Aškenasijuutalaiset

Keski- ja Itä-Euroopan juutalaiset

Aškenasijuutalaiset (hepr. ‏אשכנזים‎, aškenazim) ovat yksi juutalaisten diasporaryhmistä.[3] Aškenasiyhteistö muodostui keskiajalla Keski-Euroopassa, mistä osa heistä muutti Itä-Eurooppaan. Nykyisin suurin osa aškenaseista asuu Yhdysvalloissa ja Israelissa.

Aškenasijuutalaiset
Aškenasijuutalaisten asuinalue vuonna 1881, tihein asutus tummanharmaalla ja punaisella.
Aškenasijuutalaisten asuinalue vuonna 1881, tihein asutus tummanharmaalla ja punaisella.
Väkiluku 12 miljoonaa[1]
Asuinalueet  Yhdysvallat:
6 miljoonaa[1]
 Israel:
3–4 miljoonaa[2]
Kielet heprea, jiddiš, englanti, venäjä
Uskonnot juutalaisuus

Aškenasijuutalaisille kehittyi muista juutalaisryhmistä erottuvaa uskonnollista ja kulttuurista perinnettä. Eroavaisuuksia on esimerkiksi jumalanpalvelusrituaaleissa, lakien tulkinnassa ja heprean ääntämyksessä,[4] ja aškenasit alkoivat puhumaan jiddišiä, germaanista kieltä, jossa on myös muun muassa seemiläisiä elementtejä. Sittemmin aškenasien ja muiden juutalaisten erot ovat vähentyneet, sillä aškenasit ja esimerkiksi sefardijuutalaiset elävät nykyisin samoilla alueilla.

Aškenasien osuus maailman juutalaisista on nykyään noin 80 prosenttia.[3]

Nimityksen etymologiaMuokkaa

Aškenaz oli Ensimmäisen Mooseksen kirjan mukaan Gomerin poika ja Jafetin ja Nooan jälkeläinen. Juutalaiset alkoivat käyttää Aškenaz-nimeä Saksasta ja saksan kielestä viimeistään 1000-luvulla.[5] Nimellä alettiin sen jälkeen viitata Pohjois-Ranskan ja läntisen Saksan alueen juutalaisiin ja myöhemmin Keski-Euroopasta Itä-Eurooppaan muuttaneiden juutalaisten muodostamaan suureen juutalaisyhteisöön.[4]

HistoriaMuokkaa

Aškenasien katsotaan polveutuvan juutalaisista, jotka muuttivat Lähi-idästä Etelä-Eurooppaan ja sieltä pohjoisempaan Eurooppaan[6] (katso "Alkuperä"-osio). 1000-vuosituhannen alussa aškenasit asuttivat pääasiassa Saksaa ja Ranskaa,[4] jolloin tärkeimmät asutuskeskittymät olivat Mainz, Worms ja Speyer. Wormsista muodostui aškenasien uskonnollisen oppineisuuden keskus, ja esimerkiksi rabbi Rashi opiskeli siellä. Juutalaisten elinkeinoaloja oli rajoitettu[7] ja maanomistus heiltä kielletty,[8] ja monet päätyivät kauppiaiksi.[9][7] Myös rahanlainaaminen kuului juutalaisille sallittuihin toimialoihin, kun taas kristityiltä se oli kirkon toimesta kiellettyä. Kristitty aatelisto kuitenkin käytti juutalaisia välikäsinä lainaamiseen sekä lainojen ja verojen keräämiseen. Velkojiin suhtauduttiin kielteisesti, millä oli osansa juutalaisvastaisuuden ja juutalaisvainojen synnyssä.[10]

Ristiretkien aikoina juutalaiset kohtasivat väkivaltaisia vainoja.[7][9] Heidät nähtiin "Kristuksen murhaajina"[11] ja heitä syytettiin esimerkiksi kristittyjen lasten rituaalimurhista. Vaikka muun muassa piispat tiesivät tällaisten syytösten olevan perättömiä eivätkä paavi tai aateliset hyväksyneet väkivaltaiskuja juutalaisia kohtaan, ei asiaan yleensä erityisemmin puututtukaan, etenkään ensimmäisen ristiretken aikana. Mustan surman aikana juutalaisia syytettiin kulkutaudin levittämisestä kaivoja myrkyttämällä.[9] Vaikka juutalaisiakin kuoli ruttoon, olivat he selvinneet vähemmillä vahingoilla kuin muu väestö,[12] mikä johtui heidän puhtaussäännöistään. Syntyi jälleen tuhoisia vainoja,[9] ja juutalaisia kidutettiin ja poltettiin elävältä.[12] Viranomaiset eivät yleensä reagoineet tähän muuten kuin karkottamalla juutalaiset pois.[9] Syytöstä absurdina pitänyt paavi Klemens VI kuitenkin julkaisi Avignonissa vuonna 1348 bullan, joka julisti sen perättömäksi.[12] Vainojen myötä juutalaiset eristäytyivät muusta yhteiskunnasta aiempaa enemmän.[9] Useat juutalaiset pakenivat Puolaan, ja tämän seurauksena Itä-Euroopan aškenasiyhteisöt saivat alkunsa.[7]

