Levon hautausmaa

hautausmaa Lahdessa

Levon hautausmaa on vuonna 1958 käyttöönotettu Lahden Kolavan kaupunginosassa sijaitseva hautausmaa. Hautausmaan pinta-ala on noin 43,6 hehtaaria, josta käytössä on tällä hetkellä noin 25 hehtaaria.[1] Levon hautausmaa on Lahden kaupungin alueella sijaitsevista hautausmaista suurin.[2]

Levon hautausmaan kappeli. Mänty on hautausmaan vallitseva puulaji.
Kappelirakennuksen luoteispäätä. Kuvan oikeassa reunassa on kuvanveistäjä Veikko Leppäsen hauta. Taideteos on Leppäsen itsensä suunnittelema.

Rakennukset muokkaa

Levon hautausmaan kappelirakennuksen ovat suunnitelleet Niilo Pulkka ja hänen vaimonsa Aili Pulkka. Kappelirakennus on valmistunut hautausmaan käyttöönottovuonna 1958. Kappeli on peruskorjattu vuonna 2007.[2]

Levon hautausmaan alueella sijaitsee myös krematorio, joka on otettu käyttöön tammikuussa vuonna 2016. Krematoriossa on maakaasulla toimiva tuhkausuuni.[3]

Aikaisempi krematorio oli vuodelta 1969. Siinä oli kaksi tuhkausuunia, jotka toimivat polttoöljyllä, toinen alkuperäinen ja toinen vuodelta 2001.[4]

Levon hautausmaalle haudattuja henkilöitä muokkaa

 
Mannerheim-ristin ritarien viimeinen leposija: Birger Ek, Viljo Salminen, Toivo Honkaniemi ja Pentti Iisalo.

Mannerheimin-ristin ritarit muokkaa

Muita henkilöitä muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Levon hautausmaa Lahden seurakuntayhtymä. Viitattu 4.6.2016.
  2. a b Levon kappelit Lahden seurakuntayhtymä. Viitattu 4.6.2016.
  3. Levon krematorio Lahden seurakuntayhtymä. Viitattu 4.6.2016.
  4. Lahden krematorio (Internet Archivessa) Lahden seurakuntayhtymä. Arkistoitu 3.12.2013. Viitattu 4.6.2016.
  5. Mannerheimin-ristin ritari Birger Ek Mannerheimin-ristin Ritarien Säätiö. Viitattu 15.4.2013.
  6. Mannerheimin-ristin ritari Toivo Honkaniemi Mannerheimin-ristin Ritarien Säätiö. Viitattu 15.4.2013.
  7. Tiilikainen, Tomi: Kunnialaukaukset saattavat Pentti Iisalon viimeiseen lepoon Ess.fi. 10.9.2013. Etelä-Suomen Sanomat. Viitattu 4.6.2016.
  8. Mannerheimin-ristin ritari Pentti Iisalo Mannerheimin-ristin Ritarien Säätiö. Viitattu 15.4.2013.
  9. Mannerheimin-ristin ritari Viljo Salminen Mannerheimin-ristin Ritarien Säätiö. Viitattu 15.4.2013.
  10. Puttonen, Kalle: Kuvanveistäjän taideteos on yksi Levon erikoisuuksista Ess.fi. 19.6.2014. Viitattu 12.6.2016.
  11. Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975

Aiheesta muualla muokkaa