Asemantausta

kaupunkialueen tai taajaman osa Lahdessa

Asemantausta on Lahden 25. kaupunginosa, joka sijaitsee välittömästi Lahden rautatieaseman ja rautatien eteläpuolella. Kaupunginosan naapurikaupunginosia ovat pohjoisessa Keski-Lahti, kaakossa Saksalankadun ja Hakakujan itäpuolella Kerinkallio, etelälounaassa Tapparankadun eteläpuolella Laune ja lännessä Helsingintien takana Sopenkorpi.[2]

Asemantausta
Kaupunki Lahti
Koordinaatit 60.9716°N, 25.6558°E
Kaupunginosa nro 25
Väkiluku 4 723[1] (2017)
Lähialueet Keski-Lahti, Kerinkallio, Laune ja Sopenkorpi.

Vuonna 2017 Asemantaustan kaupunginosaa vastaavan Lahden Asemantaustan tilastoalueen väkiluku oli 4 723.[1][3]

Aikaisemmin puhekielessä Asemantaustaa on kutsuttu myös nimellä Paanantaka. Saksaksi rautatie on Eisenbahn, josta on tullut suomen kieleen paana tarkoitaen laajemminkin rautatien lisäksi myös muuta kulkuväylää (saks. Bahn). Alue oli paljolti 1970-luvulla vielä peltoa, mutta eteläpuolisen Launeen kehittyessä kaupalliseksi keskukseksi (mm. Prisma ja K-Citymarket sekä rautakaupat) Asemantaustaankin on rakennettu liiketiloja ja asuinrakennuksia. Asemakaavallisesti Asemantausta jakautuu Anttilanmäki-, Kittelä-, Kullankukkula- ja Marolinna-nimisiin asuinalueisiin sekä Lepikko-nimiseen teollisuusalueeseen. Alueelle rakennettiin vuoden 1989 hiihdon maailmanmestaruuskilpailuiden kisakylä.[4] Edellinen kisakylä rakennettiin Riihelään.

Kaupunginosan palveluja

muokkaa

Asemantaustalla toimii esimerkiksi Asemantaustan päiväkoti (Heikinkatu 7),[5] aiempi Anttilanmäen koulu (syksystä 2019 lähtien Lahden ruotsinkielinen koulu)[6][7] ja Länsiharjun koulu,[8] harjoitusjäähalli RTK Areena Lahti,[9] keilahalli, Launeen kirkko[10] ja esikoislestadiolaisten ruokoushuone.[2][11]

Asemantaustan kautta kulkee sekä kauko- että paikallisliikenteen linja-autoja. Linjat 1, 2, 6, 7, 13, 31, 32, 88, 89 ja 89Z kulkevat Asemantaustan ohi Vesijärvenkatua ja Uudenmaankatua pitkin.

Lähteet

muokkaa
  1. a b Katja Karevaara: Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2017 (pdf) (Sivulla 13 kaupunginosien ja suuralueiden väkiluvut 2017, sivulla 14 väestön ikäjakaumaa kaupunginosittain) 13.12.2018. Lahden kaupunki, lahti.fi. Viitattu 17.3.2019.[vanhentunut linkki]
  2. a b Lahden karttapalvelu: Asemantausta (Kartan valikoista karttapohjaa vaihtaa ja valikosta voi hakea erilaisia palveluja, kuten esiemrkiksi kouluja) Lahden kaupunki, lahti.fi. Viitattu 23.10.2018.
  3. Lahti. Tilastolliset kaupunginosarajat 2016 (pdf) Lahden kaupunki, lahti.fi. Viitattu 17.3.2019.[vanhentunut linkki]
  4. Vellamon Vinkit: Asemantausta (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Asemantaustan päiväkoti Lahden kaupunki, lahti.fi. Viitattu 17.3.2019.
  6. Anttilanmäen koulu päätymässä ruotsinkielisen koulun käyttöön 28.11.2016. Etelä-Suomen Sanomat, ess.fi. Viitattu 17.3.2019.
  7. Arkistoitu kopio Lahden ruotsinkielinen koulu via peda.net. Arkistoitu 11.4.2021. Viitattu 17.3.2019. (ruotsiksi)
  8. Länsiharjun koulu Lahden kaupunki, lahti.fi. Viitattu 17.3.2019.
  9. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä RTK-Areena ei löytynyt
  10. Launeen kirkko Lahden seurakunnat, lahdenseurakunnat.fi. Viitattu 23.10.2018.
  11. Esikoislestadiolaiset ry esikoislestadiolaiset.fi. Viitattu 23.10.2018.

Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”SOL-Areena”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.