Puolaan juutalaiset oli toivotettu 1200-luvulla tervetulleiksi, koska heistä oltiin toivottu maalle hyödyllistä ammattiväkeä.[13] Puolasta muodostui aškenasijuutalaisuuden keskus 1500-luvun alkuun mennessä.[4] Itä-Euroopan juutalaiset sijoittuivat yhteiskunnassa maaorjien sekä maanviljelijöiden muodostaman väestön ja maanomistajien väliin, ja he harjoittivat käsityöammatteja ja ulko- ja sisämaankauppaa.[13] Tyypilliseksi asumismuodoksi tuli shtetl, juutalaisenemmistöinen kylä, jossa asui myös ei-juutalaisia. Keski-Euroopan juutalaiset sen sijaan asuivat yleensä omiensa keskuudessa kaupunkigetoissa.[4]

Läntisestä Euroopasta levisivät uskomukset juutalaisten suorittamista rituaalimurhista Itä-Eurooppaan, ja ne yleistyivät 1600-luvulla.[14][15] Kasakkakapinassa 1648–1654 Ukrainassa ja Puolassa tuhottiin satoja synagogia ja 100 000 juutalaista tapettiin, koska heidät miellettiin samaan joukkoon puolalaisten aatelisten ja suurmaanomistajien kanssa.[16] Itä-Euroopan aškenaseja alkoi muuttaa juutalaisvainoja pakoon Länsi-Eurooppaan, myös sellaisille alueille kuin Alankomaat ja Englanti, missä oli siihen asti asunut lähinnä sefardijuutalaisia.[4]

1700-luvun lopulla Saksassa sai alkunsa haskala-liike, joka pyrki saamaan juutalaisille tasavertaisia kansalaisoikeuksia. Länsi-Euroopassa tässä onnistuttiin 1800-luvun loppuun mennessä.[17] Emansipaation ja yhteiskunnallisen sekularisaation myötä perinteinen juutalainen etnisyyttä ja uskontoa yhdistelevä identiteetti oli haastettuna. Koska uskonnollista erilaisuutta siedettiin paremmin kuin etnistä, haluttiin juutalaisten sulautuvan eurooppalaisiin kansoihin ja heitä alettiin määrittää pelkäksi uskonnolliseksi ryhmäksi etnisen sijaan, mihin juutalaiset eivät yleensä itse olleet tyytyväisiä.[18] Toisaalta samoihin aikoihin kehittyi käsite "seemiläisestä rodusta", johon juutalaiset kuuluivat, mikä johti myös rotukeskeisempään juutalaisvastaisuuteen.[17] 1800-luvulla myös aškenasien aiempi uskonnollinen yhtenäisyys rikkoutui,[19] ja juutalainen uskonto jakautui kolmeen pääsuuntaukseen: reformijuutalaisuuteen, uusortodoksiaan ja konservatiiviseen juutalaisuuteen.[20] Aškenaseista suuri osa myös maallistui.[18]

1700-luvun lopussa Puolan jakojen jälkeen Venäjän keisarikunnan juutalaisväestö määrättiin asumaan rajatulla asuinalueella (Venäjän juutalaisten asuinalue).[21] Väkivaltaiset juutalaisvainot olivat Venäjän keisarikunnassa harvinaisia, kunnes 1881–1882 tapahtui pogromiaalto, ja seuraavien vuosikymmenien kuluessa pogromeja kohdistettiin juutalaisiin useasti.[22] Itä-Euroopassa antisemitismillä oli vahva pohja, minkä taustasyitä olivat luokkarakenteet, eri uskonto,[19] keskiaikaiset uskomukset rituaalimurhista[14][15] ja poliittinen epäluuloisuus.[23] Juutalaisten kansalaisoikeuksien saaminen eteni Itä-Euroopassa hitaammin kuin läntisessä Euroopassa.[17]

Venäjän keisarikunnan juutalaisista tuli asevelvollisia vuonna 1827. Juutalaisille määrätyillä pitkillä palvelusajoilla (Nikolai I:n aikana heidän sotilaspalveluksensa kesti 25 vuotta) pyrittiin tukahduttamaan heidän juutalaisuuttaan. Armeijassa palvelleita aškenaseja asettui myös Venäjän vallan alla olleeseen Suomeen, minkä seurauksena suomenjuutalainen vähemmistö syntyi. Tätä ennen Suomeen oli muuttanut vain joitakin yksittäisiä juutalaisia.[24]

 
Puolanjuutalaisia kauppatorilla vuonna 1916.

1800-luvulla alkoi Itä-Euroopan aškenasien suuri joukkomuutto eri puolille maailmaa, Länsi-Euroopan lisäksi Australiaan, Etelä-Afrikkaan, Pohjois-Amerikkaan[4] ja tuolloin Ottomaanien valtakuntaan kuuluneeseen Palestiinaan sionistisen liikkeen syntyessä.[20] 1920-lukuun mennessä oli jopa kaksi miljoonaa aškenasia muuttanut Yhdysvaltoihin.[4]

Venäjän tsaarin valta syrjäytettiin vuonna 1917, mikä johti sosialistisen Neuvostoliiton syntymiseen.[25] Neuvostoliitossa uskonnollista ja vähemmistöjen kansallista toimintaa pyrittiin tukahduttamaan, mikä vaikutti myös Itä-Euroopan juutalaisten elämään.[26]

Adolf Hitlerin 1933–1945 johtamassa Saksassa rotuun perustuva antisemitismi saavutti uuden huipun.[27] Toisen maailmansodan aikana "juutalainen rotu" päätettiin järjestelmällisesti hävittää, ja juutalaisia niin Saksasta kuin sen miehittämistä alueista ja sen puolella sotivista maista vietiin tuhoamisleireille ja osaa hyödynnettiin työvoimana.[28] Arviolta kuusi miljoonaa juutalaista kuoli holokaustissa, joista suurin osa oli aškenaseja.[29] Tämän myötä Yhdysvalloista tuli aškenasielämän keskus.[4]

