Wikipedia

Tove Janssonin elämäkerta

Tämä artikkeli on artikkelin Tove Jansson tytärartikkeli.

Tove Marika Jansson (9. elokuuta 1914 Helsinki – 27. kesäkuuta 2001 Helsinki) oli suomenruotsalainen kirjailija, taidemaalari, filosofian kunniatohtori, pilapiirtäjä ja sarjakuvataiteilija, joka tunnetaan parhaiten muumihahmojen luojana. Taiteilijaperheeseen syntynyt Jansson oli jo lapsuudestaan asti tuottelias, ensin etenkin kuvataiteilijana ja myöhemmin kirjailijana ja kuvittajana. Menestykseen Jansson nousi 1940-luvulla, kun ensimmäiset muumikirjat ilmestyivät. Muumitarinoita valmistui Janssonin elämän aikana proosana ja kuvakirjoina toistakymmentä, sanomalehtien sarjakuvina kaikkiaan tuhatviisisataa sarjaa.

Tove Jansson
Henkilötiedot
Syntynyt9. elokuuta 1914
Helsinki, Suomen suuriruhtinaskunta
Kuollut27. kesäkuuta 2001 (86 vuotta)
Helsinki, Suomi
Kansalaisuus suomalainen
Ammatti taidemaalari, kirjailija
Vanhemmat Viktor Jansson ja Signe Hammarsten-Jansson
Puoliso Tuulikki Pietilä
Kirjailija
Äidinkieliruotsi
Tuotannon kieliruotsi
Esikoisteos Muumit ja suuri tuhotulva (1945)
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Boheemien, suvaitsevaisten ja humorististen muumien kautta Jansson on luontevasti käsitellyt myös vaikeita aiheita, kuten yksinäisyyttä, riittämättömyyttä, alkoholia ja kuolemaa. Muumikirjojen filosofia on antanut paljon myös aikuisille lukijoille, ja Jansson olikin koko tuotannossaan taitava lasten ja aikuisten roolien kuvaaja.

Myöhemmällä iällä Jansson keskittyi enemmän aikuisille tarkoitettuun kirjallisuuteen sekä kuvataiteeseen ja kirjojen kuvituksiin. 1970-luvun lopulta eteenpäin hän keskittyi teoksissaan yhä enemmän oman aikansa maailmaan ja etenkin ihmissuhteisiin. Myöhemmissä kirjoissa korostuu yhtäältä koti ja perusturva, toisaalta luova epävarmuus ja kaiken suhteellisuus.

Jansson otti tuotannossaan usein kantaa vähemmistöjen, naiseuden ja homoseksuaalisuuden teemoihin. Jansson piti itseään aina ensisijaisesti taidemaalarina. Taiteilijaperheen tyttärenä hänelle oli lapsesta asti itsestään selvää, että hänestä tulee kuvataiteilija. Janssonin merkittävintä kuvataiteellista tuotantoa ovat julkiset tilaustyöt ja koristelumaalaukset muun muassa Auroran lasten­sairaalaan, kouluihin ja lastentarhoihin.

Vuonna 2004 Jansson sijoittui 19:nneksi Yleisradion järjestämässä Suuret suomalaiset -äänestyksessä. Jansson on nykyisinkin yksi Suomen rakastetuimpia ja tunnetuimpia kirjailijoita. Hänen teoksiaan, etenkin muumikirjoja, on käännetty 45 kielelle[1], ja hän on Suomen käännetyin kirjailija[2]. Lisäksi muumeista on tehty useita teatteri-, ooppera-, filmi-, tv- ja radiosovituksia. Janssonin alkuperäisiä satukuvituksia ja erikielisiä muumikirjoja on tallennettu Muumimuseoon (ent. Muumilaakso), joka on toiminut Tampereella vuodesta 1987[3].

Elämäkerta muokkaa

Lapsuus ja perhe muokkaa

 
Tove Jansson 1920-luvulla.

