Avaa päävalikko
Näkymä Seinen halkomasta Ranskan pääkaupungista Pariisista.

Kaupungistuminen (eli urbanisaatio) on yhteiskunnallinen ilmiö, jossa kaupungeissa asuvan väestön osuus kokonaisväestöstä kasvaa. Kaupungistumiseksi kutsutaan myös uusien kaupunkien syntyä ja kehittymistä. Kaupungeiksi kutsuttuja yhteisöjä on ollut olemassa jo vuosituhansien ajan. Nykyinen kaupungistuminen nähdään osana yhteiskunnan modernisaatiota. Kaupungistumista tutkii muun muassa kaupunkitaloustiede.

Maaseutumaisissa yhteiskunnissa kaupunkien väestönkasvu ohittaa ensin maaseudun väestönkasvun, ja myöhemmin maaseudun väestö kääntyy laskuun muuttoliikkeen myötä. Lopulta väestö alkaa vähentyä myös pienemmissä kaupungeissa ja keskittyy kooltaan suurempiin kaupunkeihin. Jotkin yhteiskunnat ovat jo siirtyneet vaiheeseen, jossa suurten kaupunkien väestö vähenee ja niiden lähialueiden väestömäärä kasvaa.

Kaupungistumisen keskeisenä käännekohtana pidetään sitä, että kaupungeissa asuu enemmän ihmisiä kuin maaseudulla. Tarkkaa ajankohtaa on vaikea määrittää, mutta erään arvion mukaan tämä käänne olisi tapahtunut vuonna 2008. Kaupunkilaisten määrän on ennustettu nousevan vuonna 2030 jo viiteen miljardiin, jolloin kaupungeissa asuisi 70 prosenttia maailman ihmisistä.[1]

YK:n UNDESAn mukaan 84 % Suomen väestöstä asui kaupungistuneilla (urbaaneilla) alueilla jo vuonna 2011.[2] Tilastokeskuksen jaottelun mukaan vasta 70 % suomalaisista asui kaupunkialueilla vuonna 2016, 7 % kaupungin läheisellä maaseudulla ja 6 % maaseudun keskustaajamissa.[3]

Sisällysluettelo

Kaupungistuminen menneisyydessäMuokkaa

 
New Yorkin siluetti.

Historiallisesti kaupungin määrittely on hankalaa. Useimmiten historiantutkijat ja arkeologit kutsuvat kaupungeiksi sellaisia asutuskeskittymiä, jotka olivat ympäristöönsä nähden suurehkoja, ja joiden asukkaat eivät osallistuneet ravinnon tai raaka-aineiden perustuotantoon kuin enintään sivutoimisesti. Kaupunkien asutus keskittyi kauppaan, käsitöihin, hallinnollisiin tehtäviin ja erilaisten palvelujen tarjoamiseen. Maanviljelyyn keskittynyttä asutusta kutsutaan kyläksi. Erottelu ei kuitenkaan ole absoluuttinen, vaan kaupungin ja kylän välinen raja on liukuva. Joskus – esimerkiksi keskiajan Euroopasta puhuttaessa – kaupunki oli myös hallinnollinen ja oikeudellinen käsite, joten kaikki kaupunkimaisia piirteitä omanneet asutuskeskukset eivät olleet kaupunkeja ainakaan virallisesti.

 
Lontoo on kerran ollut mahtavan brittiläisen kansainyhteisön keskus.

Historialliset kaupungit eivät kooltaan ole aina vastanneet nykyaikaista mielikuvaa kaupungista: kaupungiksi saatetaan joissakin historiallisissa yhteyksissä kutsua muutaman sadan asukkaan asutuskeskittymää, vaikka nykyisin tämän kokoista yhteisöä pidettäisiin maaseudun taajamana. Kaupunkikäsitteen merkityksen ja määritelmien muuttumisen vuoksi historiallista ja nykyistä kaupungistumista on vaikea verrata.