Israelin juutalaisista aškenaseja oli maan itsenäistymisen aikana 1948 suurin osa, mutta muslimimaista tapahtuneen juutalaisten maahanmuuton jäljiltä sefardit ja mizrahit nousivat enemmistöksi. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen tapahtunut maahanmuutto kasvatti taas aškenasien osuutta Israelin väestöstä. Aškenasien dominoiva ote israelilaisen yhteiskunnan monilla sektoreilla on kuitenkin aina ollut tuntuva, ja eri ryhmien välillä on joskus ollut jännitteitä.[4][30][31]

KulttuuriMuokkaa

Aškenasit ovat ylläpitäneet juutalaisen kansan alkujaan Lähi-idässä muodostuneita kulttuurisia ja uskonnollisia traditioita[32] mutta myös kehittäneet diasporan aikana muista juutalaisryhmistä erottavasti sekä oman kielen että omaleimaisia tapoja, jotka näkyvät arkielämässä, uskonnon harjoittamisessa sekä tulkitsemisessa,[4] ruoanvalmistuksessa[33] ja juhlien, kuten hanukan, vietossa.[34]

Aškenasien jumalanpalveluksessa on samat yhteiset peruspiirteet kuin muidenkin juutalaisryhmien jumalanpalveluksissa, mutta myös pienimuotoisia eroavaisuuksia. Esimerkiksi aškenasien liturgiassa käyttämä musiikki on saanut vaikutteita läntisestä musiikista.[35]

 
Shtetl-aiheista kuvitusta

Aškenasien kansanmusiikkiin kuuluu monipuolinen lauluperinne ja klezmer-soitinmusiikki.[36] Asuinympäristö on vaikuttanut aškenasien ruokakulttuuriin, ja aškenasien ruoka on tyypillisesti miedommin maustettua kuin muilla juutalaisilla ja naudanlihaa käytetään enemmän. Aškenasien perinneruokia ovat esimerkiksi geltile-kala, latkes-ohukaiset ja lihaperunapata tsholent.[37] Kansanuskomuksia kutsutaan isoäidin tarinoiksi, Bubbe maises. Niihin liittyvät esimerkiksi uskomukset pahasta silmästä.[38] Shtetl-kylillä on symbolinen merkitys aškenasien kansanperinteen keskittymänä, ja ne ovat toimineet juutalaisen taiteen innoitteena.[39]

Varhaiset aškenasit keskittyivät Raamatun ja Talmudin opiskeluun, ja heidän keskuudestaan nousi esimerkiksi rabbi Rashi, jonka kommentaarit ovat juutalaisuudessa keskeisessä asemassa.[4] 1700-luvulla syntynyt mystinen herätysliike hasidilaisuus voidaan nähdä tavallaan vastareaktiona vallinneelle opiskelukeskeisyydelle, ja se vaikutti aškenasikulttuuriin laajasti vaikka sai myös vastustusta.[13]

 
Hasidiperhe Brooklynissa.

1900-luvulta lähtien[40] valtaosa juutalaisista on pukeutunut synagogan ulkopuolella ei-juutalaisten tavoin, mutta monet ortodoksijuutalaiset pukeutuvat muista erottuvasti: yhteisöjen miehet esimerkiksi käyttävät usein mustaa pukua ja päähinettä.[41] Hasidijuutalaiset omaksuivat vaikutteita itäeurooppalaisista muotivirtauksista.[42] Naimisissa olevat ortodoksijuutalaisnaiset ovat perinteisesti peittäneet hiuksensa, ja 1500-luvun Euroopassa omaksuttiin myös peruukkien käyttö tähän tarkoitukseen.[43]

Holokausti muutti perinteellisen aškenasikulttuurin tilaa pysyvästi:[13]

»Perinteinen jiddishinkielinen ashkenasikulttuuri suurten kaupunkien ahtaine ja köyhine juutalaiskortteleineen, maaseudun usein jopa juutalaisenemmistöisine pikkukaupunkeineen (shtetl), käsityöläisineen, kauppiaineen ja torieukkoineen, ruokineen, lauluineen ja juutalaispukuineen, kurjuuden markkinoineen ja läheisine ihmissuhteineen säilyi aidoimmillaan Itä-Puolassa ja Liettuassa 1940-luvulle saakka – kunnes sota ja SS-joukot tuhosivat sen peruuttamattomasti.»
(Tapani Harviainen)

Aškenasien ja muiden juutalaisten erot ovat vähentyneet, sillä aškenasit ja esimerkiksi sefardijuutalaiset elävät nykyisin samoilla alueilla esimerkiksi Israelissa ja Yhdysvalloissa.[4]

KieliMuokkaa

Pääartikkeli: Jiddiš
 
Jiddišinkielisen teatterin näytelmäjuliste vuodelta 1935.

