The Tubes

The Tubes on San Franciscosta, Yhdysvalloista kotoisin oleva teatraalinen rockyhtye, joka oli erityisen suosittu 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa. Yhtye on tunnettu live-esiintymisistään, joissa muun muassa pehmoporno sekoittui mediasatiiriin, kulutusmyönteisyyteen ja politiikkaan.

The Tubes esiintymässä Norjassa vuonna 1977.

Historia

Yhtyeen ensimmäinen kokoonpano sai alkunsa Arizonan yliopiston ympäristössä 1960-luvun lopulla ja asettui lopulta San Franciscoon vuonna 1972. Ydinkokoonpano pysyi suurelta osin samana yli vuosikymmenen ajan: Fee Waybill (oik. John Waldo Waybill, laulu), Re Styles (oik. Marie MacLeod, laulu), Bill "Sputnik" Spooner (kitara, laulu), Roger Steen (kitara), Prairie Prince (rummut), Michael Cotten (syntetisaattori), Vince Welnick (piano) ja Rick Anderson (basso). Entinen Santanan lyömäsoittaja Mingo Lewis oli myös osa yhtyettä pitkän aikaa.

Viihdeteollisuuden ylilyönnit olivat yhtyeen alkumetrien kantava teema. Waybill otti lavaroolin ”Quay Lewdinä”, juoppona ja narkkarina, vain juuri kasassa pysyvänä laulajana, joka piti vilkkuvia aurinkolaseja ja käsittämättömän korkeita platform-kenkiä (mahdollisesti näin pilkaten Elton Johnin ”Captain Fantastic” -hahmoa). Debyyttialbumin kappale ”White Punks on Dope” oli kuin surkean liiallisuuden ja ylilyönnin absurdi tunnushymni ja heavy metalin parodia (ainakin vuoden 1975 mittapuun mukaan).

Jollakin tavalla The Tubesista on tullut kuin rockmusiikin Aristofanes, koska jotkut heidän stilistisistä parodioistaan ovat hauskoja vasta alaviitteiden lukemisen jälkeen. ”Haloes” on parodia 1970-luvun alun David Bowiesta ja ”Stand Up and Shout” voidaan liittää jo hieman unohtuneisiin lauluihin kuten ”Rhinestone Cowboy”, ”Young Americans” ja ”All the Young Dudes”. ”Madam, I’m Adam” pelleilee Andrew Lloyd Webberin raamatullisten musikaalien kustannuksella.

Parodiat antoivat tilaa temaattiselle kokeilulle Now (1977) ja Remote Control (1979) -levyjen myötä, joista jälkimmäisen oli tuottanut Todd Rundgren (teemana televisiosta riippuvaiset). Remote Controlin (1979) kansi on myös klassikko: vauva katsomassa suosittua Hollywood Squares -viihdeohjelmaa (1966–1981) erityisesti muotoillussa istuimessa.

Eräs kriitikko mainitsi, että The Tubes oli kuin syntynyt luomaan rock-videon media- ja teatraalisilla kyvyillään, mutta oli monta vuotta edellä aikaansa. Niinpä he laittoivatkin luovuutensa ja taiteellisuutensa liveperformansseihin, joissa kappaleista muodostui täydellisiä tuotantoja. ”Sushi Girl” oli rantaelokuvaparodia, ”Mondo Bondage” pelleili S&M-skenen kustannuksella ja ”What Do You Want from Life?” otti kantaa television kilpailuohjelmiin kuten Onnenpyörä.

1980-luvun alussa yhtye jätti A&M Recordsin ja siirtyi Capitol Recordsille. Live-esiintymisiä pelkistettiin ja yhtye yritti luoda itsensä uudelleen mutkattomampana yhtyeenä. The Completion Backward Principle (1981), joka oli jälleen konseptialbumi, näytti yhtyeen täysin uudessa valossa. Kannessa yhtyeen jäsenet poseerasivat skarppeina business-puvuissa. Outside Inside (1983) seurasi muutama vuosi myöhemmin ja nämä kaksi albumia sisältävät yhtyeen ehkä tunnetuimmat ”classic rock” -kappaleet ”Talk to Ya Later” ja ”She’s a Beauty”.

Vuonna 1985 Rundgrenin tuottama Love Bomb ei menestynyt ollenkaan – Spooner kertoi kerran konserttiyleisölle, että levy-yhtiön pomot eivät voineet promotoida sitä, koska ”peräpukamat vaivasivat heitä”. Albumista tuli viimeinen Tubes-tuotos yli kymmeneen vuoteen. Vuosi 1996 toi tullessaan Genius of America -albumin ja entisen kokoonpanon lukuun ottamatta Welnickiä, joka liittyi Grateful Deadiin, ja Spooneria.

The Tubes keikkailee edelleen ahkerasti etenkin Yhdysvalloissa ja sillä on yhä vankka underground-kannattajakuntansa.

Julkaisut

• The Tubes (1975)
• Young and Rich (1976)
• Now (1977)
• Remote Control (1979)
• The Completion Backward Principle (1981)
• Outside Inside (1983)
• Love Bomb (1985)
• Genius of America (1996)

Aiheesta muualla

• The Tubesin virallinen kotisivu