Varhaisimmat sellaiset yhteisöt, joita yleisesti luonnehditaan kaupungeiksi, syntyivät 3000-luvulla eaa. Egyptissä ja Mesopotamiassa. Kaikkein ensimmäisenä miljoonakaupunkina pidetään antiikin Roomaa. Antiikin sivilisaatio, keskiajan islamilainen sivilisaatio ja esimerkiksi Kiina voidaan mainita esimerkkeinä varhain kaupungistuneista kulttuureista, joissa niissäkin tosin valtaosa väestöstä asui maaseudulla. Euroopassa kaupunkiasutus taantui Rooman valtakunnan hajottua, mutta alkoi hitaasti taas voimistua 700- ja 800-luvuilla, laajemmassa määrin sydänkeskiajalta lähtien. Merkittäviä kaupunkiyhteisöjä syntyi myös Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan sekä Etelä- ja Väli-Amerikkaan jo ennen eurooppalaisten saapumista näille alueille. Myöhemmin kaupungistuminen levisi napaseutuja lukuun ottamatta kaikkialle maailmaan. Ennen teollistumisen aikakautta ja 1800-lukua yli 100 000 asukkaan kaupungit olivat kuitenkin poikkeuksellisia.

Nykyajan kaupungistuminenMuokkaa

 
Ilmakuvaa Tokiosta, maailman suurimmasta metropolista.

Ensimmäinen todella huomattava muuttoaalto kaupunkeihin tapahtui joissakin länsimaissa teollistumisen myötä 1700- ja 1800-luvuilla. 1900-luvulla länsimaissa tapahtui kaksi muuttoaaltoa kaupunkeihin, ensin 1900-luvun alussa ja toinen 1950- ja 1960-luvuilla. Vuonna 1900 vain kahdeksan prosenttia maailman väestöstä asui kaupungeissa. Nykyisin kaupungistumisastetta pidetään yhtenä kehittyneen maan mittareista (kaikki kehittyneet maat ovat nykyisin myös kaupungistuneita), vaikka myös osa kehitysmaista, pääosin Latinalaisen Amerikan ja Lähi-idän maat, ovat olleet jo pitkään kaupungistuneita.

Kiinassa on käynnissä nykyään maailmanhistorian laajin kaupungistuminen ja maan kaupungistumisen odotetaan jatkuvan vilkkaana myös tulevaisuudessa.[4] Muissakin kehitysmaissa kaupungistuminen on hyvin nopeaa. On arvioitu, että joka tunti 10 000 ihmistä muuttaa maalta kaupunkiin. Kuukaudessa se tekee noin seitsemän miljoonaa ihmistä. Viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana noin miljardi ihmistä on muuttanut maalta kaupunkiin. Seuraavien kymmenen vuoden aikana ennustetaan muuttavan toinen miljardi lisää. Vuoteen 2055 mennessä kaupungit ottavat vastaan kahdesta neljään miljardia ihmistä.[5] Nopeimmin kasvavat 100 000–500 000 asukkaan kaupungit.lähde?

Nykyisen kaupungistumisen syytMuokkaa

Katso myös: Kaupunkitaloustiede
 
Hongkong on yksi maailmantalouden tärkeimmistä keskuksista ja maailman tiheimmin asutuista kaupungeista.

Kaupungistumisen syyt ovat moninaiset. Maaseudun koneellistuminen vähentää työvoiman tarvetta maaseudulla. Kehitysmaissa maaseutu on usein kovan väestönkasvun takia ylikansoitettu ja väestöräjähdys purkautuu kaupunkeihin. Maattomilla ja työttömillä maaseudun asukkailla ei ole muuta mahdollisuutta kuin muuttaa kaupunkiin.

Koska suurin osa kaupunkiin muuttajista on nuoria, on kaupunkien luonnollinenkin väestönkasvu suurta. Kaupungit ovat vetovoimaisia myös siksi, että ihmiset uskovat niissä olevan mahdollisuuksia työllistymiseen, koulutukseen ja parempaan elintasoon. Nämä kaupunkien maaseutua paremmat mahdollisuudet saavat usein kehitysmaissa toimeentulonsa maaseudulla jo turvanneetkin ihmiset muuttamaan kaupunkeihin. Tämän lisäksi myös ilmaston muuttuminen saattaa vaikuttaa kaupungistumiseen kiihdyttävästi; esimerkiksi Kiinassa tai Afrikassa paheneva kuivuus on pakottanut ihmisiä lähtemään kaupunkeihin maatalouden käydessä kotipaikalla mahdottomaksi. Länsimaissa suurkaupungit vetävät myös eri elämäntyylejä ja vaihtoehtokulttuureja harrastavia ihmisiä suvaitsevaisemman ilmapiirinsä vuoksi. Tämän takia monissa suurkaupungeissa, kuten Berliinissä ja San Franciscossa, on suuri homoyhteisö.

