Pekka ja Pätkä miljonääreinä

vuoden 1958 elokuva

Pekka ja Pätkä miljonääreinä on Armand Lohikosken ohjaama elokuva vuodelta 1958. Se on yhdestoista Puupää-elokuva. Suomen Filmiteollisuuden tuottamaan sarjaan tehtiin kaikkiaan kolmetoista elokuvaa.

Pekka ja Pätkä miljonääreinä
Pekka ja Pätkä miljonääreinä juliste.jpg
Ohjaaja Armand Lohikoski
Käsikirjoittaja Armand Lohikoski
Tuottaja T. J. Särkkä
Säveltäjä Toivo Kärki
Kuvaaja Olavi Tuomi
Leikkaaja Elmer Lahti
Lavastaja Aarre Koivisto
Pääosat Esa Pakarinen
Masa Niemi
Siiri Angerkoski
Armas Jokio
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuus
Ensi-ilta 29. elokuuta 1958
Kesto 98 min
Alkuperäiskieli suomi
Edeltäjä Pekka ja Pätkä Suezilla
Seuraaja Pekka ja Pätkä mestarimaalareina
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Elokuvassa on kaksi perusjuonnetta. Ensinnäkin Pekka saa kauppaneuvos Lillukan testamentin perusteella lelutehtaan Tmi Le-Lu, koska on tuottanut neuvokselle elokuvillaan iloa. Pekan ja Pätkän tehtailijanura jää kuitenkin lyhyeksi. Toisena juonteena on Lillukan lesken ja Pätkän romanssi. Vaikka tarinassa on aikuisille tarkoitettuja vitsejä, se ei jaksa kriitikkoa innostaa, vaan hän kokee sen väsähtäneeksi.[1]

Perinnönjättäjän nimi Lillukka viittaa todennäköisesti viipurilaiseen mesenaattiin Juho Lallukkaan, perinnön peruste, ilon tuottaminen elokuvilla Lillukalle taas on piikki Puupää-elokuvia halveksineiden kriitikoiden suuntaan.[2]

JuoniMuokkaa

Kauppaneuvos Lillukka on kuollut, ja perikunta on kokoontunut asianajajan luokse kuulemaan testamenttia. Monien läsnäolijoita ivailevien testamentinkohtien jälkeen paljastuu yllätys: Lillukka on testamentannut merkittävimmän omaisuutensa, leikkikalutehdas Toiminimi Le-lun, Pekka Puupäälle, koska on niin suuresti nauttinut hänen sarjakuvahahmostaan.

Pekka ja Pätkä ryhtyvät johtamaan Le-lu-yhtiötä, joskin suuri osa heidän energiastaan kuluu leluilla leikkimiseen. Justiina nautiskelee johtajanrouvan leveästä elämästä, ja talonmies Pikkarainen palkataan konttoripäälliköksi. Tehtailijoiden luokse ilmaantuu keksintöjään kauppaamaan toinen toistaan omituisempaa väkeä. Keksijä Äly Nystyrä esittelee ideaansa liikkuvista rautatieasemista ja paikallaan seisovista junista. Sillä hänen mielestään estetään tuhoisat junaonnettomuudet. Kun Pekka ja Pätkä ihmettelevät, miksi keksijä oli tullut heidän puheilleen eikä mennyt Rautatiehallitukseen, Nystyrä kertoo Rautatiehallituksen herrojen todenneen hänelle "Puupää!" joten hän päätti tulla tänne. Keksijä Eisenstein sen sijaan esittelee nerokasta Sputnik-lelua, joka pannaan välittömästi tuotantoon.

Kauppaneuvos Lillukan pettyneet omaiset punovat erilaisia juonia saadakseen Le-lu-yhtiön takaisin. Kauppaneuvoksetar Gunilla Lillukka yrittää iskeä Pätkän, mutta tämä pelästyy leskirouvan kiivaita avioliittoaikeita ja pakenee joksikin aikaa tukkikämpälle. Poika Viktor Lillukka puolestaan murtautuu yöllä Le-lun konttoriin ja varastaa Sputnikin piirustukset. Nokkelan juoksupoikansa Pisamanaaman avulla Pekka ja Pätkä kuitenkin kehittävät nopeasti uuden menestyslelun.

Elokuvan lopulla Pekka ja Pätkä päättävät lahjoittaa yrityksen orpolapsille ja saavat jalomielisyydestään arvonimet. Justiinaa surettaa, kun ei voi enää leveillä olevansa johtajan rouva.

ArviotMuokkaa

Elokuvan piikittelemät kriitikot jatkoivat entisellä linjalla. Tema (Vaasa) haluaisi peräti kieltää Puupää-elokuvien teon ja huomauttaa muun lisäksi, että käsikirjoitus on surkea ja ohjaus vielä avuttomampi.[3]

NäyttelijätMuokkaa

 Esa Pakarinen  Pekka Puupää  
 Masa Niemi  Pätkä  
 Siiri Angerkoski  Justiina Puupää  
 Armas Jokio  talonmies Pikkarainen  
 Elsa Turakainen  kauppaneuvoksetar Gunilla Lillukka  
 Leena Pulkkinen  Inga Lillukka  
 Uuno Montonen  kauppaneuvos Walfrid Lillukka  
 Heikki Heino  merkonomi Timo Sahala  
 Tauno Söder  Viljo, Ingan sulhanen  
 Juhani Kumpulainen  Victor Lillukka  
 Martti Seilo  varatuomari Frans Pykälä  
 Tommi Rinne  konstaapeli  
 Heikki Savolainen  konttoripäällikkö  
 Annikki Linnoila  neiti Kaihokannel, pääjohtajan sihteeri  
 Anu Kilpiö  konttoristityttö  
 Tarmo Manni  keksijä Äly Nystyrä  
 Pentti Irjala  keksijä Eisenstein  
 Arvo Lehesmaa  Orpokotisäätiön hallituksen puheenjohtaja  
 Harri Turunen  Pisamanaama  
 Varma Lahtinen  Hilda, kotiapulainen  
 Matti Lehtelä  Tikkanen, autonkuljettaja  
 Helmi Lehosti  konttorinainen  
 Laila Rihte  konttorinainen  
 Maija-Liisa Pohjola  konttorinainen  
 Paavo Hukkinen  vanginvartija  
 Kaarlo Wilska  vanginvartija  
 Hannu Halonen  harmonikansoittaja  
 Nestori Lampi  keilaaja  
 Suvi-Päivikki Alakönni  Suvi-Päivikki  
 Kielo-Tellervo  Kielo-Tellervo  
 Hannes Veivo  tukkilainen  
 Arttu Suuntala  tukkilainen  
 Kai Lind  helistimien soittaja  
 Toimi Kiviharju  taiteilija Piblo Pacasso  
 Anton Soini  mies muotokuvan paljastustilaisuudessa  
 Alice Lyly  nainen muotokuvan paljastustilaisuudessa  
 Impi Aro  Mattsonska  

LähteetMuokkaa

  1. Tv-maailma, Päivän elokuvia, 21/2011 sivu 21 ja 11/2011 sivu 17
  2. Pekka ja Pätkä miljonääreinä Elonetissä Taustaa, viitattu 7.4.2012
  3. Pekka ja Pätkä miljonääreinä Elonetissä Lehdistöarvio, viitattu 10.4.2014

Aiheesta muuallaMuokkaa