Tove Jansson syntyi sunnuntaina 9. elokuuta 1914 kello 11.55 Helsingissä. Hänen vanhempansa olivat suomenruotsalainen kuvanveistäjä Viktor Jansson sekä ruotsalaissyntyinen piirtäjä Signe Hammarsten-Jansson, jotka olivat tavanneet toisensa Pariisissa opiskellessaan Académie de la Grande Chaumièressä ja olleet naimisissa vuodesta 1913. Vanhemmat olivat erityisen iloisia siitä, että lapsi oli tyttö, ja toivoivat hänestä alusta asti taiteilijaa. Perheeseen syntyi myöhemmin vielä kaksi poikaa, Per Olov Jansson vuonna 1920 ja Lars Jansson vuonna 1926. Myös Toven molemmista veljistä tuli taiteilijoita.

Janssonit asuivat Toven lapsuuden ja nuoruuden ajan Helsingin Katajanokalla Luotsikatu 4:ssä. Talo oli viereisessä korttelissa toimineen kahviyhtiö Pauligin omistama vuokratalo, ja siinä asui paljon taiteilijoita. Janssonien hallussa oli ylimmän kerroksen ateljeehuoneisto, jonka edellinen asukas oli ollut taidemaalari Hugo Simberg. Tove vietti suuria osia lapsuudestaan myös Ruotsissa äidinpuoleisten sukulaistensa luona. Suomen itsenäistymisen jälkeisten levottomuuksien aikana Signe ja Tove asuivat pidemmän aikaa Ruotsissa, kun Viktor Jansson taisteli Suomen sisällissodassa valkoisten puolella. Hammarsten-suvun yhteinen kesänviettopaikka oli Ängsmarnin huvila Blidön saarella Tukholman saaristossa; myös Tove vietti lapsuutensa kesät Ängsmarnissa, ja vanha puuhuvila sekä sitä ympäröinyt vehreä laakso toimivat myöhemmin esikuvina Muumitalolle ja Muumilaaksolle.[4]

Omaelämäkerrassaan Kuvanveistäjän tytär (1968) Tove Jansson kuvaili lapsuuttaan impulsiivisen kuvanveistäjäisän ja käytännönläheisen piirtäjä-äidin tyttärenä. Viktor Jansson oli boheemi taiteilijaluonne, jonka ateljeessa järjestetyt juhlat saattoivat jatkua päiväkausia. Hänen lähipiiriinsä kuului useita sukupolvensa johtavia taiteilijoita, kuten Alvar Cawén, Marcus Collin, Jalmari Ruokokoski ja Tyko Sallinen, jotka istuivat usein iltaa Janssoneilla. Tove nukkui isänsä kuvanveistoateljeen parvella ja sai seurata läheltä tämän taiteilijajuhlia. Nuoruudessaan hän oli myös muutamien isänsä tekemien veistosten mallina; kuuluisin näistä on Convolvuvus, joka voitti Helsingin kaupungin kuvanveistokilpailun vuonna 1930 ja pystytettiin Kaisaniemen puistoon. Koska Viktorin kuvanveistäjäntulot olivat epäsäännölliset, perheen päivittäisestä toimeentulosta huolehti Signe Hammarsten-Jansson. Hän työskenteli päivisin Suomen Pankin setelipainon graafikkona ja teki huomattavan uran etenkin suomalaisten postimerkkien suunnittelijana. Iltaisin Signe hankki lisäansioita piirtämällä kirjankansia ja kuvittamalla suomenruotsalaisia lehtiä.

Taiteilijakodin ilmapiirin ja etenkin äitinsä esimerkin innostamana Jansson aloitti jo varhain uransa kuvittajana. Hän julkaisi ensimmäiset piirroksensa 14-vuotiaana Allas Krönika -lehdessä nimimerkillä "Toto". Piirrossarjan nimi oli Hej hurra för Mannerheim! (”Hei hurraa Mannerheimille”) ja se kuvasi sisällissodan 10-vuotisjuhlaparaatia. 15-vuotiaana Jansson ryhtyi avustamaan vakituisesti suomenruotsalaista pilalehti Garmia, jonka toimituskuntaan hänen äitinsä kuului. Vuonna 1933 Jansson asetti ensimmäistä kertaa töitään näytteille, ja samana vuonna julkaistiin myös hänen ensimmäinen kuvakirjansa Sara och Pelle och Neckens bläckfiskar (suom. Pipu ja Kalle ja Ahdin mustekalat) salanimellä "Vera Haij". Hän oli kirjoittanut ja kuvittanut kirjan jo viisi vuotta aiemmin, 14-vuotiaana.[5]

