Suomisen Olli rakastuu

suomalainen elokuva vuodelta 1944

Suomisen Olli rakastuu on Orvo Saarikiven ohjaama suomalainen elokuva vuodelta 1944. Se valmistui kuudesta Suomisen perhe -elokuvasta neljäntenä. Elokuva kertoo Ollin ihastumisesta musiikinopettajaansa ja muista lemmenkisailuista. Opettajaa tulkitsevalla Ansa Ikosella oli todellisuudessakin musiikinopettajan koulutus. Elokuvaa on luonnehdittu kasvukipujen kuvaukseksi[1].

Suomisen Olli rakastuu
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Orvo Saarikivi
Käsikirjoittaja Tuttu Paristo
Tuottaja T. J. Särkkä
Säveltäjä Tapio Ilomäki
Kuvaaja Armas Hirvonen
Leikkaaja Orvo Saarikivi
Armas Vallasvuo
Lavastaja Karl Fager
Pääosat Lasse Pöysti
Ansa Ikonen
Regina Heinonen
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuus
Ensi-ilta 25. joulukuuta 1944
Kesto 84 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Edeltäjä Suomisen taiteilijat
Seuraaja Suomisen Olli yllättää
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Juoni muokkaa

 
Tuulia (Ikonen) ja Olli (Pöysti) keskustelevat.
Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Tuulia Tähtinen on Helsingin Töölössä asuvan teini-ikään ehtineen Suomisen Ollin luokan uusi musiikinopettaja. Pojista koostuva luokka menettää sydämensä täysin nuorelle ja kauniille opettajattarelle. Hemaisevaan Tuuliaan retkahtaa varsinkin Olli, joka aluksi peittää ihastumisensa häiriköiden Tuuliaa tunneilla ja siten koetellen Tuulian kärsivällisyyttä. Olli kirjoittaa luokan tauluun ”Antero ei enää palaa”, jolla hän viittaa Tuulian sulhaseen, rintamalla sotivaan Antero Hirveen. Antero sattuu olemaan myös Ollin tyttöystävän Ritvan eno. Olli pyytää Tuulialta anteeksi. Hän innostuu musiikista ja alkaa johtaa luokkansa pojista koostuvaa kuoroa. Hän kirjoittaa myös runoja Tuulian ylistämiseksi, mistä Ritva suuttuu. Ollin isosisko Elina kohtaa Anteron työpaikallaan maaseudulla. Elinan aviomies Lasse saapuu myös paikalle ja luulee Elinan ja Anteron välillä olevan jotain. Hän poistuu Helsinkiin eikä anna Elinalle tilaisuutta selittää.

Laulajattaren urasta haaveileva Tuulia antaa ensikonserttinsa konservatoriossa. Yleisössä on paljon hänen nuoria ihailijoitaan. Konsertin jälkeen Ollin vaari Volmar eksyy Tuulian ja Anteron seuraan ja päätyy vahingossa Tuulian asuntoon. Opettajattaren parvekkeen äärellä koulupojat laulavat Ollin johdolla serenadia. Olli innostuu kiipeämään parvekkeelle ja on nolona törmätessään vaariinsa. Kriitikoista ”Fermaatti” kirjoittaa niin murskaavan arvostelun konsertista, että Tuulia masentuu. Olli menee ”Fermaatin” kotiin ja läimäisee tätä kasvoille. Tuulia kauhistuu. koulun rehtori ja Ollin vanhemmat Väinö ja Aino kauhistuvat ja Ollia rangaistaan

Elina on epätoivoinen, kun Lasse ei tahdo uskoa, ettei Elinalla ole suhdetta Anteron kanssa. Sofia-mummon neuvosta Tuulia ja Antero lähtevät vierailulle Suomisille palauttamaan hansikasta, jonka Ainon hajamielinen isä on unohtanut Tuulian asuntoon. Pipsa imartelee Tuuliaa, mutta Olli pysyttelee piilossa vierailun aikana. Pienen taistelun jälkeen Tuulia saa tilaisuuden keskustella Ollin kanssa ja kaikki kääntyy hyväksi. Myös Ritva antaa anteeksi ja sopii Ollin kanssa.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät muokkaa

 Lasse Pöysti  Olli  
 Ansa Ikonen  Tuulia Tähtinen  
 Regina Heinonen  Ritva  
 Maire Suvanto  Pipsa  
 Yrjö Tuominen  isä  
 Elsa Turakainen  äiti  
 Eine Laine  mummu  
 Hugo Hytönen  vaari  
 Siiri Angerkoski  Hilda  
 Toini Vartiainen  Elina  
 Esko Vettenranta  Lasse  
 Kalevi Hartti  Eka  
 Olavi Reimas  Antero Hirvi  
 Veikko Linna  ”Fermaatti”, musiikkiarvostelija  
 Aino Lohikoski  Ritvan äiti  
 Topo Leistelä  rehtori  
 Viljo Huttunen  humalainen  
 Tellervo Mäki  Pirkko  
 Jalmari Rinne  miesopettaja  
 Oiva Ollikkala  silmälasipäinen poika  
 Irja Kuusla  Keiju, ”Fermaatin” rouva  
 Hannes Hako  Konservatorion vahtimestari  
 Lauri Kyöstilä  Yleisradion vahtimestari  
 Simo Osa  vanhahko herra  
 Ossi Korhonen  ”Fermaatin” kollega  
 Jaakko Tervo  järjestäjä  
 Maikki Sälehovi  naisopettaja (naisopettaja)  
 Katri Jaakkola  Elinan palvelijatar  
 Tuomo Fors  pitkäkoipinen  
 Olavi Saarinen  herra  
 Vilho Kekkonen  säestäjä  
 Leo Sarri  autonkuljettaja  
 Martti Saarikivi  Matti  
 Seija Saarikivi  Marja  
 Mauno Kuusla  ”Fermaatin” lapsi  
 Matti Kuusla  ”Fermaatin” lapsi  
 Marjo Kuusla  ”Fermaatin” lapsi  
 Nelly Grönstrand  Ritvan palvelijatar  
 Senja Soitso  tarjoilija  

Vastaanotto muokkaa

Muiden Suomisen perheen elämästä kertovien elokuvien tapaan myös Suomisen Olli rakastuu sai aikalaiskriitikoilta melko myönteisen vastaanoton. Uusi Aura ylisti: ”Tähän asti paras lajissaan”. Helsingin Sanomat kehui elokuvaa suomalaisen arjen, työn ja toiminnan onnistuneesta kuvaamisesta. Uuden Suomen Salama Simosen mukaan Suomisen Olli rakastuu oli ennen kaikkea ”kahden miehen filmi”: Pöystin ja Saarikiven. Simonen kehui Saarikiven taitoa saada nuoret näyttelijät tekemään parhaansa. Elokuvan yleisömenestys oli sangen hyvä. Lasse Pöysti sai suorituksestaan ylimääräisen nuoren näyttelijän Jussin vuonna 1946.[2]

Huomioita muokkaa

Kuten elokuvan juoneen sopii, siinä esitetään runsaasti musiikkia. Koulupojat laulavat Lasse Pöystin johdolla kansansävelmän Raatikkoon. Ansa Ikonen esittää muun muassa sävelmät Kesäpäivä Kangasalla ja Minä laulan sun iltasi tähtihin.

Lasse Lehtovaaraa näyttelee Esko Vettenranta. Kolmessa aiemmassa Suomisen perhe -elokuvassa Lassea tulkinneen Unto Salmisen arveltiin olleen estyneen kesällä 1944 sairastamansa nivelreuman johdosta. [2]

Suomisen Olli rakastuu esitettiin televisiossa ensimmäisen kerran 16. maaliskuuta 1958. Elokuva on julkaistu DVD:nä, kuten kaikki Suomisen perhe -sarjan filmatisoinnit.

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Pajukallio, Arto: Elokuvat. Helsingin Sanomat 6.2.2012, s. D 7.
  2. a b https://www.elonet.fi/fi/elokuva/121428

Aiheesta muualla muokkaa