Modernismi

Modernismi tarkoittaa eri taiteenalojen uudistamiseen pyrkineitä kulttuuriliikkeitä. Siihen kuuluu monia 1900-luvun alkupuolella alkaneita suuntauksia kuvataiteessa, arkkitehtuurissa, muotoilussa, musiikissa, kirjallisuudessa, tanssissa ja teatterissa. Modernistiset suuntaukset kapinoivat 1800-luvun lopun akateemisia, historistisia ja konservatiivisia traditioita vastaan.

Franz Marc, Eläinten kohtalo, 1913.

Tatra T87 -henkilöauto, 1937.

Vaikka sana on yksiköllinen, modernismi ei ole yhtenäinen tyyli. Se ei ole taiteen yksittäinen ”ismi” vaan sisältää useita eri taiteen suuntauksia, tyylisuuntia ja taiteenaloja, jotka syntyivät modernisoitumisen saatossa eri aikoina – joskus samanaikaisesti, joskus toisiaan seuraten. Jotkin modernismin tyylit, kuten ekspressionismi ja minimalismi, ovat toistensa vastakohtia ja ristiriitaisessa asemassa keskenään. Jotkin modernismin suuntaukset syntyivät ja kehittyivät keskinäisen vastakkainasettelun lähtökohdista, mutta toiset kasvoivat myös yhteistyön ja keskinäisen lujittamisen merkeissä.

Toiset tutkijat jakavat 1900-luvun moderniin ja postmoderniin aikakausiin, kun jotkut taas katsovat sen kuuluvan samaan suurempaan jaksoon. Modernismi-sanaa alettiin käyttää 1970-luvulta alkaen erityisesti vastakohtana postmodernismille, joka nousi vastustamaan modernismia.

Vastalause pysähtyneisyydelle

Modernismin kampanjointi näkyi voimakkaasti varsinkin kehitysmaissa. Kuva Brasilian pääkaupungista Brasíliasta, jonka hallintokeskus valmistui vuonna 1960.

Kazimir Malevitš, Omakuva, 1933.

Modernismi on modernin maailman ja elämän taidetta ja kulttuuria. Toimintastrategiana on usein ajatus taiteen etujoukosta, avantgardesta. Vallankumouksellinen modernismi, niin yhteiskunnallisissa kuin taiteellisissakin liikkeissä ilmaisi usein kannattamiaan periaatteita ja ajatuksia manifesteina, jotka ovat tavallisesti kirjoitettuja julkilausumia. Tyypillistä modernismille oli perinteen hylkääminen. Manifesteissa ja asenteissa aikaisempi, ”vanha” maailma tai kilpailevat taideryhmät tuomittiin, sekä usein pyrittiin täysin ”puhtaaseen”, ”uuteen” ja omintakeiseen muoto- ja merkitysmaailmaan. Vanhaksi katsotut asenteet, muodot ja rakenteet pyrittiin hajottamaan tai purkamaan. Modernismin tavoitteena oli taiteen vallankumous.

Modernistien mukaan perinteinen taide, kirjallisuus, yhteiskunta ja elämäntapa olivat niin vanhentuneita, että ne piti sysätä sivuun ja keksiä kulttuuri uudelleen. Modernismi arvosti uutta ja piti sitä hyvänä ja kauniina. Tämä modernismin kampanjanomainen toteutus taiteissa kulki käsi kädessä modernisaation kanssa ja se näkyi toisen maailmansodan jälkeen varsinkin kehitysmaissa, esimerkiksi Etelä-Amerikassa tai Aasiassa.^lähde?

Modernismin aatteen voimalla valettiin uskoa tekniikan edistykseen. Modernismi herätti joskus myös utopistisia haaveita. Erään latinalaisamerikkalaista abstraktia taidetta käsittelevän näyttelyn otsikko oli ”Toivon geometria”.

Vaikka modernismilla ja modernisuudella oli paljon annettavaa taiteilijoille, myös modernismin arvostelu alkoi toisen maailmansodan jälkeen. Useat taiteen suuntaukset varsinkin 1960-luvulta alkaen olivat usein modernismia vastustavia eli antimodernistisia. Niissä arvostellaan jollakin tapaa formalistista estetiikkaa ja modernisuutta.^lähde?

Arkkitehtuuri

Frits Peutz suunnitteli tämän 1935 valmistuneen lasipalatsin Heerleniin Hollantiin.

Modernismin tunnistaa ehkä selkeimmin arkkitehtuurissa. Arkkitehtuurin modernismi on laaja termi, jolla tarkoitetaan useita toisiaan muistuttavia rakennustyylejä, pääasiassa muodon yksinkertaistamista ja koristeen hylkäämistä, joka tapahtui aluksi noin vuonna 1900. Vuoteen 1940 mennessä nämä tyylit olivat vakiintuneet ja ne tunnistettiin kansainvälisenä tyylinä (engl. International Style), josta tuli hallitseva rakennustapa 1900–luvun useiden vuosikymmenien ajaksi. Joskus toisen maailmansodan jälkeistä modernismia kutsutaan englanniksi sanalla High Modern ('korkea moderni'), jolla tarkoitetaan aikakauden modernismin huipentumaa.^lähde?

Modernia arkkitehtuuria luonnehtii tavallisesti:^lähde?

• Historiallisten tyylien (historismi) hylkääminen arkkitehtonisen muodon lähteenä.
• Sen periaatteen omaksuminen, että materiaalit ja toiminnalliset vaatimukset määräävät tuloksen.
• Kone-estetiikan omaksuminen.
• Koristeen hylkääminen.
• Muodon yksinkertaistaminen ja ”tarpeettomien yksityiskohtien” poistaminen.
• Ilmaistun rakenteen omaksuminen.

Modernin arkkitehtuurin alkuperä ja ominaisuudet ovat vielä tulkinnan ja keskustelun alaisia, mutta yleensä ollaan samaa mieltä siitä, että arkkitehtuurin modernismia seurasi jonkinlainen vastareaktio sitä kohtaan. Modernia arkkitehtuuria kohtaan kriittisiä arkkitehteja ja arkkitehtuurisuuntauksia on esiintynyt useita eri puolilla maailmaa. Suomessa Reima Pietilän vaikuttama niin sanottu Oulun koulukunta (tai Oulun koulu) oli vuosina 1975–1985 kotimainen antimodernistinen suuntaus.^lähde?

Modernismin ajoitus

Aarno Ruusuvuori, Hyvinkään kirkko, 1961.

Modernismia pidetään usein kattokäsitteenä kaikille 1900-luvun alun taidemaailman ilmiöille. Sanalla esimodernismi tarkoitetaan modernistisia pyrkimyksiä ennen 1900-lukua. Kuvataiteessa käsite moderni taide tarkoittaa joko nykyajan tai uutta taidetta tai ajanjaksoa noin 1850–1970. Kaunokirjallisuudessa modernismi rajataan tavallisesti kattamaan vain vuosisadan kolme ensimmäistä vuosikymmentä. Esimerkiksi englantilainen kirjallisuuskriitikko Frank Kermode rajaa sen kattamaan lähinnä vuodet 1907–1925. Modernismin vilkkaimman kehityksen kautena pidetään usein vuosisadan toista vuosikymmentä ennen ensimmäistä maailmansotaa. Virginia Woolf kirjoitti vuonna 1924:

»Joulukuussa 1910 tai niillä main ihmisluonto muuttui. […] Kaikki ihmistenväliset suhteet […] muuttuivat. Ja kun ihmissuhteet muuttuvat, samalla muuttuu myös uskonto, tapakulttuuri, politiikka ja kirjallisuus.»

Toiset tutkijat ajoittavat modernismin kiivaimmaksi kehityskaudeksi ensimmäistä maailmansotaa seuranneet vuodet. Ilmestyiväthän tuolloin lukuisat modernismin klassikoiksi kohonneet teokset. Harry Levin esimerkiksi pitää merkittävänä vuotta 1922, jolloin ilmestyivät muiden muassa James Joycen Odysseus, T. S. Eliotin Autio maa, Virginia Woolfin Jaakobin huone, Eugene O'Neillin Anna Christie ja Rilken Duinon elegiat. Joukko tutkijoita taas väittää modernismin olevan yhä länsimaisen ihmisen ajattelun moottori, ja he pitävät maailmansotien välisiä vuosia modernismin kehityksen pääkautena.

Postmodernismin kauden katsotaan alkaneen kirjallisuudessa 1960-luvun kuluessa, joten jotkut haluavat kutsua varsinaisen modernismin ja postmodernismin välisiä vuosikymmeniä (1930-luvun alusta 1960-luvulle) myöhäis- tai jälkimodernismin ajaksi.

Esimoderni

Pääartikkeli: Esimoderni

Esimodernismilla tarkoitetaan taiteen historiassa aikaa ennen modernismia. Esimodernin käsitteellä verrataan modernia ja sitä edeltävää yhteiskuntaa. Oleellinen ero on yhteiskunnan muuttuminen teollistumisen vaikutuksesta, joka Keski-Euroopassa seurasi 1700-luvun maanviljelyksen kumousta, sekä siirtomaiden ja mannermaan demokraattista kehitystä.^lähde?

Modernismin synty

Charles Baudelaire vuonna 1848, Gustave Courbet’n maalaus.

Esseessään Modernin elämän maalari (1859–1860) Charles Baudelaire vaati taidetta huomioimaan aikansa yhteiskunnan muutokset. Baudelaire valitsi kirjoituksensa kohteeksi ”M. G.:n”, joka oli ranskalainen kuvittaja Constantin Guys (1802–1892). Hänestä puolestaan tuli myöhemmin monen modernistisen taiteilijan, esimerkiksi Claude Monet’n ja Helene Schjerfbeckin, ihailun kohde. Baudelaire kirjoitti Guys’stä:

»Hän etsii jotakin, mitä luvalla sanoen kutsuisin ’moderniksi’, sillä sattuvampaa sanaa ei ole tarjolla tätä ajatusta ilmaisemaan. Hän pyrkii erottamaan muodista sen historiallisuuteen sisältyvän runollisen, sen hetkellisyyteen sisältyvän ikuisen. […] Moderni, se on ohimenevä, katoava, satunnainen; se on se taiteen puolisko, jonka toinen puoli on ikuinen ja muuttumaton.»

1800-luvun lopussa tuotantonsa luoneen Friedrich Nietzschen merkittävä anti modernistiselle kirjallisuudelle oli yritys murtautua järkiperäisen ja järjestelmällisen ajattelun taakse, elämän liikkeellepaneviin voimiin: irrationaaliseen elämäntuntoon.

Modernismin syntyyn vaikuttivat useat 1900-luvun alkuun ajoittuneet yhteiskunnan ja kulttuurin tapahtumat: uudet, vallankumoukselliset käsitykset niin luonnon- kuin ihmistieteissäkin, teollistuminen ja kaupungistuminen, sekä ensimmäinen maailmansota 1914–1918. Esimerkiksi elokuva ja valokuvataide toivat uuden tavan hahmottaa todellisuutta ja myös vaikuttivat sekä kaunokirjalliseen, että kuvataiteelliseen ilmaisutapaan.

Sigmund Freud ja Carl Jung toivat keskustelun kohteiksi jo Friedrich Nietzschen ja Henri Bergsonin ennakoimat näkemykset vaistotoiminnan ja alitajunnan merkityksestä ihmisen järkiperäiseksi oletetun toiminnan vaikuttimina. Heidän katsottiin osoittaneen harhaksi käsityksen, että yksilö kykenisi hallitsemaan täydellisesti järjellään minäänsä ja toimintaansa. Freudin kehittämä psykoanalyysi jakoi sielunelämän kolmeen kerrokseen — (1) vaistojen ja viettien muodostamaan, elämänvoimaa tuottavaan ”siihen” (Id), (2) toimivaan ja tietoiseen ”minään” (Ego) ja (3) idin elinvoimaa tuottavia vietti-impulsseja kontrolloivaan (ja tukahduttavaan) ”yliminään” (Superego). Psykoanalyysi antoi moderneille kirjailijoille välineen hahmottaa inhimillistä kokemusta.

Ajoituksen ongelmia

Vladimir Šuhov, hyperboloidiin perustuva vesitorni Nižni Novgorod 1896.

Keskustelu modernismista osoittaa, kuinka vaikeaa on määritellä tarkasti aate- ja kulttuurihistoriallisia kausia. Taidekriitikko Robert Hughes toteaa kirjassaan The Shock of the New, että tällaiset määritelmät eivät ole kuin lasinen tikku, joka katkeaa puhtaasti raksahtaen. Hän toteaa esimerkiksi, että ei voi mainita erityistä vuotta jolloin renessanssi loppui. Se loppui kyllä, mutta yhtä kaikki nykyään kulttuurimme on renessanssin rippeiden läpitunkemaa.^lähde?

Hughes kirjoittaa, että asia on vielä enemmän näin modernismin ollessa kyseessä, koska olemme vielä niin lähellä sitä. Kirjoittajan käsityksen mukaan modernistiset aikaansaannokset jatkavat vaikutustaan kulttuurissamme vielä vuosikymmenien ajan, koska ne olivat niin suuria, muhkeita ja niin kiistattoman vakuuttavia. Hughes kommentoi, että ainakin suhteemme modernismin herättämiin toiveisiin on tullut nostalgiseksi.

Katso myös

• Funktionalismi
• Moderni
• Nykytaide
• Modernismi kirjallisuudessa

Kirjallisuutta

• Gay, Peter: Modernism: The lure of heresy; from Baudelaire to Beckett and beyond. New York: Norton, 2008. ISBN 0-393-05205-2 (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Modernismi Wikimedia Commonsissa

• Constantin Guys Artcyclopediassa. Taiteilija, josta Baudelaire kirjoitti esseensä Modernin elämän maalari.
• Jonathan Jones, When did modern art begin?, The Guardian 18.9.2008. (englanniksi)