Elsa Turakainen
Elsa Mercedes Turakainen (8. elokuuta 1904 Helsinki – 7. helmikuuta 1992 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä. Hän teki huomattavan uran Helsingin Kansanteatterissa, joka alkoi vuonna 1965 toimia nimellä Helsingin kaupunginteatteri. Niin teattereissa kuin valkokankaillakin Turakainen saavutti taiteellisia voittoja tiheätunnelmaisissa, dramaattisissa rooleissa kuten myös tulkinnoissaan koomisista ”kansannaistyypeistä”. Eräitä rooleja hän näytteli sekä puheteatterissa että elokuvissa. Niitä on muun muassa professorskan osa teoksessa Ruma Elsa.
| Elsa Turakainen | |
|---|---|
 Elsa Turakainen 1930-luvun alussa |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Elsa Mercedes Turakainen |
| Syntynyt | 8. elokuuta 1904 Helsinki, Suomen suuriruhtinaskunta |
| Kuollut | 7. helmikuuta 1992 (87 vuotta) Helsinki |
| Ammatti | näyttelijä |
| Puoliso | Artturi Laakso (1935–1976†) |
| Lapset | 1 |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 1928–1979 |
| Merkittävät roolit |
”äiti Aino Suominen” (Suomisen perhe) ”Niskavuoren emäntä Loviisa” (Niskavuori) |
| Palkinnot | |
|
|
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| Svensk Filmdatabas | |
Elokuvataiteessa Turakainen – ystävien kesken ”Turri” – tunnettiin varsinkin lukuisista äiti-rooleistaan. Aikakirjoihin ovat jääneet eritoten Aino Suominen eli Suomisen perhe -elokuvasarjan äiti ja jyhkeän matriarkaalinen Loviisa Edvin Laineen ohjaamissa Niskavuori-elokuvissa. Näyttämötaiteessa Turakainen painotti inhimillisen yhteyden mahtia, ja hänen näyttelijäntyötään luonnehdittiin groteskin parodiseksi. Elokuvissa hänen roolinsa vaihtelivat äitihahmoista iloisiin kaupunkilaisrouviin ja akkatyyppeihin. Hänet palkittiin Pro Finlandia -mitalilla vuonna 1955.
UraMuokkaa
AlkuvaiheetMuokkaa
Elsa Turakainen syntyi ensimmäisen sortokauden aikana Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungissa kauppias Oskar Viljam Turakaisen ja Anna Matilda Rosenbergin perheeseen.[1] Turakainen opiskeli ensin laulunopettajaksi, mutta isä-Oskarin kehotuksesta hakeutui Suomen Näyttämöopistoon, jossa hän opiskeli 1926–1928.[1] Hän teki 1930-luvulla useita opintomatkoja Ruotsiin ja Keski-Eurooppaan.[2] Turakainen toimi lisäksi plastiikan opettajana Viipurin Näyttämöopistossa 1930–1933.[3]
Turakaisen näyttelijänura alkoi oopperasta Kaarle-kuninkaan metsästys, jossa hän näytteli nimiroolin. Hänen ensimmäinen teatterikiinnityksensä oli Viipurin Näyttämö 1928–1934, missä hän saavutti niin sanotun first ladyn aseman.[4] Turakainen näytteli muun muassa Leo Tolstoin näytelmässä Ylösnousemus, jossa hänellä oli Katinkan rooli. Viipurista hän siirtyi Tampereen Teatteriin kaudeksi 1934–1937.
Helsingin Kansanteatterin kausiMuokkaa
Turakainen aloitti 1937 työnsä Helsingin Kansanteatterissa, josta hän jäi eläkkeelle 1974. Sinä aikana teatterin nimi vaihtui ensin Kansanteatteri-Työväenteatteriksi ja myöhemmin Helsingin kaupunginteatteriksi. Pääkaupunkilaisteatterissa Turakaisella oli pääosat muun muassa Hella Wuolijoen näytelmissä Justiina ja Vihreä kulta. Näytelmässä Tulitikkuja lainaamassa hän tulkitsi Ihalaisen emännän osan. Lisäksi Turakaisen taiteellisiin saavutuksiin kuuluivat kuningatar Gertrude näytelmässä Hamlet ja Markurellien perheen rouva Markurell, jota on luonnehdittu yhdeksi hänen parhaista suorituksistaan. Komediassa Ruma Elsa hän teki onnistuneen tulkinnan lemmenkipeästä professorin leskestä vastanäyttelijänään Arvo Lehesmaa.[4]
Tragediennena Turakainen saavutti voiton muun muassa Franz Grillparzerin runomuotoisessa näytelmässä Meren ja lemmen aallot, jossa hän näytteli maallisen ja taivaallisen välissä taisteluaan käyvää papitar Heroa. August Strindbergin Aavesonaatissa Turakainen näytteli muumiota ja Lauri Kokkosen näytelmässä Laahus hän puolestaan tulkitsi verevän kukkakauppiaan roolin. Niskavuoren Loviisa-emäntää Turakainen esitti näytelmissä Niskavuoren Heta ja Entäs nyt, Niskavuori.
Turakaisen näyttämötehtäviä olivat edellä mainittujen ohella muun muassa:[2][5]
- Katon rajassa (rooli: Germaine)
- Kaunis Veera (Tolka)
- Kissat (Magda)
- Kulta vai kunnia (neiti Nobelmann)
- Kun lesket lempivät (Suso)
- Kuolleet sielut (leskirouva Korobotska)
- Laitapuolella (Anna)
- Laulu valkoiselle miehelle (Mamma Henry)
- Pygmalion (Eliza)
- Regina von Emmeritz (Regina)
- Sade (Sadie)
- Sisäänpääsytutkinto (Lude)
- Vanhan naisen vierailu (Claire)
- Vihreä papukaija (Irene Blake Holt)
ElokuvauraMuokkaa
Turakaisen elokuvaura alkoi sisällissotaan sijoittuvasta mykkäelokuvasta Miekan terällä (1928). Hän näytteli ensimmäisen elokuvaroolinsa maalaistyttönä Helsingin Sanomien mukaan ”elävästi, uskottavasti ja koruttoman luontevalla tavalla”. Kymmenen vuoden tauon jälkeen Turakainen esiintyi noin 60 elokuvassa suomalaisen elokuvan kultakaudelta lähtien aina vuoteen 1979.[3]
Turakainen näytteli Aino Suomista kaikissa kuudessa Suomisen perhe -elokuvassa. 1940-luvulla yleisö samaisti hänet voimakkaasti Ainon osaan, kuten myös Lasse Pöysti ja Maire Suvanto samaistettiin Suomisen perheen lapsihahmoihinsa. Edvin Laineen elokuvissa Niskavuoren Aarne ja Niskavuori taistelee Turakainen näyttelee vahvoin vedoin suurtilan vanhaa emäntää Loviisa Niskavuorta. Elokuvassa Opri hän tulkitsi liikuntakyvytöntä Akviliina-kunniamummoa, joka on kolmesta kohtalotoverista kaikkein äkäisin. Suoritus palkittiin Jussi-patsaalla.[3]
Eräs Turakaisen kepeistä filmirooleista oli elokuvassa Pekka ja Pätkä miljonääreinä, jossa hän näytteli leskirouvaa, kauppaneuvoksetar Gunilla Lillukkaa, joka viettelee Pätkää. Vahvasti karrikoidut hienostorouvat saivat Turakaisesta väkevän tulkitsijansa myös esimerkiksi komedioissa Ruma Elsa (1949) ja Älä nuolase... (1962). Yksi hänen kiitetyimpiä roolisuorituksiaan oli ärhäkkä naapuri Saariska elokuvassa Musta rakkaus (1957). Jack Witikan ohjaamassa Aapeli-filmatisoinnissa Pikku Pietarin piha (1961) Turakainen näytteli Jormalaisten taloudenhoitaja Karoliinaa.[3]
Turakaisen viimeiset elokuvaroolit olivat maaseudun naisia. Laineen Väinö Linna -filmatisoinneissa Täällä Pohjantähden alla sekä Akseli ja Elina hänellä oli sivuosa Leppäsen Hennana. Leppäskän rooli poikkesi merkittävästi Turakaiselle ominaisista hienostorouvan rooleista, kuten myös vahvaa murretta puhuva kursailematon Sammalsuon Maija vuoden 1979 elokuvassa Ruskan jälkeen. Turakainen itse koki niin suuret kuin pienetkin tyyppiroolit omikseen, mutta totesi haastattelussa olleensa Suomisen perheen äitinä ”eniten itseään”. Hän painotti myös, että sanomaltaan vakuuttavan käsikirjoituksen avulla pienestäkin roolista saa luotua hyvän. Esimerkkinä hän mainitsi osansa ruhtinattarena elokuvasta Kaunis Veera (1950).[3]
KuunnelmatMuokkaa
Radiossa Turakaisen ikimuistoinen rooli on Hanna Harvahammas Noita Nokinenä -kuunnelmissa.[3]
YksityiselämäMuokkaa
Turakaisen aviopuoliso oli näyttelijä Artturi Laakso vuodesta 1935 aina tämän kuolemaan vuonna 1976. Pariskunnalla oli yksi tytär, vuonna 1936 syntynyt Varpu.[1] Turakainen kävi mielellään teatterissa myös vapaa-aikanaan. Hän viihtyi kotioloissa ja suorastaan rakasti saunomista. Hänen luonnettaan on kuvailtu valoisaksi.
Elsa Turakainen kuoli 87-vuotiaana Helsingissä 7. helmikuuta 1992.[3]
FilmografiaMuokkaa
|
|
LähteetMuokkaa
- Mäkelä-Alitalo, Anneli et al.: Suomen kansallisbiografia 10. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2007. ISBN 978-951-746-451-2.
- Teatterin maailma – maamme teatterit ja niiden taiteilijat. Helsinki: Tammi, 1950.
- Teatterin maailma 1965 – Suomen teatterilaitos ja teatteriväki. Helsinki: Tammi, 1965.
- Koski, Pirkko & Veltheim, Katri: Valokiilassa näyttelijä. Helsinki: Otava, 1988. ISBN 951-11006-4-5.
ViitteetMuokkaa
Aiheesta muuallaMuokkaa
- Elsa Turakainen (maksullinen muistokirjoitus) Helsingin Sanomat. 7.2.1992.