Wikipedia

Venom (yhtye)

brittiläinen yhtye
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 16. joulukuuta 2021 kello 00.01 käyttäjän PtG (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.

Tämä artikkeli käsittelee brittiläistä yhtyettä. Sanan muista merkityksistä, katso täsmennyssivu Venom.

Venom on Englannin Newcastlessa vuonna 1979 perustettu äärimetalliyhtye. Yhtye oli osa brittiläisen heavy metalin uutta aaltoa, ja se kehitti metallimusiikkia aiempaa rajumpaan suuntaan, ja sillä on ollut merkittävä vaikutus thrash- ja black metalin kehitykseen; jälkimmäinen nimettiin yhtyeen toisen albumin mukaan.

Venom
Venom vuoden 2008 Hellfesteillä.
Venom vuoden 2008 Hellfesteillä.
Tiedot
Toiminnassa 1979–1992
1995–2002
2005–
Tyylilaji thrash metal
black metal
Kotipaikka Newcastle upon Tyne, Tyne ja Wear, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Laulukieli englanti
Jäsenet

Conrad ”Cronos” Lant
Stuart ”Rage” Dixon
Danny ”Dante” Needham

Entiset jäsenet

Ks. alhaalla
Muut nimet

Guillotine
Levy-yhtiö

Suomi Spinefarm Records

Aiheesta muualla
Kotisivut

Yhtyeen musiikki oli sen alkuaikoina ennennäkemättömän rajua ja avoimesti satanistista, mikä herätti julkista kohua mutta myös suosiota hevarien keskuudessa. Venomin saatananpalvonnasta ammentanut imago ei kuitenkaan ollut vakavamielinen kannanotto, vaan tarkoitus oli herättää huomiota ja mielipahaa.

Venom julkaisi alkuvuosinaan uraauurtavia albumeita, ja se nousi hetkellisesti äärimetallin ykkösnimeksi. Sisäisten riitojen ja vaisusti vastaanotettujen albumien myötä yhtye tippui parrasvaloista, mutta on jatkanut aktiivista levyttämistä 2000-luvulle saakka, ja yhtyeen diskografia käsittää 15 täyspitkää studioalbumia. Vuodesta 2015 alkaen Venom-nimisiä kokoonpanoja on ollut kaksi: Conrad ”Cronos” Lantin johtama Venom sekä Jeffrey ”Mantas” Dunnin ja Anthony ”Abaddon” Brayn perustama Venom Inc. Kummassakin on mukana alkuperäisjäseniä ja kumpikin esittää konserteissaan Venomin 1980-luvulla levyttämiä kappaleita.

Yhtyeellä oli huomattava vaikutus äärimetallin kehitykseen, ja monet yhtyeet, kuten Metallica, Megadeth, Slayer, Death sekä Celtic Frost ovat maininneet Venomin yhdeksi tärkeimmistä esikuvistaan.

Historia

Perustaminen ja alkuajat (1979–1980)

Venom perustettiin Newcastlessa vuonna 1979. Jäsenet olivat aiemmin soittaneet useissa lyhytikäisissä kokoonpanoissa. Niistä merkittävin oli viisihenkinen Guillotine.[1] Vuonna 1978 Guillotinen kitaristi Jeffrey Dunn tapasi Judas Priestin konsertissa Oberon-nimisen yhtyeen jäsenen. Eri osapuolet muistavat tapahtumat hieman toisin, mutta jäsen oli joko rumpali Anthony Bray tai laulaja Clive Archer. Oberon oli jo valmiiksi hajoamaisillaan, ja pian sekä Bray että Archer liittyivät Dunnin yhtyeeseen. Roudarin ehdotuksesta uuden kokoonpanon nimeksi tuli Venom (suom. myrkky). Hieman myöhemmin yhtyeeseen liittyivät basisti Alan Winston ja kitaristi Conrad Lant. Lant oli aiemmin soittanut Dwarfstar-yhtyeessä ja työskenteli apulaisena Impulse-äänitysstudioilla.[2]

Dunnin mukaan hän oli jo ennen Lantin liittymistä haaveillut demonauhan tekemisestä, mutta Impulse-studion hinnat olivat liian korkeat. Eräänä iltana Dunn meni ystävänsä luo juomaan olutta ja tapasi siellä Lantin, joka kertoi soittavansa kitaraa. Guillotinen vanha kitaristi Dave Rutherford oli jättämässä yhtyeen, sillä hän ihaili Ritchie Blackmorea, kun taas Venomin musiikki oli kehittymässä raskaampaan suuntaan. Niinpä Dunn pyysi koesoittoon Lantia, joka myös kertoi olevansa Impulse-studiolla työharjoittelussa, minkä Dunn näki tilaisuutena päästä studiolle halvemmalla; ”Conrad on toki myöhemmin antanut mielellään ymmärtää, että hän oli mukana alusta asti, mutta se väite ei pidä paikkaansa.”[3]

Winstonin jätettyä yhtyeen Lant ryhtyi basistiksi. Hän soitti bassoa kitaravahvistimen läpi ja muutenkin kitaramaisella tyylillä. Tämä tuotti ”likaisen, kumisevan” äänimaiseman, josta sittemmin tuli Venomin tavaramerkki.[4] Työssään Lant tapasi usein aloittelevia metallimuusikoita, jotka yrittivät tietoisesti kuulostaa joltakin tunnetulta yhtyeeltä. Hän ei pitänyt tästä ja alkoi johdonmukaisesti kehittää Venomin äänimaailmaa epäsovinnaiseen suuntaan.[5]

Nelimiehiseksi kutistunut kokoonpano alkoi äänittää studiossa demoja, joiden tyyli yhdisteli aiempaa rock-musiikkia, 1970-luvun heavy metalia ja aikanaan suosittua punk rockia.[6] Yhtye halusi yhdistää Motörheadin nopeuden, Black Sabbathin synkkyyden, Judas Priestin ulkomuodon ja Kissin teatraalisen lavaesiintymisen.[7][5] Jäsenet alkoivat käyttää pelottavia, salaperäisiä taiteilijanimiä: basisti Conrad Lantista tuli ”Cronos”, rumpali Anthony Braysta ”Abaddon”, kitaristi Jeffrey Dunnista ”Mantas” ja laulaja Clive Archerista ”Jesus Christ”.[8] Archer käytti myös kasvomaalausta, joka muistutti niin sanottua corpse paintia.[3][9]

Venom nauhoitti vuosikymmenen vaihteessa useita demoja. Church Hall Rehearsals 1979 -nimellä tunnettu demo on äänitys yhtyeen harjoituksista. Vuonna 1980 yhtye äänitti Impulse-studiolla ammattimaisemmin taltioidun demon, jonka tekemisestä se maksoi 50 puntaa. Myöhemmin samana vuonna äänitetty demo sai nimen Demon, ja siitä tuli yhtyeen ensimmäinen virallinen julkaisu. Kaksi varhaisempaa demoa saivat laajempaa levikkiä vasta 2019 julkaistulla kokoelma-albumilla.[10]

Venom palasi vielä vuonna 1980 studioon äänittämään uutta demoa. Lant kokeili laulamista, ja muut jäsenet pitivät hänen tulkinnastaan. Archer erosi sovussa Venomin jäädessä trioksi.[7][9]

Ensimmäiset albumit ja suosion huippu (1981–1986)

Sounds-musiikkilehden toimittaja Geoff Barton piti Demon-demosta ja suositteli sitä lukijoilleen.[7][11] Impulse Studiosin johtaja David Wood pyysi yhtyettä äänittämään lisää materiaalia. Pian Venom solmi levytyssopimuksen Woodin levy-yhtiön Neat Recordsin kanssa, ja vuonna 1981 yhtye julkaisi ensimmäisen singlensä ”In League with Satan / Live like an Angel”. Single myi yllättävän hyvin, ja Neat Productions pyysi yhtyeeltä lisää materiaalia. Lant lupautui äänittämään kaikki yhtyeen valmiit kappaleet ja lähetti Neatille joukon demoja.[11] Ne äänitettiin nopeasti ja pikkuvirheistä välittämättä. Lantin mukaan levy-yhtiö ilmoitti tämän jälkeen, että Venomin ensimmäinen albumi koostettaisiin demoista tai levytyssopimus raukeaisi. Yhtye suostui.[12]

Esikoisalbumi Welcome to Hell ilmestyi loppuvuodesta 1981.[13] Se oli siihen mennessä rienaavin julkaisu metallimusiikin historiassa. Kansikuva oli mukailtu Baphometin sinetistä, joka tunnetaan Saatanan kirkon tunnuskuvana. Sanoituksissa yhtye julisti olevansa liitossa Saatanan kanssa ja pilkkasi kristinuskoa. Albumin viimeistelemätön, meluisa äänimaailma, sahaavat kitarat, rytisevä basso, epäselvät rummut ja Lantin örisevä laulu olivat ennenkuulumaton yhdistelmä.[14] Welcome to Hell myi sekä yhtyeen että levy-yhtiön hämmästykseksi varsin hyvin, ja arvostelutkin olivat myönteisiä.[15] Dunnin mukaan hiomaton äänimaailma soittoteknisine virheineen oli koko albumin viehätysvoiman salaisuus.[3] Lantia albumin viimeistelemättömyys kuitenkin harmitti, sillä se toi yhtyeelle maineen kehnoina soittajina.[12]

