Avaa päävalikko
J. E. Stenberg, Oulun kaupungintalo, 1886, on tyyliltään uusrenessanssia.

Kertaustyylit ovat rakennus- ja sisustustyylejä, jotka esiintyivät 1800-luvun uusklassismin (Suomessa empiren ja biedermeierin) jälkeen ja joille oli ominaista varhaisempien tyylimuotojen jäljittely.[1][2][3]

Näitä tyylejä kutsutaan joskus myös yhteisnimikkeellä historismi, sillä kertaustyylit olivat hyvin historiatietoisia, ja niiden tyyli-ihanteet perustuivat aiempina aikakausina vallinneisiin tyylisuuntiin[4][1]. Rinnakkain eklektistisesti esiintyvät esimerkiksi uusgotiikka, uusrenessanssi, uusbarokki ja uusrokokoo.[3] Suomalaisessa arkkitehtuurissa uusbarokki ja -rokokoo jäivät marginaalisiksi tyylisuunniksi, mutta uusgotiikka ja -renessanssi olivat 1900-luvun alkuun saakka suosittuja rakennustyylejä uusklassismin rinnalla. Käytetty tyyli valittiin usein rakennustyypin perusteella, esimerkiksi pankki- ja hallintorakennuksissa suosittiin mahtailevaa uusrenessanssia, kun taas uusgotiikka oli 1800-luvun loppupuolen vallitseva tyyli kirkkoarkkitehtuurissa.

Kertaustyylien syntyyn vaikutti kansallisvaltioiden nousu, jonka yhteydessä kansa nousi valtioiden johtoon. Käyttämällä kertaustyylejä arkkitehtuurissa pyrittiin oikeuttamaan kansanvalta.[5]

Kertaustyylejä kohtaan ei tunnettu kovinkaan suurta kunnioitusta 1900-luvun puolivälistä 1970–1980-luvuille saakka[3], ja ne nähtiin pitkään lähinnä tyylisuuntana, josta avantgarde pystyi ammentamaan innoitusta[5]. Vanha rakennuskanta nähtiin vanhanaikaisena, epäkäytännöllisenä sekä kalliina huolto- ja korjauskustannuksiensa vuoksi. Monien kertaustyylisten rakennusten purkua perusteltiin niiden epäkäytännöllisyydellä ja ”huonolla arkkitehtuurilla”, eikä rakennusten suojelua pidetty tarpeellisena. Suomessa tällaista toimintaa yhdistettynä poliittiseen kulttuuriin alettiin kutsua Turun taudiksi.

Sisällysluettelo

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Aikio, Annukka ja Vornanen, Rauni: Uusi sivistyssanakirja. Kustannusosakeyhtiö Otava 1993. ISBN 951-1-11365-8.

ViitteetMuokkaa

  1. a b Taidehistorian sanasto (pdf) Jyväskylän yliopisto. Viitattu 6.10.2018.
  2. Riitta Konttinen ja Liisa Laajoki: Taiteen sanakirja, s. 188. Otava, 2000.
  3. a b c Taiteen Pikkujättiläinen, s. 304–306. Wsoy, 1991.
  4. Aikio & Vornanen 1993, s. 264
  5. a b Typically Munich!. Münchenin kaupunginmuseo, 2010. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa