Hugo Simberg

suomalainen taidemaalari ja graafikko

Hugo Gerhard Simberg (24. kesäkuuta 1873 Hamina12. heinäkuuta 1917 Ähtäri) oli suomalainen taidemaalari ja graafikko.[1] Hän on Suomen taiteen symbolismin päänimiä.[1] Hän toi Akseli Gallen-Kallelan ohella symbolismin ajatuksia suomalaiseen taiteeseen ja kokeili uusia eurooppalaisia taidesuuntia 1900-luvun alussa. Hän maalasi piruhahmoja, kuolema-aiheita ja luonnonnäkyjä naivistisella tyylillä, mutta käytti myös lämmintä realismia esimerkiksi vuonna 1898 maalaamassaan Täti-maalauksessa.

Hugo Simberg
Portrait photograph of Hugo Simberg (1899-1906) (crop).jpg
Henkilötiedot
Syntynyt 24. kesäkuuta 1873
Hamina
Kuollut 12. heinäkuuta 1917 (44 vuotta)
Ähtäri
Kansalaisuus suomalainen
Taiteilija
Ala taidemaalaus
Taidesuuntaus symbolismi
Kuuluisimpia töitä Haavoittunut enkeli

ElämäMuokkaa

Perhe ja nuoruusMuokkaa

 
Hugo Simbergin syntymäkoti Haminan Pikkuympyräkadulla. Rakennus on nykyisin Haminan seurakunnan käytössä.[2]

Simberg syntyi Haminassa 1873. Hänen vanhempansa olivat eversti Nicolai Edvard Simberg ja Ebba Mathilda Widenius. Hänellä oli kahdeksan sisarusta, ja perheeseen kuuluivat lisäksi isän sisko Alexandra ja neljä isän edellisestä avioliitosta syntynyttä lasta. Alexandra Simberg piti yksityiskoulua perheen kodissa ja opetti myös Hugoa ja tämän kaksoisveljeä Paulia. Alexandra oli harrastajamaalari ja oli osaltaan vaikuttamassa myös Hugon päätökseen ryhtyä kuvataiteilijaksi.[3]

TaideopinnotMuokkaa

Hugo oli kahdeksanvuotias, kun Simbergit muuttivat Viipuriin. 15-vuotiaana hän aloitti iltaopinnot Viipurin taiteenystäväin piirustuskoulussa. Kun Paul muutti syksyllä 1893 Helsinkiin opiskelemaan Teknilliseen korkeakouluun, Hugo jätti koulunsa ja muutti veljensä mukana. Hän päätti tuolloin tosissaan ryhtyä opiskelemaan taiteilijaksi ja opiskeli 1893–1895 Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Opinnot eivät edenneet aivan toivotusti, ja Simbergistä tuntui välillä siltä, ettei hän edistynyt ollenkaan. Häntä opettivat muun muassa Helene Schjerfbeck ja Elin Danielson-Gambogi.[3]

 
Kuvattuna vuonna 1899

Jo Simbergin varhaisista töistä voi nähdä, että hän oli synnynnäinen symbolisti, mutta Ateneumin taideopetus ei tarjonnut hänelle mahdollisuutta opiskella hänelle tärkeiden aiheiden parissa. Simberg päätti kirjoittaa suomalaisen symbolismin päämestarille, Akseli Gallen-Kallelalle, joka otti hänet oppipojakseen Ruovedelle vuonna 1895. Tästä alkoi Simbergin taiteilijankehityksen tärkein vaihe. Gallen-Kallela rohkaisi häntä jatkamaan oman tyylinsä parissa.[3]

Ura taiteilijanaMuokkaa

Simberg maalasi jo ensimmäisenä Ruoveden-syksynään 1895 yhden tunnetuimmista teoksistaan. Hallassa isokokoinen hahmo istuu viljakuhilaalla ja puhaltaa kylmää ilmaa. Samoihin aikoihin valmistuneessa Sadussa valkoisiin pukeutunut nainen ratsastaa oudonnäköisen pedon selässä. Teokset avasivat näkymän Simbergin omalaatuiseen maailmaan, jossa yhdistyvät unet ja tarut. Niitä on tulkittu paljon, ja niistä on löydetty viitteitä muun muassa klassiseen tarustoon, antiikin ja Raamatun kertomuksista Danten runoihin ja Hans Christian Andersenin satuihin.[3]

Simberg teki 1896 ensimmäisen opintomatkansa Pariisiin. Ruovedelle hän palasi tammikuussa 1897. Tuolloin Gallen-Kallelan ateljeerakennus oli jo valmistunut, ja Simberg muutti maalaistaloon, jossa Gallen-Kallela oli asunut rakennustöiden aikana. Simbergin työtahti kiihtyi, ja hän maalasi useita öljyväritöitä muun muassa paikkakunnan lapsista. Gallen-Kallelan avulla hän tutustui myös etsaustekniikkaan.[3]

Gallen-Kallela opetti Simbergiä kesään 1897, jolloin he tekivät yhdessä matkan Tukholmaan, jossa he osallistuivat kansainvälisen näyttelyn yhteydessä pidettyihin juhliin. Simberg tutustui siellä muun muassa Magnus Enckelliin, josta tuli myös hänen läheinen ystävänsä. Matkan jälkeen Simberg asui vielä hetken Ruovedellä. Hänen haaveensa omasta ateljeesta kilometrin päähän Kalelasta kaatui rahoituksen mahdottomuuteen.[3]

Simberg matkusti vuonna 1898 Italiaan, missä hän monien muiden symbolistien tavoin löysi varhaisrenessanssin taiteilijoiden töistä yksinkertaisuuden ihanteen. Simberg teki myöhemmin samana vuonna läpimurtonsa taiteilijain syysnäyttelyssä, jossa erityisesti hänen tädistään maalaamansa muotokuva sai tunnustusta. Sen sijaan satuaiheiset työt saivat edelleen kielteisen vastaanoton.[3]

Palattuaan kesällä 1899 veljensä Carlin luokse Kaukasukselle tekemältä matkaltaan Simberg hankki Helsingin Rikhardinkadulta ensimmäisen oman ateljeensa. Siellä hän sai työrauhan, jonka ansiosta uusia töitä syntyi vauhdikkaasti. Näyttelyissä hänen arvostuksensa alkoi myös samalla kasvaa.[3]

Simberg sairastui syksyllä 1902 aivokalvontulehdukseen, jonka takia hän oli suurimman osan talvesta sairasvuoteessa. Toipumisensa jälkeen Simberg teki kuuluisimman työnsä. Teos on saanut taidehistoriassa nimen Haavoittunut enkeli, vaikka Simberg oli merkinnyt näyttelyluettelossa teoksen nimeksi ainoastaan ajatusviivan.[3]

Pian Haavoittuneen enkelin valmistumisen jälkeen Simberg sai uransa suurimman haasteen. Hän sai Magnus Enckellin kanssa tehtäväkseen koristella Lars Sonckin suunnittelema Tampereen tuomiokirkko. Enckell maalasi alttaritaulun ja Simberg muun koristelun.[3] Kirkosta haluttiin jugendin hengen mukaisesti kokonaistaideteos.

 
Maalaamassa Tampereen Tuomiokirkon freskoja vuonna 1904

Simberg aloitti työnsä tuomiokirkossa syyskuussa 1904. Urakka vei vajaat kaksi vuotta. Simberg maalasi kirkkoon muun muassa koko lehterikaidetta kiertävän koristeen, jossa on köynnöstä kantavia poikia (Köynnöksenkantajat), ja kattomaalaukset kiemurtelevine käärmeineen. Hän maalasi myös kaksi seinämaalausta, version Haavoittuneesta enkelistä ja Kuoleman puutarhan, jossa on kasvimaata hoitavia luurankohahmoja.[3] Maalaukset eivät olleet tavanomaista kirkkokoristelua, mutta lasimaalauksissa Simberg noudatti perinteistä kristillistä tyyliä ja arvomaailmaa. Lehterikaiteen ”Köynnöksenkantajat” alastomine poikineen oli sen sijaan ennen näkemätön, ja se aiheuttikin paljon kohua.

 
Omakuva, 1907
 
Keinutuolissa, Anni Bremer, 1908, Simbergin vaimo
 
Hugo Simbergin omavalokuva ateljeestaan Pariisissa 1910.

Suomen taide koki kovan kolauksen Pariisin taidenäyttelyssä vuonna 1908, kun sitä moitittiin tylsäksi ja värittömäksi. Monet taiteilijat etsivät uusia suuntia, mutta Simberg pysyi symbolismissaan, joka koettiin aikansa eläneeksi. Simberg päätti esiintyä näyttelyissä ulkokohtaisena naturalistina ja koloristina, jopa impressionistina, mutta pysyi perusluonteeltaan pienimuotosten fantasiakuvien tekijänä. Vuonna 1912 hän järjesti näyttelyn, jossa hän esitteli joukon piirustuksiaan ja pienoisakvarellejaan. Teoksissa ilmeni jälleen Simbergin mielikuvituksellinen satumaailma, johon hän näytti sitoutuneen pysyvästi. Muille taiteilijoille symbolismi oli ollut ohimenevä vaihe, mutta Simbergille se oli luontevin ilmaisutapa. Myös graafikkona Simberg on sangen arvostettu.[1]

Simberg teki myös tilaustöitä. Yksi tunnetuimmista on Simbergin 1899 ja 1901 luoma UPM Kymmenen "Aarnikotka", joka on vanhin Suomessa yhä käytössäoleva yritystunnus.[4]

 
Omakuva, 1914

Simberg kuoli aivoverenvuotoon 11. heinäkuuta 1917 Sarkolan talossa Ähtärin Peränteen kylässä.[5] Simberg on haudattu Helsinkiin Hietaniemen hautausmaalle: V3-1-12.

YksityiselämäMuokkaa

Hugo Simberg meni vuonna 1910 naimisiin Anni Bremerin kanssa. He saivat kaksi lasta Tomin ja Uhra-Beatan.[3] Uhra-Beata Simberg-Ehrström tuli tunnetuksi ryijytaiteen uudistajana.[6]

TunnustuksetMuokkaa

Simbergin maalaus Haavoittunut enkeli valittiin vuonna 2006 Ateneumin taidemuseon järjestämässä äänestyksessä ”Maamme tauluksi”[7].

GalleriaMuokkaa

HuomiolistaMuokkaa

  1. Simberg kuvailee, miten Lontoossa hämärän laskeutuessa nuoret kokoontuivat puistoon ja asettuvat kehään. Mies ja nainen siirtyvät keskelle ja alkavat suutelemaan. Simberg tunsi hämärässä kuin piru olisi soitellut jossain lähistöllä.[9]
  2. Maalaus kuvallistaa Simbergin tyypillistä Kuolemaa, joka ystävällisesti kuuntelee miehen soiton ennen vanhan naisen ottamista.[10][11]

LähteetMuokkaa

KirjallisuusMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. a b c Otavan iso Fokus, s. 3814.
  2. Herran Kukkaron remontti on loppusuoralla
  3. a b c d e f g h i j k l Kruskopf: Kansallisbiografia-verkkojulkaisu.
  4. Suomen vanhimmalla yritystunnuksella on Kuusankoskella yli satavuotinen perinne Kouvolan Sanomat. 17.5.2018.
  5. Leiwo, Hanne: Hugo Simbergin kuolemasta 100 vuotta – muistomerkki paljastettiin kuolinpaikalla Ähtärissä Yle Uutiset. 11.6.2017. Viitattu 12.6.2017.
  6. Priha, Päikki: ”Simberg-Ehrström, Uhra (1914–1979)”, Suomen kansallisbiografia, osa 9, s. 13. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-450-5. Teoksen verkkoversio.
  7. Haavoittunut enkeli on suomalaisten suosikkitaulu Yle.fi. 30.5.2012. Viitattu 16.4.2016.
  8. Halla Kultakausi. Arkistoitu 04.03.2016. Viitattu 11.9.2013.
  9. Helena Ruuska: Hugo Simberg: Pirut ja enkelit, s. 108. WSOY, 2018. ISBN 9789510434772. Teoksen verkkoversio (viitattu 5.8.2020).
  10. 355. Hugo Simberg (1873-1917) Julkaisija = Hagelstam hagelstam.fi. Viitattu 5.8.2020.
  11. Jan Simberg: Hugo Simberg - Maailmalla matkaaja, Tuonelan tutkaaja. Filosofiklubi. 2011. Viitattu 5.8.2020.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Lahelma, Marja: Ateneumin taiteilijat: Hugo Simberg. Helsinki: Ateneumin taidemuseo, 2017. ISBN 978-952-7-06751-2.
  • Levanto, Marjatta: Tonttukuningas kuoleman puutarhassa: Hugo Simbergin kuvia. Helsinki: Otava, 1985. ISBN 951-1-08639-1.
  • Malme, Heikki: Hugo Simberg – taidegrafiikan taitaja. Helsinki: Valtion taidemuseo, 2000. ISBN 951-5-32106-9.
  • Ruuska, Helena: Hugo Simberg: Pirut ja enkelit. Helsinki: WSOY, 2018. ISBN 978-951-0-42182-6.
  • Saarikivi, Sakari: Hugo Simberg – elämä ja tuotanto. Porvoo: WSOY, 1948.
  • Stewen, Riikka: Hugo Simberg – unien maalari. Helsinki: Otava, 1989. ISBN 951-1-10455-1.

Aiheesta muuallaMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hugo Simberg.