Ihmiset muuttavat ensin kotipaikkansa lähikaupunkiin, josta jonkin ajan kuluttua muutetaan eteenpäin maan suurimpiin kaupunkeihin. Monissa maissa kaupungistumista yritetään rajoittaa, mutta tulokset ovat huonoja. Esimerkiksi Kiinan Shanghaissa arvioidaan asuvan monta miljoonaa laitonta maaltamuuttajaa.

Kehitysmaiden kaupungistumisen ongelmiaMuokkaa

 
Kuva eräästä favelasta eli slummista Rio de Janeirossa Brasiliassa.

Nopea kaupungistuminen luo myös ongelmia. Kehitysmaiden infrastruktuuri ei yleensä pysy kehityksen mukana, jolloin varsinaisen kaupungin laidoille syntyy paljon hökkelikyliä, joissa ei ole tarjolla alkeellisimpiakaan palveluja. Asunnottomuus ja katulapset ovat yleisiä ilmiöitä. Monissa kehitysmaissa jopa yli puolet väestöstä saattaa asua slummeissa. Asuntojen hinnat nousevat kovan kysynnän takia pilviin ja tuloerot kasvavat räjähdysmäisen suuriksi. Työttömyys on yleistä, mikä taas johtaa rikollisuuteen, prostituutioon, huumekauppaan ja pimeisiin töihin. Kaupungit ovatkin nykyisin entistä epätasa-arvoisempia paikkoja, joissa rikkaiden aidoilla reunustetut asuma-alueet ovat aivan slummien vieressä.

 
São Paulon keskustaa, São Paolo on eteläisen pallonpuoliskon suurin kaupunki.

Kaupungit vievät laajentuessaan tilaa esimerkiksi maataloudelta ja luonnolta. Vedestä saattaa tulla pulaa pohjavesilähteiden tyhjentyessä tai saastuessa. Pahimmillaan kaupungit tuottavat asukasta kohti moninkertaisesti jätteitä maaseutuun verrattuna, ja tehokkaan jätehuollon järjestäminen kuuluukin kehitysmaiden kaupunkien vaikeimpiin ongelmiin. Lisäksi kaupunki kuluttaa moninkertaisesti luonnonvaroja maaseutuun nähden, ja suurkaupunki tarvitsee pahimmillaan pinta-alaansa nähden monikymmenkertaisen alan viljeltyä maata ruokatarpeidensa tyydyttämiseksi.

Laajeneva kaupunki aiheuttaa myös liikenneongelmia. Laajentuessaan kaupunki lisää asukkaidensa auton tarvetta, eikä tieverkoston kehittäminen usein pysy autoistumisen tahdin mukana. Liikenne on ruuhkaista ja pysäköintipaikoista on pulaa. Autoistumisen takia monet suurkaupungit ovat todella saastuneita. Pahimmin saastuneissa kaupungeissa ihmiset saattavat hengittää monen tupakka-askillisen verran myrkkyjä päivän aikana. Suurin osa maailman saastuneimmista kaupungeista sijaitsee nykyisin voimakkaasti kaupungistuvassa Kiinassa. Monesti kaupungit ovatkin sakean savusumun eli smogin peitossa.

Kaupungistumisen mahdollisuudetMuokkaa

 
Näkymä Singaporesta, jota pidetään yhtenä hyvän kaupunkisuunnittelun esimerkkinä.

