Ajatuksenvapaus

ihmisen perusoikeus
(Ohjattu sivulta Mielipiteenvapaus)

Ajatuksenvapaus tarkoittaa ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapautta.[1][2] Uskonnonvapaus on oikeus tunnustaa ja harjoittaa haluamaansa uskontoa tai olla tunnustamatta mitään uskontoa.[3] Sananvapaus on oikeus ilmaista julkisesti ajatuksiaan.[4]

Ajatuksenvapauden periaatteen ilmaisevat kansainväliset ihmisoikeussopimukset, kuten Yhdistyneiden kansakuntien hyväksymät Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus ja Kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskeva yleissopimus. Ajatuksen, uskonnon ja elämänkatsomuksen vapaus koskee sekä uskonnollisia että ateistisia käsityksiä.[5]

HistoriaaMuokkaa

Vapaa-ajatteluMuokkaa

Uskonnosta vapaata ajattelua, joka suhtautuu arvostelevasti kirkkoon ja sen vaikutukseen yhteiskunnassa ja pyrkii täydelliseen uskonnon ja ateismin vapauteen, on kutsuttu vapaa-ajatteluksi[3]. Vapaa-ajattelua ovat edustaneet yleensä ateistit[3] Vapaa-ajattelua kehittivät valistuksen ajan ajattelijat.[6] Vapaa-ajattelijaliike järjestäytyi 1800-luvun loppupuolella Britanniassa, Yhdysvalloissa, Saksassa, Ranskassa ja muualla Länsi-Euroopassa.[7] Vapaa-ajattelijain maailmanliitto, alkuaan Kansainvälinen vapaa-ajattelijaliitto perustettiin vuonna 1880 Brysselissä.[8][6] Liiton tarkoituksia oli pyrkiä ajatuksenvapauden turvaamiseen[8]. Jäsenjärjestöjä ovat eri maiden kansalliset liitot[8]. Vapaa-ajattelijaliike vaati kirkon ja valtion erottamista, koulun ja kirkon erottamista sekä täydellisen ajatuksen, uskonnon ja ateismin vapauden toteuttamista.[6] Liikkeen suuri hetki oli kirkon ja valtion ero Ranskassa 1905.[7]

ValtioateismiMuokkaa

Pääartikkeli: Valtioateismi

Käsitteellä valtioateismi on tarkoitettu valtion harjoittamaa uskontojen tukahduttamista ateismin hyväksi.[9] Vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen Neuvostoliiton johtaja V. I. Lenin erotti kirkon valtiosta ja koulun kirkosta. Perustuslailla säädettiin, että maassa vallitsee uskonnonvapauden ja ateistisen propagandan vapaus.[10] Aluksi bolševikit suhtautuivat uskontoon harmittomana taikauskona, joka vähitellen tieteen edetessä tulisi häviämään. Vuonna 1921 suhtautuminen kuitenkin muuttui ja puolue omaksui uuden ”taistelevan ateismin” ja ”taistelevan materialismin” periaatteet, joiden perusteella aloitettiin laaja uskonnonvastainen propagandakampanja. Toisen maailmansodan aikana erityisesti ortodoksinen kirkko otettiin mukaan Saksan vastaiseen sotaponnistukseen, ja uskontojen vaino laimeni.[11]

Historiaa SuomessaMuokkaa

UskonnonvapausMuokkaa

Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen vuoden 1903 Forssan ohjelmassa todettiin:

»Uskonto on julistettava yksityisasiaksi. Kirkko on erotettava valtiosta ja kirkolliset sekä uskonnolliset yhdyskunnat katsottava yksityisiksi yhdistyksiksi, jotka itse järjestävät sisälliset asiansa. Uskonnonopetus on poistettava kouluista.»
([12])

Uskonnonvapauslain säätämisen jälkeen 1923 Suomessa on saanut vapaasti perustaa uusia uskonnollisia yhdyskuntia, ja myös kaikkien uskontokuntien ulkopuolelle jääminen on sallittua. Vasta uskonnonvapauslaki antoi uskonnottomille täydet kansalaisoikeudet.[13] Vaatimus valtion ja kirkon erottamisesta ei kuitenkaan toteutunut, minkä Jussi Pikkusaari on väitöskirjassaan[14] tulkinnut tappioksi sosiaalidemokraattien katsomuspolitiikalle[15].

