Kroatian kieli
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Kroatian kieli eli kroaatti on eteläslaavilaisten kielten läntiseen haaraan kuuluvan serbokroaatin kielen Kroatiassa käytettävä standardoitu muoto. Saman kielen muita standardeja ovat serbian kieli, bosnian kieli ja montenegron kieli.[3] Kroatiaa puhuu äidinkielenään 5,6 miljoonaa ihmistä, joista 3,99 miljoonaa asuu Kroatiassa.[4]
| Kroatia eli kroaatti | |
|---|---|
 Kroatian puhuma-alue vaaleansinisellä vuonna 2006. |
|
| Oma nimi | hrvatski |
| Tiedot | |
| Alue |
 Kroatia Bosnia ja Hertsegovina Serbia Montenegro Itävalta (Burgenland) |
| Virallinen kieli |
Kroatia Bosnia ja Hertsegovina Vojvodina (Serbia) Euroopan unioni |
| Puhujia | 7 miljoonaa |
| Sija | 90 |
| Kirjaimisto | latinalainen |
| Kielenhuolto | Institut za hrvatski jezik i jezikoslovlje[1] |
| Kielitieteellinen luokitus | |
| Kielikunta | indoeurooppalaiset kielet |
| Kieliryhmä |
baltoslaavilaiset kielet – slaavilaiset kielet – eteläslaavilaiset kielet – läntiset[2] |
| Kielikoodit | |
| ISO 639-1 | hr |
| ISO 639-2 | hrv |
| ISO 639-3 | hrv |
Luokittelu ja piirteet muokkaa
Kroaatin kieli kuuluu slaavilaisten kielten eteläslaavilaiseen läntiseen haaraan. Kroaatin kirjallinen traditio on syntynyt latinalaisen kirjaimiston katolisen kulttuuritradition yhteydessä, kun taas serbia on pohjautunut kyrillisin kirjaimin kirjoitettuun kirkkoslaavin paikalliseen varianttiin ja serbialainen kirjallinen kulttuuri ortodoksiseen kulttuuritraditioon.
Kroatian kieli jakautuu kolmeen päämurteeseen: štokaaviin, kajkaaviin ja čakaaviin, joista kirjakieli perustuu štokaavin murteeseen, nimenomaan sen itähertsegovinalaiseen muotoon, joka valittiin kirjakielen perustaksi kun serbialle ja kroatialle kehitettiin yhteistä kirjakieltä 1850-luvulta lähtien.
Kajkaavi on laajasti maan pohjoisosissa puhuttu murre, joka muistuttaa sloveenia. Sen puhujien onkin helpompi ymmärtää sloveenia kuin kroatiaa.[5] Sen nimi tulee mitä-pronominista kaj. Čakaavia puhutaan Adrianmeren rannikon saarilla ja Istriassa. Tämä murteen puhujien on vaikea ymmärtää štokaavia, lisäksi johtuen laajasta maantieteellisestä ulottuvuudesta ja eristäytyneisyydestä Välimeren saarille murteen sisäiset erot ovat pohjoisen ja etelän välillä suuria. Murre on saanut nimensä mitä-pronominin ča mukaan.
Štokaavissa on lisäksi kolme erillistä lausuntatapaa (izgovor), jotka johtuvat muinaisslaavilaisen jat-kirjaimella merkityn äänteen muuttumisesta. Ekaavissa (ekavica) jat on muuntunut e-äänteeksi, (i)jekaavissa (ijekavica) (i)je-äänteeksi ja ikaavissa (ikavica) i-äänteeksi, mistä näiden nimityksetkin tulevat. Kroatian kirjakieli perustuu ijekaavin ääntämiseen, kun ekaavi on leimallisesti serbialainen lausuntatapa. Ikaavia käytetään paikoin Kroatiassa, mutta ei kirjakielen asemassa.
Kroaatin kieli on pääpiirteissään säilyttänyt kantaslaavin sija- ja sukujärjestelmän. Siinä on seitsemän sijamuotoa (nominatiivi, vokatiivi, genetiivi, akkusatiivi, lokatiivi, datiivi ja instrumentaali) ja kolme sukua (maskuliini, feminiini ja neutri).
Fonologia muokkaa
Kroaatin kielessä on 30 foneemia, joista 5 vokaalia ja 25 konsonanttia.
Konsonantit muokkaa
| Labiaali | Alveodentaali | Palataali | Velaari | |||
|---|---|---|---|---|---|---|
| norm. | liudentunut | |||||
| Nasaali | m | n | ɲ | |||
| Klusiili | p | b | t | d | k | g | |||
| Affrikaatta | ts | dʑ | ʧ | ʤ | ʧʲ | ʤʲ | |||
| Frikatiivi | f | v | s | z | ʃ | ʒ | x ~ h | ||
| Approksimantti | keskinen | j | ||||
| lateraali | l | ʎ | ||||
| Tremulantti | r | |||||
Äänteet [x] ja [h] ovat toistensa allofoneja ja molempia merkitään H-kirjaimella.
Lähde:[6]
Vokaalit muokkaa
| Etinen | Keskinen | Takainen | |
|---|---|---|---|
| Suppea | i | u | |
| Puolisuppea | e | o | |
| Avoin | a |
Kaikki vokaalit voivat esiintyä sekä pitkinä että lyhyinä.
Lähde:[6]
Oikeinkirjoitus muokkaa
Kirjoittaessa käytetään Ljudevit Gajin tekemää Jan Husin tšekin kielen kirjoitusjärjestelmään perustuvia latinalaisia ja pääasiassa olevia foneemisia aakkosia:[6]
| A a | B b | C c | Č č | Ć ć | D d | Dž dž | Đ đ | E e | F f |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| [a] | [b] | [ts] | [tʃ] | [ʧʲ] | [d] | [dʒ] | [dʑ] | [e] | [f] |
| G g | H h | I i | J j | K k | L l | Lj lj | M m | N n | Nj nj |
| [g] | [x~h] | [i] | [j] | [k] | [l] | [ʎ] | [m] | [n] | [ɲ] |
| O o | P p | R r | S s | Š š | T t | U u | V v | Z z | Ž ž |
| [o] | [p] | [r] | [s] | [ʃ] | [t] | [u] | [v] | [z] | [ʒ] |
Kroaatissa esiintyy myös erityinen intonaatio eli sävelkulku, joka erottaa homografit toisistaan — vokaali voi siis olla joko pitkä tai lyhyt (aivan niin kuin suomen kielessä), ja kun vokaali painotetaan niin se lausutaan laskevalla tai nousevalla toonilla. Sanaintonaatioita on yhteensä neljä: lyhyt laskeva ̏ (kaksoisgravis), lyhyt nouseva ` (gravis), pitkä laskeva ˘ (ylösalaisin käännetty breve eli lyhyysmerkki), ja pitkä nouseva ´ (akuutti). Painottamattomat pitkät vokaalit merkitään pituusmerkillä ¯, ja painottamattomia lyhyitä vokaaleja ei merkitä millään tarkkeella. Näitä tarkkeita ei kuitenkaan käytetä arkikirjoituksessa.
Kroatian kirjakielen historiaa muokkaa
Kielimuodolla, jota nykyisin kutsutaan kroaatin kieleksi, on historiansa aikana ollut useita eri nimiä. Sitä on kutsuttu eri aikoina mm. nimillä ilirski, slavonski, dalmatinski, srpskohrvatski/hrvatskosrpski ja srpski ili hrvatski/hrvatski ili srpski.
1300–1400-luvulle asti kroaatin kirjakielen kehitys perustui glagoliittisilla kirjaimilla kirjoitettuun kroatialaiseen versioon kirkkoslaavista. 1400-luvulla alkoi kehittyä paikallisia kirjallisia traditioita, jotka perustuivat paikallisiin murreryhmiin čakaaviin, kajkaaviin ja läntiseen štokaaviin, joka jakautui vielä ijekaaviseen, ekaaviseen ja ikaaviseen varianttiin. Ensimmäinen yleisempi kirjakieli pohjautui čakaaviin ja tuli tunnetuksi 1500-luvulla Marko Marulićin näytelmästä Judita (1521), jota pidetään kroatialaisen kansallisen kirjallisuuden perustana.
Voimakkaat murre-erot tekivät vaikeaksi yhtenäisen kirjakielen luomisen. Dubrovnikin alueen štokaavinen kirjallisuus oli kuitenkin arvostettua yli murrerajojen, ja 1800-luvun alussa kiinnostus štokaaviin perustuvan kirjakielen kehittämiseen kasvoi. Erityisesti yhtenäisen kirjakielen kehittämiseen kannusti poliittinen tilanne – pelko kulttuurisesta assimilaatiosta unkarilaisiin.
1800-luvulla panslavismin hengessä toiminut illyristinen liike ja sen johtohahmo Ljudevit Gaj pyrkivät yhdistämään kaikki eteläslaavit (ensisijaisesti sloveenit, kroaatit ja serbit) yhteisen illyyri-nimikkeen alle. He toivoivat myös, että Ljudevit Gajn kehittelemästä uudesta kirjoitussysteemistä ja štokaavin ijekaaviseen varianttiin perustuvasta kirjakielestä tulisi koko alueen yhteinen kieli.
Kroatian kirjakielen pohjaksi tuli kuitenkin lopulta serbialaisen Vuk Karadžićin luoma, štokaaviin pohjautuva kielioppi. Vuonna 1850 useat kroatialaisen älymystön edustajat yhdessä Karadžićin ja toisen serbin Đura Daničićin kanssa allekirjoittivat Wienin kirjakielisopimuksen (Bečki književni dogovor), jossa hyväksyttiin Karadžićin ortografiset periaatteet. Yhteisellä kirjakielipohjalla serbien kanssa oli helpompi nousta vastustamaan unkarilaistamista.
Sopimuksen hyväksyminen ei kuitenkaan vielä tarkoittanut uuden standardin omaksumista kroaattien tai serbien keskuudessa. Se kohtasi paljon vastustusta, eivätkä edes kaikki sopimuksen allekirjoittajat noudattaneet uutta standardia. Sopimusta voikin pitää enemmän serbien ja kroaattien kansallisen yhtenäisyyden ja siihen kuuluvan yhteisen kielen julistuksena kuin serbokroaatin tai kroatoserbian perustamisasiakirjana. Varsinainen kirjakielen standardointi tapahtui polarisoidusti Serbian ja Kroatian keskuksissa.
Jugoslavian perustamisen myötä syntynyt oppi kansallisesta yhtenäisyydestä (narodno jedinstvo) kielsi kaikki kroaattien, serbien ja sloveenien väliset kansalliset tai kielelliset erot. Jugoslavian keskusvaltainen politiikka herätti kuitenkin vastustusta kroaattien keskuudessa, jotka kokivat, että heidät pyrittiin assimiloimaan serbeihin. Sotien välisenä aikana syntynyt käsitys, että kroaatit eivät ole kielellisesti tasa-arvoisessa asemassa serbien kanssa, hajotti kielipoliittista yhtenäistämisohjelmaa.
Toisen maailmansodan aikana luotiin saksalaisten suojeluksessa vuonna 1941 Kroatian itsenäinen valtio NDH (Nezavisna Država Hrvatska). Aikaisempien yhdistämispyrkimysten vastapainoksi pyrittiin nyt erottamaan kroaatin kirjakieltä mahdollisimman paljon serbiasta. Kirjakieleen tuotiin vuonna 1942 takaisin vuotta 1892 edeltänyt etymologinen ortografia (Koriensko pisanje).
Kroaatin sanastoa kehitettiin mahdollisimman puristiseen suuntaan, ja jokapäiväiseen kielenkäyttöön alettiin palauttaa aikaisemmin käytössä olleita kroatialaisina pidettyjä sanoja. Erityisesti serbismeinä pidettyjä sanoja pyrittiin poistamaan kielestä. Sellaisten sanojen tilalle, joilla ei ollut olemassa kroatialaista vastinetta, luotiin suuri joukko uudissanoja. Voimakas purismi herätti kuitenkin paljon vastustusta, eikä tämän aikakauden laina- ja uudissanoista yhtään juurtunut jokapäiväiseen kielenkäyttöön. Kirjakielestäkin ne poistettiin vuonna 1945 saksalaisvallan ja NDH:n kaaduttua.
Toisen maailmansodan jälkeen muodostettu sosialistinen Jugoslavian kansantasavalta (vuodesta 1963 alkaen Jugoslavian sosialistinen liittotasavalta) perustui ainakin näennäisesti kaikkien sen kansallisuuksien tasa-arvoisuuteen. Tähän sisältyi kaikkien kansojen – ainakin niiden, jotka Jugoslaviassa käsitettiin kansoiksi – oikeus käyttää omaa kieltään. Vuoden 1945 perustuslaissa tunnustettiin neljä virallista kansallista kieltä: serbia, kroaatti, sloveeni ja makedonian kieli. Kielikysymys nousi kuitenkin taas esiin 1950-luvulla, jolloin alettiin uudestaan keskittää hallintoa ja yhtenäistää kieltä.
Serbialainen kirjallisuusjärjestö Matica Srpska järjesti joulukuussa 1954 johtavien asiantuntijoiden tapaamisen Novi Sadissa. Siellä syntyneessä sopimuksessa (Novi Sadski dogovor) vahvistettiin latinalaisen ja kyrillisen kirjaimiston sekä ijekaavisen ja ekaavisen variantin tasa-arvoinen asema. Samalla siinä kuitenkin painotettiin, että serbien, kroaattien ja montenegrolaisten puhuma kieli oli yksi ja sama. Samoin todettiin kirjakielen suhteen. Sillä katsottiin kuitenkin olevan kaksi varianttia.
Novi Sadin sopimus ei kuitenkaan ollut kaikkien mieleen. Vastustajat tarttuivat erityisesti dokumentin ilmaisuun saman kielen kahdesta variantista. Maaliskuussa 1967 joukko johtavia kroatialaisia kulttuurihenkilöitä julkaisi kroaatin kirjakielen nimestä ja asemasta julistuksen (Deklaracija o nazivu i položaju hrvatskog književnog jezika), jossa vaadittiin kroaateille oikeutta kutsua omaa kieltään kroaatiksi. Allekirjoittajien joukossa oli monia, jotka olivat aikaisemmin olleet allekirjoittamassa Novi Sadin sopimusta.
Vuonna 1974 Jugoslavian perustuslakiin kirjattiin, että kroaatin kirjakieli oli Kroatian sosialistisen tasavallan virallinen kieli.
Kroatian itsenäistyttyä vuonna 1991 kroatian kieltä on pyritty kehittämään puristisempaan suuntaan ja erilaisia serbismejä on pyritty poistamaan sanastosta ja korvaamaan niitä muun muassa NDH:n aikaisilla uudissanoilla.
Lähteet muokkaa
- ↑ ihjj.hr Institut za hrvatski jezik i jezikoslovlje. Viitattu 3.3.2012.
- ↑ Eberhard, David M., Gary F. Simons, and Charles D. Fennig (toim.): Indo-European Ethnologue: Languages of the World. 2024. Dallas, Texas: SIL International. Viitattu 24.2.2024. (englanniksi)
- ↑ Croatian Standard Glottolog 4.3. glottolog.org. Viitattu 30.10.2020. (englanniksi)
- ↑ Ethnologue: Croatian (englanniksi) Viitattu 10.11.2013.
- ↑ Robert Lindsay: Mutual Intelligibility of Languages in the Slavic Family
- ↑ a b c Croatian language, alphabet and pronunciation omniglot.com. Viitattu 30.10.2020.
Kirjallisuutta muokkaa
- Banac, Ivo. 1991. Hrvatsko jezično pitanje. Preveo s engleskoga Ivan Matković. Ed. T. Mastrović, K. Nemec, S. P. Novak, Z. Zima: Most / The Bridge. A Journal of Croatian Literature. Croatian Literature Series vol. 6. Zagreb: Mladost.
- Baric, Tatjana. 2020. Dobar dan: Kroatiaa aikuisille. Helsinki: Oppian.
- Franolic, Branko. 1980. A Short History of Literary Croatian. Paris: Nouvelles éditions latines.
- Naylor, Kenneth. 1980. Serbo-Croatian. Ed. Alexander M. Schenker & Edward Stankiewicz. The Slavic Literary Languages. Yale Russian and East European Publications, No. 1. New Haven: Yale Concilium on International and Area Studies. s.65–83.
- Nuorluoto, Juhani. 2003. Slaavien kirjalliset traditiot ja kirjakielet: Aatehistoriallisia taustoja, kielellisiä valintoja, identiteettien kehityksiä. Helsinki: Yliopistopaino.
- Olin, Satu. 1998. O purizmu kod hrvata i u njihovoj jezičnoj praksi. Pro gradu -tutkielma. Slavistiikan ja baltologian laitos.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kroatian kieli Wikimedia Commonsissa
- Learn-Croatian.com (englanniksi)
