Akkusatiivi

Akkusatiivi (vanhemmissa suomen kieliopeissa myös kohdanto) on nominatiivi-akkusatiivikielissä (siten myös uralilaisissa ja useissa indoeurooppalaisissa kielissä) transitiiviverbien tekemisen kohteen eli suoran objektin (transitiivilauseen verbin selkeimmin patienttimaisen määritteen) sija.

Latinan kielioppiperinteestä periytyvä termi akkusatiivi on selitetty käännösvirheen tulokseksi: lähtökohtana oleva kreikan kielen verbi merkitsi sekä ’aiheuttaa’ että ’syyttää’, ja latinalaisiin kielioppeihin valittiin virheellisesti jälkimmäinen merkitys (lat. accusare).

Akkusatiivi uralilaisissa kielissä

Uralilaisessa kantakielessä oletetaan olleen *-m-päätteinen akkusatiivi. Tämä pääte on yhä näkyvissä eteläsaamen ja marin kielessä. Itämerensuomalaisissa ja useimmissa saamelaiskielissä sekä mordvan kielissä se on muuttunut alun perin *n-päätteisen genetiivin kaltaiseksi. Joissakin uralilaisissa kielissä alkuperäinen *-m on korvautunut toisella suffiksilla, esimerkiksi unkarin kielessä akkusatiivin pääte on -t.

Vaikka kaikki uralilaiset kielet kuuluvat typologisesti nominatiivi-akkusatiivikielten tyyppiin, joissakin niistä (esimerkiksi useissa hantin ja mansin murteissa) ei ole erillistä substantiivien akkusatiivisijaa laisinkaan. Tyypillistä uralilaisille kielille on myös, että objektit eivät aina ole akkusatiivisijassa vaan voivat esiintyä myös muissa sijoissa, kuten perusmuodossa eli nominatiivissa (esimerkiksi käskymuotoisten verbien objektien nominatiivimuotoisuus, kuten suomen lauseessa osta auto!, vaikuttaa ikivanhalta piirteeltä). Itämerensuomalaisissa kielissä alkuperäisen akkusatiivin rinnalle on kehittynyt osaobjektin sija, partitiivi.

Akkusatiivi suomen kielessä

Muiden itämerensuomalaisten kielten tapaan suomen kielessä alkuperäinen m-akkusatiivi on muuttunut genetiivin kaltaiseksi (ostan auton, vrt. auton ovi), koska kaikki sananloppuiset m-äänteet ovat muuttuneet n:iksi. Tämän rinnalla esiintyy tietyissä lausetyypeissä nominatiivimuotoisia objekteja (osta auto!, ostetaan auto, täytyy ostaa auto), ja monikolliset ei-osaobjektit ovat monikon nominatiivin kaltaisessa muodossa (ostimme kaikki autot). Nämä kaikki voidaan nähdä ns. totaali- eli kokonaisobjektin eri muotoina, joiden vastakohtana ovat partitiivissa olevat osaobjektit (olen ostamassa/en osta autoa/autoja). Suomalaisessa kielioppiperinteessä on ollut tapana nimittää kaikkia kokonaisobjektin muotoja akkusatiiviksi; on puhuttu ”genetiiviakkusatiivista” ja ”nominatiiviakkusatiivista”. Yksikössä ”nominatiiviakkusatiivi” eli ”päätteetön akkusatiivi” esiintyy totaaliobjektin sijana niissä lausetyypeissä, joissa verbiin ei liity nominatiivimuotoista perussubjektia (eli vaaraa subjektin ja objektin sekaantumisesta ei ole), eli käsky- ja passiivilauseissa sekä yksipersoonaisissa rakenteissa ((minun/sinun/hänen...) täytyy ottaa apu vastaan).

Vuonna 2004 ilmestynyt Iso suomen kielioppi luopui perinteisestä käytännöstä. Sen periaatteen nojalla, että sijamuoto (kuten ”akkusatiivi”) on morfologinen eli taivutusopin kategoria, ei lauseopillinen (kuten ”totaaliobjekti”), termi akkusatiivi varattiin pelkästään persoonapronominien sekä kysymyspronominin kuka/ken totaaliobjektin muodoille, jolla on oma erillinen taivutuspäätteensä -t (minut, meidät, hänet, kenet). Muita totaaliobjektin muotoja nimitetään muotonsa mukaisesti genetiiveiksi tai nominatiiveiksi.

Suomen akkusatiivin asema voidaan nähdä hieman tulkinnanvaraisena, sillä suomessa on ergatiivikielen piirteitä (ns. pseudoergatiivisuus), eli joissain rakennetyypeissä intransitiivisen (objektittoman) lauseen subjekti ja transitiivilauseen objekti voidaan merkitä samalla tavalla. Tämä koskettaa etenkin partitiivimuotoisia subjekteja (pihalle jäi monta autoa) ja objekteja (olen ajanut monta autoa), mutta myös persoonapronominin akkusatiivin leviäminen omistusrakenteisiin (minulla on sinut) voidaan nähdä tällaisena pseudoergatiivipiirteenä.

Unkari

Unkarin kielessä akkusatiivi muodostetaan päätteellä -t. Pääte liittyy vartaloon joko suoraan (jos sanan lopussa on vokaali tai -n, -ny, -r, -ly, -s, -sz) tai sidevokaalin välityksellä (jos sanan lopussa on muu kuin edellä mainittu konsonantti). Sidevokaalin määrää vokaalisointu.

Esimerkkejä:

• király ’kuningas’ : királyt ’kuninkaan’ (akkusatiivi)
• ház ’talo’ : házat
• kép ’kuva’ : képet

Akkusatiivi indoeurooppalaisissa kielissä

Jo kantaindoeurooppaan voidaan rekonstruoida *-m-päätteinen akkusatiivi (monikossa *-ns). Neutrisukuisten substantiivien akkusatiivi oli kuitenkin nominatiivin kaltainen, ja tämä piirre on säilynyt monien nykyistenkin indoeurooppalaisten kielten taivutuksessa.

Saksa

Saksan kielessä akkusatiivi eroaa nominatiivista vain eräillä pronomineilla sekä maskuliinisukuisten sanojen yksikkömuodoissa. Feminiinien, neutrien ja monikkomuotoisten sanojen (lukuun ottamatta me- ja te- pronomineja) akkusatiivi on aina nominatiivin kaltainen. Akkusatiivi muodostetaan käyttämällä artikkelien akkusatiivimuotoja einen, den (maskuliini), ein, das (neutri) ja eine, die (feminiini). Lisäksi maskuliinin yksikön akkusatiivissa adjektiivit ja myös muutamat heikoiksi maskuliineiksi kutsutut substantiivit saavat päätteen -en. Esimerkkejä:

• der Hund ’koira’: akkusatiivi den Hund
• ein Mann ’mies’: einen Mann
• ein Mensch ’ihminen’ (heikko maskuliini): einen Menschen

Saksassa akkusatiivia käytetään paitsi objektin sijana myös seuraavien prepositioiden kanssa: an, auf, hinter, in, neben, über, unter, vor, zwischen (kun vastataan kysymykseen mihin) sekä aina seuraavien prepositioiden kanssa: durch, für, gegen, ohne, um...herum, wider.

Venäjä

Venäjän kielessä oma muotonsa akkusatiivilla on vain feminiinin yksikössä. Maskuliinissa akkusatiivi riippuu siitä viittaako sana elolliseen (ihminen, eläin) tai elottomaan kohteeseen: elollisilla maskuliineilla akkusatiivi on genetiivin kaltainen ja elottomilla nominatiivin kaltainen. Monikossa akkusatiivi on feminiineillä ja elollisilla maskuliineilla monikon genetiivin kaltainen, elottomilla ja neutreilla monikon nominatiivin kaltainen.

Esimerkkejä:

• кошка, koška ’kissa’ (feminiini): akkusatiivi кошку, košku
• врач, vratš ’lääkäri’ (elollinen maskuliini): врача, vratša

Muita kieliä

Esperanto

Esperantossa akkusatiivi muodostetaan aina päätteellä -n. Objektin lisäksi se voi ilmaista muun muassa liikkeen suuntaa, mittaa ja aikaa. Esimerkkejä:

• Mi legis kvar bonajn librojn (’Luin neljä hyvää kirjaa’)
• Kial la kato ne manĝas tiun nigran birdon? (’Miksi kissa ei syö tuota mustaa lintua?’)
• Vi vidas min (’Näet minut’)
• Mi iras lernejen (’Menen kouluun’)
• Li serĉis ŝin du tagojn (’Hän etsi häntä kaksi päivää’)
• Mi vekiĝas ĉiun tagon je la deka (’Herään joka aamu kymmeneltä’)
• La ĉemizo kostas du dek eŭrojn (’Paita maksaa kaksikymmentä euroa’)

Ido

Idossa akkusatiivi muodostetaan kuten esperantossakin, mutta sitä ei käytetä yhtä paljon.

Lähteet

Sijamuodot

abessiivi • ablatiivi • absolutiivi • adessiivi • adverbiaali • akkusatiivi • allatiivi • benefaktiivi • datiivi • delatiivi • distributiivi • eksessiivi • ekvatiivi • elatiivi • ergatiivi • essiivi • finaali • formaali • genetiivi • illatiivi • inessiivi • instruktiivi • instrumentaali • kausaali • kausatiivi • komitatiivi • komparatiivi • latiivi • lokatiivi • modaali • multiplikatiivi • nominatiivi • oppositiivi • partitiivi • prepositionaali • prolatiivi • separatiivi • situatiivi • sosiatiivi • sublatiivi • superessiivi • superlatiivi • temporaali • temporaalinen distributiivi • terminatiivi • translatiivi • vokatiivi