Muiden newcastlelaisyhtyeiden keskuudessa Venom oli melko huonossa maineessa vastuuttoman käytöksensä vuoksi. Hevarien parissa yhtyeelle alkoi kuitenkin syntyä fanikuntaa.[16] Dunnin mukaan Welcome to Hell jakoi kuulijat: useimmat pitivät sitä ”sietämättömänä melusaasteena”, mutta ne jotka pitivät, ”ne sitten todellakin diggasivat”.[3] Myönteisen vastaanoton rohkaisemana Venom palasi studioon ja julkaisi vuotta myöhemmin toisen albuminsa, Black Metalin. Levy sai myönteistä palautetta, ja sen äänimaailman kehutiin olevan parempi kuin edeltäjänsä; siinä missä edellinen oli kokoelma hajanaisia demoja, Black Metal suunniteltiin alusta loppuun täyspitkäksi albumiksi. Yhtyeellä oli myös enemmän aikaa kirjoittaa kappaleita, ja jotkut sisälsivät nyt yhtyeen luomia ääniefektejä. Albumilla oli niin merkittävä vaikutus black metalin kehitykseen, että koko genre nimettiin albumin mukaan.[17]

Toimintansa ensimmäisinä vuosina Venom ei konsertoinut juuri lainkaan, vaan suosio rakentui albumien ympärille. Kun yhtye ryhtyi konsertoimaan aktiivisesti, se pystyi alusta lähtien sijoittamaan suuria summia näyttävään pyrotekniikkaan.[18] Ensimmäisen ulkomaan konserttinsa Venom teki alkukesästä 1982. Jäsenten yllätykseksi Belgian Poperingessa järjestetty konsertti oli menestys ja sitä katsomaan saapui tuhansia ihmisiä. Dunnin mukaan yhtye oli tuohon saakka ollut tietämätön suureksi kasvaneesta suosiostaan, sillä harjoitukset järjestettiin edelleen rottia kuhisevassa talossa Newcastlen laitamilla.[3]

Pian Black Metalin julkaisun jälkeen yhtyeen jäsenten välit alkoivat tulehtua. Dunnin ja Brayn mukaan Lant alkoi uskoa omiin puheisiinsa ja käyttäytyi jatkuvasti kuin olisi ollut lavahahmonsa Cronos.[19]

Yhtyeen kolmas studioalbumi At War with Satan julkaistiin 1984. Yhtye siirtyi kokeellisempaan suuntaan, ja albumin nimikkokappale oli koko A-puolen mittainen.[7][20] Rush-vaikutteinen tyyli oli pitkälti Lantin luomus, kun taas Dunnin panos oli aiempaa pienempi.[3][21][22] Dunn oli harkinnut jättävänsä yhtyeen jo Black Metalin julkaisun jälkeen. Vuonna 2019 hän muisteli: ”Meistä tuli liian isoja liian nopeasti, eikä mikään ollut enää entisellään. [– –] Henkilökemiat muuttuivat ja egot kasvoivat turhan suuriksi… Vuonna 1984 Venom ei enää ollut se sama räävitön, mitään suunnittelematon räyhäkolmikko Newcastlesta, vaan halusimme tietoisesti olla jotakin hienompaa ja parempaa. No, sellainen ei sopinut Venomille.”[3] Lant sen sijaan on hyvin ylpeä At War With Satanista.[12] Aikalaisvastaanotto oli myönteinen, ja yhtyeen suosio nousi entisestään. Valtavirran arvostusta Venom ei kuitenkaan saavuttanut, vaikka materiaali olikin aiempaa kunnianhimoisempaa.[23]

Vuonna 1984 yhtye teki kuuluisimman Seven Dates of Hell -kiertueensa, jonka lämmittelijänä oli losangelesilainen Metallica.[23] Venom on sittemmin saanut maineen yhtyeenä, jonka jäsenet eivät voineet sietää toisiaan. Lantin mukaan ongelmat alkoivat kuitenkin ilmetä vasta Seven Dates of Hell -kiertueella. Syynä oli juopotteluun ja seksiin painottunut elämäntapa. Lant ja Bray nauttivat siitä, mutta Dunn oli kiinnostuneempi liikunnasta ja kamppailulajeista. Hän ei kuitenkaan uskaltanut kertoa epäilyksistään muille, ja aiemmin tiivis kolmikko alkoi etääntyä. Ongelmat havaittuaan Lant yritti piristää Dunnia juhlimalla vieläkin rankemmin. Todellisuudessa Lantin käytös vain pahensi tilannetta.[24]

Yhtyeen neljännen albumin äänitykset sujuivat kireissä merkeissä. Lantin mukaan Dunn tässä vaiheessa lähinnä ”tuijotti seinää”.[21] Myös Dunn itse on muistellut voineensa pahoin.[3] Lant ja Bray joutuivat usein harjoittelemaan kahdestaan,[21] mikä näkyi aiempaa huonompana yhteissoittona.[18] Koska Bray ei osallistunut säveltämiseen, kappaleiden tekeminen jäi Lantin vastuulle.[18] Possessed julkaistiin vuonna 1985.[25] Vastaanotto oli aiempaa heikompi,[18] eikä Lant ollut lopputulokseen tyytyväinen.[21]

Venom markkinoi Possessedia isolla Yhdysvaltain-kiertueella, jolla yhtyettä lämmittelivät Slayer ja Exodus.[26] Hieman ennen kiertueen alkua Dunn sairastui vesirokkoon,[7] ja alkupään konserteissa hänen tilallaan esiintyivät Fistin Dave Irwin ja Avengerin Les Cheetham. Dunn lensi toivuttuaan Yhdysvaltoihin ja soitti viimeiset konsertit itse.[27] Kristittyjen parissa kiertue herätti pahennusta, ja Yhdysvaltojen suurkaupungeissa sitä vastaan järjestettiin mielenosoituksia.[26] Possessedin kiertue toi Venomin ensimmäistä kertaa myös Suomeen, kun yhtye toimi eräänä Rantarock-festivaalin pääesiintyjistä.[3] Joulukuussa 1985 ilmestyi Hell at Hammersmith -videokasetti. Dunnin mukaan ”moni yhdistää alkuaikojen Venomin ja ison konserttiproduktion toisiinsa”, mutta todellisuudessa Hammersmith Odeonin konsertti 1985 ”oli ainoa todella ison kokoluokan Venom-veto 1980-luvulla”. Muutoin yhtyeen budjetti ei riittänyt suurisuuntaisten suunnitelmien toteuttamiseen.[3]

Vuonna 1986 ilmestyivät EP Nightmare ja livealbumi Eine Kleine Nacthmusik. Samana vuonna Dunn jätti yhtyeen ja siirtyi aikuisrockin pariin.[7]

Vaihtuvat kokoonpanot (1986–1992)

Klassisen[7] kokoonpanon hajoamisesta huolimatta yhtye jatkoi toimintaa.[18] Eronneen Dunnin korvasi kaksi uutta kitaristia, Jimmy Clare ja Mike ”Mykus” Hickey. Uusi kokoonpano levytti albumin Calm Before the Storm, joka julkaistiin 1987.[7][28][29] Albumilla yhtye loittoni perinteisestä tyylistään. Sanoitukset siirtyivät miekka ja magia -aiheiden sekä perinteisen rock & roll -tematiikan suuntaan.[30] Yhtyeen kemia ei kuitenkaan pitänyt, ja lopulta Hickey palasi Yhdysvaltoihin Lantin seuratessa pian perässä. Sittemmin Lant, Clare ja Hickey perustivat Cronos-nimisen yhtyeen.[7][31][27] Bray oli tuossa vaiheessa jo eronnut yhtyeestä, joten Lant yksinkertaisesti etsi toisen rumpalin ja nimesi uuden kokoonpanon itsensä mukaan. Tämän jälkeen Bray ilmoitti jatkavansa musiikin tekemistä Venom-nimellä.[32]

Alkuperäisjäsen Jeffrey Dunn palasi kitaristiksi,[7] ja yhtye sai Music for Nationsilta levytyssopimuksen.[33] Uudeksi basisti-laulajaksi pestattiin Atomkraft-yhtyeessä vaikuttanut Tony ”Demolition Man” Dolan, joka liittyi Venomiin 1988. Dolan on muistellut palkkionsa olleen 10 000 puntaa.[33] Rytmikitaristiksi liittyi Al Barnes. Uudistuneen Venomin ensimmäinen albumi oli vuoden 1989 Prime Evil,[7][34] jota Bray pitää koko Venomin uran parhaana. Hänen mukaansa yhtye uudestisyntyi Dolanin liittymisen myötä, mutta fanit eivät pitäneet muutoksesta.[32] Kokoonpano konsertoi aktiivisesti, mutta Dolanin mukaan ei kuitenkaan riittävästi, mikä johti suosion laskuun.[33]

Vuonna 1991 ilmestyneen Temples of Ice[35] jälkeen Barnes jätti yhtyeen ja tilalle tuli Steve ”War Maniac” White,[28] joka Dolanin tavoin oli aiemmin soittanut Atomkraftissa.[32] Uusi kokoonpano julkaisi vielä albumin The Waste Lands vuonna 1992.[35] Dolan jätti yhtyeen pian tämän jälkeen.[7] Vuonna 2018 antamassaan haastattelussa hän perusteli lähtöään yhtyeen suosion laskulla sekä hiljan saamallaan työpaikalla. Yhtyeen hajoaminen tapahtui Dolanin mukaan ystävällisissä merkeissä,[33] sillä sekä hän että Dunn olivat tuossa vaiheessa ylirasittuneita ja väsyneitä koko Venomiin.[36]

Prime Evilin jälkimaine on ollut myönteinen,[37] ja myös Dolan on muistellut albumia hyvillä mielin. 1990-luvun alun Venom-albumeja hän sen sijaan piti epäonnistuneina kokonaisuuksina, ”hyvän materiaalin haaskaamisena”. Temples of Icen ja The Waste Landsin arvostelut olivat innottomia,[36] ja ne myivät huonosti, sillä metallimusiikki oli menettänyt suosiotaan vaihtoehtorockille ja grungelle.[28] Harvojen studioalbumien lisäksi Venom julkaisi 90-luvulla suuren määrän kokoelmalevyjä ja arkistomateriaalista koostettuja livealbumeja. Lant yritti 1994 käynnistellä Venomia yhtyeessä aiemminkin soittaneen kitaristi Mike ”Mykus” Hickeyn ja Cathedralin rumpalin Mark Whartonin kanssa. Projekti jäi kuitenkin lyhytikäiseksi.[7]

Klassinen kokoonpano palaa yhteen ja hajoaa (1995–2002)

Venomin suosituin kokoonpano (Cronos, Mantas ja Abaddon) palasi yhteen vuonna 1995 kiertuetta varten.[7] Konsertit sujuivat sen verran hyvin, että jäsenet päättivät jatkaa toimintaa.[7][38] Brayn mukaan päätös kypsyi Dynamo-festivaaleilla 1996 soitetun konsertin jälkeen.[38] Yhtye alkoi etsiskellä levytyssopimusta, ja Lant ja Dunn kirjoittivat materiaalia uutta albumia varten.[7] Myös Brayllä oli varastossa käyttökelpoista materiaalia, jota tosin piti muokata Venomille sopivammaksi.[38] Vuonna 1996 ilmestyi EP Venom ’96.[28] Se sisälsi neljä 1980-luvun kappaletta uusina versioina sekä demoversion kokonaan uudesta kappaleesta ”The Evil One”.[38]

Vuonna 1997 kokoonpano julkaisi albumin Cast in Stone.[28] Varhaisista Venom-albumeista poiketen sitä harjoiteltiin ja äänitettiin pitkään. Uuden materiaalin lisäksi albumilla oli suuri määrä uusia äänityksiä vanhoista kappaleita. Kehittyneen studioteknologian myötä Venomin äänimaailma modernisoitui, ja myös yhtyeen soittotaidot olivat parantuneet. Uutta tyyliä verrattiin tuolloin suosittuihin industrial-yhtyeisiin, kuten Nine Inch Nailsiin, Ministryyn, Marilyn Mansoniin tai White Zombieen. Brayn mukaan vaikutteet olivat tahattomia eikä hän liiemmin kuunnellut mainittuja yhtyeitä. Modernisoitumista hän piti hyvänä asiana, sillä se auttoi yhtyettä pysymään ajankohtaisena. Konserteissa Venom esitti silti enimmäkseen vanhoja kappaleita. Cast in Stonelta soitettiin tyypillisessä konsertissa 4–5 kappaletta.[38]

Aikalaishaastattelussa Bray kertoi, että Venomin vanhan tyylin tavoittaminen oli helppoa. Myös vanhat riidat olivat hänen mukaansa edelleen olemassa ”pahempina kuin koskaan”. Yhtyeen koossa pysyminen oli Brayn mukaan jäsenten aikuistumisen ansiota, sillä he kykenivät nyt ohjaamaan vihansa hyödylliseen toimintaan.[38] Varsin pian riidat kuitenkin kärjistyivät. Bray yritti erottaa Lantin, mutta levy-yhtiö SPV ilmoitti, ettei se hyväksyisi sellaista Venomin kokoonpanoa, jossa Lant ei olisi mukana.[7]

Lant ja Dunn alkoivat suunnitella uutta Venom-albumia. Harjoituksissa rumpuja soitti Lantin pikkuveli Antony ”Antton” Lant.[7] Bray kuuli uudesta albumista vasta, kun Lant ja Dunn olivat jo siirtyneet Saksaan äänittämään. He lähettivät Braylle valmista materiaalia, jotta tämä voisi soittaa uusiin kappaleisiin rumpuraidat, jolloin Bray ilmoitti eroavansa itse.[32] Viimeisen kerran Bray ja Dunn keskustelivat 1998. Sen jälkeen he välttelivät toisiaan vuosikymmenet.[22] Brayn lähdettyä Venomissa ei ollut enää ainuttakaan jäsentä, joka olisi soittanut kaikilla albumeilla.[28] Antony Lantista tuli yhtyeen vakituinen jäsen, ja vuonna 2000 kokoonpano julkaisi Resurrectionin.[7] Se sai pitkästä aikaa hyviä arvosteluja,[7][39] ja myös albumin jälkimaine on ollut myönteinen.[40][41]

Resurrectionin jälkeen Venom vietti hiljaiseloa. Huhtikuussa 2002 Lant vammautui vakavasti vuorikiipeilyonnettomuudessa, josta toipuminen kesti vuosia. Yhtyeen toiminta lakkasi kokonaan.[7]

Lantin johtama yhtye (2005–)

 
Venom vuonna 2014.

Lant oli vuonna 2004 yhteydessä Dunniin, joka lähetti hänelle muutamia keksimiään riffejä. Dunn oli kuitenkin kiinnostuneempi uudesta sooloprojektistaan, ja Lantin fysioterapia jatkui edelleen, joten projekti ei edennyt pidemmälle.[7]

Vuonna 2005 Lant oli lähes toipunut ja perusti Venomin uudestaan. Dunn ei liittynyt yhtyeeseen.[7] Rumpalina jatkoi Antony ”Antton” Lant,[28] ja kitaristiksi tuli vanha yhteistyökumppani Mike ”Mykus” Hickey. Seuraavana vuonna ilmestynyt Metal Black juhlisti Venomin 25-vuotista levytysuraa.[42] Yhtye palasi 1980-luvun alun tyyliin,[43] ja albumin äänenlaatu oli tahallisen huono.[44] Metal Blackin vastaanotto oli ristiriitainen.[45] Yhtyettä kiiteltiin juurille paluusta[46][47] mutta arvosteltiin ylipituudesta[48] ja tyhjänpäiväisestä kappalemateriaalista.[49] Yhtye tuki Metal Blackia konserttikiertueella ja aloitti uuden materiaalin työstämisen.[50]

Hickey jätti yhtyeen 2007, sillä lehdistötiedotteen mukaan hän ei henkilökohtaisten syiden vuoksi kyennyt panostamaan uuteen albumiin tarpeeksi. Uudeksi kitaristiksi värvättiin Stuart ”Rage” Dixon. Tulevan albumin julkaisua lykättiin, sillä yhtye halusi äänittää kappaleita uudestaan. Jäsenet halusivat äänityksen muistuttavan enemmän konserttitilannetta, mutta koska kiertueelle ei järjestynyt liikkuvaa studiota, uudelleenäänitykset tehtiin yhtyeen kotimaassa Britanniassa, mistä yhtye vuokrasi pieniä esiintymispaikkoja äänittämistä varten.[50] Hell ilmestyi 2008. Sen äänimaailma oli trigger-rumpuineen aiempaa modernimpi.[12][51] Albumia pidetään usein yhtenä Venomin huonoimmista.[12][37][52] Myös Lant alkoi pian katua Hellin hiottua äänimaailmaa ja päätti viedä Venomia vapaamuotoisempaan ja rosoisempaan suuntaan.[53]

Kokoonpano vaihtui jälleen, kun Antony Lant jätti yhtyeen 2009.[27] Hän oli kiinnostuneempi nu metalista ja halusi veljensä yhtyeessä soittamisen sijaan saada tunnustusta omalla musiikillaan. Uusi rumpali Danny ”Danté” Needham olikin tyyliltään perinteisempi rock-rumpali.[53] Fallen Angels -albumi ilmestyi loppuvuodesta 2011.[54] Yhtyeen paluuta analogisempaan tyyliin kiitettiin,[12][27][51] mutta albumia arvosteltiin ylipituudesta ja intohimon puutteesta.[51][54][55][56] Konserteissa yhtye esitti enimmäkseen Black Metalin ja Fallen Angelsin kappaleita. Vuodelle 2012 suunniteltu Etelä-Amerikan-kiertue tosin peruuntui, sillä promoottori ei hankkinut yhtyeelle työviisumeja ajoissa.[27]

Alkuvuodesta 2015 ilmestyi albumi From the Very Depths. Tyylillisesti se muistutti muita 2000-luvun Venom-albumeja.[57] Arvostelut olivat enimmäkseen myönteisiä, ja suomalaisen Inferno-lehden kriitikko kutsui levyä jopa Venomin parhaaksi.[58] Julkaisua oli määrä juhlistaa 70,000 Tons Of Metal -rockristeilyllä, mutta yhtyeen saavuttua Miamiin paljastui, että lentoyhtiö oli vahingossa toimittanut soittimet väärään paikkaan. Muut risteilyllä olleet yhtyeet lainasivat Venomille soittimet, ja yhtye soitti risteilyllä kaksi konserttia: ensin kaikki From the Very Depthsin kappaleet, sen jälkeen joukon vanhoja klassikoita.[27]

Joulukuussa 2017 Venom julkaisi 100 Miles to Hell -EP:n ja vuotta myöhemmin albumin Storm the Gates.[27] Vastaanotto oli ristiriitainen ja yhtyettä moitittiin itseään toistavasta kappalemateriaalista sekä kyvyttömyydestä uudistua.[59][60][61][62][63][64] Vuonna 2019 Venom vietti perustamisensa 40-vuotisjuhlaa. Juhlavuoden kunniaksi julkaistiin kokoelma In Nomine Satanas – 40 Years in Sodom. Se sisälsi kaikki klassisen kokoonpanon albumit ja singlet sekä alkuperäiskokoonpanon demot, mukaan luettuna ennen julkaisematonta materiaalia. Aktiivinen konsertointi jatkui kevääseen 2020, jolloin koronaviruspandemia käytännössä lopetti yhtyeen toiminnan.[27]

Super7-yhtiö julkaisi vuonna 2020 joukon toimintafiguureita, jotka esittävät Black Metalin kansikuvan hahmoa.[27][65]

Venom Inc. (2015–)

 
Venom Inc. vuonna 2019. Vasemmalla Tony ”Demolition Man” Dolan ja oikealla Jeffrey ”Mantas” Dunn.

Prime Evil -albumin levyttänyt kolmikko Tony ”Demolition Man” Dolan, Jeffrey ”Mantas” Dunn sekä Anthony ”Abaddon” Bray perustivat vuonna 2015 uuden Venom Inc. -nimisen kokoonpanon.[66] Kokoonpanon ensimmäinen konsertti oli saksalaisella Keep It True -festivaalilla huhtikuussa 2015. Paluu oli aluksi tarkoitettu kertaluontoiseksi.[22][32] Dolanin ja Dunnin yhtyeen M:pire of Evilin oli määrä esiintyä festivaaleilla, jolloin promoottori ehdotti Braylle, että hän soittaisi vanhojen yhtyetoveriensa kanssa muutaman Venomin kappaleen.[32] Bray ja Dunn olivat vältelleet toisiaan vuodesta 1998, joten Dolan joutui toimimaan välittäjänä ja sai lopulta vakuutettua Dunnin asiasta. Yleisö otti konsertin hyvin vastaan, ja kun tieto kokoonpanon paluusta levisi sosiaalisessa mediassa, promoottorit ja agentit tarjoutuivat järjestämään yhtyeen kiertueelle.[22] Vuoden 2018 syksyyn mennessä Venom Inc. oli soittanut jo lähes 200 konserttia lähinnä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.[67]

Ensimmäinen Venom Inc. -nimellä julkaistu albumi Avé ilmestyi 2017.[68] Se sai varautuneen myönteisiä arvioita, ja moni kriitikko piti albumia selvästi parempina kuin Lantin johtaman Venomin tuotantoa.[37][69][68]

Dunn kertoi 2017, että Brayn kanssa soittaminen oli pitkän välirikon jälkeen vaikeaa, mutta muuttui kiertueiden myötä helpommaksi. ”Olemme jutelleet vanhoista ajoista ja tulleet siihen tulokseen, että meillä on jo sen verran ikää, että voimme haudata erimielisyytemme ja jatkaa hommia.”[22] Jo seuraavana vuonna Bray kuitenkin jätti yhtyeen riitaisissa merkeissä. Brayn mukaan yhtye oli ilman lupaa järjestänyt kiertueen hänen isyyslomansa ajaksi ja pestannut tilalle uuden rumpalin. Dolanin mukaan konsertit oli sovittu jo aiemmin ja lomittaja hankittiin Brayn hyväksynnällä.[70] Dunnin mukaan erottamisen syynä oli myös Brayn kehno soittotaito, mikä aiheutti ongelmia sekä konserteissa että äänitysstudiossa. Dunnin mukaan Bray ei todellisuudessa soita Avélla, vaan rummut piti ohjelmoida, koska Brayn rumpuraidat olivat niin huonoja.[71] Brayn lomittajasta Jeramie ”War Machine” Klingistä tuli Venom Inc. -kokoonpanon vakituinen jäsen.[72]

Dunnin mukaan Lantia ei innostanut ajatus klassisen kolmikon paluusta yhteen.[73] Haastatteluissa Lant on haukkunut Venom Inc. -kokoonpanon halvaksi kopioksi, kun taas Venom Incin jäsenet ovat korostaneet, että fanit saavat itse päättää, kumpaa kuuntelevat.[22]

Musiikki ja julkisuuskuva

Esikuvat

Dunnin mukaan ”halusimme näyttää promokuvissa paremmilta kuin Kiss, käyttää enemmän nahkaa ja niittejä kuin Judas Priest ja olla pelottavampia kuin Black Sabbath. Mutta... Budjettimme oli luokkaa nolla, joten jouduimme hieman soveltamaan, ja lopputulos oli sitten mitä oli.”[3] Neljäs keskeinen esikuva oli Motörhead.[7] Dunnin mukaan Kissin lavashow ja julkisuuskuva olivat ”mahtavat”, mutta musiikki ei ollut riittävän raskasta. ”Motörhead taas esitti hyvin raskasta musiikkia, mutta imago ei ollut kohdallaan.” Niinpä Venom päätyi yhdistämään aiempien metalliyhtyeiden äärimmäisimmät piirteet.[74] Myös nouseva hardcore ja crust punk -suuntaus vaikutti Venomiin,[5] samoin hard rock -yhtye Deep Purple, jolla Lantin mukaan oli ”asenne ja olemus, jollaisen mekin halusimme”. Muita esikuvia olivat Sex Pistols, The Who, The Tubes, Van Halen, Rolling Stones ja Elvis Presley.[75]

”Black metal”

Pääartikkeli: Black metal
Ei tiedostoa

”Sons of Satan” (demo, 1980)

Venomin ensimmäisissä kappaleissa oli yhä selviä vaikutteita rockista ja bluesista.[10][16][76]

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

”Sons of Satan” (Welcome to Hell, 1981)

Lantin laulaminen oli Clive Archeria rajumpaa, ja yhtyeen esikoisalbumi oli soundiltaan raaempi kuin yhtyeen demot.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

”Black Metal” (Black Metal, 1982)

Black metal -genre nimettiin yhtyeen toisen albumin mukaan.[17]

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

”Leviathan” (Resurrection, 2002)

Vuosituhannen vaihteen albumi Resurrection sai hyviä arvosteluja. Aiemmasta poiketen Lant lauloi albumilla melodioita.[41]

Äänitiedostojen kuunteluohjeet


Venom oli ensimmäisiä äärimetalliyhtyeitä, Dayal Pattersonin (2013) mukaan kaikkein ensimmäinen, siihen mennessä ”raskain, äänekkäin ja epämiellyttävin metallibändi planeetalla”.[77] The Metal Archives -sivustolla Venomin tyylilajeiksi määritellään uuden aallon brittiläinen heavy metal, black metal ja speed metal. Sanoitusten keskeisimpinä aiheina mainitaan Saatana, Helvetti, kuolema, veri, naiset ja metallimusiikki.[78] AllMusic lisää tyylilajeihin thrash metalin ja hard rockin.[28] Lant korostaa mielellään Venomin merkitystä black metalin ja muiden metallimusiikin alalajien kehitykselle:[45] Dunnin mukaan ”on tavallaan myös niin, että Venom on maailman ainoa black metal -bändi, ja toisten olisi pitänyt keksiä musiikilleen jokin oma määritelmä”.[3] Bray puolestaan on kuvaillut Venomia thrash metal -yhtyeeksi.[32]

Vaikka Venom julisti avoimesti olevansa liitossa Saatanan kanssa ja sen jäsenet olivat kiinnostuneita aihepiiristä, ei saatananpalvojaimago ollut vakava yritys käsitellä hengellisiä teemoja, vaan kyse oli teatraalisesta kauhuviihteestä.[79] Tavoitteena oli erottautua valtavirran metallimusiikista,[80] joka jäsenten mielestä oli kadottanut kapinallisuutensa.[81] Metallimusiikin lukemattomia alagenrejä ei 1980-luvun alussa vielä tunnettu, vaan kaikkia vähänkään raskaampia rock-yhtyeitä nimitettiin heavy metaliksi.[3] Aikalaishaastattelussa Lant perusteli black metal -termin käyttöä:[82]

»Meille hevimetallibändit ovat Journeyn ja Foreignerin kaltaisia pellejä, joita pikkutytöt kuuntelevat: [– –] Me olemme maailman hirveintä melua!»
(Conrad ”Cronos” Lant, Soundi 11/1984)

Saatanallisia sanoituksia Lant perusteli huomauttamalla, että Ozzy Osbourne ”lauloi pahuudesta ja pimeyden olennoista, ja pilasi sitten koko jutun huutamalla: ’Oi Jumala, auta minua!’”[83] Aikalaishaastattelussa Venom julisti:[84]

