna 2008 hän sai Musiikki & Media -palkinnon 40-vuotisesta elämäntyöstään musiikkialalla.[1]

Norres valittiin Vantaan kaupunginvaltuustoon syksyn 2008 ja 2012[2] kunnallisvaaleissa kokoomuksen listalta ja hän oli kokoomuksen ehdokkaana eduskuntavaaleissa 2011.[3]

Yksityiselämä

muokkaa

Norreksella on 1990-luvun alussa syntynyt tytär lyhyestä suhteesta kenialaisen naisen kanssa. Norres avioitui heinäkuussa 1994 Tahiti Liljegrenin kanssa, mutta liitto päättyi eroon vain kaksi vuotta myöhemmin. Norres avioitui uudelleen vuonna 2002 Sari Poutiaisen kanssa ja heillä on yhdessä vuonna 2000 ja 2004 syntyneet lapset. [4][5][6] Perhe on vuodesta 2006 asunut Vantaan Nikinmäessä[7].

Lähteet

muokkaa
  1. Musiikki & Media -historia (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Kaupunginvaltuusto - Valtuutetut Vantaan kaupunki, vantaa.fi. Viitattu 4.7.2016.
  3. http://www.lassenorres.com/
  4. Dingon managerin ja Tahitin riitaisa ero: Lasselle jäi vain skootteri www.iltalehti.fi. Viitattu 16.12.2021.
  5. Liisa Talvitie: Lasse Norres sai puhelun naiselta, joka kertoi olevansa Lassen tytär – nyt Lasse kertoo, mitä tapahtui puhelun jälkeen Ilta-Sanomat. 16.12.2021. Viitattu 16.12.2021.
  6. Lasse Norres meni naimisiin 50-vuotispäivänään Ilta-Sanomat. 23.9.2002. Viitattu 16.12.2021.
  7. Mattlar, Mikko: Manageri Lasse Norreksesta tuli koti-ihminen (70-vuotishaastattelu.) Helsingin Sanomat. 20.9.2022. Viitattu 20.9.2022.

Aiheesta muualla

muokkaa