Avaa päävalikko

Kaunopihlaja eli teodorinpihlaja (Sorbus meinichii, syn. S. teodori) on Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa kasvava kotoperäinen pihlajalaji. Suomessa kaunopihlajaa tavataan ainoastaan Ahvenanmaalla, jossa laji on äärimmäisen uhanalaisena rauhoitettu.[2][3]

Kaunopihlaja
Uhanalaisuusluokitus

Puutteellisesti tunnettu [1]

Puutteellisesti tunnettu

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Rosales
Heimo: Ruusukasvit Rosaceae
Suku: Pihlajat Sorbus
Laji: meinichii
Kaksiosainen nimi

Sorbus meinichii
(Lindeb.) Hedl.

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Kaunopihlaja Wikispeciesissä

Aikaisemmin kaunopihlaja oli Suomessa viralliselta nimeltään teodorinpihlaja (S. teodori).[4]

Sisällysluettelo

Ulkonäkö ja kokoMuokkaa

Kaunopihlaja kasvaa 1–5 metriä korkeaksi pensaaksi tai puuksi. Runko on pihlajien tapaan sileä. Lehdet ovat isoja. Lehtilavan tyviosissa on 4–5 suippoa lehdykkäparia. Päättölehdykän tyviosa on syvään liuskainen ja kärkiosa sahalaitainen. Kukinto on 8–10 cm leveä kerranaishuiskilo, jossa on pieniä, voimakastuoksuisia kukkia. Sekä teriö että verhiö ovat viisilehtisiä. Teriö on väriltään valkoinen. Kaunopihlaja kukkii Suomessa kesäkuussa. Punainen marja on 10–12 mm leveä ja muodoltaan pallomainen. Marjassa on vain yksi täysin kehittynyt siemen, jonka toinen sivu on kovera.[2][5]

Kaunopihlaja muistuttaa suuresti suomenpihlajaa (S. hybrida). Suomenpihlajan kukkivan haaran lehden lehtilavassa on kuitenkin vain 1–2 lehdykkäparia. Kaunopihlajan katsotaan syntyneen suomenpihlajan ja kotipihlajan (S. aucuparia) risteytyksestä (S. aucuparia x hybrida). Risteymän ja kaunopihlajan erona on se, että jälkimmäinen lisääntyy apomiktisesti.[2] Kaunopihlajan tunnistamista kuitenkin hankaloittaa kotipihlajan ja suomenpihlajan steriilit risteymät.[6]

LevinneisyysMuokkaa

Kaunopihlaja on maailmanlaajuisesti harvinainen laji, jota tavataan ainoastaan Norjan länsi- ja etelärannikolla Bergenistä Osloon, Ruotsissa Fårön ja Gotlannin saarilla ja Uplannin saaristossa sekä Suomessa Ahvenanmaalla.[7] Ahvenanmaalla lajia kasvaa harvinaisena useassa osassa maakuntaa.[2] Ensimmäisen kerran kaunopihlaja löydettiin Ahvenanmaalta vasta vuonna 1972 Vårdöstä.[8]

ElinympäristöMuokkaa

Pieninä ryhminä usein kasvava kaunopihlaja viihtyy lehdesniityillä, metsänreunoissa, lehdoissa, linnoitusten raunioilla, tienreunustoilla ja laidunmaiden laidoilla. Lähistöllä kasvaa aina kaunopihlajan kantalajeja kotipihlajaa ja suomenpihlajaa.[6][8]

LähteetMuokkaa

  • Ranta, Pertti: Teodoripihlaja. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Ryttäri, Terhi & Kettunen, Taina. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 250.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Toim. Rassi, Pertti & Hyvärinen, Esko & Juslén, Aino & Mannerkoski, Ilpo. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki 2010.
  • Uhanalaisten eläinten ja kasvien suojelutoimikunnan mietintö III: Suomen uhanalaiset kasvit. Komiteamietintö 1985:43. Ympäristöministeriö. Valtion painatuskeskus, Helsinki 1986.
  • Ålands flora. Toim. Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva. Toinen laajennettu painos. Ekenäs Tryckeri, Ekenäs 2010.

ViitteetMuokkaa

  1. Sorbus meinichii IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. (englanniksi)
  2. a b c d Ålands flora 2010, s. 238–239.
  3. Suomen lajien uhanalaisuus 2010, s. 201.
  4. Lampinen, R. & Lahti, T. 2010: Kasviatlas 2009: Hakutulos kaunopihlaja. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 10.3.2011.
  5. Retkeilykasvio 1998, s. 267.
  6. a b Ranta 1997, s. 250.
  7. Den virtuella floran: Avarönn (ruots.) Viitattu 10.3.2011.
  8. a b Uhanalaisten eläinten ja kasvien suojelutoimikunnan mietintö III 1986, s. 137.

Aiheesta muuallaMuokkaa