»Musiikkimme on voimametallia, myrkkymetallia, mustaa metallia mutta ei hevimetallia, sillä se on likoille. [– –] Saatana edustaa voimaa ja Venom edustaa voimaa, ja siksi me laulamme Saatanasta.»
(Kerrang!, 1982)

Vuonna 2008 Lant vertasi Venomin kuuntelemista Evil Dead -elokuvien katsomiseen. Hänen mukaansa toimittajat eivät osanneet tehdä eroa Venomin julkisuuskuvan ja todellisuuden välillä. Lant mainitsi olleensa ”aina kiinnostunut satanismista”, mutta Venomissa on kyse viihteestä.[85] Toisaalta motiivina oli myös halu ”näyttää keskisormea kirkolle”.[71] Dunn muistelee satanisti-imagon vetäneen puoleensa kummallista väkeä. Yhtyeelle lähetettiin esimerkiksi verellä kirjoitettuja kirjeitä sekä koiran pää.[86] Nykyään Dunn pitää sekä kristinuskoa että satanismia ”pelkkänä ajanhukkana”.[71] Tony Brayn mukaan saatanallinen imago oli jäsenten yhteinen luomus. Nuorina he olivat kiinnostuneita kauhuelokuvista sekä Aleister Crowleyn ja Anton LaVeyn kaltaisista kirjailijoista:[87]

»Siihen aikaan [me tosiaan uskoimme sanomaamme], uskoimme minuuden voimaan ja siihen, kuinka vahvoja oikein olimmekaan. Ja sitähän satanismi oikeastaan tarkoittaa. Siinä on kyse yksilön voimasta. Kyse on uskosta itseen ja itsensä nostamisesta kaiken muun yläpuolelle. [– –] Sillä tavoin Venom vyöryi eteenpäin. [– –] Mutta emme me mitään Venomin kirkkoa halunneet perustaa. Keikkamme olivat pelkkiä keikkoja, pelkkiä hevibändin keikkoja. Emme yrittäneet käännyttää seuraajia, jotka jättäisivät katolisuuden ja ryhtyisivät satanisteiksi vain siksi, että kävivät Venomin konsertissa.»
(Tony ”Abaddon” Bray, 2016)

Musiikkityylin kehitys

Venomin ensimmäisillä demoilla oli yhä kuultavia selviä vaikutteita rockista ja bluesista.[16][76][10] Saatanalliset aiheet eivät niillä erityisesti korostuneet, mutta Welcome to Hellin myötä yhtye tuli tunnetuksi raa’asta äänimaailmasta ja rienaavista sanoituksista perinteisen bluespohjaisen hevimetallin jäädessä yhä pienempään rooliin.[12][16][10] Black Metalilla saatanallinen imago vakiintui ja äänimaailma ja yhteissoitto muuttuivat tanakammiksi.[12][76] Sävellykset rakentuivat enimmäkseen Dunnin keksimien blues- ja rock & roll -pohjaisten likkien ja riffien varaan.[88]

At War with Satanin myötä Venom alkoi kirjoittaa aiempaa kunnianhimoisempia kappaleita ja myös tuotantoarvot paranivat.[12][89] Lantin panos säveltäjänä kasvoi ja mukaan tuli vaikutteita progressiivisen rockin yhtyeiltä.[21][90] Myös Possessedilla Dunnin panos oli pieni.[21] Vuoden 1986 Calm Before the Storm oli ensimmäinen Venom-albumi ilman Dunnia.[28] Musiikkityyli ei ratkaisevasti muuttunut, mutta sanoitukset loittonivat saatanallisista aiheista ja siirtyivät perinteisen fantasia- ja rock-tematiikan suuntaan.[30]

Dunnin palattua ja Lantin lähdettyä laulaja-basistiksi tuli Tony Dolan.[28] Tuotantoarvot olivat aiempaa korkeammat, mutta musiikki pysyi raskaana ja nopeatempoisena. Yhtye loittoni black metalista ja ensimmäisen aallon brittimetallista ja lähestyi amerikkalaistyylistä thrash metalia. Lantin örinään verrattuna Dolanin laulu oli hallitumpaa mutta silti säröistä. Sanoituksissa käsiteltiin esimerkiksi Saatanaa, Helvettiä, naisia, seksiä ja metallimusiikkia.[91]

Klassinen kokoonpano palasi yhteen 1990-luvun puolivälissä.[28] Cast in Stonen äänimaailma oli aiempaa modernimpi ja raskaampi, ja mukana oli vaikutteita industrial metalista.[38] Resurrectionilla Lant lauloi aiemmasta poiketen melodioita.[41] Vuosien varrella myös soittotaidot olivat parantuneet.[39] Vuosituhannen vaihteen jälkeen Lant jäi yhtyeen ainoaksi pitkäaikaiseksi jäseneksi.[28] Hänen johdollaan Venom on palannut perinteiseen suurpiirteiseen tyyliinsä.[58][92] Musiikissa on toisaalta ollut myös hienoisia vaikutteita nu ja groove metalista.[53][93] Modernia black metalia Venomin nykyinen tyyli ei juurikaan muistuta, sillä sekä Venom että black metal ovat vuosien saatossa kehittyneet omiin suuntiinsa.[64]

Lavaesiintyminen

 
”Hail Satan esittää: Venom, lämmittelijänään Black Flag. Hinta 6,66 dollaria. [– –] Sallittu kaikenikäisille.” Venomin konsertin mainosjuliste vuodelta 1986. Kuvassa Conrad ”Cronos” Lant.

Yhtyeen lavashow’t ovat teatraalisia, ja efekteihin kuuluu muun muassa pyrotekniikkaa, sumukoneita ja savupommeja.[6][7] Yhtyeen alkunauha julistaa: ”Ladies and gentlemen, from the very depths of Hell — Venom!” (suom. Hyvät naiset ja herrat, Helvetin syvimmästä syöveristä: Venom!).[94][95]

Varhaisilla Yhdysvaltain-kiertueillaan Venom ajautui riitoihin muiden esiintyjien kanssa. Slayerin Tom Araya esimerkiksi virtsasi Conrad Lantin päälle.[96] Venomia 1986 lämmitelleen Black Flagin laulaja Henry Rollins muisteli yhtyeen teknistä osaamattomuutta ja tahatonta komiikkaa:[97]

»[Venom] oli hulvaton. Se oli kuin Spinal Tap. Rumpalin vieressä oli roudari, joka piteli tuuletinta. [– –] Laulaja-basisti oli nimeltään Kronos [sic]. Hänen juttujaan oli hauska kuunnella. Hänen johdollaan yleisö messusi ”Black Funky Metal” tai jotain sinne päin, uudestaan ja uudestaan. Se oli aika siistiä ja hetken ajattelin erehtyneeni bändin suhteen. Myöhemmin tajusin, että oikeasti hokema kuului ”Black Fucking Metal”. Niinpä niin. Uumoilin heidän soittavan ”Sex Farm Womanin” hetkenä minä hyvänsä. Kitaristi oli niin huono, että pahaa teki. Mutta hauskaa minulla oli... Basisti oli hulvaton. Hän hytkytti kieltään ja pyöritteli silmiään. Ja vähän väliä hänen piti korjata kampaustaan.»
(Henry Rollins, Get in the Van, 1994.)

Rollins ja hänen roudarinsa Joe Cole äänittivät Trentonissa 2. huhtikuuta järjestetyn konsertin. Myöhemmin he leikkasivat musiikin pois ja jättivät jäljelle vain Lantin puheet kappaleiden välillä. Dangerous Minds -sivustolla lopputulosta kuvaillaan ”maaniseksi, saatanalliseksi stand upiksi”. Äänite julkaistiin 7-tuumaisena vinyylinä, jota Beastie Boys sittemmin samplasi Check Your Head -albumillaan.[96]

Perintö ja jälkimaine

Venomilla on ristiriitainen maine metallimusiikin harrastajien keskuudessa. Uransa alkuvuosina yhtye sai musiikkilehdistössä murskaavia arvioita, mutta samalla se innoitti lukemattomia äärimetalliyhtyeitä. AllMusicin Eduardo Rivadavian mukaan ”Welcome to Hell, enemmän kuin yksikään toinen albumi, kiteytti thrash, death ja black metalin tärkeimmät ainekset, ja oikeastaan kaikkien muidenkin äärimetallin muotojen tärkeimmät ainekset”. Kömpelösti soitettu ja surkeasti tuotettu albumi oli Rivadavian mukaan ”alkukantainen isolla A:lla.”[98] Yhtye sai maineen lahjattomina möykkääjinä, mutta Rivadavian mukaan tämä oli toisaalta myös vahvuus, sillä Venomia oli mahdotonta arvioida perinteisen musiikin mittapuilla. Epäpäteviä soittajia oli helppo jäljitellä, mikä innoitti nuoria ihailijoita perustamaan samanhenkisiä yhtyeitä.[99] Soundin Marko Säynekoski arvioi vuonna 2000, että ”Black Metal on edelleen se suurin, kaunein, merkittävin ja käänteentekevin metallilevy”.[39]

