Mestarien liiga

eurooppalaisten jalkapalloseurojen vuosittainen turnaus
(Ohjattu sivulta Mestareiden liiga)
Tämä artikkeli käsittelee eurooppalaisten seurajoukkueiden jalkapallokilpailua. Katso muita merkityksiä täsmennyssivulta Mestarien liiga.

Mestarien liiga (engl. UEFA Champions League) on Euroopan jalkapalloliiton järjestämä vuosittainen jalkapallokilpailu Euroopan eri maiden korkeimpien sarjatasojen parhaimmille joukkueille. Liigaa on pelattu kaudesta 1992–1993 lähtien syksyllä alkavana ja yleensä toukokuussa päättyvänä. Mestarien liigan edeltäjä oli kaudesta 1955–1956 pelattu Euroopan Cup. Kilpailu aloitettiin kahdeksan joukkueen voimin, ja sitä laajennettiin sittemmin 16 seuran laajuiseksi.

UEFA Champions League
Mestarien liiga
Meneillään oleva kausi
Mestarien liigan kausi 2021–2022
UEFA Champions League.svg
Laji jalkapallo
Perustettu 1955
Joukkueita 32 (alkulohkoissa)
Hallitseva mestari Englanti Chelsea (2)
Eniten mestaruuksia Espanja Real Madrid (13)
Sivusto UEFA Champions League

Mestarien liigan luomisen taustalla oli etenkin maanosan suurseurojen halu lisätä keskinäisten ottelujen määrää. Toisaalta ne halusivat vähentää vanhassa cup-muotoisessa kilpailussa alati vaaninutta varhaisen putoamisen riskiä. Jotkut jalkapallon ystävät ovat arvostelleet liigaa liiallisesta kaupallisuudesta. Toisaalta on arvioitu, että ratkaisulla estettiin eurooppalaisten huippuseurojen siirtyminen pelkän ylikansallisen keskinäisen sarjan pelaamiseen, jolloin ne olisivat hylänneet kansallisiin jalkapallokilpailuihin osallistumisen.

Mestarien liigan voittaja edustaa Eurooppaa seurajoukkueiden maailmanmestaruuskilpailuissa. Aiemmin kilpailun voittaja osallistui Intercontinental Cupiin. Voittaja pelaa myös UEFA Super Cupin.

SarjajärjestelmäMuokkaa

KarsinnatMuokkaa

Pääartikkeli: UEFA:n maapisteranking

Osallistujat Mestarien liigaan tai sen karsintaan jakautuvat maittain UEFAn maapisterankingin mukaan seuraavasti:

Liigan sijoitus UEFAn vertailussa myös määrää, kuinka monta joukkuetta liigasta pääsee suoraan lohkovaiheeseen sekä millä karsintakierroksella ne tulevat mukaan. Esimerkiksi listan kolmen parhaan liigan joukkueista kolme pääsee suoraan lohkovaiheeseen ja neljäs viimeiselle karsintakierrokselle, kun taas kaikkein heikoimmat sarjat saavat vain yhden joukkueen ennen varsinaisia kolmea karsintakierrosta pelattavalle esikarsintakierrokselle.

Kaikkien UEFAan kuuluvien maiden sarjavoittajat pääsevät vähintään karsimaan Mestarien liigaan, kun karsijanpaikka myönnettiin 2007 myös Andorralle ja San Marinolle, joilla sitä ei aiemmin ollut. Liechtensteinista osanottajaa ei ole, koska maassa ei pelata lainkaan sarjaa, vaan ainoastaan cup.

Mestarien liigaMuokkaa

 
Mestarien liigan logo esillä ennen ottelua.

Sarjaan ottaa tätä nykyä osaa yhteensä 32 joukkuetta, jotka jaetaan kahdeksaan neljän joukkueen lohkoon. Lohkoissa pelataan kaksinkertainen runkosarja, eli kuusi ottelua per joukkue. Kaksi parasta joukkuetta jatkavat pudotuspelivaiheeseen. Kolmansiksi sijoittuneet joukkueet pääsevät mukaan Eurooppa-liigan kolmannelle kierrokselle ja viimeisiksi sijoittuneet joukkueet putoavat pois.