Nuori kuvataiteilija muokkaa

Tove Jansson kävi keskikoulun Helsingin suurimmassa ruotsinkielisessä yhteiskoulussa Brobergska samskolanissa, samassa kuin isänsä aiemmin. Isänsä tavoin koulunkäynti oli hänelle vaikeaa, ja hän totesi myöhemmin: "Koulunkäynti oli ikävää ja olen suurimmaksi osaksi unohtanut sen."[6] Kesken koulun äiti onnistui järjestämään Tovelle vapautuksen vaikeimmaksi osoittautuneesta kouluaineesta, algebrasta[7] Keväällä 1930, hieman ennen 16-vuotispäiväänsä Tove Jansson päätti koulunsa Brobergska samskolanissa, ja saman vuoden syksyllä hän kirjautui Tukholman taideteolliseen kouluun opiskelemaan mainospiirtämistä ja muotoilua. Hänen äitinsä oli aikanaan valmistunut piirustuksenopettajaksi samasta oppilaitoksesta. Jansson opiskeli Tukholmassa kolme vuotta ja asui enonsa, lääkekemian professori Einar Hammarstenin luona.

Vuonna 1933 Tove Jansson palasi Helsinkiin ja jatkoi opintojaan Ateneumissa eli Suomen Taideyhdistyksen Piirustuskoulussa. Opiskeluvuodet Tukholmassa olivat vakuuttaneet hänet siitä, että hänen ominta alaansa on maalaaminen, ja Ateneumissa hän valitsi taidemaalariluokan. Ateneumissa Jansson opiskeli William Lönnbergin ja Uuno Alangon oppilaana, mutta kummallakaan ei ollut suurta vaikutusta hänen tyyliinsä. Sen sijaan ystävyys kuusi vuotta vanhemman Sam Vannin kanssa oli merkityksellinen ja vahvisti Janssonin näkemystä värien merkityksestä maalaustaiteessa.[8] Taidemaalariluokan oppilaat olivat tyytymättömiä Ateneumin opetukseen ja etenkin pääopettaja Lönnbergiin, ja keväällä 1936 tilanne muuttui avoimeksi kapinaksi: suurin osa taidemaalariluokan oppilaista jätti Ateneumin. Tove Jansson ja kolme muuta oppilasta, Runar Engblom, Christian Sibelius ja Unto Virtanen, vuokrasivat yhteisen ateljeen Ullanlinnan Tähtitorninkadulta. Samana vuonna Jansson esiintyi ensimmäisen kerran vapaana taiteilijana Suomen Piirtäjäliiton yhteisnäyttelyssä Taidehallissa.

 
Jansson maalaa freskoa Juhlat maalla vuonna 1947 Helsingin kaupungintalon ravintolaan. Vieressä opiskelutoveri Niilo Suihko.

Jansson palasi myöhemmin Ateneumiin, mutta päätti opintonsa siellä lopullisesti vuonna 1937. Samana vuonna hän muutti omaan ateljeehensa Vänrikki Stoolin kadulle Etu-Töölöön. Hän asetti maalauksiaan näytteille useisiin eri näyttelyihin ja sai hyviä arvosteluja. Hän sai myös joitakin palkintoja, ja matka-apurahojen turvin hän opiskeli ja työskenteli Pariisissa kevään 1938 sekä teki matkan Italiaan kevätkesällä 1939. Taidemaalarin työ ei kuitenkaan taannut toimeentuloa, ja Jansson oli taloudellisesti riippuvainen kuvitustyöstä. Hän avusti ahkerasti suomenruotsalaisia lehtiä kuvituksillaan ja alkoi kirjoittaa myös lehtinovelleja: ensimmäinen näistä oli Helsingfors-Journalenissa julkaistu ”Bulevarden” (1934). Hän sai myös kuvitettavakseen kirjoja, pääasiassa lastenkirjoja, kuten Brita Hiort af Ornäsin Pikku-Olli ja Jänis Suurisuu (1943) sekä Solveig von Schoultzin Nalleresan (1944). Kaivattuja lisäansioita toivat myös postikorttien ja mainoskuvien piirtäminen.