AllMusic-sivuston mukaan Venomin parhaat albumit ovat kaksi ensimmäistä (Welcome to Hell ja Black Metal), joista kumpikin saa arvosanaksi 4,5 tähteä viidestä; huonoimmaksi arvioidaan Calm Before the Storm.[35] The Metal Archives -sivuston käyttäjäarvioista lasketun keskiarvon mukaan Venomin paras studioalbumi on Tony Dolanin aikainen Prime Evil, joskin yhtyeen ensimmäiset albumit arvioitu miltei yhtä hyviksi. Huonoimman keskiarvon saa yhtyeen uusin albumi Storm the Gates.[100] Imperiumin Aleksi Peura kirjoitti 2017, että kolmen ensimmäisen albuminsa jälkeen Venom on tehnyt pari hyvää levyä ja ”hirmuisen läjän silkkaa sontaa”. Tuoreemmista albumeista onnistuneimpia ovat ”vimmainen” Prime Evil, keskinkertainen Cast in Stone sekä Resurrection, joka Peuran mukaan oli Venomin paras albumi yli vuosikymmeneen. Venomin tuoreempaa tuotantoa Peura pitää ala-arvoisena: ”Cronos näytti Mantasille ja Abaddonille ovea ja taantui tekemään ’punkahtavaa’ (joka tässä yhteydessä tarkoittaa puolivillaisten ja tyhjien riffien varaan rakennettuja biisejä sekä ylipitkiä levyjä) materiaalia, joka on ilmeisesti hänen mielestään ’wanhan Venomin’ päivittämistä nykyaikaan”.[92]

Venom Inc. -kokoonpano on saanut selvästi 2000-luvun Venomia myönteisempiä arvosteluja. Soundin Marko Säynekoski kirjoittaa: ”Se ihan alkuperäinen Venom on toki oma lukunsa, eikä näitä nykypäivän Venomeita oikeastaan kannata alkuperäiseen edes verrata. Venom Inc. ei musiikillisesti linjaudu vain black metaliin, vaan bändi tarjoilee jo käsitteellisesti laajemman kattauksen. Tyylikirjo on huomattavan laaja, ja jos siihen toiseen Venomiin on edes vähän verrattava, niin tämä ryhmä rokkaa.”[101] Aleksi Peura puolestaan kehuu Tony Dolania, joka ”ärjyy monipuolisemmin ja ponnekkaammin kuin tylsään mölinään taantunut Cronos”.[37] Vuonna 2017 Soundi arvosteli yhtyeen Helsingin-konsertin: ”Venom saa todellakin pistää parastaan, mikäli se aikoo olla jatkossa ’parempi’ kuin Venom Inc.”[102]

Merkitys äärimetallille

Venomia pidetään yhtenä black metalin pääkehittäjistä, ja yhtyettä seurasi moni eurooppalainen jäljittelijä, kuten Bathory, Hellhammer, Mercyful Fate, Celtic Frost ja Destruction.[7] Black metalin ohella Venom inspiroi myös tulevia thrash ja death metal -yhtyeitä, kuten Slayeriä, Metallicaa, Megadethiä, Deathia ja Possessedia.[6][7] Inferno-lehden Timo Isoahon mukaan Welcome to Hell ja Black Metal olivat thrash ja black metalin kulmakivet.[3]

Venom oli ensimmäinen metalliyhtye, joka avoimesti julisti palvovansa Saatanaa.[82] Ilkka Salmenpohjan mukaan ”Venomin äärimmilleen viety saatanallinen imago toimi yksinäänkin shokkiarvona, mutta siihen liittynyt musiikki teki yhdistelmästä pitkällä tähtäimellä merkittävän. Venom oli tietämättään yksi tienavaajista laajemmalle musiikilliselle fuusioliikkeelle, jossa hardcore-punkin musiikillinen aggressiivisuus, nihilistisyys ja nopeat tempot yhdistyivät heavy metallin perinteen tuplabassorumpupoljentoon, kitarariffeihin ja pääosin epäpoliittiseen fantasialyriikkaan.”[103] Venomin jäsenet omaksuivat ensimmäisten joukossa okkultismista ammentavat taiteilijanimet. Tätä tapaa seurasivat muun muassa ruotsalaisen Bathoryn keulahahmo Thomas ”Quorthon” Forsberg sekä lukemattomat muut black metal -muusikot.[79]

Hellhammer- ja Celtic Frost -yhtyeiden keulahahmo Thomas Gabriel Fischer nostaa äärimetalliyhtyeistä tärkeimmäksi Venomin, ja hänen mukaansa esikoisalbumi Welcome to Hell ja yhtyeen muut varhaiset levytykset ovat ”kaikkien black metal -albumien prototyyppi”.[77] Mayhemin basisti Jørn ”Necrobutcher” Stubberud muisteli ensimmäistä kuuntelukokemustaan: ”Tykkäsin kovasti Motörheadista [– –] 1980-luvun alussa, ja muuan ystäväni kertoi levystä, jonka hän arveli olevan minun makuuni. Levy oli Venomin Black Metal. Ja se oli tietysti parasta, mitä olin koskaan kuullut; raaoin, rankin, coolein. Kaikki — musiikki, sanoitukset — oli coolimpaa kuin mikään aiemmin kuulemani.”[77] Darkthrone-yhtyeen Gylve ”Fenriz” Nagell muisteli Venomia: ”Se oli vähän nopeampaa rokkia mutta satanismilla sävytettynä. Kaikkea leimasi röyhkeys.”[104] Mayhemin laulaja Eirik ”Messiah” Norheimin mukaan Venom oli merkityksellinen, sillä Black Sabbathin kaltaisten yhtyeiden sanoituksissa ”saatana oli ’paha poika’, jota piti pelätä. Sitten tulikin Venom, jonka biiseissä saatana olikin siisti.”[105]

Samaelin Michael ”Vorph” Locher on kertonut, että Venom oli tärkeä esikuva konseptin tasolla, ei niinkään musiikillisesti. Locherin mukaan Venomin saatananpalvontaimago ”ei välttämättä ollut pelkkä julkisuustemppu, siinä oli jotain muutakin [– –] ei välttämättä heille itselleen, mutta kylläkin niille, jotka kuuntelivat heidän musiikkiaan. Se tuntui viitoittavan tietä...”[77] Stubberud oli samaa mieltä: ”Sisimmässämme tiesimme, että kyse oli imagosta. Me kuitenkin halusimme, että se olisi myös totta. Niinpä veimme homman askeleen pidemmälle.”[106] Mayhemin kitaristi ja taiteellinen johtaja Øystein ”Euronymous” Aarseth oli suuri Venomin ihailija. Hänen vaikutuksestaan yhä useampi yhtye alkoi 1990-luvun alussa kutsua musiikkiaan black metaliksi. Kun Kerrang!-lehden haastattelija huomautti Aarsethille ja Varg Vikernesille, ettei Venom todellisuudessa palvonut Saatanaa, nämä vastasivat: ”Olemme päättäneet uskoa toisin.”[107]

Sekä Lant[45] että Dunn ovat tuominneet toisen aallon black metal -muusikkojen tekemät rikokset ja korostaneet, etteivät ole muiden tekemisistä vastuussa. Dunn on myös pohdiskellut, miksi niin monet yhtyeet ylipäätään kutsuvat musiikkiaan black metaliksi, kun koko termin tarkoitus oli korostaa Venomin ainutlaatuisuutta.[3] Bray puolestaan on maininnut, ettei varsinaisesti edes pidä Venomin musiikista: ”Sitä on kiva soittaa ja kiva säveltää ja kiva esittää keikoilla, mutta tuskinpa minä olisin Black Metalia ostanut.”[108] Lantin suhtautuminen ilmiöön on ollut positiivisempi:[45]

»Black metalin tarkoituksena on vaikuttaa kaikessa metallissa. Kaikkihan alkoi siitä, kun 70-luvun lopun ”hevi”bändit muuttuivat surkeiksi. Sitten oli punkin vuoro, ja punk-kausi olikin erittäin innostavaa, mutta sitten punk-musiikkikin kuoli. Black metal onkin heavy metalia punk-otteella, siinä on särmää, se on erilaista ja äärimmäistä. Kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu seuraavaksi, ja se on jännittävää. [– –] Me aloitimme Venomin siksi, että me janosimme jotakin äärimmäistä, ja pian meidän jälkeemme tulivat Metallicat, Slayerit, Exodukset ja tuhannet muut bändit. [– –] Emme ole mitään naapurinpoikia, sillä tuollaiset tyypit eivät saa mitään aikaiseksi.»
(Conrad ”Cronos” Lant, Imperiumi 2006)

Julkaisut

Pääartikkeli: Venomin diskografia

Studioalbumit

Jäsenet

  •  
    Conrad ”Cronos” Lant
  •  
    Stuart ”Rage” Dixon
  •  
    Danny ”Dante” Needham

Nykyinen kokoonpano

Entiset jäsenet

  • Alan Winston – bassokitara (1979)
  • Anthony ”Abaddon” Bray – rummut (1979–1992, 1995–1999)
  • Jeffrey ”Mantas” Dunn – sähkökitara (1979–1986, 1989–1992, 1995–2002)
  • Clive ”Jesus Christ” Archer – laulu (1979–1980)
  • Mike ”Mykus” Hickey – sähkökitara (1987, 2005–2007)
  • Jimmy Clare – sähkökitara (1987)
  • Al Barnes – kitara (1989–1991)
  • Tony ”Demolition Man” Dolan – laulu, bassokitara (1989–1992)
  • David ”V.X.S” Young – syntetisaattori (1991–1992)
  • Steve ”War Maniac” White – sähkökitara (1992)
  • Antony ”Antton” Lant – rummut (1999–2002, 2005–2009)

Lähteet

  • Dome, Malcolm: At War with Satan, s. 6–10. Vuoden 2002 uusintapainoksen kansilehti. Sanctuary Records Group Ltd., 2002. (englanniksi)
  • Kahn-Harris, Keith: Extreme Metal: Music and Culture on the Edge. Oxford: Berg, 2007. ISBN ISBN 1-84520-399-2. (englanniksi)
  • Moynihan, Michael & Søderlind, Didrik: Lords of Chaos: The Bloody Rise of the Satanic Metal Underground. Venice, California: Feral House, 1998. ISBN 0-922915-48-2. Archive.org. (englanniksi)
  • Patterson, Dayal: Black Metal: Evolution of the Cult. Feral House, 2013. ISBN ISBN 9781936239764. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Salmenpohja, Ilkka: Babylon: Tutkielma paholaisesta, saatananpalvonnan myytistä ja rock-musiikista. Kulttuuriantropologian pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto, 2000. Teoksen verkkoversio.
  • Terrorizer’s Secret Histories – Black Metal, Syyskuu 2009. Dark Arts Ltd. ISSN 9772041214005. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  • Helvetti soikoon - norjalaisen black metalin historia (Yleisradion julkaisema norjalainen dokumenttisarja norjalaisesta black metalista.) 2020. Yle. (norjaksi)

Viitteet

  1. ↑ Patterson 2013, s. 6–7.
  2. ↑ Patterson 2013, s. 7.
  3. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Isoaho, Timo: ”Black Metalin alkuriffi syntyi vessanpöntöllä istuessani, ja koko biisi oli kasassa ehkä varttituntia myöhemmin” – haastattelussa Venom-legenda Jeffrey ”Mantas” Dunn Inferno. 29.11.2019. Viitattu 21.10.2021.
  4. ↑ Patterson 2013, s. 7–8.
  5. ↑ a b c Patterson 2013, s. 8.
  6. ↑ a b c Winwood, Ian: Venom’s Cronos: “Without Us, Bands Like Slayer Wouldn’t Exist” Kerrang!. 31.5.2019. Arkistoitu 18.12.2020. Viitattu 20.10.2021. (englanniksi)
  7. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa Barton, Geoff: The true story of Venom, the most influential NWOBHM band of them all Louder. Tammikuu 2005. Arkistoitu 12.1.2021. Viitattu 20.10.2021. (englanniksi)
  8. ↑ Patterson 2013, s. 8–9.
  9. ↑ a b Patterson 2019, s. 9.
  10. ↑ a b c d Rintala, Janne: Venom: Sons of Satan - Rare and Unreleased (BMG UK). Imperiumi, 6.10.2020. Viitattu 21.10.2021.
  11. ↑ a b Patterson 2019, s. 9–10.
  12. ↑ a b c d e f g h i Kuronen, Mikko: Venom – Maan alla on vielä tilaa Inferno. 1.12.2011. Viitattu 21.10.2021.
  13. ↑ Patterson 2019, s. 10.
  14. ↑ Patterson 2019, s. 10–11.
  15. ↑ Patterson 2019, s. 11–13.
  16. ↑ a b c d Patterson 2019, s. 12.
  17. ↑ a b Patterson 2019, s. 12–14.
  18. ↑ a b c d e Patterson 2019, s. 16.
  19. ↑ Syrjala, Marko: VENOM INC. – Mantas, Abaddon and Tony “Demolition Man” Dolan Metal-Rules.com. 29.1.2018. Viitattu 2.12.2021. (englanniksi)
  20. ↑ Patterson 2013, s. 14–15.
  21. ↑ a b c d e f Kitts, Jeff: Venom's Cronos: The Guitar World Interview Guitar World. 19.11.2008. Viitattu 21.10.2021. (englanniksi)
  22. ↑ a b c d e f Väntänen, Ari: ”Kun Venomin ensimmäiset levyt äänitettiin, meillä ei ollut mitään käsitystä mistään” – haastattelussa legendaarinen Mantas Inferno. 10.10.2017. Viitattu 21.10.2021. (englanniksi)
  23. ↑ a b Patterson 2019, s. 15.
  24. ↑ Patterson 2019, s. 15–16.
  25. ↑ Venom - Posessed - Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives. Arkistoitu 7.4.2021. Viitattu 20.10.2021. (englanniksi)
  26. ↑ a b Pratt, Greg: That Tour Was Awesome: Ultimate Revenge Tour, Venom/Slayer/Exodus (1985) Decibel. 22.2.2017. Viitattu 22.10.2021. (englanniksi)
  27. ↑ a b c d e f g h i The Complete History of Venom. Venom. Viitattu 21.10.2021. (englanniksi)
  28. ↑ a b c d e f g h i j k l Monger, James Christopher: Biography: Venom. AllMusic. Viitattu 21.10.2021. (englanniksi)
  29. ↑ Venom - Calm Before the Storm - Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives. Arkistoitu 11.11.2020. Viitattu 20.10.2021. (englanniksi)
  30. ↑ a b Huey, Steve: Venom: Calm Before the Storm AllMusic. Viitattu 21.10.2021. (englanniksi)
  31. ↑ Cronos - Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives. Arkistoitu 16.3.2021. Viitattu 20.10.2021. (englanniksi)
  32. ↑ a b c d e f g Kourasanis, Jakam: Abaddon (Venom) drummer interview Medium. 26.2.2018. Viitattu 21.10.2021. (englanniksi)
  33. ↑ a b c d Kourasanis, Jakam: Tony ‘Demolition Man’ Dolan (VENOM INC.) Interview Medium. 31.1.2018. Viitattu 22.10.2021. (englanniksi)
  34. ↑ Venom - Prime Evil - Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives. Arkistoitu 7.4.2017. Viitattu 20.10.2021. (englanniksi)
  35. ↑ a b c Discography: Venom. AllMusic. Viitattu 21.10.2021. (englanniksi)
  36. ↑ a b Stein, Lior: Tony Dolan (MPire Of Evil) Metal Temple. 2.7.2013. Viitattu 22.10.2021. (englanniksi)
  37. ↑ a b c d Peura, Aleksi: Venom Inc.: Avé (Nuclear Blast). Imperiumi, 12.8.2017. Viitattu 4.10.2021.
  38. ↑ a b c d e f g Stöver, Frank: Venom Snakepit #2. 1997. Voices from the Darkside. Viitattu 22.10.2021. (englanniksi)
  39. ↑ a b c Säynekoski, Marko: VENOM: Resurrection. Soundi 06/2000. Verkkoversio julkaistu 17.7.2007. Viitattu 20.10.2021.
  40. ↑ Rintala, Janne: Venom: Fallen Angels (Spinefarm Records). Imperiumi, 19.12.2011. Viitattu 20.10.2021.
  41. ↑ a b c Väänänen, Tomi: Venom – Resurrection (2000). Metalliluola, 6.6.2020. Viitattu 20.10.2021.
  42. ↑ Prato, Greg: Venom: Metal Black. AllMusic. Viitattu 4.10.2021. (englanniksi)
  43. ↑ Ruokangas, Sami: Venom: Metal Black. MTV3.fi, 20.4.2006. Viitattu 4.10.2021.
  44. ↑ ”Serpent”: Venom: Metal Black (Castle Music). Imperiumi, 20.3.2006. Viitattu 4.10.2021.
  45. ↑ a b c d Klemi, Antti: Venom. Imperiumi.net, 2006. Viitattu 4.10.2021.
  46. ↑ Bowar, Chad: Venom - Metal Black. About.com, n. 2006. Viitattu 4.10.2021. (englanniksi)
  47. ↑ Bergman, Keith: Venom: "Metal Black". Blabbermouth.net. Viitattu 4.10.2021. (englanniksi)
  48. ↑ Ruokangas, Sami: Venom: Metal Black. MTV3.fi, 20.4.2006. Viitattu 4.10.2021.
  49. ↑ ”Serpent”: Venom: Metal Black (Castle Music). Imperiumi, 20.3.2006. Viitattu 4.10.2021.
  50. ↑ a b Venom siirsi albumin julkaisua. Metallimusiikki.net, 27.8.2007. Viitattu 22.10.2021.
  51. ↑ a b c Rintala, Janne & ”Sabbathman”: Venom: Fallen Angels (Spinefarm Records). Imperiumi, 19.12.2011. Viitattu 21.10.2021.
  52. ↑ DeVita, Joe: Venom Release First Song Off New Album ‘Storm the Gates’. Loudwire, 16.11.2018. Viitattu 21.102.2021. (englanniksi)
  53. ↑ a b c VENOM: New Album Title Revealed. Blabbermouth, 16.5.2011. Viitattu 22.10.2021. (englanniksi)
  54. ↑ a b Rivadavia, Eduardo: Venom: Fallen Angels. AllMusic. Viitattu 21.10.2021. (englanniksi)
  55. ↑ Wolfers, Jeremy: Venom: Fallen Angels. Sputnikmusic, 10.12.2011. Viitattu 21.10.2021. (englanniksi)
  56. ↑ Säynekoski, Marko: VENOM: Fallen Angels. Soundi 11/2011, verkkoversio julkaistu 18.11.2011. Viitattu 25.10.2021.
  57. ↑ James Christopher Monger: Venom: From the Very Depths. AllMusic. Viitattu 12.10.2021. (englanniksi)
  58. ↑ a b Toni Keränen: Venom: From the Very Depths (Spinefarm). Inferno 2/2015, verkkoversio julkaistu 20.3.2015. Viitattu 12.10.2021.
  59. ↑ Heiskala, Nuutti: Levyarvio: Väsähtänyt edelläkävijä sinnittelee vanhan maineen varassa – Venomin uutuus ei puhuttele. Soundi 2/2019, verkkoversio julkaistu 28.2.2019. Viitattu 21.10.2021.
  60. ↑ Elamaa, Sami: Kerta kaikkiaan keskinkertaista suoritusta – arviossa Venomin ”Storm the Gates”. Kaaoszine, 1.1.2019. Viitattu 21.10.2021.
  61. ↑ Ferrous Beuller: Venom – Storm the Gates Review. Angry Metal Guy, 17.12.2018. Viitattu 21.10.2021. (englanniksi)
  62. ↑ Schroer, Brendan: Venom. Storm the Gates. Sputnikmusic, 23.12.2018. Viitattu 21.10.2021. (englanniksi)
  63. ↑ Owenson, Ryan: VENOM - Storm The Gates. BraveWords, 19.12.2018. Viitattu 21.10.2021. (englanniksi)
  64. ↑ a b O’Neill, Brian: Album Review: Venom – Storm The Gates. New Noise, 14.12.2018. Viitattu 21.10.2021. (englanniksi)
  65. ↑ Järvinen, Samuel: Super7 julkaisi uudet Slayer- ja Venom-figuurit. Kaaoszine, 1.10.2020. Viitattu 24.10.2021.
  66. ↑ Venom Inc. - Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives. Arkistoitu 16.3.2021. Viitattu 22.10.2021. (englanniksi)
  67. ↑ Tour & Concert History. Venom Inc.. Viitattu 24.10.2021. (englanniksi)
  68. ↑ a b Säynekoski, Marko: Kumpi on kovempi: Venom vai Venom Inc.? Legendabändin kaksi alkuperäisjäsentä haastavat uudella levyllään Cronosin Soundi. Heinäkuu 2017. Arkistoitu 22.10.2021. Viitattu 22.10.2021. (englanniksi)
  69. ↑ Bowar, Chad: Venom Inc., ‘Avé’ – Album Review. Loudiwre, 11.8.2017. Viitattu 24.10.2021. (englanniksi)
  70. ↑ Siltanen, Vesa: Abaddon kertoo saaneensa kaikessa hiljaisuudessa potkut Venom Inc. -yhtyeestä ilman syytä – ”He käyttivät minua hyväkseen”. Inferno, 2.10.2018. Viitattu 24.10.2021. (englanniksi)
  71. ↑ a b c Henderson, Tim: VENOM INC.’s MANTAS On Life After Death - “There’s No Conversations With God, No Fucking Devil Sticking A Fork Up Your Ass, There’s Nothing” BraveWords. 29.11.2019. Viitattu 22.11.2021. (englanniksi)
  72. ↑ Jeramie "War Machine" Kling. Venom Inc. Viitattu 24.10.2021. (englanniksi)
  73. ↑ Karhu, Otso: Venomin alkuperäisjäsenet perustivat Venomin rinnalle Venomia soittavan yhtyeen Venom Inc. Mitä? Rumba. 25.4.2015. Arkistoitu 15.8.2020. Viitattu 22.10.2021. (englanniksi)
  74. ↑ Interview with Mantas Metal Hammer 154. Kreikka. Viitattu 21.11.2021. (englanniksi)
  75. ↑ Karsmakers, Richard: Interview with Abaddon and Cronos (Interview by Richard Karsmakers during Dynamo '96 Festival) web.archive.org. 1996. Viitattu 21.11.2021. (englanniksi)
  76. ↑ a b c Peltonen, Janne: Venom: MMV (Castle UK). Imperiumi, 15.11.2005. Viitattu 21.10.2021.
  77. ↑ a b c d Patterson 2013, s. 6.
  78. ↑ Venom - Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives. Arkistoitu 19.10.2021. Viitattu 20.10.2021. (englanniksi)
  79. ↑ a b Patterson 2013, s. 9–10.
  80. ↑ Patterson 2013, s. 1.
  81. ↑ Patterson 2013, s. 6–8.
  82. ↑ a b Salmenpohja 2000, s. 42.
  83. ↑ Monger, James Christopher: Venom: MMV AllMusic. Viitattu 22.11.2021. (englanniksi)
  84. ↑ Venom Quotes (Lainaus yhtyeen haastattelusta Kerrang!-lehdelle vuoden 1982 marraskuun lehdestä. Sivusto sisältää useita eri haastatteluita.) venomcollector.com. ”Our music is Power Metal, Venom Metal, Black Metal not Heavy Metal cos that's for the chicks”, ”Satan is power and Venom is power so we write about Satan”” Viitattu 20.10.2021. (englanniksi)
  85. ↑ Chick, Steve: 'This is the devil's music' The Guardian. 27.6.2008. Viitattu 22.11.2021. (englanniksi)
  86. ↑ Wiederhorn, Jon: Venom Inc.'s Mantas Discusses 'Avé' and the Toxicity Surrounding the Venom Name Guitar World. 7.8.2017. Viitattu 22.11.2021. (englanniksi)
  87. ↑ Woszczyk, Ireneusz & Górewicz, Igor: Venom Inc Interview Oldschool Metal Maniac. 9.5.2016. Viitattu 22.11.2021. (englanniksi)
  88. ↑ Lahtinen, Luxi: Interview with Venom Inc. Metal Crypt. 24.11.2017. Viitattu 2.12.2021. (englanniksi)
  89. ↑ Dome 2002.
  90. ↑ Jeff: Venom - At War With Satan (Remastered). MetalReviews.com. Viitattu 14.9.2021. (englanniksi)
  91. ↑ Stein, Lior: Venom – Prime Evil Metal Express Radio. 6.6.2008. Viitattu 21.11.2021. (englanniksi)
  92. ↑ a b Peura, Aleksi: Venom Inc.: Avé (Nuclear Blast). Imperiumi, 12.8.2017. Viitattu 4.10.2021.
  93. ↑ Kelly, Kim: From the Very Depths — Black metal pioneers’ latest trip to hell is a bit of a slog. Rolling Stone, 6.2.2015. Viitattu 12.10.2021. (englanniksi)
  94. ↑ ”Too Loud (for the Crowd)” (Eine Kleine Nacthmusik). Venom, Sanctuary Records Group Ltd., a BMG Company, 2002.
  95. ↑ ”Intro” (Cast in Stone). Venom, Sanctuary Records Group Ltd., a BMG Company, 2006.
  96. ↑ a b Hail Satan: Venom at City Gardens, Black Flag roadie’s legendary tape Dangerous Minds. 21.10.2014. Viitattu 2.12.2021. (englanniksi)
  97. ↑ Venom's Cronos: Henry Rollins Is 'A Fool' Blabbermouth. 10.3.2015. Viitattu 2.12.2021. (englanniksi)
  98. ↑ Rivadavia, Eduardo: Venom: Welcome to Hell AllMusic. Viitattu 21.11.2021. (englanniksi)
  99. ↑ Rivadavia, Eduardo: Venom: Possessed AllMusic. Viitattu 16.10.2021. (englanniksi)
  100. ↑ Venom: Discography (Main). The Metal Archives. Viitattu 17.11.2012. (englanniksi)
  101. ↑ Säynekoski, Marko: Kumpi on kovempi: Venom vai Venom Inc.? Legendabändin kaksi alkuperäisjäsentä haastavat uudella levyllään Cronosin. Soundi 7/2017. Verkkoversio julkaistu 3.9.2017. Viitattu 4.10.2021.
  102. ↑ Aivan s**tanan kova! – Venom Inc näytti närhen munat kiistakumppanilleen Soundi. 29.10.2017. Viitattu 21.11.2021.
  103. ↑ Salmenpohja 2000, s. 42–43.
  104. ↑ Helvetti soikoon - norjalaisen black metalin historia, jakso 1: ”Ei mitään Norjalle” (13:35).
  105. ↑ Helvetti soikoon - norjalaisen black metalin historia, jakso 1: ”Ei mitään Norjalle” (14:25).
  106. ↑ Helvetti soikoon - norjalaisen black metalin historia, jakso 1: ”Ei mitään Norjalle” (14:55).
  107. ↑ Moynihan & Søderlind 1998, s. 113; Patterson 2013, s. 149–150.
  108. ↑ Venom Inc: “We can only be who we are”. Roppongi Rocks, 6.4.2018. Viitattu 21.11.2021. (englanniksi)

Aiheesta muualla

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Venom (yhtye).
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Venom_(yhtye)&oldid=20172104”