Krim

Mustaanmereen työntyvä niemimaa Etelä-Ukrainassa
Tämä artikkeli käsittelee niemimaata. Krimin autonomisesta tasavallasta ja Krimin tasavallasta on omat artikkelinsa.

Krim (ukr. Крим, Krym, ven. Крым, Krym, krimintat. Qırım) on Mustaanmereen työntyvä niemimaa. Niemimaalla sijaitsee Krimin autonominen tasavalta. Sen yhdistää mantereeseen neljästä kahdeksaan kilometriä leveä Perekopinkannas. Niemimaan itäpuolella Kertšinsalmi erottaa Asovanmeren Mustastamerestä. Krim kuuluu de jure Ukrainaan ja de facto Venäjään (lukuun ottamatta Arabatinkynnäksen pohjoisosaa, joka kuuluu sekä de jure että de facto Ukrainan Hersonin alueeseen).

Krim
Krimin niemimaa tummanvihreällä
Krimin niemimaa tummanvihreällä
Muut nimet Крим (ukrainaksi)
Крым (venäjäksi)
Qırım (krimintataariksi)
Sijainti Mustanmeren niemimaa
Merialue Mustameri
Pinta-ala 26  945
(Sevastopolin kaupunkipiiri 864 ja Krimin autonominen tasavalta 26 081) km²
Korkein kohta Roman-Koš, 1 545
Valtio
Valtio Venäjän 2014 miehittämä alue Ukrainassa
Väestö
Väkiluku noin 2,349 milj. (2013), josta Sevastopolin kaupunkipiiri 0,383 milj as.[1]
Suurin kaupunki Sevastopol[1]
Asutuskeskukset Kaupungit (2013 as.arvio[1]):
Sevastopol (342 580 as.)
Simferopol (337 285 as.)
Kertš (145 265 as.)
Jevpatorija (106 877 as.)
Jalta (78 115 as.)
Kielet venäjä
ukraina
krimintataari

Krimin autonomisen tasavallan pääkaupunki ja väkiluvultaan niemimaan toiseksi suurin kaupunki on Simferopol.[1] Toinen tärkeä kaupunki Krimillä on Sevastopolin rannikkokaupunki, joka on väkiluvultaan Krimin suurin kaupunki ja jota usein virheellisesti pidetään Krimin pääkaupunkina.

Krimin eteläpuolella sijaitsee merkittäviä merenalaisia maakaasu- ja maaöljyesiintymiä. Kun Venäjä valtasi Krimin, Ukraina menetti noin 80 prosenttia Mustanmeren maakaasu- ja maaöljyvaroistaan.[2] Tämä varojen menetys tekee Ukrainasta alttiimman Venäjän painostukselle.[3]

Krimin alueen kartta
Krimin kartta vuodelta 1882
Gaspra

MaantiedeMuokkaa

Krimin pohjoisosa on Ukrainan tasankojen jatketta, kuivaa aroa. Etelärannikolla kulkee 160 kilometriä pitkä Jailavuoristo (Taurian vuoristo), jonka pääharjanne on Jaila. Vuoriston korkein huippu on Roman Koš 1 542 metriä merenpinnasta.[4][5]

Vuoristoissa on runsaiden sateiden kasvattamia reheviä lehtimetsiä, joissa kasvaa tammia, valkopyökkejä, saarnia, lehmuksia ja pähkinäpuita.[6]

Ilmasto on varsinkin etelässä subtrooppinen, ja siksi alue on suosittu lomakohde. Tunnetuimpia kylpyläkaupungeista on Jalta.[6]

HistoriaMuokkaa

Alun perin Krimin nimi oli asukkaidensa mukaan Tauris eli Chersonesus taurica.[6]

Kreikkalaiset perustivat 600-luvulla eaa. siirtokuntia sen rannikolle. Myöhemmin alue kuului Bosporoksen valtakuntaan ja joutui 640 Itä-Roomalle.[6]

Kansainvaellusten aikana se toimi monien kansojen läpikulkupaikkana.[6] Kansainvaellusajan päätteeksi Krimillä asui gootteja. Krimillä puhuttu gootin kieli katosi ehkä vasta 1700-luvulla.

Tataarit valloittivat alueen 1200-luvulla, mutta menettivät sen turkkilaisille 1400-luvulla. Tataarit antoivat nykyisen nimen Krim eli "linnoitus".[6]

Krimin kaanikunta luotiin mongolien vallan loputtua 1441 ja sen johtajaksi asettui Hacı I Giray, joka oli etäistä sukua Tšingis-kaanille. Krimiläiset hallitsivat melkein koko aluetta Kuban- ja Dniestrjokien välillä, mutta eivät pystyneet valloittamaan genovalaisia kaupunkeja ennen ottomaanien apua 1475.

Kutšuk Kainnardžin rauhassa vuonna 1774 tataarit joutuivat luovuttamaan alueen turkkilaisille, jotka sitoutuivat tunnustamaan Krimin itsenäisyyden ja ortodoksisen uskon. Ennen aselepoa 1772 Venäjän keisarikunta neuvotteli Krimin kaanin kanssa sopimuksen, jonka mukaan Krim vapautuisi Turkin vallasta ja saisi itsenäisyyden Venäjän keisarikunnan alaisuudessa. Itsenäisyysjakso jäi kuitenkin lyhyeksi Venäjän anastettua alueen 1783 siellä syntyneiden kristittyjen ja islaminuskoisten välisten kahakoiden johdosta. Niemimaalla asuneet kristityt halusivat vapautua islaminuskoisten harjoittamasta sorrosta. Kun kaani Šagin-Girai ei suostunut kristittyjen vaatimuksiin, Venäjä katsoi asenteen kapinoinniksi ja miehitti keväällä 1783 maan ja kaanikunta liitettiin Venäjään.[6][7]

Katariina II:n hallituksessa Krimin haltuunotosta, kaanikunnan hajottamisesta ja alueen liittämisestä keisarikuntaan vastasi ylipäällikkö Grigori Potjomkin. Hän pani alkuun alueen asuttamisen. Keisarinnan vieraillessa Krimillä ulkomaalaisine vieraineen vuonna 1787 Potjomkin rakensi erään tarinan mukaan nopeasti näennäiskyliä, kulisseja, osoittaakseen merkittäviä aikaansaannoksiaan niemimaalla.[8][9]

Vuosina 1854–1856 käytiin itämainen sota eli Krimin sota.[6]Sodassa Venäjä kärsi tappion keskenään liittoutuneita Turkkia, Iso-Britanniaa, Ranskaa ja Sardiniaa vastaan. Taistelut tiivistyivät ajanmittaan Krimille Sevastopolin linnoituksen ympärille, jonka liittoutuneet lopulta valloittivat venäläisiltä. Pariisin rauhassa 1856 Sevastopol kuitenkin luovutettiin takaisin Venäjän hallintaan.[10]

Saksalaiset joukot valtasivat alueen bolševikeista keväällä 1918 ja Krim julistautui itsenäiseksi. Koko Ukrainan alueen tulevaisuus ratkaistiin Ukrainan itsenäisyyssodassa. Venäjän sisällissodassa 1919-1920 bolševikkivastaisen Pjotr Wrangelin armeijan tukikohta sijaitsi Krimillä, jonka Nestor Mahnon johtama anarkistinen Ukrainan vallankumouksellinen kapinallisarmeija valtasi marraskuussa 1920. Lopulta alue päätyi kuitenkin bolshevikeille ja Krim liitettiin jälleen Neuvosto-Venäjään.[6]

Venäjän sisällissodassa alue kärsi merkittäviä tuhoja, sillä se oli valkoisten keskeinen tukikohta.

Saksa valloitti Krimin 1941 muutamaksi vuodeksi. Neuvostoliiton valloitettua alueen takaisin, Krimin asukkaita syytettiin yhteistyöstä saksalaisten kanssa ja heidät päätettiin siirtää muualle Neuvostoliittoon. Krimin valtaväestö oli Krimin tataareja, jotka Josif Stalin pakkosiirrätti 18. - 20. toukokuuta 1944 Keski-Aasiaan. Huomattava osa 200 000 karkotetusta menehtyi kuljetuksien aikana.

Venäläistämistoimien yhteydessä vuonna 1946 Krimille vuonna 1921 myönnetty autonominen asema lakkautettiin kokonaan.[6][11]

Krimin tataareille myönnettiin paluuoikeus Krimille vuonna 1988.[11] Vuoden 2001 väestönlaskennassa Krimin autonomisessa tasavallassa asui 243 400 Krimin tataaria.[12] Paluumuutto on jatkunut tämän jälkeenkin, joskin 1990-lukua heikompana.