Ostettuaan Ullanlinnankadun ateljeehuoneiston velkainen Jansson teki kymmenessä vuodessa kaikkiaan yksitoista monumentaalityötä lasimaalauksista monimetrisiin öljymaalauksiin, muun muassa hyvin maksettuja seinämaalauksia. Hän teki monet al secco -tekniikalla, kalkkimaalilla kuivaan seinään. Hän on maalannut muun muassa Elsi Borgin suunnitteleman, 1953 valmistuneen Teuvan kirkon alttaritaulun Kymmenen neitsyttä. Tämä on ainoa hänen maalaamansa alttaritaulu. Haminan Seurahuoneen yläkerran Marskin salissa on kaksi hänen suurikokoista maalaustaan.[9]

Erityisen merkitykselliseksi muodostui suhde pilalehti Garmiin, jota Jansson oli avustanut 15-vuotiaasta lähtien. Hän työskenteli Garmin' vakituisena kuvittajana viitisentoista vuotta ja piirsi siihen noin sata kansikuvaa sekä noin viisisataa muuta piirrosta. Ahkerin kausi oli 1940-luvun alussa toisen maailmansodan aikana, jolloin Jansson oli Garmin johtava taiteilija. Hän kuvasi piirroksissaan sekä taiteilijaelämää että sota-ajan karua arkea, mutta kaikkein eniten hän nautti poliittisten pilapiirrosten tekemisestä ja siitä, että sai olla "sikamainen Hitleriä ja Stalinia kohtaan".[10] Janssonin terävä kynä johti Garmin ajoittain jopa ongelmiin esivallan kanssa. Vuonna 1938 Garmissa julkaistiin Janssonin piirtämä kansikuva, joka kritisoi Münchenin sopimusta: kuvassa Adolf Hitler on kuvattu kiukuttelevana pikkupoikana, joka vaatii huutaen lisää kakkua, vaikka on jo saanut runsaasti kakunpaloja (Puolan käytävän, Elsass-Lothringenin, Danzigin jne.). Garmin päätoimittajan Henry Reinin mukaan lehti oli vähällä saada rangaistuksen "vieraan ystävällismielisen valtion päämiehen loukkaamisesta".[11] Maaliskuussa 1940, juuri ennen Moskovan välirauhaa, sensuuri kielsi Garmia julkaisemasta Janssonin piirtämää kansikuvaa, jossa irvailtiin Stalinin sotilaalliselle kyvyttömyydelle.[12]

Muumien synty muokkaa

 
Tove Jansson vuonna 1956.

Muumien ajatus syntyi Tove Janssonin mielikuvituksessa jo 1930-luvulla. Ensimmäinen piirros muumista syntyi Janssonien kesäpaikan ulkohuussin seinälle. 1930-luvun alkupuolella hänen akvarelleissaan esiintyy mustia muumin kaltaisia olentoja, ja pian Jansson alkoi käyttää hahmoa Garmin pilapiirroksissaan, joissa se toimi tekijän tunnusmerkkinä yhdessä signeerauksen kanssa.[13] Varhaisessa vaiheessa hahmon nimi oli Snork (niisku), mutta myöhemmin se sai nimen Mumin tai Mumintroll (muumi/muumipeikko). Tämä nimi oli peräisin Tukholman taidekoulun ajoilta ja oli Toven enon Einar Hammarstenin keksimä. Tämä oli kertonut ruokaa näpistelevälle sisarentyttärelleen kauhutarinoita ruokakomerossa asuvasta "muumipeikosta".[14] Alkuvaiheissaan muumit olivat pelottavia olentoja, mustia ja punasilmäisiä, eräänlaisia henkilökohtaisia demoneita. Ne olivat laihoja ja usein sarvipäisiä. Muumikirjojen myötä ne muuttuivat ystävällisiksi hahmoiksi.[15]

Ensimmäisen muumikirjansa Småtrollen och den stora översvämningen (suom. Muumit ja suuri tuhotulva) Jansson kirjoitti talvisodan aikana, vuosina 1939–1940. Hän puhtaaksikirjoitti ja kuvitti kirjan jatkosodan jälkeen, ja se ilmestyi syksyllä 1945 Söderström & Co:n kustantamana. Viisikymmentä vuotta myöhemmin Jansson teki kirjan uuteen painokseen esipuheen, jossa hän selosti motiivejaan ryhtyä kirjailijaksi:

Sotatalvena 1939 työni oli seisahtunut; tuntui aivan hyödyttömältä koettaa piirtää kuvia. Kai voi ymmärtää, että äkkiä innostuin kirjoittamaan jotain, mikä alkoi sanoilla "Olipa kerran". Satuhan jatkosta piti tulla, ei mahtanut mitään, mutta puolustelin itseäni sillä, etten ottanut mukaan prinssejä, prinsessoja enkä pieniä lapsia, vaan valitsin sen sijaan pilapiirrosteni äkäisen tunnushahmon ja nimesin sen Muumipeikoksi.[16]

Ensimmäistä muumikirjaa hädin tuskin huomattiin maailmansodan jälkeisillä kirjamarkkinoilla, ja siitä ilmestyi vain yksi – joskin myönteinen – arvostelu. Jansson oli kuitenkin innoissaan uudesta aluevaltauksesta ja ryhtyi välittömästi kirjoittamaan uutta muumikirjaa. Kometjakten (suom. Muumipeikko ja pyrstötähti) ilmestyi syksyllä 1946. Jansson teki kirjan pohjalta myös jatkosarjakuvan Mumintroll och jordens undergång ("Muumipeikko ja maailmanloppu") joka ilmestyi vasemmistolaisessa Ny Tid -lehdessä 1947–1948. Muumien saama vastaanotto oli kuitenkin edelleen vaisu. Kometjakten sai hieman edeltäjäänsä enemmän huomiota, mutta sen myyntiluvut olivat huonot, ja Söderström & Co kieltäytyi julkaisemasta enempää muumikirjoja, koska piti niitä taloudellisesti kannattamattomina. Ny Tidin lukijat puolestaan valittivat, että muumiperhe on liian porvarillinen, eikä lehti tilannut Janssonilta enempää sarjakuvia.[17]

Janssonin kirjoitustarmoa nämä takaiskut eivät kuitenkaan kyenneet lannistamaan. Kolmannen muumikirjan Trollkarlens hatt (suom. Taikurin hattu) hän vei kilpailevalle kustantajalle Schildtsille, joka julkaisi sen syksyllä 1948. Trollkarlens hatt oli Tove Janssonin kirjallinen läpimurto. Se sai ylistävät arvostelut sekä Suomessa että Ruotsissa, jossa se edeltäjiensä tapaan julkaistiin samaan aikaan. Kirjasta tehtiin myös nopeasti englanninkielinen käännös Finn Family Moomintroll, joka ilmestyi 1950.

Vuonna 1984 valmistuneessa televisiosarjassa Tove ja meri Jansson kertoo Muumien synnystä.

Ihmissuhteet muokkaa

Janssonilla on ollut romanttisia suhteita sekä miesten että naisten kanssa. Ensimmäinen merkittävämpi rakkaussuhde Janssonilla oli taidemaalari Sam Vannin kanssa.[18] Sodan aikana Janssonilla oli rakkaussuhde kuvataiteilija Tapio Tapiovaaraan.[19] Vakavampi suhde oli 1940-luvun puolivälin molemmin puolin vasemmistolaisen intellektuellin ja kansanedustaja Atos Wirtasen kanssa, joka tiedetään Nuuskamuikkusen esikuvaksi. [20] Jansson oli valmis avioitumaan ja hankkimaan lapsia Wirtasen kanssa.[21] Wirtasen empiessä Jansson tutustui naimisissa olevaan Vivica Bandleriin 1946. Tästä muodostui hänen ensimmäinen homoseksuaalinen suhteensa 32 vuoden iässä. Vivica ja Tove ikuistuivat muumikirjoihin Tiuhtin ja Viuhtin muodossa (Tofslan och Vifslan), Jansson signeerasi töitäänkin Tofslan-nimellä.[22] Jansson ikuisti Bandlerin Helsingin kaupungin häneltä 1947 tilaamiin freskoihin. Suhde kuitenkin päättyi nopeasti, mutta ystävyys säilyi loppuelämän ajan. Heillä oli myös ammatillista yhteistyötä: Jansson ja Bandler toteuttivat useita muuminäytelmiä yhdessä.[23]

Vuodesta 1956 alkaen Janssonin elämänkumppani oli taidegraafikko Tuulikki Pietilä, jonka kanssa hän vietti kymmenet kesät Pellingissä sijaitsevassa Klovharun saaressa. He kirjoittivat yhdessä kirjan Haru, eräs saari (1996), jossa he kertoivat kesistään saaressa.[24] Jansson ja Pietilä asuivat ja pitivät yllä galleriaa Helsingin Kaartinkaupungissa Ullanlinnankadulla. Pietilän kuvaamista kaitafilmeistä on koottu useita TV-dokumentteja, joissa on käsitelty niin heidän kesiään Klovaharunilla kuin heidän matkusteluaan ympäri maailmaa. Pietilä oli Janssonin seuralainen Presidentinlinnan itsenäisyyspäiväjuhlissa vuonna 1992, ehkäpä ensimmäisenä lesboparina.[25] Pietilän piirteitä löytyy 1957 julkaistun Taikatalvi-kirjan Tuu-tikista.[26]

Myöhempi elämä ja työt muokkaa

 
Tuulikki Pietilä, Tove Jansson ja Signe Hammarsten-Jansson Klovharun saarella.

Omien muumikirjojensa lisäksi Jansson kuvitti myös muita lastenkirjallisuuden klassikoita, kuten J. R. R. Tolkienin Hobitti eli sinne ja takaisin sekä Lewis Carrollin romaanin Liisan seikkailut ihmemaassa ja runoelman Kraukijahti ruotsinnokset. Hän on kirjoittanut myös useita aikuisille suunnattuja kirjoja, muun muassa novelleja. Muumi-sarjakuvaa Jansson piirsi itse 1947–1961 suomalaisiin ja ulkomaisiin lehtiin, minkä jälkeen sarjakuvia jatkoi hänen veljensä Lars.[13] Parhaimmillaan 1950-luvulla sarjakuva ilmestyi yli 40 maassa ja 60 kielellä.[13]

Jansson sai työstään useita palkintoja. Vuonna 1966 hän sai Hans Christian Andersenin palkinnon työstään lastenkirjallisuuden hyväksi. Valtion kirjallisuuspalkinnon hän sai vuosina 1963, 1971 ja 1982. Jansson sai myös Suomen Kulttuurirahaston palkinnon 1990 sekä Suomi-palkinnon 1993. Janssonille itselleen palkinnot eivät merkinneet suuria. Paljon tärkeämpänä hän piti läheistensä hyväksyntää ja arvostusta.[27]

Vuonna 1986 Jansson ja Pietilä lahjoittivat Tampereen taidemuseolle teoskokonaisuuden, johon kuului yli tuhat Janssonin alkuperäiskuvitusta ja useita Pietilän rakentamia muumiaiheisia kuvaelmia. Lahjoitukseen sisältyi myös muumikirjojen erikielisiä käännöksiä ja yli kaksimetrinen muumitalo, jonka Jansson ja Pietilä olivat tehneet yhdessä ystävänsä, erikoislääkäri Pentti Eistolan kanssa. Kokoelmaa varten perustettiin erillinen Muumilaakso-museo, joka avasi ovensa yleisölle Tampereen pääkirjastotalo Metsossa keväällä 1987. Museon kävijämäärät suurenivat 1990-luvun muumi-innostuksen myötä, mikä johti Muumilaakson näyttelytilojen laajentamiseen. Jansson, Pietilä ja Eistola olivat mukana juhlimassa laajennusosan avajaisia Tampereella keväällä 1993.[28]

Kuolema muokkaa

Tove Jansson sairastui 1990-luvulla sekä keuhko- että rintasyöpään. Hän oli tupakoinut pitkään, ja myös hänen isänsä oli sairastanut keuhkosyöpää. Sairastumisensa myötä Jansson vetäytyi julkisuudesta; hänen viimeinen huomattava julkinen esiintymisensä oli vuonna 1994 Tampereella hänen 80-vuotispäivänsä kunniaksi järjestetyssä kirjailijasymposiumissa. Jansson sai keväällä 2000 vaikean aivoverenvuodon. Hän vietti koko seuraavan vuoden sairaalassa ja kuoli 27. kesäkuuta 2001, 86-vuotiaana.[29] Hänet on haudattu sukuhautaan Hietaniemen hautausmaalle vanhempiensa sekä veljensä Larsin ja tämän vaimon Nitan viereen.

Palkintoja ja kunnianosoituksia muokkaa

Tove Janssonin kunniaksi on Suomessa julkaistu useita muumiaiheisia postimerkkejä vuodesta 1988 sekä juhlarahat 2004 ja 2014. Tove Jansson sai oman nimikkoseuransa 2007.[31]

Vuonna 2014 Tove Janssonin elämäntyötä esiteltiin satavuotisnäyttelyssä Ateneumin taidemuseossa.[32] Sama näyttely oli esillä Japanissa, jossa se kiersi viisi museota.[33]

Kesällä 2014 Helsingin Katajanokalla sijaitseva Katajanokan puisto nimettiin Tove Janssonin puistoksi. Nimikkopuisto sijaitsee lähellä Janssonin lapsuudenkotia.[34]

Vuodesta 2020 lähtien sisäministeriö suosittaa, että Janssonin syntymäpäivänä 9. elokuuta liputetaan Janssonin sekä suomalaisen taiteen kunniaksi.[35]

Lähteet muokkaa

  1. ↑ Hällsten, Annika: Boksuccé efterlyses. Hufvudstadsbladet 22.1.2014, s. 21.
  2. ↑ Ahola, Suvi: Jansson, Tove (1914–2001). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 17.1.2008. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 6.12.2006.
  3. ↑ Muumilaakso. Tarinoista museokokoelmaksi, s. 75–76. Toim. Mirja Kivi. Espoo: Schildt, 2000. ISBN 951-50-1135-3.
  4. ↑ Christina Björk: Ruotsin Muumilaakso on yhä loistossaan. Toven matkassa, 2004. WSOY.
  5. ↑ Tove Janssonin kukat, metsä ja kauhu (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. ↑ Tordis Ørjasæter: Tove Jansson – Muumilaakson luoja, s. 30. WSOY, 1987.
  7. ↑ Kruskoff: Boken om Ham.
  8. ↑ Elina Bonelius: Rohkean naisen taiteilijantie. Tove Jansson: Muistonäyttely, 2002. Tampereen taidemuseo.
  9. ↑ Suvi Ahola: Tove Janssonin kätketty aarre Helsingin Sanomat. 30.3.2014. Arkistoitu 2.4.2015. Viitattu 5.3.2015.
  10. ↑ Westin, Boel: Tove Jansson: Sanat, kuvat, elämä, s. 96. Schildts, 2008.
  11. ↑ Westin, Boel: Tove Jansson: Sanat, kuvat, elämä, s. 97. Schildts, 2008.
  12. ↑ Ylönen, Marja: Pilahistoria: Suomi poliittisissa pilapiirroksissa 1800-luvulta 2000-luvulle, s. 174–176. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2001.
  13. ↑ a b c Koskela, Lasse: Suomalaisia kirjailijoita Jöns Buddesta Hannu Ahoon, s. 109-112. Tammi, 1990.
  14. ↑ Westin, Boel: Tove Jansson – Sanat, kuvat, elämä, s. 147-151. Schildts, 2008.
  15. ↑ Karjalainen, Tuula: Tove Jansson - Tee työtä ja rakasta. Helsinki: Tammi, 2013. ISBN 978-951-31-6693-3. s. 134-135
  16. ↑ Jansson, Tove: Muumit ja suuri tuhotulva, s. 5. WSOY, 1991.
  17. ↑ Tolvanen, Juhani: Muumisisarukset Tove ja Lars Jansson – Muumipeikko-sarjakuvan tarina, s. 29. WSOY, 2000.
  18. ↑ Karjalainen, Tuula: Tove Jansson - Tee työtä ja rakasta, s. 44. Helsinki: Tammi, 2013. ISBN 978-951-31-6693-3. suomi
  19. ↑ Karjalainen, Tuula: Tove Jansson: Tee työtä ja rakasta, s. 68. Helsinki: Tammi, 2013. ISBN 978-951-31-6693-3. suomi
  20. ↑ Karjalainen, Tuula: Tove Jansson: Tee työtä ja rakasta, s. 162. Helsinki: Tammi, 2013. ISBN 978-951-31-6693-3. suomi
  21. ↑ Karjalainen, Tuula: Tove Jansson: Tee työtä ja rakasta, s. 118. Helsinki: Tammi, 2013. ISBN 978-951-31-6693-3. suomi
  22. ↑ Karjalainen, Tuula: Tove Jansson: Tee työtä ja rakasta, s. 107. Helsinki: Tammi, 2013. ISBN 978-951-31-6693-3. suomi
  23. ↑ Karjalainen, Tuula: Tove Jansson: Tee työtä ja rakasta, s. 114-115. Helsinki: Tammi, 2013. ISBN 978-951-31-6693-3. suomi
  24. ↑ Karjalainen, Tuula: Tove Jansson: Tee työtä ja rakasta, s. 262. Helsinki: Tammi, 2013. ISBN 978-951-31-6693-3. suomi
  25. ↑ Karjalainen, Tuula: Tove Jansson: Tee työtä ja rakasta, s. 275. Helsinki: Tammi, 2013. ISBN 978-951-31-6693-3. suomi
  26. ↑ Karjalainen, Tuula: Tove Jansson: Tee työtä ja rakasta, s. 160. Helsinki: Tammi, 2013. ISBN 978-951-31-6693-3. suomi
  27. ↑ Jansson, Tove (1914–2001). Suomalaisen kirjallisuuden seura. Viitattu 28.3.2014.
  28. ↑ Muumilaakso. Tarinoista museokokoelmaksi, s. 75, 97. Toim. Mirja Kivi. Espoo: Schildt, 2000. ISBN 951-50-1135-3.
  29. ↑ Boel Westin: Tove Jansson – Sanat, kuvat, elämä. Schildts, 2008.
  30. ↑ Tove Jansson (Palkinnot ja ehdokkuudet.) WSOY. Arkistoitu 27.10.2012. Viitattu 22.8.2012.
  31. ↑ Ahola, Suvi: Tove Jansson sai oman nimikkoseuran. Helsingin Sanomat, 10.11.2007. Artikkelin maksullinen verkkoversio.. Viitattu 9.8.2020.
  32. ↑ Tove Jansson 14.3.2014–7.9.2014. 2014. Helsinki: Ateneumin taidemuseo. Viitattu 16.2.2014.
  33. ↑ Tove 100. Juhlavuosi. Tove 100. 2014. Arkistoitu 19.4.2015. Viitattu 16.2.2014.
  34. ↑ Tove Jansson saa puiston Katajanokalle. Helsingin Sanomat. 11.3.2014. Viitattu 9.8.2020.
  35. ↑ Auramies, Jukka: Vuosien odotus ohi: Tove Jansson ja suomalainen taide saavat oman liputuspäivän. MTV Uutiset. 6.3.2020. Viitattu 6.3.2020.

Aiheesta muualla muokkaa

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Tove_Janssonin_elämäkerta&oldid=22257184”