Kolava
Kolava on Lahden 18. kaupunginosa, joka sijaitsee Lahti–Kouvola-radan pohjoispuolella ja Kymijärven eteläpuolella. Lahden keskusta on runsas viisi kilometriä länteen. Kolavan naapurikaupunginosia ovat Villähde idässä, Kujala etelässä, Järvenpää (Lahti) lännessä sekä Myllypohja ja Koiskala pohjoisessa Kymijärven pohjoispuolella. [1] Ennen Nastolan liittämistä Lahteen, oli Kolava Lahden itäisin kaupunginosa.
Kolava | |
---|---|
Kaupunki | Lahti |
Koordinaatit | |
Kaupunginosa nro | 18 |
Lähialueet | Villähde, Kujala, Järvenpää, Myllypohja ja Koiskala |
Kolavassa on sijainnut suuri kaatopaikka, minkä vuoksi puhekielessä Kolavalle vienti tarkoittaa kaatopaikalle viemistä. Kolavaa ei pitkään aikaan kehitetty asumiskäyttöön, vaikka entisen Nastolan puolella Villähteellä pientaloasuminen kehittyi 1980- ja 1990-luvuilla. Nykyisin Kolavan kaatopaikan toimintaa jatkaa heti radan eteläpuolella Kujalan kaupunginosassa toimiva Kujalan jätekeskus.[2][1]
Levon hautausmaa kuuluu Kolavan kaupunginosaan.[3] Radan pohjoispuolella kaupunginosassa on pieneläinten hautausmaa.[1]
-
Levon hautausmaan kappeli.
-
Levon hautausmaan kellotorni.
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Lahden karttapalvelu: Kolava (Kartan valikoista karttapohjaa vaihtaa ja valikosta voi hakea erilaisia palveluja) Lahden kaupunki, lahti.fi. Viitattu 23.10.2018.
- ↑ Kujalan jätekeskus Päijät-Hämeen Jätehuolto, phj.fi. Viitattu 23.10.2018.
- ↑ Levon hautausmaa lahdenseurakunnat.fi. Viitattu 23.10.2018.
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kolava Wikimedia Commonsissa
Kaupunginosat |
| ||||
---|---|---|---|---|---|
Asuinalueet | |||||
Järvet | |||||
Saaret | Enonsaari | ||||
Museot |
| ||||
Rakennukset ja alueet | |||||
Puistot | |||||
Luonnonsuojelualueet | |||||
Patsaat, muistomerkit ja -laatat | |||||
Tapahtumat |