Valtio-oikeuden ja kansainvälisen oikeuden professori, Åbo Akademin Ihmisoikeusinstituutin johtaja Martin Scheinin toteaa, että myös Suomen valtiokirkkoon kuuluvilla tulee olla uskonnonvapaus, johon sisältyy oikeus päättää siitä, harjoittaako uskontoa vai ei.[16]

Kirkon ja valtion eroMuokkaa

Pääartikkeli: Kirkon ja valtion ero

Muun muassa Vapaa-ajattelijain liiton mielestä valtion tulee olla uskontoihin nähden puolueeton. Kaksi valtionkirkkoa, Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Suomen ortodoksinen kirkko, tulee muuttaa tavallisiksi yhdistyksiksi, jotka perivät jäsenmaksunsa kuten muutkin yhdistykset eivätkä verotusoikeuden kautta. Evankelis-luterilaisella ja ortodoksisella kirkolla ei tule olla julkisoikeudellista asemaa eikä mitään erioikeuksia.[17]

Sääntöjensä mukaan Vapaa-ajattelijain liitto vaatii lainsäädännössä[18]

  1. valtionkirkkojärjestelmän purkamista niin, että missään yhteiskunnallisissa toimissa ei edellytetä eikä harjoiteta minkäänlaista uskonnollista toimintaa
  2. kirkkojen jäsenmaksun kannon poistamista verotuksen yhteydestä
  3. kaiken uskontokunnille jaettavan rahallisen valtionavun tai muun yhteiskunnallisen tuen lopettamista
  4. uskonnon opetuksen lopettamista päiväkodeista, kouluista ja teologisten tiedekuntien lakkauttamista valtion yliopistoista
  5. uskonrauha- ja jumalanpilkkalakien kumoamista
  6. yleisen hautaustoimen siirtämistä valtiolle ja kunnille.

Kun Suomi liittyi 1990-luvun alussa Euroopan neuvostoon, perusoikeudet tuli kirjata perustuslakiin Euroopan ihmisoikeussopimuksen edellyttämällä tavalla. Ihmisoikeussopimuksessa mainitaan perusoikeutena ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapaus. Suomen perustuslaissa mainitaan ”uskonnon ja omantunnon vapaus”. Eduskunnan perustuslakivaliokunta mainitsi 1994 mietinnössään, että jos lakiin olisi kirjattu ehdotettu ilmaus ”vakaumuksenvapaus”, se olisi merkinnyt korostetusti ”uskonnottoman vakaumuksen” vapautta. Valiokunnan mielestä uskonnottomuuden vapautta ei voitu Suomessa ilmaista näin. Vapaa-ajattelijain liiton mukaan lakiin on täten jäänyt virhe, joka suosii uskontoja. Liiton mukaan tämä virhe ei myöskään ole peruste uskonnon tai uskonnollisten yhdyskuntien erityisasemalle Suomessa.[19]

Ajatuksenvapaus varhaiskasvatuksessaMuokkaa

Suomessa lasten päivähoidossa annetaan uskonnollista kasvatusta. Uskontokasvatuksen määrää lain lasten päivähoidosta ja sen toinen pykälä, joka lisättiin lakiin vuonna 1983. Kasvatuksessa on kunnioitettava lapsen huoltajien vakaumusta. Uskontokasvatuksen vaihtoehtona on elämänkatsomustietokasvatus. Perustuslain 11 § turvaamaa oikeutta ajatuksenvapauteen käyttää esiopetusikäisten kohdalla huoltaja, joka valitsee joko uskontokasvatuksen tai elämänkatsomustietokasvatuksen. Esiopetuksen eettinen kasvatus on koko esiopetusryhmälle yhteistä.[20][21][22]

Ajatuksenvapaus koulussaMuokkaa

Suomen perustuslain 11 §:n 2 momentin perusteella ketään ei voida velvoittaa osallistumaan vakaumuksensa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Tämän perusteella oppilasta ei voida velvoittaa osallistumaan jumalanpalvelukseen, uskonnolliseen päivänavaukseen tai muuhun uskonnolliseen tilaisuuteen.[23]

Nykyinen käytäntö on, että oppilaan huoltaja ilmoittaa, jos oppilas ei osallistu uskonnon harjoittamiseen. Ilmoituksen voi tehdä kertaluontoisesti esimerkiksi kouluun ilmoittauduttaessa tai tapauskohtaisesti. Ilmoituksen jälkeen koulun on huolehdittava siitä, että oppilas ei osallistu kyseisiin tilaisuuksiin. Koululla on vastuu oppilaan turvallisuudesta myös silloin, kun oppilas ei osallistu koulun järjestämään uskonnolliseen tilaisuuteen. Koulu järjestää oppilaalle tilaisuuden ajaksi muuta toimintaa. Lukiossa ilmoituksen tekee oppilas itse.[23]

Vapaa-ajattelijain liiton entinen pääsihteeri Erkki Hartikainen valitti YK:n ihmisoikeuskomitealle, että lukion aamuhartaudet, kuten myös peruskoulun päivänavaukset loukkaavat kirkkoon kuulumattomien oikeuksia. Yhdysvaltain korkein oikeus on kieltänyt päivänavaukset, koska ne rikkovat perustuslakia.[24][25]

SananvapausMuokkaa

 
”Ilman ajatuksenvapautta ei ole viisautta eikä vapautta ilman sananvapautta.” Benjamin Franklin, 1722.

Suomessa vuoden 1734 lain rikoskaari määräsi jumalanpilkasta kuolemantuomion.[26] Vuoden 1889 rikoslaissa oli jumalanpilkkaa koskeva pykälä. Vuodesta 1890 eteenpäin enimmäisrangaistus jumalanpilkasta oli neljä vuotta vankeutta ja vuodesta 1970 eteenpäin kaksi vuotta.[27]

Vuonna 1999 tuli voimaan Suomen rikoslain 17 luvun 10 § uskonrauhan rikkomisesta. Lain mukaan uskonrauhan rikkomisesta voidaan tuomita sakkoihin tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Uskonrauhan rikkomiseen syyllistyy mikäli[28] ”julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, tai meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään tai muuten häiritsee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, muuta sellaista uskonnonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta.” Uskonnonvapauslain 2 §:n mukaisesti uskonnollisella yhdyskunnalla tarkoitetaan evankelis-luterilaista tai ortodoksista kirkkoa tai rekisteröityä uskonnollista yhdyskuntaa.[29] Vapaa-ajattelijain liitto on arvostellut rikosnimikettä tarpeettomana, koska muut lait suojelevat uskonnon harjoittamista häiritsemiseltä.[30]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapaus (PDF) Edu.fi. Viitattu 20.2.2010. [vanhentunut linkki]
  2. ”Kokonaan eri asia on, vaadimmeko me 'uskonnonvapautta', 'uskonnottomuuden vapautta', 'katsomusvapautta', 'käsitysvapautta' vai 'ajatuksen vapautta'. Tietysti me vaadimme nimenomaan ajatuksen vapautta, koska ajatuksen vapaus on näistä käsitteistä vähiten sekava.” Hartikainen, Erkki: Posthumanismi Esitelmä 16.2.2004. Suomen ateistiyhdistys. Arkistoitu 17.5.2011. Viitattu 20.2.2010.
  3. a b c Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  4. Nurmi, Timo: Gummeruksen suuri suomen kielen sanakirja. 3. tarkistettu ja päivitetty painos. Helsinki: Gummerus, 2004. ISBN 951-20-6541-X.
    * Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  5. Elo, Pekka: YK:n suositus katsomussyrjinnän poistosta kouluista Feto ry. Arkistoitu 26.1.2007. Viitattu 26.1.2010. Katso myös: Elo, Pekka & Honkala, Satu & Simola, Hannu: Elämänkatsomustieto koulussa: Opetuksen perusteita etsimässä. Helsinki & Lahti: Helsingin yliopisto, Lahden tutkimus- ja koulutuskeskus, 1992. ISBN 951-45-6212-7.
  6. a b c Hakusana vapaa-ajattelu teoksessa Otavan suuri ensyklopedia 19, Turgenev – veriryhmät. Helsingissä: Otava, 1981. ISBN 951-1-05082-6.
  7. a b Mustakallio, Hannu: Kansainvälisen vapaa-ajattelijaliikkeen alkuvaiheet. Suomen kirkkohistoriallisen seuran vuosikirja, 1999, nro 87–88. Helsinki: Suomen kirkkohistoriallinen seura. ISSN 0356-0767.
  8. a b c Nurmi, Suvielise: Katsomukset kohtaavat, s. 210. Helsinki: Kirjayhtymä, 1994. ISBN 951-26-3896-7.
  9. Kowalewski, David: Protest for Religious Rights in the USSR: Characteristics and Consequences. Russian Review, lokakuu 1980, 39. vsk, nro 4, s. 426–441. Blackwell Publishing on behalf of The Editors and Board of Trustees of the Russian Review. (englanniksi)
  10. Kalintšuk, Oleg & Hiltunen, Rudolf (toim.): Neuvostoliitto: Vastauksia suomalaisten kysymyksiin. (Sovetskij sojuz – otvetšaen na voprosy finnov.) Suomalaisen laitoksen toimitus: Matti Pykälä. Suomennos: Ulla-Liisa Heino ym. Helsinki: Suomi-Neuvostoliitto -seura, 1973.
  11. Overy, Richard: The dictators: Hitler's Germany, Stalin's Russia, s. 269-278. London: Penguin Books, 2005. ISBN 978-0-14-028149-1. (englanniksi)
    Katso myös: Soviet Atheism: the Militant League the Modern encyclopedia of Russian and Soviet history, vol. 2. Viitattu 21.4.2007. (englanniksi)
  12. Forssan ohjelma (Hyväksytty puoluekokouksessa 1903, Forssa) Suomen Sosialidemokraattinen Puolue. Arkistoitu 13.6.2008. Viitattu 17.12.2008.
  13. Niiniluoto, Ilkka: Ateismi. Teoksessa Helenius, Timo & Koistinen, Timo & Pihlström, Sami (toim.): Uskonnonfilosofia, s. 128. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8.
  14. Pikkusaari, Jussi: Vaikea vapaus: Sosialidemokratian häviö kirkolle Suomen kulttuuritaistelussa. Väitöskirja, Oulun yliopisto. Bibliotheca historica 32. Helsinki: Suomen historiallinen seura, 1998. ISBN 951-710-085-X.
  15. Niiniluoto 2003, s. 127.
  16. Scheinin, Martin: Koulujen uskonnonopetus ihmisoikeuksien näkökulmasta (PDF) Teologinen aikakauskirja. 2002. Helsinki: Teologinen julkaisuseura. Arkistoitu 17.6.2009. Viitattu 30.6.2009.
  17. Vapaa-ajattelijain liitto ry 2009. Tampere: Uskomaton.fi. Viitattu 29.6.2009.
  18. Vapaa-ajattelijain liitto ry:n säännöt vapaa-ajattelijat.fi. 11.12.2008. Arkistoitu 2.11.2011. Viitattu 7.12.2009.
  19. Kukkonen, Juha: ”Suomessa syrjitään uskonnottomia” Helsingin sanomat. 13.6.2004. Viitattu 29.11.2009.
  20. Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet (PDF) 2000. Opetushallitus. Viitattu 28.5.2010.
  21. Päiväkodit ja uskonnonvapaus Uskonnonvapaus.fi. Viitattu 28.5.2010.
  22. Elämänkatsomustietokasvatuksen opetussuunnitelma Et-opetus.fi. Tampereen vapaa-ajattelijat ry ym. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 28.5.2010.
  23. a b Perusopetuslain muutoksen vaikutukset uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetukseen sekä koulun toimintaan (PDF) Opetushallitus. Arkistoitu 18.1.2007. Viitattu 26.1.2010.
  24. Vainio, Janne: Suvaitsevuutta? (pääkirjoitus) Vapaa ajattelija. 1/2003. Helsinki: Vapaa-ajattelijan liitto ry. Viitattu 22.12.2008.
  25. Hartikainen, Erkki: Ihmisoikeudet Suomen koululaitoksessa (artikkeli) Vapaa ajattelija. 2–3/2004. Helsinki: Vapaa-ajattelijan liitto ry. Viitattu 22.12.2008.
  26. Jumalanpilkka 4.2.2009. Uskonnonvapaus.fi: Vapaa-ajattelijain liitto ry. Viitattu 8.9.2009.
  27. Toivonen, Raimo: Jumalanpilkka taas kerran Vapaa ajattelija. 4–5/2000. Helsinki: Vapaa-ajattelijain liitto ry. Viitattu 8.9.2009.
  28. Rikoslaki 19.12.1889/39 Finlex. Edita. Viitattu 8.9.2009.
  29. I-SHO:2008:6 Uskonrauhan rikkominen – Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate 3.7.2008. Suomen Asianajajaliitto. Viitattu 8.9.2009. [vanhentunut linkki]
  30. Hartikainen, Erkki: Tieteellinen maailmankatsomus. Liite: Vapaa-ajattelijain liiton kannanotto. Helsinki: Vapaa-ajattelijain liitto, 1980.
    Vainio, Janne: Jumalanpilkan maallinen paluu Vapaa ajattelija. 4/2005. Helsinki: Vapaa-ajattelijain liitto ry. Viitattu 8.9.2009.

KirjallisuuttaMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa

ArtikkeleitaMuokkaa