Toisen maailmansodan aikana helmikuussa 1945 Krimillä järjestetyssä Jaltan konferenssissa sovittiin liittoutuneiden kesken uudesta Euroopan jaosta.[13]

Krim kuului Neuvostoliitossa Venäjän federatiiviseen sosialistiseen neuvostotasavaltaan vuoteen 1954 asti, jolloin se Venäjällä nykyisin vallitsevan tulkinnan mukaan liitettiin Venäjän ja Ukrainan kansojen 300-vuotisen liiton kunniaksi Ukrainan sosialistiseen neuvostotasavaltaan.[11] Krim oli kuitenkin tuolloin kurjassa kunnossa ja rasite. Väestömäärä oli romahtanut pakkosiirtojen vuoksi, ja maatalous oli tuottamaton. Vuosipäivä vain sattui osumaan sopivasti samaan aikaan. Idean lahjoituksesta esitti Nikita Hruštšov, mutta päätöksen takana oli koko poliittinen johto aikana, jolloin maan sisäisten rajojen siirto oli helppoa ja tavallista. Neuvostoliiton Korkeimman neuvoston puhemiehistön asetuksen allekirjoittivat puheenjohtaja Kliment Vorošilov ja sihteeri Nikolai Pegov.[14]

27. helmikuuta 2014 Venäjä miehitti Krimin salaisella sotilasoperaatiolla ja anasti sen Ukrainalta, josta syntyi Krimin kriisi. Venäjä muodosti sinne itselleen mieleisen hallinnon ja järjesti maaliskuussa 2014 kansanäänestyksen alueen liittämisestä Venäjään. Äänestyksessä 97 % kannatti irtautumista Ukrainasta ja liittymistä Venäjään, äänestyprosentti oli 84. Venäjä loi miehityksen jälkeen Krimille uuden normaalin ja vahvisti alueen kytköstä Venäjään muun muassa militarisoimalla sitä voimakkaasti ja rakentamalla Kertšhinsalmen sillan manner-Venäjälle, jota seurasi pian Kertšhinsalmen välikohtaus 2018. Länsimaat pitivät alueliitosta laittomana ja asettivat pakotteita Venäjää vastaan, jotka ovat edelleen voimassa. Venäjän suhteet EU:n ja Yhdysvaltoihin heikkenivät huomattavasti, jolloin syntyi toinen kylmä sota Putinin hallituksen maan ulkorajoilla harjoittaman geopolitiikan seurauksena.[15]

Krimin kriisi 2014Muokkaa

 
Tunnuksettomia sotilaita, "pieniä vihreitä miehiä", Krimillä maaliskuussa 2014
Pääartikkeli: Krimin miehitys 2014

Helmikuussa 2014 Ukrainan vallankumouksen seurauksena Venäjä nosti valmiutta Sevastopolin laivastotukikohdassaan. Helmi-maaliskuussa 2014 Krimin Venäjä-mieliset sekä Krimille hyökänneet venäläissotilaat järjestivät kansanäänestyksen Krimin Venäjään liittämiseksi. Ukrainan hallituksen mukaan valtiollisia tiedotusvälineitä ja matkapuhelinliikennettä häirittiin laajamittaisella informaatiosodankäynnillä.[16] Venäjämieliset ja venäläiset miehittäjät ottivat haltuunsa Krimin parlamenttitalon.[17] Parlamenttitalossa syrjäytettiin Alueiden puoluetta edustanut pääministeri ja valittiin tilalle Sergei Aksjonov,[18][19][20] jonka Ukrainan väliaikaishallitus etsintäkuulutti 5. maaliskuuta syyttäen väkivaltaisesta vallankaappauksesta.[21]

Äänestystuloksen mukaan enemmistö Krimin asukkaista oli Venäjään liittymisen puolella. Ukrainan väliaikaishallitus ja länsivallat ovat tuominneet kansanäänestyksen laittomaksi ja sen tuloksen kiistanalaiseksi vedoten miehitykseen. YK:n yleiskokous tuomitsi kansanäänestyksen äänin 100 puolesta ja 11 vastaan. Päätöslauseman mukaan ”[Krimin kansanäänestys] ei ole sitova eikä sen avulla voida muuttaa Krimin autonomisen tasavallan tai Sevastopolin kaupungin asemaa”.[22][23][24] Krimin virallisten vaaliviranomaisten mukaan 96,77 prosenttia Krimin tasavallan äänestäneistä kannatti liittymistä Venäjään ja äänestysprosentti oli 81,3.[25] Krimin tataareja edustavan Mejlisin mukaan äänestysprosentti oli vain 34,2.[26]

Venäjä-mieliset ja Ukraina-mielisetMuokkaa

Krimillä kevään 2012 nuorisopolitiikkaa pro graduunsa tutkinut antropologi Emma Rimpiläinen sanoi, että jopa Krimin pieni "Venäläinen yhtenäisyys" -puolue oli tuolloin hyväksymässä Krimin kuulumisen Ukrainaan. Rimpiläinen ei havainnut pahoja jännitteitä venäläisenemmistön sekä tataari- ja ukrainalaisvähemmistöjen välillä, vaikka venäläisnuorisopoliitikot puhuivatkin sorrosta. Koulutus oli enimmäkseen venäjänkielistä.[27] Alueella maaliskuun alussa 2014 vierailleen Etyjin vähemmistövaltuutettu Astrid Thorsinmukaan Etyjin valtuuskunta ei löytänyt todisteita venäläisväestöön kohdistuvasta väkivallasta tai heidän oikeuksiensa loukkaamisesta. Sen sijaan Thors katsoi, että uhka kohdistui tosiasiallisesti ja erityisesti ukrainalaisiin ja Krimin tataareihin.[28] Toisaalta moni länsimainen media on tutkinut krimiläisten mielipiteitä ja tullut pääosin samaan tulokseen Krimin asukkaiden tahdosta liittyä Venäjään kuin Venäjän ilmoittama vaalitulos.[29][30][31][32]

Kansainvälinen asemaMuokkaa

Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous äänesti 27. maaliskuuta 2014 YK:n yleiskokouksen päätöslauselmasta 68/262, joka otti kantaa tapahtumaan, jossa Venäjä liitti Krimin osaksi itseään.[33] Ei-sitovaa päätöslauselmaa tuki 100 Yhdistyneiden kansakuntien jäsenvaltiota ja se vahvisti yleiskokouksen sitoutumisen Ukrainan alueelliseen koskemattomuuteen maan kansainvälisesti tunnustetuilla rajoilla. Lisäksi päätöslauselma korosti vuonna 2014 tapahtuneen Krimin kansanäänestyksen olleen epäpätevä. Kansakunnista 11 äänesti päätöslauselmaa vastaan ja 58 tyhjää. Lisäksi 24 valtiota oli poissa äänestyksen aikana.

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Devžavna služba statystyky Ukrajiny: Tšyselnist najavnoho naselennja Ukrajiny na 1 sitšnja 2013 roku (pdf) (Ukrainan paikkakuntien viralliset väkilukuarviot 1.1.2013) 2013. Kiova: Deržavna služba statystyky Ukrajiny (Ukrainan tilastokeskus), ukrcensus.gov.ua. Viitattu 1.3.2014. (ukrainaksi)
  2. As Russia Closes In On Crimea's Energy Resources, What Is Next For Ukraine? Forbes 28.2.2019.
  3. In Taking Crimea Putin Gains a Sea of Fuel. Ny Times 18.5.2014.
  4. ”Jaila”, Pieni Tietosanakirja II, s. 144. Helsinki: Otava, 1952.
  5. ”Jaila”, Otavan Iso Tietosanakirja 3, s. 1482. Helsinki: Otava, 1962.
  6. a b c d e f g h i j ”Krim”, Otavan Iso Tietosanakirja 4. Helsinki: Otava, 1962.
  7. Alpo Juntunen: ”Katsoiskotka ja puolikuu”, Venäjän historia, s. 192-193. 4. p.. Helsinki: Otava, 2006. ISBN 978-951-1-15799-1.
  8. ”Potemkin”, Otavan Iso Tietosanakirja 6, s. 1480. Helsinki: Otava, 1967.
  9. Kaarina Kaurinkoski: ”Taurian palatsi”, Pietarin palatsit, s. 34. Moreeni, 2011. ISBN 978-952-254-053-9.
  10. ”Krimin sota”, Tietojätti 2000, s. 419. Gummerus, 1999. ISBN 951-20-5809-x.
  11. a b c ”Krim”, Tietojätti 2000, s. 419. Krim, Krimin tataarit. Jyväskylä: Gummerus, 2000. ISBN 951-20-5809-x.
  12. Autonomous Republic Of Crimea: All-Ukrainian Population Census 2001 – National structure (englanniksi)
  13. ”Jaltan konferenssi”, Otavan Iso Tietosanakirja 3, s. 1509. Helsinki: Otava, 1962.
  14. Maxim Fedorov: Krim ei ollut lahja Ukrainalle Yle uutiset, 17.3.2014, viitattu 18.3.2014
  15. Jouko Juonala: Krimillä ei todellakaan ollut vaikea huomata, että valtaajat olivat venäläisiä sotilaita - näin niemimaa anastettiin viisi vuotta sitten Ilta-Sanomat. 5.3.2019. Viitattu 11.3.2021.
  16. Informaatiosota nykysodankäynnin avain – toi Krimin Venäjän syliin 26.3.2014. MTV3 Uutiset. Viitattu 3.4.2014.
  17. Puuperä, Jaakko: Krimin parlamenttitalon valtaus erikoisjoukkojen työtä. Suomen sotilas. Arkistoitu . Viitattu 10.4.2014.
  18. Crimean parliament dismisses autonomous republic’s government Kyiv Post. 27.2.2014. Viitattu 12.3.2013. (englanniksi)
  19. Higgins, Andrew & Erlanger, Steven: Gunmen Seize Government Buildings in Crimea The New York Times. 27.2.2014. ”Masked men with guns seized government buildings in the capital of Ukraine's Crimea region on Thursday, barricading themselves inside and raising the Russian flag after mysterious overnight raids that appeared to be the work of militant Russian nationalists who want this volatile Black Sea region ruled from Moscow.” Viitattu 1.3.2014. (englanniksi)
  20. Shuster, Simon: Putin's Man in Crimea Is Ukraine’s Worst Nightmare Time. ”Before dawn on Feb. 27, at least two dozen heavily armed men stormed the Crimean parliament building and the nearby headquarters of the regional government, bringing with them a cache of assault rifles and rocket propelled grenades. A few hours later, Aksyonov walked into the parliament and, after a brief round of talks with the gunmen, began to gather a quorum of the chamber’s lawmakers.” (englanniksi)
  21. Суд вынес постановление об аресте "марионеток Кремля" в Крыму Цензор.НЕТ. 5.3.2014. Viitattu 10.4.2014. (venäjäksi)
  22. Töyrylä, Katariina: Krimin äänestystulos varmistui: Liki 97 prosenttia kannatti liittymistä Venäjään Yle Uutiset. 17.3.2014. Viitattu 17.3.2014.
  23. YK:n yleiskokous tuomitsi Krimin äänestyksen. Helsingin Sanomat. 27.3.2014. Arkistoitu 31.8.2014. Viitattu 15.9.2014.
  24. Halminen, Laura & Turtiainen, Suvi: Putin puhui uhmakkaasti – ja liitti Krimin osaksi Venäjää. Helsingin Sanomat. 18.3.2014. Arkistoitu 18.3.2014. Viitattu 18.3.2014.
  25. Crimea declares independence, seeks UN recognition. 17.3.2014. Russia Today. Arkistoitu 26.3.2014. Viitattu 27.3.2014. (englanniksi)
  26. Mustafa Jemilev: «In Fact 34,2% of Crimean Population Took Part in Pseudo Referendum on March 16» 25.3.2014. Mejlis of the Crimean Tatar people. Viitattu 26.3.2014. (englanniksi)
  27. "Antropologi Krimillä", Elias Krohn, Yliopisto 3/2014, sivu 15.
  28. Kokkonen, Yrjö: Vähemmistövaltuutettu Thors: Ei merkkejä venäläisiin kohdistuvasta uhkasta yle.fi. 7.3.2014. Viitattu 15.9.2014.
  29. Bershidsky, Leonid: One Year Later, Crimeans Prefer Russia. Bloomberg. 6.2.2015. Arkistoitu 21.12.2018. (englanniksi)
  30. Shifrinson, Joshua R. Itzkowitz: Op-Ed: Russia’s got a point: The U.S. broke a NATO promise The Los Angeles Times. 30.5.2016. (englanniksi)
  31. Rapoza, Kenneth: One Year After Russia Annexed Crimea, Locals Prefer Moscow To Kiev Forbes. 20.5.2015. Viitattu 18.3.2022. (englanniksi)
  32. Pew Poll: Crimeans happy with “annexation” by Russia, believe referendum was free and fair Human rights investigations. 12.5.2014. Viitattu 18.3.2022. (englanniksi)
  33. Voting Record on Draft Resolution A/68/L.39 Territorial Integrity of Ukraine. PaperSmart. United Nations. Arkistoitu 13.4.2014. Viitattu 11.4.2014. (englanniksi)

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Ville Ropponen & Natalia Deviatkina: Krimin niemimaa. Savukeidas, 2010.

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • Korpela, Jukka: Krim Ukrainan ja Venäjän välissä. Idäntutkimus, 2009, 16. vsk, nro 1, s. 21–33. Artikkelin verkkoversio Viitattu 18.3.2022.
  • Crimea Internet Encyclopedia of Ukraine – Інтернетова Енциклопедія України. Viitattu 18.3.2022. (englanniksi) (Toronton yliopiston Ukraina-tutkimuksen tietosanakirja-artikkeli Krimistä (alkujaan 1984))