16 pudotuspelivaiheeseen pääsevää joukkuetta jaetaan pareihin arpomalla, jonka jälkeen aina finaaliin saakka pelataan cup-muotoisesti. Kukin pari pelaa keskenään kaksi ottelua (kotiottelu ja vierasottelu), joissa maalieron perusteella parempi joukkue pääsee jatkoon. Maalieron ollessa tasan, ratkaisee niin sanottu vierasmaalisääntö eli joukkue, joka on tehnyt enemmän vierasottelussa maaleja voittaa. Mikäli tällä ei saada eroa, pelataan jatkoaika ja vielä tarvittaessa rangaistuspotkukilpailu.

Finaali on puolueettomalla kentällä pelattava yksiosainen ottelu, jonka voittaja voittaa Mestarien liigan.

Kaudesta 2024/2025 alkaenMuokkaa

Kaudesta 2024/2025 alkaen kilpailumuodoksi tulee niin sanottu sveitsiläinen systeemi. Joukkueita on neljä enemmän kuin aikaisemmilla kausilla, ja kaikki 36 joukkuetta pelaavat yhdessä suuressa alkusarjalohkossa. Jokainen joukkue pelaa 10 ottelua eri vastustajia vastaan – viisi kotonaan, viisi vieraissa. Peliparit määräytyvät pistemäärien ja ennalta määriteltyjen rankingien mukaan, ja tarkoitus on, että jokainen joukkue pelaa yhtä monta peliä kaikentasoisia vastustajia vastaan.[1] Alkusarjan kahdeksan parasta joukkuetta jatkaa suoraan pudotuspeleihin, ja seuraavat kahdeksan paikkaa ratkaistaan sijoille 9–24 päätyneiden joukkueiden välisellä pudotuspelikierroksella.[2] Kilpailu pelataan loppuun samanlaisena cup-turnauksena kuin aikaisemmillakin kausilla.[1]

HistoriaMuokkaa

AlkusysäysMuokkaa

1950-luvun alkuvuosina jalkapallon pelaaminen keinovalaistuksessa oli harvinaista herkkua. Kesällä 1953 ensimmäiset keinovalaisimet asennettiin Wolverhampton Wanderersin kotistadionille Molineuxille. Ensimmäistä kertaa keinovalaisua testattiin, kun Wolverhampton pelasi ystävyysottelun Etelä-Afrikan parhaista pelaajista koottua miehistöä vastaan. Seuraavina kuukausina Wolves pelasi ystävyysotteluiden sarjan kohdaten muita ulkomaalaisia seurajoukkueita: ensin argentiinalaisen Racing Clubin ja sen jälkeen Moskovan Spartakin sekä unkarilaisen Honvédin. Viimeksi mainitun ottelun BBC televisioi suorana lähetyksenä. Honvedin joukkueessa oli monia unkarilaisia jalkapalloilijoita, jotka olivat kahdesti nöyryyttäneet Englannin maajoukkuetta.

Wolves voitti ottelun 3–2, ja tämän johdosta heidän managerinsa Stan Cullis julisti joukkueensa olevan maailman mestareita. Tämä oli viimeinen kiihoke L'Équipe-lehden toimittajalle Gabriel Hanot’lle, joka oli jo pitkän aikaa kampanjoinut keinovalaistuksessa pelattavasta eurooppalaisten seurajoukkueiden turnauksesta.

»Ennen kuin julistamme Wolverhamptonin olevan voittamaton, antaa heidän mennä Moskovaan ja Budapestiin. On myös muita kansainvälisesti nimekkäitä joukkueita: AC Milan ja Real Madrid nimetäkseni kaksi. Seurajoukkueiden maailman-, tai ainakin Euroopanmestaruusturnaus – isompi, mielekkäämpi ja kunniakkaampi kuin Mitropa Cup ja aidompi kuin maajoukkueiden kilpailu – pitäisi järjestää.»
(Gabriel Hanot)

Keväällä 1955 UEFA päättikin Hanot’n haaveileman kaltaisen seurajoukkueiden kilpailun järjestämisestä seuraavalla kaudella.

1955–1960 – Real Madridin hallintaaMuokkaa

Ensimmäiset viisi Euroopan cupia olivat Real Madridin suvereenia hallintaa. 1950-luvun lopulla Manchester United ja jotkin Italian joukkueet kykenivät hieman panemaan kapuloita "kuninkaallisten" rattaisiin, mutta vuoden 1958 Münchenin lento-onnettomuus sekä Realin vallankumouksellinen pelityyli takasivat sen, ettei heille löytynyt kunnon vastusta missään vaiheessa.

Real Madridin ylivoiman aikakausi kulminoitui vuonna 1960 Glasgow'n Hampden Parkilla pelattuun Euroopan cupin loppuotteluun, jossa Real Madrid voitti Eintracht Frankfurtin numeroin 7–3 BBC:n ja muiden Euroopan televisioyhtiöiden kameroiden sekä 135 000 paikalla olleen katsojan edessä.

1961–1966 – Benfica, Milan, Internazionale ja Real MadridMuokkaa

Real Madridin taival päättyi Euroopan cupissa 1961 ensimmäiselle kierrokselle heidän hävittyään veriviholliselleen Barcelonalle. Barça etenikin aina Bernin Wankdorf Stadionilla pelattuun loppuotteluun saakka, jossa se kuitenkin hävisi lissabonilaiselle Benficalle maalein 3–2. Seuraavalla kaudella mosambikilaisen Mario Colunan kipparoima ja "Mustan helmen", Eusébion riveihinsä saanut Benfica uusi Euroopan cup -voittonsa kukistamalla Amsterdamin olympiastadionilla pelatussa finaalissa Real Madridin 5–3.

Benfica pääsi loppuotteluun myös seuraavana vuonna, mutta hävisi Milanille maalein 2–1. Seuraavina kahtena vuotena voiton vei toinen milanolainen joukkue Internazionale, joka vuosina 1964 ja 1965 peittosi loppuotteluissa Real Madridin ja Benfican. Vuoden 1965 Euroopan cup on kuitenkin jäänyt enemmän historiaan Interin 3–0-kotivoittoon Liverpoolia vastaan päättyneestä välieräottelusta ja sen ympärillä liikkuneista lahjontaepäilyistä.

Interin voittokulku päättyi vuoden 1966 välierissä sen hävittyä Real Madridille, joka otti jo historiansa kuudennen Euroopan cupin voiton kukistettuaan Brysselissä pelatussa loppuottelussa belgradilaisen Partizanin numeroin 2–1. Tällä kertaa Realin kokoonpano koostui täysin espanjalaisista pelaajista, kun vielä 1950-luvun taianomaisessa joukkueessa oli pelannut ulkomaalaisia tähtiä kuten Alfredo Di Stéfano ja Ferenc Puskás. Ainoa pelaaja, joka oli ollut voittamassa kaikkia kuutta Euroopan cup -mestaruutta, oli Francisco Gento.

1967–1968 – Kaksi brittimestariaMuokkaa

Vuonna 1967 Celticista tuli koko Britteinsaarten ensimmäinen Euroopan cupin voittaja, kun se voitti Lissabonin läheisyydessä sijaitsevalla Estádio Nacionalilla pelatussa loppuottelussa Interin lukemin 2–1 kaikkien ennakko-odotusten vastaisesti. Huomionarvoista on, että kaikki Celticin joukkueen, joka myöhemmin tunnettiin nimellä Lisbon Lions ("Lissabonin leijonat"), pelaajat olivat syntyneet korkeintaan 40 kilometrin päässä seuran kotistadionilta Glasgow'n Celtic Parkilta.