Aškenasien perinteinen kieli on jiddiš. Se syntyi juutalaisranskaa ja -italiaa puhuneiden juutalaisten muuttaessa saksankielisille alueille ja omaksuttua paikallisen kielen, johon he yhdistelivät elementtejä myös hepreasta ja arameasta, ja myöhemmin Itä-Euroopassa vaikutteita ammennettiin edelleen slaavilaisista kielistä. Jiddišin sanastosta noin 75% on germaanista, 25% seemiläistä ja loput 5% pääosin slaavilaista, mutta myös hieman juutalaisranskasta ja -italiasta perittyjä romaanisia elementtejä on havaittavissa.[44] Kieltä kirjoitetaan heprealaisilla aakkosilla.[45] Jiddiš oli aškenasien arkikieli 1900-luvun puoliväliin asti; hepreaa he käyttivät vain uskonnollisissa yhteyksissä. Jiddišiä puhutaan edelleen monissa Yhdysvaltojen ja Israelin harediyhteisöissä, mutta aškenasien enemmistö puhuu asuinmaansa pääkieltä, kuten englantia, venäjää, hepreaa tai Suomessa suomea.[46][47]

Jiddiš on hyvin ekspressiivinen kieli, ja siihen sisältyy paljon esimerkiksi interjektioita[48] sekä eloisaa kansanperinnettä heijastavia idiomeja ja sanontoja.[49]

Jiddišinkielinen kirjallisuus kukoisti vuosina 1864–1939. Ammattimainen jiddišinkielinen teatteri sai alkunsa Romaniassa 1870-luvulla ja levisi pian Yhdysvaltoihin.[50] New Yorkista tuli pian jiddiš-teatterin tärkein keskittymä ja jiddiš-teatterista tärkeä osa sen juutalaisväestön yhteisöllisyyttä 1920-luvun alkuun asti.[51]

SukunimetMuokkaa

Katso myös: Juutalainen nimi

Aškenasijuutalaiset joutuivat ottamaan käyttöön sukunimet 1700-luvun lopulla, ja useimmat perheet ottivat itselleen jiddišin- tai saksankieliset sukunimet. Haluttuja nimiä olivat esimerkiksi jalokiviin ja kukkiin viittaavat nimet, kuten Edelstein, Bernstein ja Rosenthal. Varattomimmat juutalaiset joutuivat tyytymään jopa loukkaaviin nimiin, kuten Klein ('pieni') tai Klutz ('kömpelö'). Paljon otettiin käyttöön myös ammatteja tai kaupunkeja merkitseviä nimiä. Moni Israeliin muuttanut suku on sittemmin vaihtanut vanhan jiddišinkielisen nimensä heprealaiseen.[52] Usein jiddišinkielinen nimi on yksinkertaisesti käännetty hepreaksi. Samoin saksan- ja puolankielisiä sukunimiä on muutettu heprealaisiksi, esim. Israelin entinen pääministerin Ariel Sharonin sukunimi oli Scheinerman,[53] ja Israelin entisen pääministerin Benjamin Netanjahun isoisä muutti perheen sukunimen Mileikowskysta Netanjahuksi.[54]

MenestysMuokkaa

Emansipaation jälkeen aškenasijuutalaiset ovat ansioituneet huomattavasti eurooppalaisen ja pohjoisamerikkalaisen kulttuurin ja etenkin tieteen alalla,[55] ja länsimaiden ulkopuolella aškenaseilla on ollut merkittävä poliittinen rooli Israelissa.[4] 1900-luvun puolivälin jälkeen noin 30 prosenttia Nobel-palkinnoista on myönnetty juutalaistaustaisille, lähinnä aškenasijuutalaisille, tutkijoille. Aškenasijuutalaiset menestyvät poikkeuksellisen hyvin myös älykkyystesteissä.[55]

AlkuperäMuokkaa

 
Aškenasijuutalaisia Jerusalemissa 1900-luvun alussa.

Suurin osa tutkijoista katsoo niin aškenasi- kuin mizrahi- ja sefardijuutalaistenkin alkuperän olevan ainakin osittain muinaisissa israeliiteissa ja osittain myös ei-seemiläisissä käännynnäisissä.[56] Välimerelliseen Eurooppaan oli muodostunut juutalaisyhteisöjä jo ennen Jerusalemin toisen temppelin tuhoutumista,[57] ja juutalaissodat johtivat useiden juutalaisten siirtymiseen Levantista Etelä-Eurooppaan sekä maahanmuuttajina[58] että orjina,[59][60] joiden vapauttamisesta muut juutalaiset maksoivat.[60] Toisinaan on esitetty, että Rooman valtakunnassa juutalaisten määrä olisi ollut suuri, minkä perusteella on myös ajateltu juutalaisten harjoittaneen käännyttämistyötä juutalaisuuteen Roomassa,[61] mikä olisi ollut juutalaisuudelle poikkeuksellista.[62] Ehdotettua Rooman juutalaisten suurta lukumäärää on esitetty väärintulkituksi[61][63] ja on muodostunut konsensus siitä, että toisen temppelin ajan juutalaiset eivät harjoittaneet käännyttämistyötä, vaikka kääntymistäkin joskus tapahtui.[64] Aškenasien Lähi-idästä tulleet esi-isät ilmeisesti ottivat eurooppalaisia naisia vaimoikseen.[65][3] Etelä-Euroopan juutalaisten muuttaessa pohjoisempaan Eurooppaan[57] 300-luvulta lähtien ainakin 900-luvulle asti aškenasien perustajaväestö eriytyi muista juutalaisista omaksi alaryhmäkseen Reinin laakson alueella.[58] Keski-Euroopan juutalaiset jakautuivat aluksi kulttuurisesti varsinaisiin jiddishin kielen kehittäneisiin aškenaseihin ja Tšekin alueella Böömissä ja Määrissä länsislaavilaista kieltä puhuneisiin juutalaisiin (jotka myöhemmin sulautuivat jiddishinkieliseen kulttuuriin). Aškenasien muuttaessa myöhemmin Itä-Eurooppaan heihin ilmeisesti sulautui siellä jo aiemmin ollutta itäslaavia puhunutta juutalaisväestöä, joka niin ikään polveutui Lähi-idän juutalaisista. Keski-Euroopasta saapuneet aškenasit olivat määrältään suurilukuisempia, eikä tällä ollut heihin suurta geneettistä vaikutusta.[66]

M. F. Hammerin ja muiden tutkimuksen mukaan (2000) mukaan aškenasijuutalaisten Y-haploryhmät ovat peräisin etupäässä Lähi-idästä samoin kuin maailman useimpien muiden juutalaisryhmienkin. Tutkijaryhmän mukaan eri juutalaisyhteisöjen isälinjojen samankaltaisuus tukee käsitystä siitä, että Euroopan juutalaiset polveutuvat Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän juutalaisryhmien kanssa samasta Lähi-idässä eläneestä väestöstä. Eurooppalainen vaikutus isälinjoihin on ollut pientä juutalaisten diasporan aikana.[67] Vastaavanlaisiin tuloksiin on päätynyt myös esimerkiksi Peidong Shenin ja muiden tutkimus (2004).[68] Joidenkin tutkimusten mukaan suuri osa niistä aškenasijuutalaisista, jotka uskovat polveutuvansa koheneista, jakavat isälinjoissaan sefardijuutalaisten koheneiden kanssa erityisen yhteneväisyyden,[69] eli niin kutsutun kohengeenin. 2004 julkaistun tutkimuksen mukaan he ovat isälinjoiltaan hyvin läheisiä myös samarialaisten kanssa.[68] Noin neljä prosenttia aškenasijuutalaisista pitää itseään leeviläisinä,[70] ja heillä esiintyy haploryhmää R1a-M582 (R1a1a1b2a2b1a), jonka alkuperä on niin ikään Lähi-idässä[71] ja joka oli todennäköisesti yksi heprealaisilla esiintyneistä haploryhmistä.[72]

Vuoden 2006 tutkimuksessa Doron Behar esittää, että lähes puolella aškenaseista äitilinjoja on vain neljä, jotka ovat saaneet alkunsa Levantin alueella Lähi-idässä 1900–2000 vuotta sitten,[73] ja lopuilla heistä (noin 60 prosentilla) on huomattavasti heterogeenisemmät äitilinjat.[74] Nature Communicationsissa 2013 julkaistun tutkimuksen mukaan suurin osa aškenasien äitilinjoista on lähtöisin esihistoriallisesta Euroopasta ja peräisin käännynnäisiltä 2000 vuoden takaa. Loput äitilinjoista havaittiin olevan peräisin joko Lähi-idästä tai tuntemattomasta lähteestä.[75]

Useissa autosomaalisen DNA:n tutkimuksissa aškenasijuutalaisten on havaittu sijoittuvan Lähi-idän ja Etelä-Euroopan väliin.[76] Vuosien 2014, 2017 ja 2020 tutkimusten mukaan noin puolet aškenasien geeneistä on Lähi-idästä ja loput lähinnä Euroopasta.[77][78][79] Aškenasien on havaittu olevan lähellä sefardijuutalaisia, Pohjois-Afrikan juutalaisia, italianjuutalaisia ja syyrianjuutalaisia; ryhmät muodostavat väestöklusterin, joka limittää kyproslaisia ja druuseja. Heillä on tutkimusten mukaan yhteinen alkuperä Iranin ja Irakin mizrahijuutaisten kanssa, mutta erottuvat näistä osittain eurooppalaisella sekoituksellaan.[66] Aškenasit ovat lähellä myös muun muassa sisilialaisia ja muita eteläitalialaisia sekä kreikkalaisia.[80]

Aškenasijuutalaiset polveutuvat tutkimusten mukaan vain pienestä perusryhmästä, ja heidän suuri määränsä selittyy 1000-luvulta alkaen tapahtuneella voimakkaalla väestönkasvulla.[81] Pieni perustajaryhmän koko ja sitä seurannut vähäinen geenien vaihtuminen muiden kansojen kanssa on tuottanut aškenaseilla omanlaisensa kansantautiperinnön.[82] Suurin osa aškenasien kansantautien tutkimustuloksista viittaa ryhmän lähi-itäläiseen alkuperään, osa myös eurooppalaiseen.[83]

1800-luvulla alkunsa sai teoria, jonka mukaan aškenasit polveutuisivat juutalaisuuteen kääntyneistä kasaareista.[84] Teoriaa kannattavan geneetikko Eran Elhaikin mukaan aškenasien geeniperimä on yhdistelmä kaukasuslaista, eurooppalaista ja seemiläistä perimää.[85] Elhaikin esittämiin näkemyksiin on suhtauduttu kriittisesti, ja useimmat tutkijat ovat teorian hylänneet geneettisen,[65] historiallisen, kulttuurisen ja kielitieteellisen todistusaineiston pohjalta.[86]

Tunnettuja aškenasijuutalaisiaMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Harviainen, Tapani & Illman, Karl-Johan (toim.): Juutalainen kulttuuri, 3. painos. Helsinki: Otava, 2003 ISBN 951-1-13313-6.
  • Patai, Raphael & Bar-Itzhak, Haya (toim.): Encyclopedia of Jewish Folklore and Traditions, M. E. Sharpe, 2013 ISBN 978-0-7656-2025-5.

ViitteetMuokkaa

  1. a b John Hopkins Gazette
  2. Do Ashkenazi Jews have a Higher than expected Cancer Burden? Israel Medical Association Journal ,Volume 3, 2001.
  3. a b c Balter, Michael: Did Modern Jews Originate in Italy? Science. 8.10.2013. Viitattu 3.2.2021. (englanniksi)
  4. a b c d e f g h i j k l m n Schoenberg, Shira: Judaism: Ashkenazim Jewish Virtual Library. Viitattu 14.8.2022. (englanniksi)
  5. Ashkenaz Jewish Encyclopedia. Viitattu 3.6.2012. (englanniksi)
  6. Brook, Kevin Alan: The Jews of Khazaria, s. 171. Rowman & Littlefield, 2018.
  7. a b c d Encyclopedia of Jewish Folklore and Traditions (2013), s. 203.
  8. Juutalainen kulttuuri, s. 27.
  9. a b c d e f Juutalainen kulttuuri, s. 31–32.
  10. Kaufman, Amy S.: A Tale of Two Europes: Jews in the Medieval World The Public Medievalist. 20.6.2017. Viitattu 14.1.2022. (englanniksi)
  11. The Crusades Jewish Virtual Library. Viitattu 17.12.2021.
  12. a b c Ahituv, Shmuel (toim.) : The Jewish People: An Illustrated History, s. 217. Continuum, 2006.
  13. a b c d Juutalainen kulttuuri, s. 161–163.
  14. a b Blood libel | anti-Semitism Encyclopaedia Britannica. Viitattu 27.1.2022. (englanniksi)
  15. a b Blood Libel Holocaust Encyclopedia. United States Holocaust Memorial Museum. Viitattu 27.1.2022. (englanniksi)
  16. Juutalainen kulttuuri, s. 215.
  17. a b c Juutalainen kulttuuri, s. 33.
  18. a b Todd Endelman: From Enlightenment to World War II. Teoksessa Zvi Y. Gitelman (toim.): Religion or Ethnicity? Jewish Identities in Evolution. Rutgers University Press, 2009.
  19. a b Juutalainen kulttuuri, s. 164.
  20. a b Juutalainen kulttuuri, s. 35.
  21. Juutalainen kulttuuri, s. 217.
  22. Klier, John: Pogroms YIVO Encyclopedia of Jews in Eastern Europe. 2010. Viitattu 11.2.2022.
  23. Juutalainen kulttuuri, s. 219.
  24. Juutalainen kulttuuri, s. 291–298.
  25. Neuvostoliitto syntyy Yle Uutiset. 17.8.2001. Viitattu 26.5.2022.
  26. Juutalainen kulttuuri, s. 220
  27. anti-Semitism - Nazi anti-Semitism and the Holocaust Encyclopedia Britannica. Viitattu 5.1.2022. (englanniksi)
  28. Juutalainen kulttuuri, s. 222.
  29. Juutalainen kulttuuri, s. 38–39.
  30. Aviya Kushner: Israel's Vibrant Jewish Ethnic Mix My Jewish Learning. Arkistoitu 22.4.2012. Viitattu 3.6.2012. (englanniksi)
  31. Who Are Mizrahi Jews? My Jewish Learning. Viitattu 16.2.2021. (englanniksi)
  32. Gil Atzmon, Li Hao, Itsik Pe'er, Christopher Velez, Alexander Pearlman, Pier Francesco Palamara: Abraham's Children in the Genome Era: Major Jewish Diaspora Populations Comprise Distinct Genetic Clusters with Shared Middle Eastern Ancestry. The American Journal of Human Genetics, 11.6.2010, nro 6, s. 850–859. PubMed:20560205. doi:10.1016/j.ajhg.2010.04.015. ISSN 0002-9297. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  33. Ashkenazi Cuisine My Jewish Learning. Viitattu 2.2.2021. (englanniksi)
  34. How to Celebrate Hanukkah At Home My Jewish Learning. Viitattu 2.2.2021. (englanniksi)
  35. Lowenstein, Steven M.: The Jewish Cultural Tapestry: International Jewish Folk Traditions, s. 87–89. Oxford University Press, 2000. (englanniksi)
  36. Juutalainen kulttuuri, s. 400–401.
  37. Juutalainen kulttuuri, s. 418–421.
  38. Lévy, Isaac Jack & Lévy Zumwalt, Rosemary: "Folk Belief", teoksessa: Encyclopedia of Jewish Folklore and Traditions (2013).
  39. Shandler, Jeffrey: "Shtetl". Teoksessa: Encyclopedia of Jewish Folklore and Traditions (2013).
  40. Stokes, Jamie (toim.): Encyclopedia of The Peoples of Africa and the Middle East, s. 347. Facts on File, 2009.
  41. Jewish Clothing My Jewish Learning. Viitattu 8.1.2021. (englanniksi)
  42. Juutalainen kulttuuri, s. 155.
  43. Juhasz, Esther: "Hair Covering, Women", teoksessa: Encyclopedia of Jewish Folklore and Traditions (2013).
  44. Kahn, Lily: Colloquial Yiddish: The Complete Course for Beginners, s. viii. Routledge, 2015.
  45. Yiddish language Encyclopedia Britannica. Viitattu 2.2.2021. (englanniksi)
  46. Tapani Harviainen & Karl-Johan Illman (toim.): Juutalainen kulttuuri. Helsinki: Otava, 1998. ISBN 951-1-13313-6. lähde tarkemmin?
  47. Simo Muir: Virittäjä, 2009. Helsinki: Kotikielen seura. ISSN 0042-6806.
  48. Sanderson, Sertan: Yiddish: Celebration of life, language of remembrance DW.COM. 18.5.2020. Deutsche Welle. Viitattu 2.2.2021. (englanniksi)
  49. Kassow, Samuel: Shtetl The YIVO Encyclopedia of Jews in Eastern Europe. Viitattu 8.1.2022.
  50. Yiddish literature Encyclopedia Britannica. Viitattu 2.2.2021. (englanniksi)
  51. Nahshon, Edna: The History of Yiddish Theater Museum of Yiddish Theater. Viitattu 2.2.2021. (englanniksi)
  52. Jewish Family Names Board of Jewish Education. Arkistoitu 28.5.2012. Viitattu 3.6.2012. (englanniksi)
  53. Ariel Sharon Encyclopedia Britannica, viitattu 26.3.2021 (englanniksi)
  54. Milikowsky Family eilatgordinlevitan.com, viitattu 26.3.2021 (englanniksi)
  55. a b Charles Murray: Jewish Genius 2007. Commentary Magazine. Viitattu 3.6.2012. (englanniksi)
  56. Goldstein, David B.: Jacob's Legacy: A Genetic View of Jewish History, s. 3. Yale University Press, 2008. (englanniksi)
  57. a b Marta D. Costa, Joana B. Pereira, Maria Pala, Verónica Fernandes, Anna Olivieri, Alessandro Achilli: A substantial prehistoric European ancestry amongst Ashkenazi maternal lineages. Nature Communications, 8.10.2013, nro 4. PubMed:24104924. doi:10.1038/ncomms3543. ISSN 2041-1723. Artikkelin verkkoversio.
  58. a b Doron M. Behar et al.: Contrasting Patterns of Y Chromosome Variation of in Ashkenazi Jewish and Host Non-Jewish European Populations. Human Genetics, 2004. (englanniksi)
  59. Marcus, Ivan G.: Ashkenaz YIVO Encyclopedia of Jews in Eastern Europe. 2017. Viitattu 11.2.2022.
  60. a b Antiquity J-Italy. Viitattu 15.10.2021. (englanniksi)
  61. a b McGing, Brian: Population and proselytism: how many Jews were there in the ancient world?, teoksessa Bartlett, John R. (toim.): Jews in the Hellenistic and Roman Cities. Routledge, 2002.
  62. Firestone, Reuven: Why Jews Don't Proselytize Renovatio | The Journal of Zaytuna College. 2019. Viitattu 10.5.2022. (englanniksi)
  63. Feldman, Louis H.: Judaism And Hellenism Reconsidered. s.185. Brill, 2006.
  64. Gregerman, A. (2011): The Lack of Evidence for a Jewish Christian Countermission in Galatia. Studies in Christian-Jewish Relations, 4(1)
  65. a b Ashkenazi Jewish women descended mostly from Italian converts, new study asserts Genetic Literacy Project. 8.10.2013. Viitattu 24.7.2021. (englanniksi)
  66. a b Brook, Kevin Alan: ”Eastern and Central European Jews after the Tenth Century”, teoksessa The Jews of Khazaria. Rowman & Littlefield, 2018.
  67. M. F. Hammer ym.: Jewish and Middle Eastern non-Jewish populations share a common pool of Y-chromosome biallelic haplotypes 9.5.2000. National Center for Biotechnology Information. Viitattu 3.6.2012. (englanniksi)
  68. a b Shen et al: Reconstruction of Patrilineages and Matrilineages of Samaritans and Other Israeli Populations From Y-Chromosome and Mitochondrial DNA Sequence Variation. Hum Mutat 24:248–260, 2004. (englanniksi)
  69. What Are Kohanim, or Jewish 'Priests'? My Jewish Learning. Viitattu 17.12.2020. (englanniksi)
  70. Goldstein, David B.: Jacob's Legacy: A Genetic View of Jewish History, s. 63. Yale University Press, 2008. (englanniksi)
  71. Brook, Kevin Alan: The Jews of Khazaria, s. 205. Rowman & Littlefield, 2018.
  72. Doron M. Behar, Lauri Saag, Monika Karmin, Meir G. Gover, Jeffrey D. Wexler, Luisa Fernanda Sanchez: The genetic variation in the R1a clade among the Ashkenazi Levites’ Y chromosome. Scientific Reports, 2.11.2017, nro 1, s. 14969. doi:10.1038/s41598-017-14761-7. ISSN 2045-2322. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  73. Doron M.Behar ym.: The Matrilineal Ancestry of Ashkenazi Jewry: Portrait of a Recent Founder Event (pdf) (vsk. 78, nro 3) The American Journal of Human Genetics. Maaliskuu 2006. Arkistoitu 18.2.2006. Viitattu 30.12.2008. (englanniksi)
  74. Judy Siegel-Itzkovich: Gene tests show that two fifths of Ashkenazi Jews are descended from four women. BMJ : British Medical Journal, 21.1.2006, nro 7534, s. 140. ISSN 0959-8138. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  75. Yandell, Kate: Genetic Roots of the Ashkenazi Jews 8.10.2013. The Scientist. Viitattu 2.1.2014. (englanniksi)
  76. Naama M. Kopelman, Lewi Stone, Dena G. Hernandez, Dov Gefel, Andrew B. Singleton, Evelyne Heyer: High-resolution inference of genetic relationships among Jewish populations. European Journal of Human Genetics, 2020-06, 28. vsk, nro 6, s. 804–814. doi:10.1038/s41431-019-0542-y. ISSN 1476-5438. Artikkelin verkkoversio. en
  77. Shai Carmi, Ken Y. Hui, Ethan Kochav, Xinmin Liu, James Xue, Fillan Grady: Sequencing an Ashkenazi reference panel supports population-targeted personal genomics and illuminates Jewish and European origins. Nature Communications, 9.9.2014, 5. vsk, nro 1, s. 4835. doi:10.1038/ncomms5835. ISSN 2041-1723. Artikkelin verkkoversio. en
