Lahden kaupunginteatteri
Lahden kaupunginteatteri on suomalainen ammattiteatteri. Teatterissa käy vuosittain vajaat 70 000 katsojaa.[1] Teatteri tuottaa vuosittain 7–10 uutta näytelmää.
Lahden kaupunginteatteri | |
---|---|
Lahden kaupunginteatteri. |
|
Osoite | Kirkkokatu 14, 15140 Lahti |
Sijainti | Paavola, Lahti |
Koordinaatit | |
Valmistumisvuosi | 1983 |
Suunnittelija | Pekka Salminen |
Käyttäjä | Lahden kaupunginteatteri |
Tyylisuunta | brutalismi, modernismi |
Runkorakenne | betoni |
Julkisivumateriaali | betoni, teräs ja lasi |
Bruttoala | noin 12 000 m² |
Tilavuus | 80 000 m³ |
Verkkosivut | |
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla |
Historia
muokkaaVuonna 1912 aloitti toimintansa Lahden Amatööriteatteri. Sisällissota keskeytti teatterin toiminnan ja yritykset sen elvyttämiseksi onnistuivat vasta 1920-luvulla. Vuonna 1923 perustettiin Lahden Teatteri ja samoihin aikoihin alkoi teatteriharrastus elpyä myös lahtelaisen työväestön piirissä. Vuonna 1923 Lahden Työväen Teatterilla oli jo 13 palkattua harrastajanäyttelijää sekä kapellimestari. Lahden Työväen Teatteri toimi Lahden Työväentalossa Savonkadulla. Työväenliikkeen hajaantuminen johti 1920-luvulla uuden lahtelaisen teatterin perustamiseen: kommunistien hallintaan jääneen Työväen Teatterin rinnalle syntyi sosiaalidemokraattinen Lahden Työväen Näyttämö.
Pulavuosien kriisit koettelivat teattereiden taloutta. Parhaiten selviytyivät Lahden Teatteri ja Lahden Työväen Näyttämö. Lahden Teatteri löysi ratkaisun talousongelmiinsa kiertuetoiminnasta ja teatteri muutti nimensä Lahden Teatteri - Hämeen Maakuntateatteriksi.
Lahden kaupunginteatteri perustettiin vuonna 1946 Lahden Teatterin ja Lahden Työväen Näyttämön yhdistyessä. Kaupunginteatteri toimi ensin osakeyhtiönä ja vuodesta 1950 täysin kunnallisena. Teatteri toimi yli 30 vuotta tilapäisissä tiloissa, kunnes sai oman teatteritalon vuonna 1983.[2] Raija-Sinikka Rantalan johtajakaudella 1985–1990 teatteri löysi uutta hyväksyntää kaupungissa ja palkitut tuotannot saivat yleisöä myös Lahden ulkopuolelta[3].
Lahden teatterikerho ry pyörittää kahviotoimintaa sekä asiakkaille että henkilökunnalle ja jakaa vuosittaisen Iivaripatsaan.[4]
Johtajia
muokkaa- Fritz-Hugo Backman (1947–1953)
- Fritz-Hugo Backman (1959–1963)[5]
- Raija-Sinikka Rantala (1985–1990)[3]
- Kari Rentola (2001–2006)
- Maarit Pyökäri (2007–2013)
- Ilkka Laasonen (2014–2023)[6]
- Lauri Maijala (2024–)[7]
Rakennus
muokkaaLahden teatteritalo on Lahden kaupunginteatterin nykyinen, vuonna 1983 valmistunut teatterirakennus.[8] Se sijaitsee Lahden keskustan tuntumassa Kirkkokadulla. Rakennuksen suunnittelu alkoi 1970-luvun alussa arkkitehtikilpailulla, ja sitä oli jo edeltänyt vuosikymmenten keskustelu teatterirakennuksesta.[8] Rakennustyöt aloitettiin syksyllä 1980. Talon pääsuunnittelija oli arkkitehtitoimisto Pekka Salminen Ky. Rakennuksen tilavuus on noin 80 000 m³ ja kerrosala noin 12 000 m². Viralliset vihkiäiset olivat 10. syyskuuta 1983.[9] Rakennus sai Vuoden betonirakenne -palkinnon 1982.[10]
Talossa on kolme näyttämöä: suuri Juhani-näyttämö (653 henkeä), pieni Eero-näyttämö (207 henkeä) sekä studionäyttämö Aino (80 henkeä).[11] Rakennuksen kalusteet on sunnitellut Yrjö Kukkapuro ja tekstiilien suunnittelun on tehnyt Irma Kukkasjärvi.[9] Sisutusta on kuitenkin vuosien aikana muutettu, jolloin alkuperäinen sisustus on joutunut osittain väistymään.[8]
Rakennuksen edustalla on Olavi Lanun betoniveistos Kivettymä joka esittää kyyristyneitä betonisia ihmishahmoja.[9]
Näyttelijöitä ja ohjaajia
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ 2014 Teatteritilastot, s. 71. TINFO – Teatterin tiedotuskeskus ry, 2015. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Historia Lahden kaupunginteatteri. Arkistoitu 9.10.2014. Viitattu 13.12.2015.
- ↑ a b Leppänen, Veli-Pekka: Epäluuloa ja vastustusta kokenut Raija-Sinikka Rantala nosti Lahden kaupunginteatterin lopulta kukoistukseen 1980-luvulla. Helsingin Sanomat, 30.5.2017. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 26.7.2024.
- ↑ Toiminta Lahden teatterikerho ry. Viitattu 16.10.2015.
- ↑ Teatterisyksy alkaa maakunnissa. Helsingin Sanomat, 3.8.1961, s. 10. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Kuosmanen, Ilkka: Ilkka Laasonen Lahden kaupunginteatterin johtajaksi Etelä-Suomen Sanomat. 19.9.2013. Viitattu 16.10.2015.
- ↑ Turtola, Kati: Lauri Maijala on uusi Lahden kaupunginteatterin johtaja Yle Uutiset. 23.11.2022. Viitattu 25.7.2024.
- ↑ a b c Selvitys Lahden sodanjälkeisestä rakennusperinnöstä, s. 89. Lahden kaupunginmuseo, 2012. ISBN 978-952-5749-35-9
- ↑ a b c Rakennus. Lahden Kaupunginteatteri. Arkistoitu 21.4.2019. Viitattu 21.4.2019.
- ↑ Aiemmat kilpailut – Vuoden betonirakenne on valittu vuodesta 1970 lähtien Betoni.com. Viitattu 20.1.2021.
- ↑ Näyttämöt Lahden Kaupunginteatteri. Arkistoitu 21.4.2019. Viitattu 21.4.2019.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Näyttelijämarkkinat jatkuivat kiivaina. Helsingin Sanomat, 16.3.1963, s. 18. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Työtilaisuudet sopimuksia tärkeämpiä teattereiden kiinnityskierroksella. Helsingin Sanomat, 15.2.1991, s. 19. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ a b c d e f g h i j Teatterien verenvaihto on vilkasta. Helsingin Sanomat, 2.2.1985, s. 27. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ a b c d e f g h Kiinnityskierros: Vuorossa Kuopio, Lahti, Tilateatteri. Helsingin Sanomat, 26.02.1975, s. 16. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ a b c d e f g h Kiinnitykset loppusuoralla: Pienissä teattereissa vilkkain näyttelijävaihto. Helsingin Sanomat, 2.2.1983, s. 20. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Joulukuun leffatähti: Minna Haapkylä. Nordisk Film. Arkistoitu 14.7.2010.
- ↑ a b c d Ostajan markkinat näyttelijäpestissä. Helsingin Sanomat, 2.2.1969, s. 19. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Näyttelijät muuttavat. Iso haavi Helsingissä, muualla hiljaisempaa. Helsingin Sanomat, 29.1.1975, s. 15. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ a b Näyttelijäkiinnityksiä. Helsingin Sanomat, 18.3.1963, s. 7. Näköislehti (maksullinen).
Aiheesta muualla
muokkaa- Niskanen, Aino: Teatterirakennukset 1945–2000. Museovirasto. Arkistoitu 23.1.2023. Viitattu 20.1.2021.
- Kulttuurikaupunki Lahti Kuka, Mitä, Lahti – Lahdenmuseot.fi. Arkistoitu 23.1.2021. Viitattu 20.1.2021.