Vuonna 1968 Manchester Unitedista tuli ensimmäinen Euroopan cupin voittanut englantilaisjoukkue, kun se voitti Lontoon Wembleyllä Benficaa vastaan pelatun jatkoajalle menneen loppuottelun numeroin 4–1. Vaikka Manchester United tekikin jatkoajalla kolme maalia, olisi Benfica voittanut ottelun ellei Eusebio olisi tuhrinut avopaikkaa aivan varsinaisen peliajan viime sekunneilla.

1969–1973 – Pääasiassa alankomaalaisten hallintaaMuokkaa

Seuraavaksi eurokenttien aikakauden ykkösjoukkueeksi nousi amsterdamilainen Ajax, joka vielä vuonna 1969 joutui nöyrtymään loppuottelussa Milanille 4–1, ja seuraavana vuonna näki verivihollisensa Feyenoordin vievän voittokannun kotiinsa. Kuitenkin tämän jälkeen Ajaxin Johan Cruijffin, Barry Hulshoffin, Ruud Krolin, Johan Neeskensin, Arie Haanin, Gerrie Mührenin ja Piet Keizerin harjoittama, valmentaja Rinus Michelsin alankomaalaisen jalkapalloilun tavaramerkiksi myöhemmin noussut totaalinen jalkapallo (total voetbal) dominoi Euroopan kenttiä peräti kolmen peräkkäisen vuoden ajan kukistaen loppuotteluissa niin ateenalaisen Panathinaikosin, Interin kuin Juventuksenkin.

Ajax oli eurokentillä voittamaton joukkue, kunnes aiemmin Michelsin siirryttyä Barcelonaan vuonna 1973 Cruijff seurasi perässä. Myöhemmin miehistöltään vanhentunut Ajax menetti riveistään vielä Neeskensin.

1974–1976 – Bayern Münchenin kausiMuokkaa

Ajaxin jälkeen 1970-luvun puolivälin paikkeilla Euroopan ykkösseurajoukkueen paikan otti baijerilainen Bayern München. Bayern voitti Euroopan cupin kolmesti peräkkäin. Loppuotteluissa kaatuivat Atlético Madrid (uusintaottelussa), Leeds ja Saint-Étienne. Miehistössä pelasivat muiden muassa Franz Beckenbauer, Sepp Maier, Gerd Müller, Uli Hoeness sekä Paul Breitner. Bayern oli kehittänyt totaalisesta jalkapallosta oman, kurinalaisemman ja kovemman versionsa. Nämä jäivätkin Bayernin viimeisiksi voitoiksi Euroopan cupissa.

1977–1984 – Englantilaisten komennossaMuokkaa

Vuosien 1977–1984 kahdeksasta Euroopan cupista peräti seitsemän meni englantilaisjoukkueille. Vuonna 1977 Liverpool aloitti englantilaisten seurajoukkueiden kuuden vuoden mittaisen voittokulun. 1977 Liverpool voitti finaalissa Borussia Mönchengladbachin, ja toisti temppunsa myös seuraavana vuonna voittaen loppuottelussa tällä kertaa Belgian mestarin Club Bruggen.

Vuonna 1979 Liverpool hävisi Euroopan cupin ensimmäisellä kierroksella toiselle englantilaisjoukkuelle Nottingham Forestille, joka selvitti tiensä peräti Münchenin olympiastadionilla pelattuun loppuotteluun. Finaalissa vastaan asettui Malmö, joka joutui taipumaan Nottinghamille maalein 1–0. Liverpoolin tapaan Nottingham uusi Euroopan Cup -mestaruutensa seuraavana vuonna voittamalla Madridin Santiago Bernabéulla pelatussa finaalikamppailussa hampurilaisen Hamburgin.

Vuonna 1981 Liverpool teki paluun eurokenttien huippukastiin voittamalla Pariisissa pelatussa loppuottelussa Real Madridin. Voitto oli Liverpoolin Euroopan cup -historian kolmas. Seuraavana vuonna englantilaisjoukkueiden voittokulkua jatkoi Aston Villa, joka peittosi Rotterdamissa pelatussa loppuottelussa Bayern Münchenin.

Vuonna 1983 käytiin seitsemään vuoteen ensimmäinen Euroopan cupin finaali, jossa kumpikaan joukkueista ei ollut Englannista. Hamburg voitti Juventuksen 1–0. Seuraavana vuonna Liverpool palasi kuitenkin jälleen entistä kovempana, ja vei cupin nimiinsä rangaistuslaukauskilpailulla ratkaistussa finaalissa Romaa vastaan joukkueen kotistadionilla Stadio Olimpicolla.

Vuonna 1985 Brysselin Heysel-stadionilla pelatussa loppuottelussa kohtasivat Juventus ja Liverpool. Juventus voitti ottelun maalein 1–0, mutta suurin huomio kiinnittyi 39 ihmisen hengen vaatineeseen mellakkaan, joka alkoi Liverpoolin fanaattisten kannattajien hyökättyä Juventus-fanien kimppuun. Tämän seurauksena englantilaisjoukkueet suljettiin eurocup-peleistä viideksi vuodeksi, ja Liverpool kuuden vuoden ajaksi. (Katso: Heysel-stadionin onnettomuus) Britanniasta olivat mukana siis vain skotlantilaiset, walesilaiset ja pohjoisirlantilaiset seurat.

1986–1988 – Bukarest, Porto ja PSVMuokkaa

Kun lähes koko vuosikymmenen Euroopan seurajoukkueiden kilpailuja hallinneet englantilaisjoukkueet olivat pannassa, uudistuivat voimasuhteet eurokentillä täydellisesti ja huipulla puhalsivat uudet, raikkaat tuulet.

Vuoden 1986 loppuottelussa kohtasivat Steaua Bukarest Romaniasta ja Barcelona. Sánchez Pizjuánilla Sevillassa pelatun, varsinaisen peliajan jälkeen maalittomaan tasapeliin päättyneen kamppailun vei rangaistuspotkukilpailussa nimiinsä Steaua.

Vuonna 1987 Porto voitti cupin ensimmäisenä portugalilaisjoukkueena yli 25 vuoteen. Finaalissa kaatui Bayern München maalein 2–1. Seuraavana vuonna finaalissa olivat vastakkain PSV ja Benfica. Ratkaisu venyi jälleen rangaistuspotkukilpailuun, jonka voitti PSV.

1989–1992 – Milan, Belgradin Punainen Tähti ja BarcelonaMuokkaa

20 vuoden tauon jälkeen Euroopan cupin voittajaksi palasi Milan, joka kaatoi Steaua Bukarestin Barcelonan Camp Noulla lukemin 4–0. Milan uusi cup-voittonsa myös seuraavalla kaudella, jolloin finaalissa kaatui Benfica. Vuoden 1991 Punaisen Tähden ja Marseillen välinen loppuottelu päättyi jälleen maalittomaan tasapeliin. Rangaistuspotkukilpailussa voiton vei jugoslavialaisjoukkue, vain vähän ennen kuin liittovaltio alkoi hajota pienemmiksi valtioiksi. Samalle kaudelle englantilaisjoukkueiden viiden vuoden panna oli umpeutunut, mutta hallitseva Englannin liigan mestari Liverpool ei voinut osallistua kilpailuun sille erityisesti asetetun lisärangaistuksen (yksi vuosi) vuoksi.

Viimeinen Euroopan cup pelattiin kaudella 1991–1992. Wembleyllä pelatussa loppuottelussa Barcelona voitti jatkoajalla Sampdorian 1–0.

1992 – Euroopan cupista Mestarien liigaksiMuokkaa

Kaudeksi 1992–1993 Euroopan seurajoukkueiden korkeimman kilpailun pelisysteemi muutettiin radikaalisti siten, että ennen varsinaista cup-muotoista vaihetta pelataan lohkovaihe. Myös kilpailun nimi muutettiin Mestarien liigaksi.