  78. James Xue, Todd Lencz, Ariel Darvasi, Itsik Pe’er, Shai Carmi: The time and place of European admixture in Ashkenazi Jewish history. PLOS Genetics, 4.4.2017, 13. vsk, nro 4, s. e1006644. doi:10.1371/journal.pgen.1006644. ISSN 1553-7404. Artikkelin verkkoversio. en
  79. Lily Agranat-Tamir, Shamam Waldman, Mario A. S. Martin, David Gokhman, Nadav Mishol, Tzilla Eshel: The Genomic History of the Bronze Age Southern Levant. Cell, 28.5.2020, nro 5, s. 1146–1157.e11. PubMed:32470400. doi:10.1016/j.cell.2020.04.024. ISSN 0092-8674. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  80. Doron M. Behar, Mait Metspalu, Yael Baran, Naama M. Kopelman, Bayazit Yunusbayev, Ariella Gladstein: No evidence from genome-wide data of a Khazar origin for the Ashkenazi Jews. Human Biology, 2013-12, nro 6, s. 859–900. PubMed:25079123. doi:10.3378/027.085.0604. ISSN 1534-6617. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  81. Nearly Half Of Ashkenazi Jews Descended From Four 'Founding Mothers', Science Daily 17.1.2006 (englanniksi)
  82. Ashkenazi Jews: A Unique (Genetic) Population The Hebrew University of Jerusalem. Viitattu 3.6.2012. (englanniksi)
  83. Brook, Kevin Alan: The Jews of Khazaria,s. 206. Rowman & Littlefield, 2018.
  84. Curta, Florin: Eastern Europe in the Middle Ages (500-1300), s. 128. Brill, 2019.
  85. Elhaik, Eran: The Missing Link of Jewish European Ancestry: Contrasting the Rhineland and the Khazarian Hypotheses 2013. Genome Biology and Evolution. Viitattu 21.1.2013. (englanniksi)
  86. Lowenstein, Steven M.: The Jewish Cultural Tapestry: International Jewish Folk Traditions, s. 37. Oxford University Press, 2000. (englanniksi)
  87. Irving Berlin Jewish Virtual Library. Viitattu 19.3.2019. (englanniksi)
  88. Leonard Cohen's "Hallelujah" Lovely Sung in Yiddish: A Tribute Open Culture. 2016. Viitattu 20.12.2020. (englanniksi)
  89. George Cukor Biography, Movies, Assessment, & Facts. Encyclopedia Britannica. Viitattu 20.12.2020. (englanniksi)
  90. Carl and Gerty Cori and Carbohydrate Metabolism American Chemical Society. Viitattu 19.3.2019. (englanniksi)
  91. 8 Jewish Factoids About Albert Einstein Haaretz. 25.11.2015. Viitattu 19.3.2019. (englanniksi)
  92. Milton Friedman Jewish Virtual Library. Viitattu 19.3.2019. (englanniksi)
  93. Study: Ashkenazi Jews are offspring of one family Ynetnews. 9.11.2014. Viitattu 20.9.2019. (englanniksi)
  94. Are Gal Gadot And Other Ashkenazi Jews White? The Answer Is Complicated…And Insidious. The Forward. Viitattu 20.12.2020. (englanniksi)
  95. Maurycy Gottlieb Culture.pl. Viitattu 20.12.2020. (englanniksi)
  96. Russian Heritage Museum:Vladimir Horowitz Russian Heritage Museum. Viitattu 11.2.2022. (englanniksi)
  97. Ethan Bronner: How Jewish was Franz Kafka? The New York Times. 18.8.2008. Viitattu 28.5.2020. (englanniksi)
  98. Robert Gottlieb: The Hitmaker The New Yorker. 2004. Viitattu 15.2.2021. (englanniksi)
  99. Lisa Amand: The Secret Jewish History of Stanley Kubrick The Forward. 25.7.2016. Viitattu 19.3.2019. (englanniksi)
  100. The Nobel Prize in Chemistry 2012 NobelPrize.org. Viitattu 20.12.2020. (englanniksi)
  101. Golda Meir becomes Israeli Prime Minister History Today. 2009. Viitattu 28.5.2020. (englanniksi)
  102. 100 Years of the Noether Theorem Leo Baeck Institute. 26.7.2018. Viitattu 19.3.2019. (englanniksi)
  103. Sue Fox: How Shimon Peres, the boy from Vishniva, grew to be a giant The Jewish Chronicle. 29.11.2016. Viitattu 20.9.2019. (englanniksi)
  104. Jenny Singer: Natalie Portman’s Complete History With Israel, Annotated The Forward. 2018. Viitattu 20.12.2020. (englanniksi)
  105. Rashi Jewish Women's Archive. Viitattu 21.12.2020. (englanniksi)
  106. Boleslaw Rutkowski, Janusz Ostrowski: Tadeusz Reichstein: from description of coffee aroma to discoveries of cortisone and aldosterone. Journal of Nephrology, 2009-11, nro 22 Suppl 14, s. 80–85. PubMed:20013737. ISSN 1121-8428. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  107. Philip Roth, giant of American literary fiction, dies at 85 NBC News. Viitattu 20.12.2020. (englanniksi)
  108. Sachs, Nelly (1891–1970) Encyclopedia.com. Viitattu 20.12.2020. (englanniksi)
  109. Dolph Schayes, Jewish basketball star, dies at 87 Jewish Telegraphic Agency. 11.12.2015. Viitattu 15.2.2021. (englanniksi)
  110. The Gaon of Vilna jewishhistory.org. 28.11.2011. Viitattu 3.2.2021. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa