Laahus

Lauri Kokkosen näytelmä
Tämä artikkeli kertoo näytelmästä. Nimi tarkoittaa myös Orivedellä sijaitsevaa järveä.

Laahus on Lauri Kokkosen kirjoittama näytelmä vuodelta 1958. Näytelmä kertoo turhamaisen kukkakauppiaan 50-vuotisjuhlien valmistelusta pienessä suomalaisessa kirkonkylässä. Näytelmän keskeinen jännite on kukkakauppiaan ja ujon laahuspukua valmistavan ompelijattaren välisessä suhteessa. Näytelmä oli varsinkin 1950- ja 1960-luvuilla erittäin paljon esitetty. Siitä on tehty kaksi televisiotaltiointia (1965, ohjaus Pekka Koskinen, pääosissa Sylvi Salonen ja Rauni Ikäheimo (Yle),[1] sekä 1980, ohjaus Antti Einari Halonen, pääosissa Anja Pohjola ja Seela Sella (MTV),[2]).

Laahus
Kirjoittaja Lauri Kokkonen
Kirjoitettu 1958
Tyylilaji komedia
Aihe Kukkakauppiaan juhlapuvun valmistamiseen liittyviä kommelluksia
Tapahtumapaikka ja -aika suomalainen kirkonkylä 1950-luvulla
Kantaesitys 1958
Kantaesityspaikka Tampereen teatteri

Näytelmä on käännetty myös ruotsiksi (Släpet, kääntäjä Kajsa Krook). [3]

Lähteet muokkaa

  • Laahus. Komediaa tiistaina, keskiviikkona ja perjantaina Jyväskylä 1958. Gummerus. 137 sivua, kuvitettu.

Viitteet muokkaa