Kaupungistumiseen liittyy sen mukanaan tuomista ongelmista huolimatta myös runsaasti mahdollisuuksia. Kaupungit pystyvät yleensä tarjoamaan jonkinlaisen koulutuksen ja terveydenhuollon myös slummeissa asuville, jonka johdosta syntyvyys ja lapsikuolleisuus ovat pienempiä kuin maaseudulla. Kehitysmaissa elinajanodote on kaupungeissa maaseutua korkeampi. Kaupungeissa on lisäksi tarjolla työmahdollisuuksia, vaikka ne ovatkin usein virallisen talousjärjestelmän ulkopuolisia ja heikosti palkattuja. Työkirjo on kaupungeissa laajempi, mikä mahdollistaa ihmisille runsaamman valikoiman uramahdollisuuksia. Lisäksi suurkaupungit ovat taloudellisesti tehokkaita yksikköjä, jotka tuottavat väestöön suhteutettuna moninkertaisesti enemmän kuin muut alueet.

Vähemmistöille, kuten homoseksuaaleille ja siirtolaisille, suurkaupunki voi olla pientä paikkakuntaa turvallisempi asuinympäristö, koska suuressa väkimäärässä sulaudutaan massaan tehokkaammin ja kaupunkikulttuuri on maaseudun kulttuuria sirpaloituneempaa, jonka takia alakulttuurien muodostaminen on helpompaa.

Monet kaupunkisuunnittelijat ja arkkitehdit ovat esittäneet tulevaisuuden visioita ekologisesta suurkaupungista, joka rakentuu kestävän kehityksen periaatteiden mukaan. Ekologisessa kaupungissa kaikki tavarat ja materiaalit kierrätetään ja uudelleenkäytetään mahdollisimman perusteellisesti. Suurin osa liikenteestä tapahtuisi polkupyörällä, kävellen ja julkisilla kulkuneuvoilla.

Maailman tärkeimmät kasvukeskuksetMuokkaa

Seuraavassa on lueteltu suurimmat kaupunkialueet nykyään ja vuonna 2020. On kumminkin huomattava että suurkaupunkialue on vaikeasti määriteltävä alue; esimerkiksi käynee Etelä-Korean Soul jossa eri laskelmien mukaan asuu 10–22 miljoonaa ihmistä. Tämän takia luettelot voivat vaihdella huomattavastikin eri tilastoissa.

Suurimmat kaupungit vuonna 2006[6]Muokkaa

  1. Tokio, Japani 35,53 milj. as
  2. México, Meksiko 19,24 milj. as
  3. Mumbai, Intia 18,84 milj. as.
  4. New York, Yhdysvallat 18,65 milj. as.
  5. São Paulo, Brasilia 18,61 milj. as.
  6. Delhi, Intia 16,00 milj. as.
  7. Kalkutta, Intia 14,57 milj. as.
  8. Jakarta, Indonesia 13,67 milj. as.
  9. Buenos Aires, Argentiina 13,52 milj. as.
  10. Dhaka, Bangladesh 13,09 milj. as.

Suurimmat kaupungit vuonna 2020[7]Muokkaa

  1. Tokio, Japani 37,28 milj. as
  2. Mumbai, Intia 25,97 milj. as.
  3. Delhi, Intia 25,83 milj. as.
  4. Dhaka, Bangladesh 22,04 milj. as.
  5. México, Meksiko 21,81 milj. as.
  6. São Paulo, Brasilia 21,57 milj. as.
  7. Lagos, Nigeria 21,51 milj. as.
  8. Jakarta, Indonesia 20,77 milj. as.
  9. New York, Yhdysvallat 20,43 milj. as.
  10. Karachi, Pakistan 18,94 milj. as.

Luettelo valtioista kaupungistumiskehityksen mukaanMuokkaa

sija [2] valtio[2] urbaanin väestön osuus[2] (%) päiväys[2] urbaanisation osuus[2] (%) päiväys[2]
1   Singapore 100 2011 1,2 2005-10 arvio.
2   Nauru 100 2011 0,3 2005-10 arvio.
3   Monaco 100 2011 0,3 2005-10 arvio.
  Macao 100 2011 0,7 2005-10 arvio.
  Hongkong 100 2011 1 2005-10 arvio.
4   Vatikaanivaltio 100 2011 0,1 2005-10 arvio.
  Gibraltar 100 2011 0,1 2005-10 arvio.
  Caymansaaret 100 2011 1,5 2005-10 arvio.
  Bermuda 100 2011 0,3 2005-10 arvio.
  Anguilla 100 2011 1,4 2005-10 arvio.
-   Puerto Rico 98,9 2011 0,8 2005-10 arvio.
5   Qatar 98,8 2011 2,2 2005-10 arvio.
6   Kuwait 98,3 2011 2,5 2005-10 arvio.
7   Belgia 97,5 2011 0,3 2005-10 arvio.
  Yhdysvaltain Neitsytsaaret 95,5 2011 0,2 2005-10 arvio.
8   Malta 94,8 2011 0,6 2005-10 arvio.
9   San Marino 94,1 2011 0,9 2005-10 arvio.
  Turks- ja Caicossaaret 93,8 2011 2,2 2005-10 arvio.
10   Venezuela 93,5 2011 2 2005-10 arvio.
  Alankomaiden Antillit 93,4 2011 1,6 2005-10 arvio.
  Guam 93,2 2011 1,3 2005-10 arvio.
  Amerikan Samoa 93,2 2011 2,4 2005-10 arvio.
11   Uruguay 92,5 2011 0,4 2005-10 arvio.
12   Israel 91,9 2011 1,7 2005-10 arvio.
13   Islanti 93,7 2011 0,8 2005-10 arvio.
14   Argentiina 92,5 2011 1,2 2005-10 arvio.
  Pohjois-Mariaanit 91,5 2011 2,1 2005-10 arvio.
15   Japani 91,3 2011 0,2 2005-10 arvio.
16   Australia 89,2 2011 1,2 2005-10 arvio.
17   Chile 89,2 2011 1,3 2005-10 arvio.
18   Bahrain 88,7 2011 1,8 2005-10 arvio.
19   Andorra 87,3 2011 -0,2 2005-10 arvio.
20   Libanon 87,2 2011 1,2 2005-10 arvio.
21   Tanska 86,9 2011 0,5 2005-10 arvio.
22   Gabon 86,2 2011 2,1 2005-10 arvio.
23   Uusi-Seelanti 86,2 2011 1 2005-10 arvio.
24   Ranska 85,8 2011 0,8 2005-10 arvio.
25   Luxemburg 85,4 2011 1 2005-10 arvio.
26   Ruotsi 85,2 2011 0,5 2005-10 arvio.
  Grönlanti 84,7 2011 0,9 2005-10 arvio.
27   Brasilia 84,6 2011 1,8 2005-10 arvio.
28   Yhdistyneet arabiemiirikunnat 84,4 2011 2,9 2005-10 arvio.
29   Bahama 84,3 2011 1,4 2005-10 arvio.
30   Palau 84,2 2011 1,8 2005-10 arvio.
31   Suomi 83,7 2011 0,8 2005-10 arvio.
32   Alankomaat 83,2 2011 0,9 2005-10 arvio.
33   Korean tasavalta 83,2 2011 0,6 2005-10 arvio.
34   Jordania 82,7 2011 3,1 2005-10 arvio.
  Saint-Pierre ja Miquelon 82,4 2011 0,1 2005-10 arvio.
35   Yhdysvallat 82,4 2011 1,3 2005-10 arvio.
36   Saudi-Arabia 82,3 2011 2,5 2005-10 arvio.
  Länsi-Sahara 82,0 2011 4 2005-10 arvio.
37   Kanada 80,7 2011 1 2005-10 arvio.
38   Britannia 79,6 2011 0,5 2005-10 arvio.
39   Norja 79,4 2011 0,7 2005-10 arvio.
40   Meksiko 78,1 2011 1,5 2005-10 arvio.
  Taiwan 78,0 2011 2005-10 arvio.
41   Libya 77,7 2011 2,2 2005-10 arvio.
42   Espanja 77,4 2011 0,9 2005-10 arvio.
43   Peru 77,3 2011 1,6 2005-10 arvio.
44   Djibouti 77,1 2011 2,2 2005-10 arvio.
45   Brunei 76,0 2011 2,6 2005-10 arvio.
46   Kuuba 75,5 2011 0 2005-10 arvio.
47   Kolumbia 75,3 2011 1,7 2005-10 arvio.
48   Panama 75,3 2011 2,7 2005-10 arvio.
49   Valko-Venäjä 75,0 2011 0 2005-10 arvio.
50   Palestiina 74,3 2011 3,3 2005-10 arvio.
  Falklandinsaaret 74,1 2011 1,2 2005-10 arvio.
51   Saksa 73,9 2011 0,1 2005-10 arvio.
52   Venäjä 73,8 2011 -0,2 2005-10 arvio.
53   Sveitsi 73,7 2011 0,5 2005-10 arvio.
  Cookinsaaret 73,5 2011 -0,7 2005-10 arvio.
54   Tšekki 73,4 2011 0 2005-10 arvio.
55   Oman 73,4 2011 2 2005-10 arvio.
56   Bulgaria 73,1 2011 -0,3 2005-10 arvio.
57   Algeria 73,0 2011 2,5 2005-10 arvio.
58   Malesia 72,8 2011 3 2005-10 arvio.
59   Marshallinsaaret 71,8 2011 2,7 2005-10 arvio.
60   Turkki 71,5 2011 1,9 2005-10 arvio.
61   Kypros 70,5 2011 1,3 2005-10 arvio.
62   Dominikaaninen tasavalta 69,7 2011 2,6 2005-10 arvio.
63   Suriname 69,7 2011 1 2005-10 arvio.
64   Viro 69,5 2011 -0,3 2005-10 arvio.
65   Unkari 69,5 2011 0,3 2005-10 arvio.
66   Iran 69,1 2011 2,1 2005-10 arvio.
67   Ukraina 68,9 2011 -0,7 2005-10 arvio.
68   Mongolia 68,5 2011 1,2 2005-10 arvio.
69   Italia 68,4 2011 0,4 2005-10 arvio.
70   Itävalta 67,7 2011 0,7 2005-10 arvio.
71   Latvia 67,7 2011 -0,5 2005-10 arvio.
72   Ecuador 67,5 2011 2,1 2005-10 arvio.
73   Dominica 67,1 2011 0,2 2005-10 arvio.
74   Liettua 67,1 2011 -0,4 2005-10 arvio.
75   Bolivia 66,8 2011 2,5 2005-10 arvio.
76   Tunisia 66,3 2011 1,7 2005-10 arvio.
77   Irak 66,5 2011 1,7 2005-10 arvio.
78   El Salvador 64,8 2011 1,9 2005-10 arvio.
79   Costa Rica 64,7 2011 2,3 2005-10 arvio.
80   Armenia 64,1 2011 -0,3 2005-10 arvio.
81   Kongon tasavalta 63,7 2011 2,7 2005-10 arvio.
82   Montenegro 63,3 2011 -0,8 2005-10 arvio.
83   São Tomé ja Príncipe 62,7 2011 3 2005-10 arvio.
84   Kap Verde 62,6 2011 3,5 2005-10 arvio.
85   Irlanti 62,2 2011 2,2 2005-10 arvio.
86   Etelä-Afrikka 62,0 2011 1,4 2005-10 arvio.
87   Paraguay 61,9 2011 2,8 2005-10 arvio.
88   Botswana 61,7 2011 2,5 2005-10 arvio.
  Uusi-Kaledonia 61,7 2011 2,1 2005-10 arvio.
89   Kreikka 61,4 2011 0,6 2005-10 arvio.
90   Portugali 61,1 2011 1,4 2005-10 arvio.
91   Puola 60,9 2011 -0,3 2005-10 arvio.
92   Korean demokraattinen kansantasavalta 60,3 2011 0,9 2005-10 arvio.
93   Pohjois-Makedonia 59,3 2011 0,8 2005-10 arvio.
94   Angola 59,2 2011 4,4 2005-10 arvio.
95   Kroatia 57,8 2011 0,4 2005-10 arvio.
96   Nicaragua 57,5 2011 1,8 2005-10 arvio.
97   Gambia 57,3 2011 4,2 2005-10 arvio.
98   Marokko 57,0 2011 1,8 2005-10 arvio.
99   Serbia 56,4 2011 0,5 2005-10 arvio.
100   Syyria 56,1 2011 3,1 2005-10 arvio.
101   Slovakia 54,7 2011 0,2 2005-10 arvio.
102   Azerbaidžan 53,6 2011 1 2005-10 arvio.
103   Kazakstan 53,6 2011 1,2 2005-10 arvio.
104   Seychellit 53,6 2011 1,4 2005-10 arvio.
105   Albania 53,4 2011 1,9 2005-10 arvio.
106   Haiti 53,4 2011 4,5 2005-10 arvio.
107   Georgia 52,8 2011 -0,6 2005-10 arvio.
108   Romania 52,8 2011 -0,1 2005-10 arvio.
109   Fidži 52,2 2011 1,6 2005-10 arvio.
110   Honduras 52,2 2011 2,9 2005-10 arvio.
111   Kamerun 52,1 2011 3,5 2005-10 arvio.
  Maailma 52,1 2011 1,98 2005-10 arvio.
112   Jamaika 52,0 2011 0,9 2005-10 arvio.
113   Ghana 51,9 2011 3,5 2005-10 arvio.
114   Ranskan Polynesia 51,4 2011 1,3 2005-10 arvio.
115   Norsunluurannikko 51,3 2011 3,2 2005-10 arvio.
116   Indonesia 50,7 2011 3,3 2005-10 arvio.
117   Kiina 50,6 2011 2,7 2005-10 arvio.
118   Tuvalu 50,6 2011 1,3 2005-10 arvio.
  Mansaari 50,5 2011 -0,2 2005-10 arvio.
119   Slovenia 49,9 2011 -0,6 2005-10 arvio.
120   Guatemala 49,8 2011 3,4 2005-10 arvio.
121   Nigeria 49,6 2011 3,8 2005-10 arvio.
122   Saint Vincent ja Grenadiinit 49,3 2011 1,3 2005-10 arvio.
123   Turkmenistan 48,7 2011 2,2 2005-10 arvio.
124   Filippiinit 48,8 2011 3 2005-10 arvio.
125   Bosnia ja Hertsegovina 48,3 2011 1,4 2005-10 arvio.
126   Liberia 48,2 2011 5,6 2005-10 arvio.
127   Moldova 47,7 2011 -1,5 2005-10 arvio.
  Aruba 46,8 2011 0,1 2005-10 arvio.
128   Benin 44,9 2011 4 2005-10 arvio.
129   Belize 44,7 2011 3,1 2005-10 arvio.
130   Barbados 44,4 2011 1,5 2005-10 arvio.
131   Guinea-Bissau 43,9 2011 3,2 2005-10 arvio.
132   Kiribati 43,9 2011 1,8 2005-10 arvio.
133   Egypti 43,5 2011 1,8 2005-10 arvio.
134   Senegal 42,5 2011 3,1 2005-10 arvio.
135   Mauritius 41,8 2011 0,9 2005-10 arvio.
136   Mauritania 41,5 2011 3 2005-10 arvio.
137   Malediivit 41,2 2011 5,3 2005-10 arvio.
  Färsaaret 41,1 2011 2 2005-10 arvio.
  Brittiläiset Neitsytsaaret 40,6 2011 1,7 2005-10 arvio.
138   Päiväntasaajan Guinea 39,5 2011 2,8 2005-10 arvio.
  Saint Helena 39,5 2011 1,5 2005-10 arvio.
139   Sierra Leone 39,2 2011 2,9 2005-10 arvio.
140   Sambia 39,2 2011 2,3 2005-10 arvio.
141   Keski-Afrikan tasavalta 39,1 2011 2,3 2005-10 arvio.
142   Grenada 39,1 2011 0,3 2005-10 arvio.
143   Zimbabwe 38,6 2011 2,2 2005-10 arvio.
144   Namibia 38,4 2011 2,9 2005-10 arvio.
145   Togo 38,0 2011 4,3 2005-10 arvio.
  Niue 37,9 2011 -0,2 2005-10 arvio.
146   Somalia 37,7 2011 4,2 2005-10 arvio.
147   Uzbekistan 36,2 2011 1,6 2005-10 arvio.
148   Pakistan 36,2 2011 3 2005-10 arvio.
149   Bhutan 35,6 2011 4,9 2005-10 arvio.
150   Guinea 35,4 2011 3,5 2005-10 arvio.
151   Kirgisia 35,3 2011 1,6 2005-10 arvio.
152   Mali 34,9 2011 4,8 2005-10 arvio.
153   Kongon demokraattinen tasavalta 34,3 2011 5,1 2005-10 arvio.
154   Laos 34,3 2011 5,6 2005-10 arvio.
155   Thaimaa 34,1 2011 1,7 2005-10 arvio.
156   Sudan 33,2 2011 4,3 2005-10 arvio.
157   Myanmar 32,6 2011 2,9 2005-10 arvio.
158   Jemen 32,3 2011 4,9 2005-10 arvio.
159   Saint Kitts ja Nevis 32,0 2011 1,4 2005-10 arvio.
160   Intia 31,3 2011 2,4 2005-10 arvio.
161   Mosambik 31,2 2011 4,1 2005-10 arvio.
  Jersey 31,2 2011 0,6 2005-10 arvio.
  Guernsey 31,2 2011 0,6 2005-10 arvio.
162   Antigua ja Barbuda 29,8 2011 0,9 2005-10 arvio.
163   Madagaskar 32,6 2011 3,8 2005-10 arvio.
164   Nepal 31,0 2011 4,9 2005-10 arvio.
165   Vietnam 31,0 2011 3,1 2005-10 arvio.
166   Bangladesh 28,4 2011 3,5 2005-10 arvio.
167   Guyana 28,4 2011 0 2005-10 arvio.
168   Itä-Timor 28,3 2011 5 2005-10 arvio.
169   Komorit 28,0 2011 2,7 2005-10 arvio.
170   Lesotho 27,6 2011 3,5 2005-10 arvio.
171   Tansania 26,7 2011 4,2 2005-10 arvio.
172   Burkina Faso 26,5 2011 5 2005-10 arvio.
173   Tadžikistan 26,5 2011 1,6 2005-10 arvio.
174   Vanuatu 24,9 2011 4,1 2005-10 arvio.
175   Kenia 24,0 2011 4 2005-10 arvio.
176   Afganistan 23,5 2011 5,4 2005-10 arvio.
177   Tonga 23,4 2011 1,6 2005-10 arvio.
178   Mikronesian liittovaltio 22,6 2011 0,8 2005-10 arvio.
179   Tšad 21,8 2011 4,7 2005-10 arvio.
180   Eritrea 21,3 2011 5,4 2005-10 arvio.
181   Swazimaa 21,2 2011 1,7 2005-10 arvio.
182   Salomonsaaret 20,5 2011 4,1 2005-10 arvio.
183   Kambodža 20,0 2011 4,6 2005-10 arvio.
184   Samoa 19,9 2011 1,7 2005-10 arvio.
185   Ruanda 19,1 2011 4,2 2005-10 arvio.
186   Etelä-Sudan 18,0 2011 0 2005-10 arvio.
187   Niger 17,8 2011 4 2005-10 arvio.
188   Saint Lucia 17,5 2011 1,4 2005-10 arvio.
189   Etiopia 17,0 2011 4,3 2005-10 arvio.
190   Malawi 15,7 2011 5,2 2005-10 arvio.
191   Uganda 15,6 2011 4,4 2005-10 arvio.
192   Sri Lanka 15,1 2011 0,5 2005-10 arvio.
193   Liechtenstein 14,4 2011 0,5 2005-10 arvio.
  Montserrat 14,2 2011 2,2 2005-10 arvio.
194   Trinidad ja Tobago 13,7 2011 2,9 2005-10 arvio.
195   Papua-Uusi-Guinea 12,5 2011 1,9 2005-10 arvio.
196   Burundi 10,9 2011 6,8 2005-10 arvio.
  Wallis ja Futuna 0 2011 0 2005-10 arvio.
  Tokelau 0 2011 0 2005-10 arvio.
  Pitcairn 0 2011 0 2005-10 arvio.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa