Aitonevan rata

Aitonevan rata oli Kihniössä sijainnut leveäraiteinen turpeen kuljetukseen tarkoitettu pistoraide. Noin neljä kilometriä pitkä Aitonevan suolle johtanut rata erkani Parkano-Haapamäki-radalta Pettukankaan (Aitonevan) linjavaihteen kohdalta. Rata avattiin liikenteelle 31. lokakuuta 1945 ja se oli käytössä vuoteen 1999 saakka. Nykyisin turvetta kuljetetaan rekka-autoilla.

Aitonevan rata
Perustiedot
Reitti Aitoneva–Aitonevan turpeentuotantolaitos
Avattu 31. lokakuuta 1945
Lakkautettu 1999
Aitonevan rataa Niskoksentieltä kuvattuna.

Turvetuotantoa Aitonevalla vuodesta 1944 harjoittanut Suo Oy kuljetti turvevaunut Pettukankaalle ensin VR:ltä vuokratuilla vetureilla ja myöhemmin omalla veturillaan. Suo Oy:n oma veturi oli Lokomon ruotsalaisen Slipmaterial-yhtiön lisenssillä Suomessa valmistama ns. Bjurstöm-lokomoottori, Lokomo 2/1932. Veturi oli käytössä Aitonevalla 1945–1986 ja nykyisin se on kunnostettuna Toijalan veturimuseossa.

Aitonevalla on tuotettu jyrsinpolttoturvetta sekä pitkälle maatunutta turvetta muun muassa puutarhakäyttöön. Turvetuotantoa nykyisin harjoittava Vapo Oy arvioi tuotannon voivan jatkua vuoteen 2015 saakka.

Aitonevalla oli leveäraiteisen pistoradan lisäksi vielä 1970-luvulla kymmeniä kilometrejä 600mm levyistä kapearaiteista rautatietä jota käytettiin kuoritun turpeen keräämiseen suolta. Kapearaidekalusto myytiin huvipuistoihin Kalajoelle ja Ähtäriin.

Aitonevan turvemuseossa[1] on esillä turvetuotannossa käytettyjen koneiden ohella myös Virosta Tootsin turveradalta tuotua neuvostoaikaista 750mm kapearaidekalustoa (ESU-2 -veturi ja turvekombinaatin työläisten ruokailuvaunu).

Museota varten ollaan myös kunnostamassa kahta Aitonevalla aikoinaan käytettyä 600mm Pedershaab-dieselveturia, joista ensimmäisenä valmistui numero 2 kesällä 2011.

Sen valmistuttua ruokailuvaunu siirrettiin Minkiön asemalle jossa sitä on käytetty eri tapahtumissa ravintolana.

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Kaikkea sitä esitelläänkin: Nämä ovat Suomen erikoisimmat museot, Studio55, MTV3 18.1.2012. Viitattu 21.10.2014.