Vuonna 2010 loppuottelu pelattiin ensimmäisen kerran lauantaina, kun finaalipäivä siihen asti oli ollut keskiviikko.[3]

Ennätykset ja tilastotMuokkaa

 
Milanin mestaruusjuhlintaa 2003.

MestaruudetMuokkaa

SeuroittainMuokkaa

Taulukossa huomioitu menestys Euroopan Cupissa sekä Mestarien liigassa seuroittain
Seura Mestaruuksia Toisia sijoja Mestaruusvuodet Toiseksi sijoittuneen vuodet
  Real Madrid 13 3 1956, 1957, 1958, 1959, 1960, 1966, 1998, 2000, 2002, 2014, 2016, 2017, 2018 1962, 1964, 1981
  Milan 7 4 1963, 1969, 1989, 1990, 1994, 2003, 2007 1958, 1993, 1995, 2005
  Liverpool 6 3 1977, 1978, 1981, 1984, 2005, 2019 1985, 2007, 2018
  Bayern München 6 5 1974, 1975, 1976, 2001, 2013, 2020 1982, 1987, 1999, 2010, 2012
  Barcelona 5 3 1992, 2006, 2009, 2011, 2015 1961, 1986, 1994
  Ajax 4 2 1971, 1972, 1973, 1995 1969, 1996
  Internazionale 3 2 1964, 1965, 2010 1967, 1972
  Manchester United 3 2 1968, 1999, 2008 2009, 2011
  Juventus 2 7 1985, 1996 1973, 1983, 1997, 1998, 2003, 2015, 2017
  Benfica 2 5 1961, 1962 1963, 1965, 1968, 1988, 1990
  Chelsea 2 1 2012, 2021 2008
  Nottingham Forest 2 0 1979, 1980  
  Porto 2 0 1987, 2004  
  Celtic 1 1 1967 1970
  Hamburger SV 1 1 1983 1980
  Steaua Bukarest 1 1 1986 1989
  Marseille 1 1 1993 1991
  Borussia Dortmund 1 1 1997 2013
  Feyenoord 1 0 1970  
  Aston Villa 1 0 1982  
  PSV Eindhoven 1 0 1988  
  Belgradin Punainen tähti 1 0 1991  
  Atlético Madrid 0 3   1974, 2014, 2016
  Stade de Reims 0 2   1956, 1959
  Valencia 0 2   2000, 2001
  Fiorentina 0 1   1957
  Eintracht Frankfurt 0 1   1960
  Partizan 0 1   1966
  Panathinaikos 0 1   1971
  Leeds United 0 1   1975
  Saint-Étienne 0 1   1976
  Borussia Mönchengladbach 0 1   1977
  Club Brugge 0 1   1978
  Malmö 0 1   1979
  Roma 0 1   1984
  Sampdoria 0 1   1992
  Bayer Leverkusen 0 1   2002
  Monaco 0 1   2004
  Arsenal 0 1   2006
  Tottenham Hotspur 0 1   2019
  Paris Saint-Germain 0 1   2020
  Manchester City 0 1   2021

MaittainMuokkaa

Maa Mestaruuksia Toisia sijoja
  Espanja 18 11
  Englanti 14 10
  Italia 12 16
  Saksa 8 10
  Alankomaat 6 2
  Portugali 4 5
  Ranska 1 6
  Skotlanti 1 1
  Romania 1 1
  Jugoslavia 1 1
  Kreikka 0 1
  Belgia 0 1
  Ruotsi 0 1

Turnauksen historian aikana loppuottelu on pelattu yhteensä seitsemän kertaa samasta maasta tulevien joukkueiden välillä: espanjalaisten välillä vuosina 2000, 2014 ja 2016, italialaisten vuonna 2003, englantilaisten vuonna 2008 ja 2019 ja saksalaisten vuonna 2013.[4]

PelaajatMuokkaa

Eniten maalejaMuokkaa

Päivitetty 20. lokakuuta 2021.[5][6]
Taulukossa ei huomioida kilpailun karsintavaihessa tehtyjä maaleja.
Aktiiviset pelaajat lihavoitu.

Nro Pelaaja Maa Maalit Ottelut Keskiarvo Vuodet Seurat (Maalit)
1 Cristiano Ronaldo   POR 137 179 0.77 2003– Manchester United (18)

Real Madrid (105)

Juventus (14)

2 Lionel Messi   ARG 123 152 0.81 2005– Barcelona (120)

Paris Saint-Germain (3)

3 Robert Lewandowski   POL 78 99 0.79 2011– Borussia Dortmund (17)

Bayern München (61)

4 Karim Benzema   FRA 73 133 0.55 2006– Lyon (12)

Real Madrid (61)

5 Raúl   ESP 71 142 0.5 1995–2011 Real Madrid (66)

Schalke 04 (5)

6 Ruud van Nistelrooy   NED 56 73 0.77 1998–2009 PSV Eindhoven (8)

Manchester United (35)

Real Madrid (13)

7 Thierry Henry   FRA 50 112 0.45 1997–2010 Monaco (7)

Arsenal (35)

Barcelona (8)

8 Alfredo Di Stéfano   ARG 49 58 0.84 1955–1964 Real Madrid
Thomas Müller   GER 49 127 0.39 2009– Bayern München
10 Andri Ševtšenko   UKR 48 100 0.48 1994–2012 Dynamo Kiova (15)

Milan (29)

Chelsea (4)

Zlatan Ibrahimović   SWE 48 121 0.4 2001– Ajax (6)

Juventus (3)

Internazionale (6)

Barcelona (4)

Milan (9)

Paris Saint-Germain (20)

Eniten otteluitaMuokkaa

Päivitetty 20. lokakuuta 2021.[7]
Taulukossa ei huomioida kilpailun karsintavaihessa pelattuja otteluita.
Aktiiviset pelaajat lihavoitu.

Nro Pelaaja Maa Ottelut Vuodet Seurat (Ottelut)
1 Cristiano Ronaldo   POR 179 2003– Manchester United (55)

Real Madrid (101)

Juventus (23)

2 Iker Casillas   ESP 177 1999–2019 Real Madrid (150)

Porto (27)

3 Lionel Messi   ARG 152 2005– Barcelona (149)

Paris Saint-Germain (3)

4 Xavi   ESP 151 1998–2015 Real Madrid
5 Raúl   ESP 142 1995–2011 Real Madrid (130)

Schalke 04 (12)

6 Ryan Giggs   WAL 141 1993–2014 Manchester United
7 Karim Benzema   FRA 133 2005– Lyon (19)

Real Madrid (114)

8 Andrés Iniesta   ESP 130 2002–2018 Barcelona
9 Sergio Ramos   ESP 129 2005– Real Madrid
10 Thomas Müller   GER 127 2009– Bayern München

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b Robin Bairner: The Champions League Swiss Model: How the competition will change from 2024/2025 Football Transfers. 20.4.2021. Viitattu 22.4.2021.
  2. UEFA confirms 'Swiss model' Champions League format from 2024 - Here's everything you need to know WION. 19.4.2021. Viitattu 21.4.2021.
  3. Mestareiden liigan finaalit pelataan jatkossa lauantaina Ilta-Sanomat. 25.05.2009. Viitattu 29.4.2010.
  4. Bayern humiliate Barca to set up Champions League final with Dortmund IBN Live. Viitattu 18.12.2014. (englanniksi)
  5. Champions League all-time top scorers UEFA. Viitattu 23.10.2021. (englanniksi)
  6. Champions League + European Cup - All-time Topscorers worldfootball.net. Viitattu 23.10.2021. (englanniksi)
  7. UEFA.com: Who has made the most Champions League appearances: Ronaldo out in front UEFA.com. 20.10.2021. Viitattu 23.10.2021. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa